Anu ja Mikko Petäjä perustivat Yogaia-nettipalvelunsa ihmisille, jotka eivät ehdi elää joogin elämää. Myös heidän yrityksensä maailmanvalloitus syntyy joogamaton sijaan tietokoneruudun ääressä.

 

 

Start up -yrittäjät Anu ja Mikko Petäjä elävät jännittäviä aikoja. Pariskunnan start up -unelma, Yogaia-nettijoogapalvelu, on laajentumassa Yhdysvaltoihin. Jos laajentuminen sujuu suunnitelmien mukaan, edessä saattaa olla muutto Kaliforniaan.

Tällä hetkellä Petäjät asuvat Chistlehurstissa, Lontoon esikaupungissa. 15-, 11- ja 7-vuotiaat pojat käyvät koulua ja harrastavat, isä ja äiti työskentelevät yhteisessä firmassa.

”Juuri, kun olemme tottuneet Lontooseen, on ehkä taas lähtö edessä. Lasten kanssa ulkomaille muuttaminen ei ole mikään pieni juttu”, Anu huokaa.

”Mutta aina on selvitty”, Mikko huomauttaa.

Liian kiireinen joogaamaan?

Vielä viisi vuotta sitten Petäjät elivät tavallista espoolaisen perheen arkea. Yogaian idea alkoi itää, kun mainosalalla työskentelevä Mikko alkoi etsiä ratkaisua arkiseen stressiinsä. Hän oli menossa aamujoogan jälkeen töihin, tajusi käyttäneensä kalliista ajastaan jo kolme tuntia ja olevansa silti myöhästymässä.

Ensimmäiset tunnit pidettiin Skypen kautta tuttujen joogaohjaajien kotoa.

Mikko päätti harjoitella kotona ja etsi netistä live-joogatunteja. Sopivaa palvelua ei löytynyt, joten sellainen oli perustettava itse. Yogaiasta tuli joogapalvelu ihmisille, jotka eivät ehdi elää joogin elämää.

”Meidän palveluamme käyttävät ihan tavalliset ihmiset. Lyhyet ja helpot tunnit ovat suosituimpia”, Mikko sanoo.

Ensimmäiset tunnit pidettiin Skypen kautta tuttujen joogaohjaajien kotoa. Joogaopettajaksi kouluttautunut Anu veti osan niistä itse, ja asiakkaina oli lähinnä kavereita. Toiminta oli aluksi pienimuotoista, mutta innostus tarttui. Pikkupaikkakunnilla, kaukana joogasaleista asuvat naiset innostuivat kokeilemaan, ja hyvää palautetta satoi päivittäin.

”Palvelun ensimmäinen maksava asiakas on vieläkin sen tilaaja”, Anu kertoo.

Maailmalle

Rahoittajatkin, muiden muassa Sanoma ja Inventure, innostuivat pirteästä yrityksestä alusta asti. Pariskunnasta tuli median lemmikkejä: he ovat voimakaksikko, joka on pitänyt yhtä nuoresta pitäen kotona ja töissä. Anu oli vasta 18-vuotias, kun pari aloitti seurustelun. Pari vuotta sitten perhe muutti Lontooseen luotsaamaan kansainvälistyvää yritystään.

Yogaia toimii ruuhkaisella markkinalla. Aikoinaan niin eksoottinen ja hengellinen harjoite on länsimaissa jo perusjumppaa. Yogaian valttina on se, että asiakas voi olla yhteydessä joogaohjaajaan tietokoneen, tabletin tai puhelimen kameran avulla. Ohjaaja joogaa Espoossa, Lontoossa tai Los Angelesissa ja pystyy samalla antamaan oppilaille henkilökohtaista ohjausta. Vastaavaa ei muilla nettijoogapalveluilla ole ainakaan vielä.

”Suomessa oli helppoa. Täällä tiedetään mitä me olemme, mutta markkinat ovat aika erilaisia Englannissa ja Jenkeissä”, Anu sanoo.

Pari vuotta sitten perhe muutti Lontooseen luotsaamaan kansainvälistyvää yritystään.

