Chisu hurmasi mallina syyskuun muotijutussa. Meikki ja hiukset: Miika Kemppainen. Tyyli: Mikko Vainio. Kuvaajan assistentti Jari Hämäläinen.
Chisu hurmasi mallina syyskuun muotijutussa. Meikki ja hiukset: Miika Kemppainen. Tyyli: Mikko Vainio. Kuvaajan assistentti Jari Hämäläinen.

Chisu naulaa tärkeimmät teesinsä elämästä, epäonnistumisista sekä rakkaudesta ja kertoo, miksi on aika jättää estradit.

Pahoittelut, että olen myöhässä, sanoo Chisu. Hän marssii valkoisissa lenkkareissa ja mustassa bleiserissä Warnerin toimistoon, istuu minikonttorin sohvalle ja riisuu kenkänsä.

Chisu eli Christel Roosberg on myöhässä vähän yli vartin. Edellinen ilta on kulunut keikalla. Nyt, aamupäivällä, hiukset on jo pesty kuivasampoosta ja hiuslakasta, huulilla on tuttu paloauton puna.

- Vaikka aamulla ei ollut kauheasti aikaa, sanoin tytölleni, että äiti menee tuohon ulos hetkeksi. Join kahvini ja vain istuin. Kyselin itseltäni, missä menen. Sen jälkeen heräsin siihen, mitä tänään tapahtuu, Chisu kertoo ja paljastaa sitten hyvän, vähän pyhänkin aamurutiininsa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

- Kuuntelen Spotifysta meditaatiobiisejä, jotka tuovat minulle nopeasti läsnäolon tunteen. Eniten kuuntelen erikoisia äänimaljajuttuja. Usein kirjoitan myös päiväkirjaa ja selaan muutaman sivun jotain teosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Juuri nyt luvussa ovat Eckhart Tollen klassikko Läsnäolon voima ja vähän uudemmat Jon Kabat-Zinnin Olet jo perillä ja Emilia Vasko-Kujalan ja Noora Lintukankaan Nainen omassa voimassaan.

Kirjojen opit kirkkaina mielessään Chisu on valmis naulaamaan tärkeimmät teesinsä vaikeistakin teemoista. Hän on lopettamassa soolouraansa ja aikoo kadota julkisuudesta.

1. TEESI: UNELMOI YKSIN JA YHDESSÄ

Samalla, kun Mestarit Paula Vesalasta Kaija Koohon valmistautuvat yhteiskiertueeseen, Chisu on jättämässä tutun levy-yhtiön ja keikkailun koko kansan kisuna.

Edessä avautuu toinen tie, jota on kuljettu jo ensimmäiset metrit: Chisu ja puoliso, muusikko ja tuottaja Jori Sjöroos, ovat perustaneet oman luovan alan yrityksen.

Toistaiseksi 11 ONES -niminen firma on julkaissut kaksi Sjöroosin soololevyä, parin yhteisellä Roosberg-sukunimellä julkaistun yhteisen kappaleen Muumilaakso-animaatiosarjaan, nuoren artisti-tuottajan LiAuroran EP:n sekä kansainvälisille musiikkimarkkinoille tähtäävän Joalinin kaksi singleä.

-Vaikka olen puhunut paljon tulevaisuudesta siten, että Jori on siinä messissä, se ei tarkoita, että oma tulevaisuuteni on pelkkää meidän yhteistyötämme, Chisu tarkentaa.

-Olen haaveillut vetäytymisestä, jossa näen läsnäoloa ja kaikkea hyvin pientä: metsän varpuja ja lintuja. Elämässäni kaikki on ollut tosi isoa, pitkään. En halua luoda kuvaa taiteilijasta, joka vain vaeltelee. Silti uskon, että haahuilu on ihan hyvästä ajoittain, hän sanoo.

Mikä siellä metsässä, julkisen verhon toisella puolen, ihan erityisesti kutsuu?

-En halua väittää, että nyt tiedän, mitä pitää tehdä, pikemminkin en tiedä. Mutta meillä on haaveita, omia ja yhteisiä.

