Neljän naisen muodostama Gloria-ryhmä raivaa joka syksy täysistä kalentereistaan tilaa Glorian muotinäytökselle.

Glorian muotinäytös on opettajaystävyksille Marille, Merville, Anulle ja Kristelille niin tärkeä perinne, että he ovat jopa nimenneet nelikkonsa Gloria-ryhmäksi.

”Perustimme pari vuotta sitten Gloria-nimisen Whatsapp-viestiryhmänkin. Lisäämme viesteihin hashtagin, kuten #gloriamatkustaa tai #gloriakeskustelee, kun jotain jännää on meneillään”, naiset kertovat.

Ryhmän jäsenistä Mari Palkama ja Mervi Tiainen ovat olleet paikalla aina ensimmäisestä Glorian muotinäytöksestä lähtien. Vuonna 2012 mukaan liittyivät Anu Pohjanoksa ja Kristel Riissanen.

”Tapahtuma on kehittynyt aina vain paremmaksi. Vaikka mittakaava on kasvanut, on pystytty säilyttämään sympaattinen, lämmin ilmapiiri”, nelikko kiittelee.

Näytösilta alkaa ruokailulla huolellisesti valitussa ravintolassa ja päättyy jatkoille, jossa puidaan tapahtuman kohokohtia.

Viime syksyn muotinäytöksessä ihastusta herätti erityisesti tanssija Minna Tervamäen upea esitys.

”Se oli kaunis monella tavalla. Ehkä näytös yllättää myös tänä vuonna jollain kulttuurielementillä”, naiset toivovat.

Joko nämä huippuromaanit on luettu?

1) Synkistä tarinoistaan tunnettu Antti Tuomainen yllättää kirjoittamalla aidosti hauskan dekkarin. Murhaajan paljastumista kiinnostavampaa on seurata päähenkilön, omaa kuolemaansa myrkytyksen uhrina odottavan miehen, itsetutkiskelua sekä valmistautumista väistämättömään. Huumori nousee niistä järjettömistä tilanteista, joihin omaa tappajaansa etsivä mies joutuu.

2) Anna-Kaari Hakkaraisen blogimaailmaa kuvaava teos on kiehtova aikalaisromaani. Ensimmäistä kertaa (ainakin suomalaisessa) kirjallisuudessa kuvataan analyyttisesti valtavaksi kasvanutta blogi-ilmiötä ja pohditaan, mitä se kertoo maailmasta. Yksi päähenkilöistä, huippubloggaaja Dora, rakentaa itselleen täydellistä julkisivua, ja sillä on kova hinta. Loppu on lähes trillerimäinen.

3) Markus Leikolan järkälemäinen romaani on lähihistoriaa uudesta näkökulmasta, kaunokirjallisena versiona tosin. Jos etsit vastausta kysymykseen, mitä viime aikoina on tapahtunut, tartu siihen. Välillä tarinat rönsyilevät jopa liian runsaina, sillä katettavana on ajanjakso 1910-luvulta lähes nykypäivään. Toisaalta yltiöpäisen suuri henkilögalleria on perusteltu, sillä se osoittaa, miten paljon yksittäinen ihminen voi vaikuttaa historiaan.

 

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli. Like.

Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi. Tammi.

Markus Leikola: Uuden maailman katu. WSOY.

 

 

Helsingin Sanomien palkittu toimittaja Ilkka Malmberg sairastui elokuussa haimasyöpään ja menehtyi sairauteen joulukuussa. Elämän Aakkosissa oli päällimmäisenä kiitollisuus kaikesta koetusta. 

A Aleksis Kivi. En väsy ihastelemasta ensimmäisen suomenkielisen romaanin Seitsemän veljeksen kieltä ja rakennetta. A voisi olla myös Alastalon salissa. Volter Kilven kieltä voisi nauttia nukkumaan mennessä pienen katkelman kuin hyvän viskin.

B Beatles. En soita kotona musiikkia, kuuntelen vain mitä Ylen Radio 1 tarjoaa. On hämmästyttävää, kuinka Beatles-melodian yllättävä kuuleminen vie minut menneisyyteen kuin aikakone.

C Celsius. Tykkään äärisäistä. Suomessa helle suistaa kaupungin raiteiltaan ja paukkupakkasella on jylhää ja juhlallista. Siksi rakastan vuodenaikojen vaihtelua. Tropiikissa olisi tylsää.

D Demokratia. Pohjoismaat. Mikä aarre meillä onkaan. Se on hankalaa ja se ei aina tunnu toimivan, mutta siitä emme saa ikinä luopua.