Yrittäjien on pitänyt esimerkiksi miettiä tarkkaan, miten Yogaiasta voi kertoa yhdellä lauseella App Storen etusivulla niin, että saa huomion tuhansien ja tuhansien joogasovellusten joukosta.

”Olen aina ajatellut olevani tosi hyvä markkinoimaan ja tosi hyvä myymään, mutta tällaista haastetta ei ole ollut koskaan ennen”, aiemmin viestintätoimistossa työskennellyt Anu sanoo.

Kovat oppirahat

Alkuinnostus on vaihtunut harkitumpaan otteeseen, sillä Yogaia joutui maksamaan kovat oppirahat Saksan markkinoilla. Saksalaiset suhtautuivat epäluuloisesti ajatukseen, että tietokoneen kamera voisi kurkistella heidän olohuoneeseensa. Samaan aikaan perustajia vaivasi vauhtisokeus.

”Suomessa oli mennyt niin hyvin, että ajattelimme saman konseptin toimivan muuallakin. Lähdimme hajottamaan energiaa joka suuntaan: teimme kaikille kielille, kaikille alustoille, androidiin, apple tv:hen, ihan joka paikkaan, ja kasvu loppui joka suunnassa. Nyt käyttäisimme paljon enemmän aikaa siihen, että tekisimme tuotteen vielä paremmaksi”, Mikko sanoo.

”Epävarmuus on osa tätä elämää.”

Vuosi sitten Petäjät olivat vaikeiden ratkaisujen edessä. Firmassa oli 25 työntekijää neljässä maassa, ja osa oli irtisanottava.

”Huipputyyppejä ja ystäviä lähti, mutta firma sai elää, ja keskittyminen toi parempia tuloksia. Niin kai elämässä ylipäätäänkin on”, Anu sanoo.

”Mistään ei toki ole varmuutta vieläkään. Epävarmuus on osa tätä elämää”, Mikko sanoo.

Motivaatio auttaa jaksamaan. Anu ja Mikko kertovat melkein liikuttuneina yksinhuoltajaäidistä, joka sai voimaa kovaan elämäänsä heidän palvelunsa avulla ja adhd-diagnoosin saaneesta miehestä, jolle jooga on antanut apua selvitä neurologisten haasteiden kanssa. Tunneilla on käyty noin miljoona kertaa.

”Miljoona kertaa olemme tehneet toivottavasti jotakin hyvää planeetalle”, Mikko kiteyttää.

Ei mitään joogin elämää

Suosituimpia tunteja ovat nopeat ja lyhyet sessiot. Niitä Anu ja Mikkokin yrittävät mahduttaa elämäänsä. Anu on levittänyt Lontoon-kodin olohuoneeseen joogamaton, jotta muistaisi joka-aamuisen flow-joogan. Mikko tekee kesken työpäivän selkää ja lantiota avaavia, lyhyitä harjoitteita. Petäjät eivät ehdi elää joogien elämää vaan istuvat arkisin ruudun ääressä videopuhelinpalavereissa.

Useimmiten toinen jää etätöihin ja hoitamaan kotia, kun toinen lähtee junalla Lontooseen konttorille. Työpäivän jälkeen viedään lapsia harrastuksiin: karateen, jalkapalloon, maahockeyyn ja tennikseen.

”Tässä löytää itsensä etsimässä ratkaisuja ongelmiin, joiden edessä ei aiemmin ole ollut.”

”Pojat eivät joogaa, mutta keskimmäinen on kyllä myynyt Yogaian monille opettajilleen”, Anu kertoo.

Parasta joogayrittäjien elämäntavassa on jatkuva oppiminen.

”Tässä löytää itsensä etsimässä ratkaisuja ongelmiin, joiden edessä ei aiemmin ole ollut. Suomesta ei ole oikeastaan ennen tullut tällaisia simppeleitä kuluttajapalveluita. Spotifyt, Skypet ja vastaavat ovat tyypillisesti Ruotsista tai muualta. Uuden oppiminen aikuisiällä on ihan mielettömän hienoa”, Mikko sanoo.

Ketkä?

Anu Petäjä, 42, Yogaian markkinointi- ja viestintäjohtaja. Mikko Petäjä, 46, Yogaian toimitusjohtaja. Kansainvälistyvän start up -yrityksen Yogaian perustajat.

Online-joogatunteja tarjoava palvelu toimii tällä hetkellä Espoosta, Lontoosta ja Los Angelesista.

Kotoisin Espoosta, asuvat Lontoossa kolmen poikansa kanssa.

Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.
Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.

Miia Khan pukeutuu vaatteisiin, jotka korostavat persoonaa ja joilla on historiaa. Liian huoliteltu tyyli on hänelle kauhistus.

Kun Miia ja Uzair Khan päättivät mennä naimisiin, Miia tiesi heti, että hän ei pukeutuisi perinteiseen valkoiseen morsiusliikkeen pukuun.

Miia ei kuitenkaan ollut varautunut siihen, että puku tulisi vastaan kotikadulla sijaitsevan Ateljé Idylle -kivijalkaliikkeen ikkunassa. Puvun korkea kaulus, helmikirjailu, vartalonmyötäinen linja ja pohjepituus hurmasivat. Ystävän houkuttelemana Miia lupasi käydä myös morsiusliikkeessä. Kerta riitti. Olo oli ”kuin chihuahualla, jolla on päällään sirkusasu”.

”Prinsessajutut eivät tuntuneet omilta”, Miia kertoo.

Miia halusi hääasuunsa dramatiikkaa, joten hän suostutteli stylistiystävänsä Jasmin Mishiman hääasunsa hattutaiteilijaksi. Yhteistyönä syntyi valkoinen lintupäähine, jossa oli kasvoille laskeutuva harso.

”Halusin näyttää itseltäni, en morsiamelta. Oli ihanaa, että päässäni oli kiinnostava katseenvangitsija.”

”Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Hääpuvun valinta kuvaa Miian asuvalintoja yleisestikin. Viestintätoimisto Milttonin johtajana työskentelevä nainen ihailee Ranskan Voguen entisen päätoimittajan Carine Roitfeldin tyyliä, joka on naisellinen, mutta sopivasti huoleton. Tukka hapsottaa hallitusti ja meikki on rento.

”Pidän lookista, jossa on ripaus sottapyttymeininkiä.”

Miia ei pidä itseään erityisen rohkeana pukeutujana. Hän vain haluaa, että kertoo hänestä itsestään.

”Kun mietin, ketkä jäävät mieleeni, pukeutumisella on merkitystä. Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Miia tiesi jo lapsena, mitä haluaa pukea päälleen. Hän vietti tuntikausia äitinsä kampaamossa, selaili ulkomaalaisia muotilehtiä ja fanitti Dingoa.

Kun Miia oli seitsemänvuotias, äiti osti tyttärelleen kesäjuhliin kukkamekon hollolalaisesta putiikista. Tyyli ei ollut mieluinen.

”Otin sakset, menin huoneeseeni ja tein mekosta hameen. Haaveilin pitkään, että alan tehdä vaatteita työkseni. Harmi, että minulla ei ole lainkaan käsityötaitoja.”

Kuvaile tyyliäsi.

Klassisen rönsyilevä. Ostan vain vaatteita, joista tiedän, että käytän niitä ainakin kymmenen vuotta. Rakastan päähineitä, kenkiä, sormuksia ja laukkuja. Pidän teatraalisuudesta, Saksikäsi Edwardista, Liisa Ihmemaassa -elokuvan Hatuntekijästä ja Jali ja Suklaatehdas -leffan tunnelmasta.

Miksi asusteet ovat sinulle tärkeitä?

Maustan niillä tyyliäni. Käytän usein samaa kokonaisuutta, jonka päivitän vaihtuvilla hepenillä. Lempiasusteeni on Anna Dello Russon lintupäähine. Ostin sen ystävältäni ja olen tanssinut se päässäni Flow-festivaaleilla sekä juhlinut syntymäpäivääni. Myös 1920-luvun strassihäälaukkuni on rakas. Ostin sen yli kymmenen vuotta sitten Play it again, Sam -vintageliikkeestä. Päätin, että jos joskus menen naimisiin, se on laukkuni.