- Haluaisin pienen mökin, oman erakkopaikan. Jorin kanssa meillä on yhteinen unelma, jota kutsumme luodoksi. Se ei välttämättä ole konkreettinen luoto, vaan oma talo, jossa näemme meidät ja molempien lapset. Yläkerrassa olisi studio ja voisimme kutsua artisteja retriitille tekemään musiikkia.

Eteen piirtyy uuden polven creative hub, luova tila yhdistettynä intiimiin mutta ovet avoinna olevaan muumitaloon.

- Olemme inspiroituneet Tove Janssonista ja saaresta, jossa hän loi Muumeja. Emme tarvitse saarta, paikan pitäisi olla autotien päässä. Lisäksi on toive metsästä, vedestä ja omasta rauhasta.

"En halua esittää mitään kiiltokuvaa, koska en ole sitä."

2. TEESI: RAKKAUDEN JA TYÖN VOI YHDISTÄÄ

Kun Chisu puhuu rakastamastaan ihmisestä ja yhteisestä yrityksestä, hymy marinoi hänen lauseitaan.

-Olen jo nyt äärettömän ylpeä siitä, että olemme Jorin kanssa pystyneet yhdistämään voimat työystävinä ja pariskuntana. Se on upea juttu. Mutta ehdottomasti haluan myös, että minulla on joku muukin, oma iso osa elämässä, Chisu jatkaa.

Artisti ja toimitusjohtaja tekee selväksi, että hän ei ole tekemässä sitä, mitä joku ehkä pelkäsi: jättämässä oman menestyneen uransa ja jäämässä aisapariksi elämänsä miehelle.

-Yksi syy sille, miksi lopetan soolourani, on se, että teen liikaa töitä. Yritän tehdä liikaa asioita, koska maailma on antanut minulle sellaisen opetuksen, että pitää tehdä tosi paljon ja olla maskuliinisella tavalla tehokas.

3. TEESI: PIDÄ TAUKO, HYVÄ NAINEN

Suora puhe jatkuu suuntaan, johon julkista keskustelua ovat tuupanneet myös kansainväliset vertailututkimukset: vaikka ulospäin näyttäisi hyvältä, suomalaisella uraäidillä ei välttämättä ole ihan helppoa.

-Koska olen nainen, pitäisi myös pitää huolta lapsista, kodista, itsestä ja näyttää siltä ja tuolta. Se on valtavan raskas paketti. Tämä ei enää palvele minua tai muita, Chisu sanoo.

-Olen sanonut, että olen äiti ja vaimo ja haluan olla äiti ja vaimo. Haluan pitää kodista huolta ja haluan, että minulla on aikaa siihen.

Esiin nousee se kevyempi, hauraskin Chisu, jolla on Roosbergin toisen puolikkaan kanssa kolmelapsinen uusperhe. Heistä 7-vuotias Cara on Chisun lapsi aiemmasta liitosta.

- En halua esittää mitään kiiltokuvaa, koska en ole sitä. Toissa päivänä rähjäsin tyttärelleni. Onneksi tajusin pyytää anteeksi. Sanoin, etten saa huutaa hänelle ja kysyin: "Onko sulla semmoinen olo, että sä olet huono, kun äiti huutaa sulle?"

-Cara sanoi, että juuri siltä hänestä tuntui: että hän on ihan huono. Selitin, että kun minä huudan, se on minun juttuni ja ongelmani, ei hänen. Näin hänen silmistään ja olemuksestaan, että hän ymmärsi. On iso asia, että voi käsitellä omia traumojaan eikä tarvitse siirtää niitä seuraavalle sukupolvelle.

Lapsi, vanhemmuus ja traumat mainittu, ja kyyneliä silmäkulmassa. Chisu palaa tottuneesti turvallisille vesille: töihin ja niiden päättymiseen.

-Välillä kyllä mietin, mitä kaikki ajattelee, kun lopetan ja sanon näin, etten jaksa. Mutta mitä sitten? Sitten olen siellä metsässä, feminiinissä lepäävässä energiassa, hän sanoo. Hänelläkin on oikeus valita.

"Minua ei kiinnosta mennä lavalle ilman meikkiä. Olen valinnut tulla esiintymään eikä se ole kohta, jossa alan protestoida."

4. TEESI: KUUNTELE SIELUA, ÄLÄ EGOA

Mistä Chisu tiesi, että juuri nyt on aika vetäytyä vuorelle, yksin tai kaksin, tekemään jotain omaa?