E Elämälle kiitos.

F Fyysisyys. Kasvoin aikana ennen kuntosaleja. 181-senttisenä pidin itseäni pitkänä, mutta olimme laiheliineja vailla lihaksia. Nuorempien keskellä olen pieni ja hintelä, ja se harmittaa minua.

G “Es ist genug”, Bachin koraali (BWV 60). Tämä riittää. Tuli pian mieleeni diagnoosin jälkeen. Jostain syystä ajatus oli ollut mielessäni koko kauniin kesän.

H  Oikeastaan ha, Hehtaari. Tuo sattumanvarainen pläntti suota ja kalliota Posiolla, aikoinaan Suomen halvin hehtaari. Olen tehnyt siitä toistasataa juttua ja yhden kirjan. Yli 19 vuodessa se on opettanut minulle paljon: miten selviytyä pakkasessa ja pimeydessä, mutta ennen kaikkea sen kautta olen katsonut Suomea toisinpäin – pohjoisesta etelään, syrjästä keskukseen. Olen saanut ystäviä, mökin, upeat pohjoisen vuodenajat, ja nyt siellä vierailee jo seuraava sukupolvi.

I Isä. Minulla ei ollut isää. Sellainen piti yrittää kuvitella. En oikein osannut. Mutta aloin surra sitä vasta aikuisena. 

J Jokela. Olen seissyt valokuvaaja  Markus Jokelan kameran vieressä reportaasikeikoilla kolme vuosikymmentä. Se on opettanut havaitsemaan ja näkemään. Mikä onkin reportaasia tehdessä tärkeintä. En oikein usko haastatteluun.

K Kuolema. Syksy, lumi, kuolema ovat kielessämme hyvin vanhoja sanoja. Ne tulevat kaukaa. 

L Lehtimies. Tykkään siitä tittelistä, siinä on paperia ja painomustetta. En kuulunutkaan tähän hätäiseen digiaikaan.

M Metsä. Mielestäni Suomen kaunein sana. Murteissa se taipuu villisti.( Mettässä, metäsä,  mehtässä, mehtäsä jne.)

N Nostalgia. En ole nostalginen. Ennen oli huonommin. 

O Onni. Se ei ole sama kuin ´happiness`. Sitä voi toki yrittää tavoitella, mutta se tulee odottamatta ja katoaa yllättäen.

P Perhe. Vaimoni Katan kanssa lähdimme “vaeltamaan yli elon ohdakkeisen mäen”. Se on ollut rämpimistä ja rakkautta. Meillä on kolme kouluikäistä hienoa poikaa. Isättömyydestäni johtuen poikien kasvattaminen on ollut vaikeaa, mutta vähän väliä ylpeys valtaa minut: millaisia miehiä heistä onkaan tulossa! Lisäksi minulla on aikuinen tytär edellisestä avioliitosta. Hänen kanssaan oli aivan erilaista: Isä oli aina ihailun kohde. 

Q Qu’est-ce que c’est? Koko elämäni olen paininut ranskankielen kanssa. Joskus kysyy itseltään, kannattiko se?

R Rehellisyys. Olen yrittänyt opettaa lapsilleni, että on parempi tulla huijatuksi kuin itse huijata. Sellainen ajattelu on pitkää pohjoismaalaista perintöä. Siitä ei saa tinkiä. 

S Saattohoito. Se voi kuulostaa toivottomalta, mutta ei se minusta sitä ole ollut. Voit keskittyä siihen mikä on tärkeätä, ja tiedät että sinusta pidetään hyvää huolta.  Helsingin Terhokoti on kaikkien kehujensa veroinen. Jokaisella pitäisi olla oikeus sellaiseen rauhalliseen kuolemaan. 

T Tanttu, Juha Tanttu. Minulta on usein kysytty journalistista esikuvaa. En pitkään osannut nimetä sitä, mutta kyllä se taitaa olla Hesarin edesmennyt Juha Tanttu, Lauantaisivujen vetäjä, hiljainen Kadunmies. Hän oli aivan erilainen kuin minä: hiplaili kankaita, maisteli viinejä, arvioi ravintoloita, piipahteli taidenäyttelyissä, ja  poistui Helsingin keskustan kortteleista vain mennäkseen jonkin muun pääkaupungin keskustaan. Hän oli hifistelijä ja elitisti. Mutta hän oli oikea Kynämies, jonka teksti ei vaatinut paljon tilaa, mutta jonka havainnot olivat äärimmäisen tarkkoja. 

U Ulkomaat. Nuorena luuhasin vuosia rinkka selässä pitkin maailmaa. Halusin asettua asumaan ulkomaille. Opiskelin aina kieliä. Haaveilin kosmopoliittisesta urasta. Kävi aivan päivastoin: vaikka olen saanut työssäni matkustaa paljon, päädyin kuvaamaan ennen muuta Suomea, suomalaista arkea. 

V Valo. Kauneimpia radiosta kuultavia lauseita on “Yötön yö on siirtynyt Posion korkeudelle”. Rakastan kesäöitä ja masennun etelän loskaisessa kaamoksessa. Pimeän ajan kestää, kun tietää että kohta tulee taas kirkas kevät, ja valoa on enemmän kuin silmiin mahtuu. 

W Wikipedia. Wikipedia on toivoa luova esimerkki siitä,kuinka suurta nimettömät ihmiset voivat yhdessä vapaaehtoisesti ja omalla ajallaan saada aikaan.

X X on kiehtova kirjain: Marx, Hendrix, Naxos, Luxor, Texas, Mexico, Oaxaca. Nyt x-kirjainta näkee paljon lääkkeiden nimissä. 

Y Yksinäisyys. Viihdyn erittäin hyvin yksinäni, en pitkästy koskaan. Mutta olen nuorena kokenut, miten lohdutonta ja lamauttavaa yksinäisyys voi olla. Silloin ei viihdy omassa seurassaan eikä löydä tietä toisten ihmisten luo.

Z Syvä uni on paras lääke. 

Å Å on vähemmistön kirjain. Suomenruotsalaisilta meillä on paljon opittavaa. Ollaan yhdessä, tehdään yhdessä, pidetään huolta, luotetaan ihmisiin.

Ä Äiti. Äitini on syntynyt vuonna 1927. Harva suunnittelee laitteita hänen ikäisilleen. Kännykät, hipaisukytkimet, kodinkoneet, radiot, televisiot, automaatit, suihkusäätimet ja jopa valokatkaisimet on tehty hänelle käyttökelvottomiksi. Surkeaa vanhusdesignia.  

Ö Öljymäki. Kaupungeista minulle on tärkein Jerusalem. Siellä mikään ei ole unohtunut. 60-vuotispäiväni aamuna sain herätä The American Colony hotellissa Itä-Jerusalemin arabikaupunginosassa. Onneksi ehdin näyttää sen vaimolleni: arabikorttelien uhma, äärijuutalaisten kiihko, Jerusalemin koko hulluus. Muuri, Hebron, siirtokunnat, tiesulut. Olisinpa saanut vielä kerran nähdä auringonlaskun Öljymäeltä. Mutta antaa olla: Hieno se on täältäkin. 

 

 

 

Rakastan muotia. Siinä yhdistyvät estetiikka, taide, luovuus, bisnes ja elävä kulttuurihistoria. Esimerkiksi Helsingin näyttelyn vuoksi nyt ajankohtainen japanilainen taiteilija Yayoi Kusama on tehnyt paljon muotia ja yhteistyöhankkeita muun muassa Louis Vuittonin kanssa. Samoin minihame yhdistyy edelleen monien mielessä 1960-luvun naisten vapautusliikkeeseen.

Siksi minusta on harmi, että muotiin suhtaudutaan usein niin rajoittuneesti. Toisessa ääripäässä ajatellaan, että muoti on turhanpäiväistä hömpötystä, vaikka jokainen meistä ihan joka aamu kuitenkin pukeutuu ja viestittää sillä jotain.

Moni muodin sisäpiiriläinen – esimerkiksi suunnittelijat, stailistit ja muotitoimittajat – taas suhtautuu muotiin ankaran vakavasti. Huumori on lähestulkoon kielletty.

Muoti kuuluu kaikille, ja juuri siksi se saaolla myös hauskaa leikittelyä.

Totta kai muoti pitääkin ottaa vakavasti siinä mielessä, että se on isoa kansainvälistä bisnestä. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että keskustelu tyrehtyy, jos puheenvuoroa ei esitä juuri oikeanlainen muotiyksilö – se huipputrendikäs sellainen.

Muoti kuuluu kaikille, ja juuri siksi se saa välillä olla myös hauskaa leikittelyä. Enkä nyt tarkoita sitä, että saman tien pitäisi siirtyä siististä jakkupuvusta kreisiin kullattuun halattiin, vaan sitä, että muoti voisi paljon enemmän heijastella persoonaamme ja fiiliksiämme. Kannustan itseänikin irrottelemaan enemmän. Ostin juuri hillityn kullanhehkuiset housut, kohta uskaltaudun ne päällä myös töihin.