Mistä teet ihanimmat löytösi?

Olen aina viihtynyt vinteillä. Niiden pysähtynyt tunnelma kiehtoo. Siksi teen parhaimmat löytöni vintagekaupoista, kirpputoreilta ja basaareista. Rakastan käytettyjä vaatteita ja hetkeä, kun löydän roskan keskeltä aarteen. Haluan, että vaatteillani on historiaa.

Minkä ilmiön toivoisit palaavan muotiin?

Hulluttelevuuden ja 1920–1930-lukujen rönsyilyn. Skandinaavinen tyyli on tällä hetkellä kliinistä, löysää ja minimalistista. Olisi mahtavaa, jos panostaisimme enemmän laatuun. Siis siihen, että vaatteet jäisivät käyttöön eivätkä vain kävisi kaapissa. Sama ajatus kiehtoo arkkitehtuurissa. Kahdessa päivässä nousevat betonihirvitykset eivät puhuttele.

Paras tyylivinkkisi?

Patsulituoksut viimeistelevät lookin. Toivoisin myös, että miettisimme enemmän persoonaamme ja toisimme sitä esiin. Muiden jäljitteleminen on tylsää. Mustat t-paidat ja farkut on nähty.

Kenen tyyliä ihailet?

Jorma Uotisen. Hän iskee kasvoilleen hulvattomat lasit ja pitää hauskaa. Jorma näyttää, että pukeutuminen ei ole vakavaa. Bisnestyylinkään ei tarvitse olla tylsää. Uskon, että asiakkaat nauttivat, kun he näkevät, millaisen persoonan kanssa ovat tekemisissä.

Mitä ostosta kadut?

Hätäisiä hankintoja, jotka eivät tunnu oikeilta. Onneksi teen harvoin huteja. Vaatteessa pitää olla sielua. Määrä ei myöskään korvaa laatua. Mottoni on, että mieluummin kahdet hyvät alus- ja sukkahousut kuin kymmenet sinne päin.

Minne matkustat mieluiten?

Pariisiin. Haluaisin tietää, mikä on pariisilaisten salaisuus, kun he saavat asunsa näyttämään aina seksikkäiltä ja persoonallisilta. He kantavat itsensä upeasti. Voisin kävellä tuntikausia kaupungin kaduilla ja ihailla vastaantulijoita.

Lempimatkamuistosi?

Häämatkamme Marokkoon viime keväänä. Kävimme Casablancassa, Marrakechissa, Fèsissä, Atlas-vuorilla ja Tangerissa, joka oli samaan aikaan ränsistynyt ja kaunis. Miesten tyyli inspiroi. Heillä oli isot olkihatut ja babouche-tossut. Mieheni nauroi, kun ostin samanlaisen hatun kotiin.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tykkään hulluista ja tuntemattomista hörhökkeistä, jotka tulevat eteeni odottamatta. En ole koskaan sisustanut kotiani sisustusliikkeiden valikoimilla.

Mitä sisustaminen merkitsee?

Kokemuksia ja persoonaa, samaa kuin vaatteet. Kodissa pitää olla ripaus vintin ja antiikkiliikkeen tuntua. Haaveilin käsin tehdystä villamatosta, mutta päätin odottaa. Se ei ole paras valinta lapsiperhearkeemme. Onneksi hiljaa hyvä tulee. Koti elää ja muuttuu mukanamme.

Kuka?

Miia Khan, 36, viestintätoimisto Milttonin johtaja ja osakas. Työskentelee kehitystehtävissä ja markkinointiviestinnässä.

Perhe: Puoliso Uzair Khan ja poika Ché, 7.

Lempikirja: Elämäkerrat. ”Rakastan tarinoita, jotka kertovat oikeista ihmisistä ja tapahtumista. Viimeksi luin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan. Knausgård kirjoitti rohkeasti, puhtaasti ja leikkaamattomasti.”

Lempiravintola: ”Antto Melasniemen paikat, kuten Kuurna. Melasniemen ravintoloissa on jujua ja laadukkaita, kotimaisia raaka-aineita.”

 

Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula Laineelta häneltä kannattaa kysyä, miten käy suomalaisen työn ja demokratian.

Paula Laine pyrkii yhdessä tiiminsä kanssa luomaan toimivampaa yhteiskuntaa, ja juuri nyt hän on erityisen huolestunut demokratian tilasta.

”Autoritääriset suuntaukset ovat saaneet jalansijaa jopa Euroopassa. Demokratian säilymistä ei takaa se, että me tykkäämme siitä”, hän aloittaa.

”Monet ongelmat ovat tällä hetkellä viheliäisiä, eikä demokratia ole pystynyt niitä ratkaisemaan. Kiinan tyyppiset toimijat nauravat mahat kippurassa demokratian kompuroinnille eri puolilla. Kansanvalta vaatii suurta uudistamista. Suurin osa sen toimintamalleista ja rakenteista on pysynyt ennallaan yli sata vuotta.”

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä. Se tarvitsisi piristyäkseen uutta puhtia, tavallisten kansalaisten osallistumista, kouluttautumista ja valppautta.

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä.

”Puolustan demokratiaa intohimoisesti. Sen keskellä on usko ihmiseen. Voi olla, että tulevaisuudessa juuri demokratia onkin se kestävin malli. Kun tulee tekoäly, ihmisiltä tarvitaan entistä enemmän empaattisuutta ja luovuutta, eli niitä asioita, jotka toteutuvat parhaiten, kun ihmisillä on mahdollisimman suuri vapaus.”

 

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto eli Sitra on eduskunnan alainen rahasto, joka työllistää noin 150 ihmistä. Sitran tavoite on edistää Suomen kehitystä, talouden kasvua ja kansainvälistä kilpailukykyä tutkimuksen ja kokeilujen avulla. Laineen luotsaamassa ennakointitiimissä syntyvät muun muassa visio Pohjoismaisen mallin tulevaisuudesta ja Sitran Megatrendit. Strategiatiimissä tehdään Sitran omaa strategiaa ja arvioidaan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

41-vuotias Laine tunnetaan suurten kokonaisuuksien ymmärtäjänä ja johtajana, joka osaa kuunnella.

”Tärkein tehtäväni johtajana on sparrata ja auttaa. En halua välttämättä johtaa puhetta. Tiimi kertoo, mitä tarvitsee.”

Tänä keväänä tekeillä on muun muassa projekti, jonka avulla järjestetään asiantuntijoita ja tietoa päättäjien avuksi. Informaa-tioähky uhkaa poliitikkoja siinä missä tavallisia ihmisiäkin. Projektissa on kokeiltu lupaavin tuloksin työpajoja, joissa uudet kunnanvaltuutetut, opiskelijat ja asiantuntijat ratkovat yhdessä yhteiskunnallisia ongelmia. Niistä valtuutettu saa omalle työlleen oleellista tietoa.

 

Moni muistaa pääministeri Juha Sipilän heiton ”kaiken maailman dosenteista”, joita hän ei välittäisi kuunnella päätöksiä tehdessään. Laine näkee työssään sekä tutkijoiden että poliitikkojen maailman ja ymmärtää molempia osapuolia.

”Mitä enemmän olen oppinut tuntemaan päättäjien työtä, sitä enemmän olen ruvennut sitä arvostamaan. Se on hyvin vaikea duuni. Poliitikot näkevät aika hyvin maailman muutoksen ja ymmärtävät, mitkä haasteet ovat. Ne ovat vaikeita kysymyksiä eikä niihin ole helppoja ratkaisuja. Vanhat rakenteet ja tavat eivät enää toimi.”

Suomen ja koko maailman vakavimpana ongelmana Laine pitää ilmastonmuutosta. Sen ratkaiseminen vaatisi poliitikoilta hyviä ja nopeita päätöksiä.

”Koko ihmiskunnan historian ajan nousseet hiilidioksidipäästöt pitäisi saada noin kymmenen vuoden aikana laskuun. Se on muutos, jota ei ole kertaakaan tehty. Maapallolla ei ole yhtään maata, jolle tämä ei olisi nyt akuutti asia.”

 

Suomen suurimpiin haasteisiin Laine lukee myös työelämän murroksen. Teknologian kehitys ja eliniän kasvu on muuttanut työn luonteen.

”Ennen muutos tarkoitti sitä, että poika ei seurannut isäänsä pellolle vaan suuntasi tehtaaseen. Nyt muutos tapahtuu yksilön näkökulmasta yhden elämän aikana. Ensin työskennellään pellolla ja sitten tehtaassa. Sitten pitäisi vielä opetella koodaamaan. Elinikäisestä oppimisesta puhutaan paljon, mutta miten se tehdään?"

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti.”

Laineen oma työelämä on hektistä ja useimmiten tiukasti aikataulutettua. Töiden vastapainona hän harrastaa ratsastusta, hoitaa kolmea kääpiösnautseria ja nauttii miehensä kanssa kotielämästä Sipoossa.

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti. Lounaan syön joka päivä, siitä en tingi. Ruoka on tärkeää hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Yritän myös tehdä yhden etäpäivän viikossa. Silloinkin voi olla kokouksia, mutta hoidan ne Skypellä. Olen oikeastaan aina tavoitettavissa, mutta en uhriudu tai harmittele. Se on minulle luonteva olemisen tapa. Olen on line koko ajan paitsi silloin kun olen ratsastamassa tai rakentamassa.”

Laine rakentaa miehensä kanssa Sipooseen pientä hevostilaa. Tarkoitus on käydä pian Tanskassa etsimässä sopivaa hevosta talliin.

”Suunnittelemme tallia kolmelle hevoselle, ja parasta olisi jos saisimme hoitajan, joka voisi pitää myös omia hevosiaan siellä.”

Puoliso on armeijatavaran erikoisliikkeen Varustelekan toimitusjohtaja Jari Laine. Pariskunnan työt ja työmatka tarkoittavat usein pitkiä päiviä. Koiria hoitamaan on palkattu kodinhoitaja-koiravahti.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan. Monet suhtautuvat kriittisesti kotiavun palkkaamiseen, ja mekin harkitsimme sitä pitkään. Se on osoittautunut hyväksi järjestelyksi.”

Laineen esikuvia ovat hänen omat vanhempansa. Isä työskenteli armeijassa upseerina, ja perhe muutti isän työn perässä ympäri Suomea. Äiti onnistui järjestämään uuden työpaikan itselleen jokaisesta uudesta kaupungista.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan.”

” En todellakaan ajattele, että kaikkien olisi helppoa muuttaa työn perässä. Meidän perheessämme se onnistui. Muutimme lapsuudessani monta kertaa, mutta siitä on hyvät muistot. Armeijan alueella elettiin omassa pienessä yhteisössä. Hiekkalaatikolle otettiin aina uudet tulijat lämpimästi vastaan. Perheet tulivat ja menivät.”

Laine kertoo viihtyvänsä työssään Sitrassa, mutta arvelee, että jossain vaiheessa siirtyy taas uusiin tehtäviin.

”Haluan tehdä aina jotakin hyvää. Olen Diakonissalaitoksen säätiön hallituksessa. En kuulu kirkkoon, mutta ne arvot, heikoista huolta pitäminen, ovat kaikkein tärkeimpiä.”

Kuka?

Paula Laine, 41, Sitran strategia- ja ennakointijohtaja.

Työskennellyt aiemmin Nokian johtotehtävissä.

Syntynyt Miehikkälässä. Asuu Sipoossa miehensä ja kolmen koiran kanssa.

Näin johdan

1) Tiimi ratkaisee. Rakenna ja kehitä toimiva tiimi.

2) Kuuntele – älä oleta.

3) Luo tiimille onnistumisen edellytykset, resurssit ja yhdessä sovitut tavoitteet.

4) Auta ihmisiä saavuttamaan heille merkityksellisiä asioita. Herätä sisäinen motivaatio.

5) Kanna vastuu – ole tukena vaikeissa paikoissa.