-Kaikki lähtee siitä, tunnenko sen äänen, joka minua ohjaa. Epävarman egon ääni sanoo, ettet pysty olemaan tässä kollaboraatiossa. Nuo muut eivät tajua mitään. Sielun ääni taas sanoo, että tämä yhteistyö ei nyt ole sitä, mitä sinun kuuluisi oikeasti tehdä.

Kirjailija Tollen Läsnäolon voima on luettu ja sisäistetty.

-Olen parhaimmillani, kun teen sisältöä yksin: sukellan ilman häiriötä. Vuorelle paetessa voi saada yhteyden siihen tietoisuuteen, luojaan, joka antaa nämä minunkin biisini.

-Vaikeinta on tulla biisin kanssa vuorelta takaisin kylään. Siellä laskut pitää maksaa ja voi alkaa ahdistaa. Jos käy hyvä tuuri, ympärille löytyy ihmisiä, joilla on sama visio, mutta he osaavat eri juttuja ja rikastavat kokonaisuutta.

Chisu miettii kipupisteitä, voittoja ja tappioita erinäisissä projekteissaan.

-Jos muiden seurassa on vaikeaa, on aika oppia lisää itsestään ja omasta egostaan. Miksi minuun sattuu, vaikkei kukaan tullut tietoisesti minua satuttamaan?

Viittaako Chisu johonkin tiettyyn kivuliaaseen tapahtumaan omassa historiassaan?

-Kyllä. Esimerkiksi Warnerilla meillä on ollut palavereita, joissa olen lähtenyt syyttämään muita siitä, että oma juttuni ei toimi. Olen mieluummin pitänyt maailmaa vääränlaisena kuin myöntänyt, että tuotantoni ei vain osunut koko kansalle siinä kohtaa.

Iltapäivälehtiä lukeneet tietävät, että vuosien varrella niin Chisun manageri kuin puolisokin ovat vaihtuneet, kuten liikkuvassa elämässä on tapana ja joskus tarpeenkin.

Miten hän suhtautuu kritiikkiin ja ristiriitoihin nykyään?

-Työelämässä palautteen saaminen on helpompaa kuin lähisuhteissa. Mutta esimerkiksi Warnerin ihanan Asko Kallosen kritiikin haluan kuulla aina, vaikken lopulta toimisikaan sen mukaan.

5. TEESI: SOMETA, JOS HUVITTAA

Kun Chisu innostuu, vihersmoothieta karkaa kädestä bleiserille ja farkuille, jotka ovat trendien mukaisesti vyötäröltä istuvat ja lahkeista leveät.

Roiskeista huolimatta Chisun ulkoasu vaikuttaisi olevan aina valmis - myös sometettavaksi. Chisun Instagram-tili elää ja hengittää, ainakin toistaiseksi, artistin mukana: on keikkavideoita, asukuvia ja välillä jopa harvinainen lomaräpsy.

Onko kaikkien pakko instata ollakseen näkyviä ja kuuluvia?

- Onhan se raakaa, että pitää olla joka paikassa koko ajan esillä. Välillä somettaminen on tosi kivaa ja välillä tosi ahdistavaa. Jos se tuntuu epämiellyttävälle, en lähtisi pakottamaan. Mutta on se niinkin, että omalla alallani pelkkä hyvä musiikki ei enää riitä. Jonkun on myös löydettävä se musiikki.

Instan ja kännykkäkuvien ajassakin Chisu on tehnyt päätöksen olla erakoitumatta.

-Olisi myös vaihtoehto eristäytyä kokonaan omaan linnaani. Mutta riistäisin silloin itse oman vapauteni. Kotikaupungissani Porvoossa liikun kaikkialle ihan tavallisesti. Kaupan kassat ovat nähneet kotiasuni niin monet kerrat, että ne eivät yllätä enää ketään.

"Työelämässä palautteen saaminen on helpompaa kuin lähisuhteissa."

6. TEESI: SYÖ, MEDITOI, RAKASTA

Miten kiireinen taiteilija pitää itsestään huolta?

-Voisin pitää parempaakin huolta itsestäni. Parhaiten voin, jos pääsen lyhyelle lenkille, jonka jälkeen venyttelen ja teen aurinkotervehdyksiä.

