Kollegojen arvostuksesta, maineesta ja hyvistä tuloista huolimatta muusikko Chisu saattaa edelleenkin joskus miettiä pilanneensa kaiken.

Näin kävi esimerkiksi tuoreimman Polaris-albumin ilmestymisvaiheessa, jolloin hän suunnitteli kaikkien 11 500 levyn painoksen tuhoamista – kahta viikkoa ennen kuin sen pitäisi löytyä kauppojen hyllyiltä.

Chisu palasi Italian-lomaltaan ja kuunteli valmiin albumin tuorein korvin. Hän oli hyväksynyt painoon lähetetyn master-version, mutta huomasi nyt kitaroiden jääneen sittenkin liian hiljaiselle yhdessä albumin kappaleista.

”Olen aiheuttanut perfektionismilla itselleni ihan hirveitä paniikkeja. Olen myös luonteeltani varmistelija. En ole yhtään boheemi, vaikka haluaisin olla. Voin lähteä ihan kreisille reissulle vain, jos tiedän että mulla on rahaa tilillä ja voin maksaa kahden kuukauden vuokrat”, hän sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Äitiys toi onnen ja stressin

Chisu tunnetaan artistina, joka pitää yksityiselämänsä tiukasti omanaan. Tuoreen äitiyden tuomaa iloa hän ei kuitenkaan välitä peitellä. ”Sitä voisi kuvata niin, että maailman värit ovat korostuneet”, hän sanoo pian kaksivuotiaasta tyttärestään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Olen luonteeltani varmistelija. En ole yhtään boheemi, vaikka haluaisin olla. Voin lähteä ihan kreisille reissulle vain, jos tiedän että mulla on rahaa tilillä ja voin maksaa kahden kuukauden vuokrat.”

Tyttärensä kanssa Chisu on oppinut taas huomaamaan polulla kulkevat pienet ötökät ja puun oksilla rapistelevat linnut, mutta toisaalta myös kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaaranpaikat.

”Olen aina potenut maailmantuskaa, mutta se on lisääntynyt sen jälkeen, kun sain lapsen. Stressaan nyt ihan järjettömistä asioista, niin kuin vaikka jostain tappajista! Perusluonteeseeni kuuluu ajatella, ettei mikään ole ikuista, ja valmistaudun aina luopumaan asioista, mutta lapsen kohdalla en uskalla edes ajatella mitä tekisin, jos hänelle tapahtuisi jotain.”

 

Miksi Chisu katosi julkisuudesta suosionsa huipulla? Mitä hän ajattelee bisneksestään? Lue koko haastattelu 1.9. ilmestyneestä syyskuun Gloriasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla