Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi on ensimmäinen nainen pestissään

Kahden tyttären äitiä, Erja Yläjärveä, naurattaa. Kun hän kertoi jälkikasvulleen, ettei hänen uudessa työssään ole ennen ollut naista, toinen tyttäristä kommentoi ”ja se oot sä, vai?”.

–Kun arki on tämänkaltaista, niin ei tässä oikein pääse hekumoimaan.

Muutenkaan Erja ei sankariviitoista piittaa, vaikka valinta vastaavaksi päätoimittajaksi on hänelle tärkeä – eikä naisena lainkaan itsestäänselvyys.

–Olen sen ajan feministi, joka ajattelee, että töitä on pitänyt tehdä kaksin käsin. Kun tulin alalle 90-luvulla, ala oli hirvittävän miehinen ja siihen kuului kaikenlaista tytöttelyä, josta ei tullut mieleenkään sanoa kellekään.

Paljon on muuttunut yli 20 uravuoden aikana.

Hufvudstadsbladetin päätoimittajan paikalta Helsingin Sanomiin siirtyvä Erja on ollut uutistoimittajavuosien jälkeen isoissa pesteissä, kuten Iltalehden vastaavana päätoimittajana ja Helsingin Sanomien toimituspäällikkönä. Kouvolan Sanomien päätoimittajaksi häntä pyydettiin, kun hän oli seitsemännellä kuulla raskaana. Työt hän aloitti lapsen ollessa viisikuinen.

– Minulle on ollut

mahdollista yhdistää pienet lapset ja vaativa työ, mutta minusta

on kauhea viesti

sanoa kaiken olevan mahdollista.

Hänestä sankariuraihmisen eetos on vaarallinen ja saa ihmiset tuntemaan vain valtavaa riittämättömyyttä.

–Ihan hirveää kaaosta tämä on ollut. Ei siellä kotona pitkien työpäivien jälkeen ole mitään kukka-asetelmia ollut, hän sanoo ja nauraa taas päälle.

Afterworkeja hän ei ole harrastanut. Tai lähtenyt työpäivän päätteeksi joogaan.

–Elämä on ollut työtä ja lapsiperheen arkea. Ei oikein mitään muuta.

Kuopiosta kotoisin oleva Erja haaveili uutistoimittajuudesta jo nuorena. Isä oli ministeri ja äiti opettaja. Yhteiskunnallisesti valveutuneessa kodissa lehtiä luettiin ja uutiset katsottiin joka ilta.

Uutisvoitot saavat Erjan yhä liekkeihin. Hän uskoo journalismiin ja sen rooliin yhteiskunnassa.

– Ala on vaativa.

En tekisi näin paljon

töitä ellen tekisi tätä rakkaudesta lajiin.

Ikävin muutos alalla on Erjasta tapahtunut yleisöpalautteessa, joka on ajoittain rujoa. Hän murehtii niiden työntekijöille tuomaa kuormaa.

Johtajana Erja sanoo olevansa hyvällä tavalla suora.

–Uskallan kohdata ihmisiä ja vaikeitakin tilanteita avoimesti. En konstaile enkä provosoidu.

Erjasta harva ihminen on johtajana luonnonlahjakkuus, mutta taitoa voi opetella. Hän muistelee ensimmäistä esihenkilöpestiään STT:n uutispäällikkönä.

–En osannut olleenkaan johtaa ihmisiä, johdin vain uutisasioita. Minulla ei käynyt pienessä mielessänikään miettiä, onko ihmisellä hyvä tai huono päivä.

Mutta ei hänestä pomon myöskään pidä sellaista koko ajan pohtia.

–Palkan eteen kuuluu tehdä työtä niin parempina kuin huonompinakin päivinä. Aikuisia tässä ollaan. Ei näissä hommissa ole todellakaan koko ajan mukavaa.

Haastavissa työtilanteissa Erja hyödyntää suhteellisuudentajuaan, joka on muovautunut isojen menetysten kautta.

–Elämässä voi sattua paljon kurjempia asioita kuin vaikea tilanne töissä.

Erjan ollessa 25-vuotias hänen kolme vuotta nuorempi pikkuveljensä kuoli yllättäen aivokuumeeseen. Isänsä hän hautasi muutamaa vuotta myöhemmin.

– Opin, että kaikkeen

ei voi varautua. Turha siis murehtia hirveästi etukäteen.

Intohimoammatin sudenkuopat Erja tuntee. Työlle ei saa antaa koko sieluaan tai rakentaa identiteettiä sen varaan.

–On myös oltava aina valmis siihen, että päätoimittajan hommat voivat loppua seuraavana päivänä. Omista tai muista syistä.

Kuten hänen edeltäjänsä Kaius Niemen ja Aamulehden päätoimittajan Jussi Tuulensuun kohdalla.

Erja ei halua spekuloida tapausten yksityiskohtia.

–Ajattelen, että ero oli oikea ratkaisu ja he tekivät päätöksensä itse. On tiettyjä asioita, joita ei voi työelämässä tehdä, kuten valtava päihtymys työtehtävien yhteydessä.

Johtajuutta Erja on pohtinut paljon. Millaisia heikkouksia ja puutteita pomolla saa olla? Kenelle päätoimittaja puhuu, kun on väsynyt?

–Media-ala on suosinut pärjäävän ja vahvan johtajan myyttiä. Ei johtaja ole immuuni työelämän tai yksityisasioiden vaikeuksille. Minullekin tuli vuosi sitten avioero.

Paineitaan Erja jakaa muutaman luottoihmisensä kanssa. Hän on myös käyttänyt urallaan coucheja. Välillä hän pohtii itsekseen omaa jaksamistaan. Helposti innostuvana Erjalla on tapana haalia liikaa tekemisiä. Hän on toiminut taloyhtiönsä isännöitsijänä ja luisteluseuran hallituksessa.

Viikonloput Erja rauhoittaa. Hän kuljettaa lapsia harrastuksiin, käy kaupassa ja tekee ruokaa. Arkiset rutiinit rauhoittavat.

–Lomia olen maailman huonoin suunnittelemaan. Saan juuri ja juuri tilattua kampaajan.

Tärkeitä henkireikiä ovat kävelylenkit lapinkoira Selman ja samojedi Liisan kanssa.

–Ehkä ne ovat osin terapiakoiria, joita halailen, kun lapset eivät ole kotona. Jos en olisi näissä töissä, minulla olisi maaseudulla rescuekoiratarha.

Kasvunpaikkani

”Työelämä on kasvattanut minua, mutta oikeita kasvunpaikkoja elämässäni on ollut kaksi: vanhemmuus ja lähipiirin poismenot.

Tyttärilläni on ikäeroa alle kaksi vuotta. Minulle ei ollut ihan helppoa, kun nuoren ja itsenäisen aikuisen elämä vaihtui vanhemmuuteen. Olin aluksi aika suorittaja. Sittemmin olen oppinut, että vanhemmuudessa ja ihmisyydessä pääsemme yllättävän pitkälle olemalla hyvä ihmisiä toisillemme. Yritän myös opetella ajattelemaan, että kun parhaansa tekee, se riittää. Niin töissä kuin muutenkin.

Veljen ja isän kuolemat opettivat minulle suhteellisuudentajua. Aina kun sanon jostakin, että tämä on katastrofi, saan itseni kiinni siitä, että ei ole. On ehkä hirveä päivä, mutta minä olen täällä edelleen. Näistä menetyksistä minulle jäi asenne, että jos joku asia jännittää vaikka työssä, se on huomenna ohi.”

Juttu on julkaistu Gloriassa 8/2023.