Kun aikaa on, kalenteriin lisätään jooga. Sen Chisu löysi uransa alkuaikoina.

-Muistan ensimmäisen joogatuntini. Hiljentyminen, iso sali ja oma harjoitus tekivät vaikutuksen. Mantrojen aikana aloin itkeä.

-Mikään määrä joogaa tai terapiaa ei silti poista kärsimystä. Mutta olen oppinut sietämään tunteitani: Että olen tosi surullinen ja hyväksyn sen. Että olen vihainen ja hyväksyn senkin. Joskus pystyn siihen, usein en. Ei tästä tule koskaan valmista.

Jos Chisulta kysytään, kaikki Baden-Baden-kyyneleiden vuodattajat ansaitsisivat Kelan tukeman terapian. Chisu itse luottaa guruihin, kuten edellä mainittuun Vasko-Kujalaan ja tämän puolisoon, joiden luona hän käy yksin ja yhdessä puolisonsa kanssa.

Parhaillaan Chisu syttyy eniten teorioista maskuliinisesta ja feminiinisestä energiasta.

- Olen herännyt pohtimaan omaa naisellista puoltani ja tajunnut, miten vähän siihen kuuluvaa pehmeää ja armollista olotilaa olen sallinut itselleni, Chisu kertoo.

-Teen nyt töitä sen puolesta, että feminiininen energia saisi maailmassa lisää tilaa. Raivaan sitä yhdessä Jorin kanssa, sillä teema kattaa muutkin kuin naiset.

Mitä se tarkoittaa käytännössä?

-Tietynlaista olemisen tapaa. Maskuliinin ja feminiinin energian yhteinen tanssi on upeinta. Sillä saadaan parempaa jälkeä kuin pelkällä maskuliinisella ryskimisellä. Tämä on minulle ja Jorille molemmille tärkeä teema. Jori ilmentää sitä myös pukeutumalla. Emma-gaalassakin hänellä oli mekko, Chisu kertoo.

-Ihailen kaikkia maskuliinimyyttiä murtavia miehiä, molemmista energioista ammentavia hahmoja, kuten Asap Rockya tai Isaac "Kuuma jäbä" Seneä, hän jatkaa.

On vielä yksi teema, joka tuo ihmiset, myös Chisun ja Jorin, yhteen.

-Kun ei ole aikaa liikunnalle, hyvä ruoka on paras tapa pitää huolta itsestään. Jorin avulla olen oppinut syömään enemmän lehtikaalia ja salaattia, ja juomaan mehuja ja smoothieita. Eilen paistoin keikan jälkeen kuhan salaatin kylkeen. Raikas ruoka on asia, jota kannatan täysillä.

7. TEESI: YSTÄVÄT ENSIN, VIIMEISENÄ JA VÄLEISSÄ

Ennen lounasaikaa siirrymme gurujen tuolista arjen terapeuttien pakeille. Mitä ystävyys on Chisulle 2020-luvulla?

-Minä ja moni ystäväni elämme ruuhkavuosia juuri nyt. Näemme toisiamme ehkä puolen vuoden välein. Työni on niin sosiaalista, että olen vapaalla mieluiten vain itseni kanssa. Silti ystävät merkitsevät sitä, että on oma jengi.

Erilaisia kehitysprojekteja on vireillä ystävyydenkin saralla:

-Naisten olisi hyvä kokoontua eikä jäädä kotiin yksin lasten kanssa. Suunnittelimme, että tekisimme yhdessä kotihommia: pesisimme kaikkien ikkunat ja varastot. Ruuhka- ja koronavuosina se jäi toteuttamatta.

Onneksi aina voi soitella. Missä tilanteissa ystävät näppäilevät luureihinsa Chisun puhelinnumeron?

- Minulle soitetaan vaikeina hetkinä, mutta myös silloin, kun tapahtuu jotain isoa ja ihanaa. Ääniviestit ovat käteviä, jos soitellaan ristiin. Mutta harvemmin jätän tai kuuntelen yli viiden minuutin viestejä. Jos ystäväni haluavat, että tiedän heidän asiansa, he lähettävät tekstiviestin. Niin olen neuvonut heitä tekemään.

