
Mallitoimisto Modelboomin omistaja Jaana Ukkola on ronski pukeutuja ja oman tiensä kulkija. Muotivuosikymmenistä 1980-luku on hänen ehdoton suosikkinsa.
Mallitoimisto Modelboomin omistaja Jaana Ukkola päätyi muotialalle vähän vahingossa, vaikka hänen äitinsä Eila-Iiris Ukkola työskentelikin vaatesuunnittelijana.
-Minulla oli hyvännäköinen poikaystävä, ja äiti sanoi miesmalleista olevan pulaa, joten lähdin saattamaan poikaystävää nähtäväksi studiolle. En ollut saanut Finnairilta kesätöitä, joten ajattelin kokeilla samalla onneani. Jospa minäkin pääsisin kuvauksiin.
Ensimmäiseltä kuvaajalta tuli pakit. Siitä sisuuntuneena kaksikko suuntasi muotikuvaaja Kaj G. Lindhomin luokse, joka sen sijaan ihastui ja buukkasi molemmat Wrangler-farkkumerkin kampanjaan siltä seisomalta.
Oli vuosi 1978, ja muutaman kuukauden päästä ensi keikasta Jaana suuntasi jo Pariisiin jäädäkseen sinne kymmeneksi vuodeksi mallintöihin.
-80-luku määrittelee tyyliäni edelleen. Olen ikään kuin jäänyt sille vuosikymmenelle. Monet yhä käytössä olevista vaatteista ja kengistä ovat niiltä ajoilta. Pidän väljistä leikkauksista ja hyvistä materiaaleista.
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/101endhi.jpg?itok=ghpnlMPf)
Äiti matkusti työnsä puolesta maailmalla, kun Jaana ja hänen siskonsa Minna olivat lapsia.
-Hän toi meille kaikki vaatteet ja kengät Pariisista. Se tuntui ihan normaalilta. Nyt huvittaa, että joskus olin kateellinen luokkakavereideni mokkakengistä, jotka oli hankittu Tapiolan ostarilta.
Jaanan äiti oli oman tiensä kulkija ja korosti aina, että heidän huushollissaan ei väitetä siitä, mitä naapurit tekevät, mitä mieltä he ovat tai miltä näyttävät.
-Me teemme niin kuin me teemme oli hänen iskulauseensa. Toteutan samaa ajatusmaailmaa itsekin.
Jaanalla on vuosien saatossa kertynyt mittava vaatevarasto. Hän tunnustaa olevansa hulluna etenkin kenkiin. Niitä varten on mittatilauksena teetetty kaappi, jossa jokaisella parilla on oma paikkansa.
Kuoseja Jaanan yllä ei nähdä. Sen sijaan hän pukeutuu mielellään päästä varpaisiin samaan väriin.
-Yhdistän kahta, maksimissaan kolmea väriä. Golfvaatteet ovat sitten ihan toinen juttu. Saan motivaatiota peliin, kun asussani on iloa ja räväkkyyttä.
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/101endhp.jpg?itok=NTXVl-mc)
Kuvaile tyyliäsi.
Olen aika ronski pukeutuja. En ole kovinkaan naisellinen, pikkusievästä nyt puhumattakaan. Puen ylleni juuri sitä, mitä huvittaa. Minulle on ihan sama, mitä joku ajattelee tyylistäni. Vaatevarastoni on iätön ja ajaton.
Kuka on vaikuttanut tyyliisi?
Ranskan Ellen ja Voguen muotitoimittaja Francoise Ha Van oli ystäväni ja oppiäitini. Hän stailasi myös Kenzon kuuluisat 1980-luvun alun kampanjat, joissa yksi malleista oli Iman. Francoisen erityinen, konstailematon tyyli ammensi japanilaisuudesta.
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/101endhg.jpg?itok=mPaorB8t)
Onko sinulla muita tyyli-idoleita?
Idolini on ehdottomasti iloinen ja energinen Lauren Hutton 1970-luvulla. Privaattikuvissaan hän nauroi hyväntuulisena ilman meikkiä. Ei hän hassumpi ole tälläkään hetkellä hätkähdyttävän hyvännäköisenä 80-vuotiaana.
Mikä on tärkein tyylioivalluksesi?
Kengät tekevät asun! Oma pukeutumiseni lähtee niistä aina, eli ensin päätän kengät ja ne määrittelevät vaateparren. Kenkien pitää olla kunnolliset, niissä ei kannata säästää. En koskaan käytä samoja kenkiä peräkkäisinä päivinä vaan annan niiden levätä. Käytän kenkäpuita ja silkkipaperitäytteitä, jotta kengät säilyttävät muotonsa.
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/101endi0.jpg?itok=htF54q2_)
Mikä on vaatekaappisi rakkain aarre?
Ostin Avirexin nahkarotsin New Yorkista vuonna 1986. Lentäjäntakki on sama, jota Tom Cruise käyttää Top Gun -leffoissa. Se ei ole mennyt miksikään vajaassa 40 vuodessa vaan päin vastoin nahka on notkistunut ja patinoitunut hyvällä tavalla.
Miten meikkaat?
Vaaleat huulet ovat tavaramerkkini. Käytän vain ja ainoastaan Macin Myth-nimistä huulipunaa. Silmämeikissä luotan violettiin rajauskynään ja Sensai 38 C -ripsiväriin. Meikkaan joka päivä itseni takia. Uskon, että hyvät elämäntavat heijastuvat myös kasvoista. En käytä alkoholia tai polta tupakkaa ja harrastan liikuntaa säännöllisesti.
Minkälainen shoppailija olet?
Tiedän heti, kun näen jonkun vaatteen, onko se minua varten. Itse asiassa minulla on jo kaikkea, joten en välttämättä tarvitsisi mitään. Vaatekaapissani on omasta takaa paljon vintagea, koska en ole luopunut vuosien saatossa juuri mistään. Välillä mieheni kysyy jostakin vaatteesta, että mikä tuo on. Usein se on 80-luvun aarre, jonka olen kaivanut esille. Halpatuotantoa en osta. Laadukkaat materiaalit ja brändin etiikka ovat minulle tärkeitä.
Miten tyylisi on muuttunut?
Malliaikoina työpäivät kuluivat vaatteita vaihtaen, eli oma pukeutuminen ei ollut niin tärkeää. Kun perustin mallitoimiston, käytin helppoja perusvaatteita, kuten rentoja puseroita ja neuleita. Nykyään olen fiilispukeutuja. En koskaan käytä samaa asua kahtena peräkkäisenä päivänä. Matkoille pakkaan täsmällisesti tarkkaan miettimäni kokonaisuudet. Minulla on kansioissa polaroidkuvat vaatteistani ja kengistäni, ne auttavat palapelileikissäni.
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/101endhm.jpg?itok=C3aHhZHj)
Miten Pariisissa asuminen on vaikuttanut tyyliisi?
Pariisissa ei kiinnitetä ollenkaan huomiota toisen pukeutumiseen - ainakaan arvostelevassa mielessä. Se olisi sivistymätöntä ja pikkusieluista. Pukeutuminen on luovuuden ja itseilmaisun muoto, sen olen oppinut Pariisista.
Juttu on julkaistu Gloriassa 03/2024.
Jaana Ukkola, 65
Mallitoimisto Modelboomin omistaja. Oma aktiivinen mallinura kesti 15 vuotta, joista 10 vuotta hän asui Pariisissa. Asuu Espoossa miehensä kanssa. Golfaa maajoukkuetasolla naiset 65 vuotta -joukkueessa ja laskettelee.