Joskus tuntuu, että me muoti-ihmiset otamme itsemme niin vakavasti sen vuoksi, että haluamme niin kovasti tulla vakavasti otetuiksi. Voi kuitenkin olla vakavasti otettava ja silti hauska.

 

On kummallisen kiinnostavaa lukea sisustuslehdistä kotien omistajien pieniä mieltymyksiä, kotitotuuksia. Niitäkin, jotka eivät liity heidän kotiinsa.

Mitä ilman et voisi elää? "Kakkua." Mitä hajuvettä käytät? "Jo Malonen Amber & Lavenderia." Kuka on lempitaiteilijasi? "Modigliani." Itse kuiskaan näiden kysymysten perään utelun: Millä rahalla tämä talo, piha, sisustus tai himoitsemasi Yves Kleinin pöytä hankittiin?

Ymmärrän, että kysymykseni on alhainen. Jos ihminen on hyvää hyvyyttään päättänyt jakaa inspiraatioksi muille kotinsa, pitäisikö hänen vielä levittää velkansa, perintönsä, rahoituksensa ja rahavirtansa minun tietooni?

No, olisihan se kiinnostavaa.

On niin kutkuttavaa miettiä, millä rahalla eräskin pianisti ja design-mattokaupan omistaja on rakentanut Portugalin rannikolle valtavan design-linnan vain viikonlopun vetäytymisiin.

Onko hän tehnyt matoilla ison omaisuuden? Onko kumppani varakas tai suku? Tuliko hyvät rahat avioerossa? Toisin sanoen: onko kaikki silmien eteen levitetty ihanuus edes teoriassa mahdollista kenelle vain (minullekin) – vai onko syytä tyytyä hiukan vaatimattomampiin unelmiin?

Mietin omia kotiostoksianikin välillä rahan näkökulmasta. Miten ihmeessä minulla oli vuosia sitten varaa ostaa niin kallis nojatuoli? (Olin palkkatöissä, tulot olivat säännölliset.) Tai miten pystyin ostamaan vanhan talonpoikaiskaapin? (Äiti antoi rahalahjan, ja halusin käyttää sen johonkin, josta jää muisto.)

Muistan vieläkin tyttärien hämmästyksen, kun en antanut ostaa kalliita avokadoja mutta samana iltana kotiin kannettiin tassuamme. Puolustauduin. Pidin pienen luennon siitä, että tassuamme oli iloa tuottava investointi, joka maksaisi itsensä vielä takaisin.

Oikeastaan eniten kiinnostaa, mistä ihmiset ovat luopuneet - vaikka väliaikaisesti - jotta uusi koti, sisustus tai huonekalu on voitu hankkia. Viisas ihminen lausui kerran, että eniten elämässä tuottavat lopulta iloa ne asiat, joiden eteen on joutunut hiukan ponnistelemaan.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.

Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 9/2016.

Miss Piggy

Hanna Jensen: "Millä rahalla tämä talo hankittiin?"

Jos hirveästi kiinnostaa verotoimistosta voi käydä katsomassa, mitä kukin tienaa. Myös yritysten taloustiedot ovat saatavilla. Asuntolaina on aika yleinen tapa säästää. Ensiksi ostetaan pieni asunto, sitten suurempi ja ehkä vielä kolmaskin. Monet ihmiset myös sijoittavat asuntolainan ohessa. Ei sen tarvitse olla isokaan summa. Kun jossain vaiheessa aloittaa, myös korolle alkaa kasvaa korkoa. Portugali on Euroopan köyhimpiä maita, sieltä saa ostaa edullisesti huviloita. Muitakin paikkoja on,...
Lue kommentti
Haluaisin nähdä naapuri peran ...

Hanna Jensen: "Millä rahalla tämä talo hankittiin?"

Minusta olisi ihana lukea jostain lehdestä /blogista juttusarja "näin me asumme" . Juttusarja olisi kuvannut "tavallisten" / lähiöiden / suomen mittakaavassa pieni tuloiste / ei sisustusta harrastavien koteja. Minusta sisutukseen erityisesti panostaminen on harrastus. juuri mieheni kanssa puhuttii ettei harrastuksiin menevää rahamäärä kannata alkaa yhteen laskee - harrastaa jos on vara ja jos ei vara niin jotenkin sitä intohimoista harrastusta saa aina rahoitettua. Meillä on tavallinen koti (...
Lue kommentti