-On opittava sanomaan asiat suoraan. Muuten on lopulta itse uhrina itkemässä, että miksi minä aina vain annan enkä saa mitään.

Chisun ystävyydet ovat muotoutuneet sellaisiksi, ettei häntä enää pyydetä bilettämään. Teoriassa baari-ilta onnistuu myös julkisuuden henkilöltä. Käytännössä humaltuvia täynnä oleva terassi ei ole kohtauspaikoista kutsuvin.

Vuosien aikana Chisu on kouliintunut myös ystävistä irrottamisessa.

-Ei voi olla niin, että koska joskus on tutustuttu, on ikuinen velvollisuus soitella ja kiitellä yhdessä vietetystä ajasta. Elämässä mennään eteenpäin, ystävien ja ihmisten virrassa.

"Jorin kanssa meillä on yhteinen unelma, jota kutsumme luodoksi."

8. TEESI: MEIKKAA JA PANOSTA, JOS HUVITTAA

Chisu täytti tänä vuonna neljäkymmentä.

-Keho ei jaksa enää painaa kuin ennen, mutta sielu sen kuin voimistuu. Minunkin sieluni on saanut kolhuja matkan varrella ja siitä on tullut vahvempi. Sen ansiosta olen oppinut vähän päästämään irti ulkoisesta minusta ja sen vaatimuksista.

Se ei tarkoita, että vaalea tukka olisi jatkossa luonnontilassa tai meikit jätetty.

- Minua ei kiinnosta mennä lavalle ilman meikkiä. Olen valinnut tulla esiintymään eikä se ole kohta, jossa alan protestoida, Chisu sanoo.

-Minusta meikkaaminen ja vaatteet ovat ihania. Miksei saisi koristaa itseään? "Huulipunaa vain paljon ja menoksi" on mottoni. Niin minulla on hauskaa ja tunnen itseni kauniiksi. Tietenkin on silti päiviä, kun luulen näyttäväni perseenreiälle.

Nyt ei ole sellainen huonon fiiliksen päivä. Aamulla vetäisty tyyli toimii.

Chisu laittaa lenkkarit takaisin jalkaan ja on valmis painelemaan seuraavaan osoitteeseen, NRJ:n radioasemalle.

Sinne Chisu ei ole menossa puhumaan itsestään vaan esittelemään somekomeetta Joalinin musiikkia. Artisti kiinnitettiin keväällä Roosbergien talliin.

-Vaikka me Jorin kanssa haluamme tehdä kaikkea isoa ja coolia, haluamme ennen kaikkea palvella muita taiteilijoita. Ensimmäiseksi kerron nuorille tekijöille, että kielteiset tunteet ovat sallittuja ja muistakaa levätä. Kaikkein tärkeintä on pitää huolta itsestään, sillä muuten ei ole mitään annettavaa kenellekään.

Chisulla annettavaa olisi vaikka kuinka. Mutta silti on aika antaa mestarin mennä.

Hyvästien hetkellä ei tee mieli kaivaa esiin kännykkää valokuvaamista varten tai pyytää yhteiskuvaa.

Tuntuu sopivammalta vain kiittää ja toivottaa, jos ei nyt siunausta, niin ainakin hyviä tuulia matkalla luodolle.

Soolo-Chisu jättää meidät. Pian hän saa luvan kanssa olla "ihan vain" Christel Martina Roosberg: meditoija, kuhan paistaja, tekstiviestittelijä ja uusperheen äiti.

Seuraavassa luvussa kenties nähdään. 

 

Juttu on julkaistu Gloriassa 09/2022. 

Kuka?

Christel "Chisu" Roosberg, 40

Laulaja-lauluntekijä ja tuottaja.

Julkaissut viisi sooloalbumia. Esiintynyt kahdesti Vain elämää -tv-ohjelmassa. Vuoden lopussa jäähyväiskeikka sooloartistina.

Perustanut puolisonsa Jori Sjöroosin kanssa luovan alan yrityksen nimeltä 11 ONES. Pari tekee yhdessä musiikkia bändissä nimeltä ROOS+BERG.

7-vuotiaan Caran äiti. Asuu perheensä kanssa Porvoossa ja välillä myös Helsingissä Kallion-kodissaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla