Ostoskeskukset kannattaa nyt kiertää kaukaa, mutta onneksi suomalaisia yrittäjiä voi tukea myös kotisohvalta käsin. Koronavirus on inspiroinut yrityksiä keksimään uusia, luovia tapoja kaupankäyntiin.
Koronavirus on pakottanut meidät pysyttelemään kaukana kivijalkamyymälöistä, mikä tarkoittaa vaikeuksia monille yrittäjille. Hädän hetkellä yritykset ovat kuitenkin alkaneet keksiä luovia ratkaisuja ja tehdä yhteistyötä selvitäkseen pandemiasta. Alla muutama keino, joilla voit tukea suomalaisia yrittäjiä ja hoitaa samalla esimerkiksi lahjaostokset syntymäpäiväsankarille tai tuoreelle ylioppilaalle.
1. Hakolan Ystävät-mallisto
Sohvistaan tunnettu suomalainen Hakola avasi verkkokauppansa myös muille kotimaisille designyrityksille. Hakolan Ystävät-mallisto on kuratoitu kokoelma tuotteita 12 yritykseltä, joita yhdistää korkealaatuinen muotoilu, kotimainen valmistus ja samanlainen arvomaailma. Valikoimissa on huonekaluja, sisustusesineitä, käyttöesineitä ja tekstiilejä.
– Kivijalkamyynti on useimmilla suomalaisilla designyrityksillä romahtanut totaalisesti. Oman digikanavamme tarjoaminen muiden ystäviemme käyttöön on vähintä mitä voimme tilanteessa tehdä. Meidän linja on taistella suomalaisen muotoilun, tuotannon ja käsityöperinteen puolesta. Samalla tiedämme, että nyt jos koskaan suomalaiset ymmärtävät sinivalkoisen ostamisen merkityksen, Hakolan luova johtaja Annaleena Hakola sanoo.
Ystävät-mallistossa ovat mukana Lundia, Eero Aarnio Originals, Lapuan Kankurit, Peltola, Lokal, Hetkinen, Kind for Dogs, Himmee, Poiat, Made by Choice, Katriina Nuutinen ja éN Hats.
2. Suomalaista designia TREmarketista
Suomalaisen designin ja muodin konseptimyymälä TRE on perustanut koronakriisin seurauksena TREmarket-kauppapaikan yli 500 yhteistyökumppanilleen. TREmarketin tarkoitus on, että mahdollisimman moni yritys saa tuotteensa verkkokauppaan mahdollisimman nopeasti.
Markkinapaikan kuratoidut yritykset hoitavat itse omat lähetyksensä, jolloin tavarantuottajalle itselleen jää huomattavasti suurempi osuus tuotteen hinnasta. Kukin tuottaja saa myös rahat itselleen nopeasti. Valikoimissa on kodin tuotteita, muotia ja kosmetiikkaa pieniltä kotimaisilta ja pohjoismaisilta brändeiltä.
TREmarketin löydät täältä. Muista myös TRE:n oma verkkokauppa worldoftre.com.
3. Kosmetiikkaa kotiovelle Woltilla
Lempiravintolaansa on helppo tukea tilaamalla ateriat kotiinkuljetuksena Woltilla. Nyt samalla sovelluksella voi tehdä myös kosmetiikkatilauksen, sillä ruoankuljetuspalvelu on alkanut toimittaa Lumenen sekä kotimaisen kosmetiikkamaahantuoja Nordic Beauty Importin tuotteita. Valikoimissa on 40 kotikaranteeniin sopivaa tuotetta (vähän meikkejä, paljon ihania ihonhoitotuotteita) sekä valmiita hemmottelupakkauksia. Palvelu toimii Helsingin alueella, ja toimitusajaksi luvataan tunti.
Woltin kosmetiikkavalikoimiin pääset tästä.
4. Hemmottelulahjakortit Timmasta
Erinomainen tapa tukea yksityisyrittäjiä on ostaa lahjakortteja esimerkiksi kampaamoon, kauneushoitolaan tai hierojalle. Kun olemme ensin olleet kuukausikaupalla neljän seinän sisällä, niille on takuuvarmasti myös käyttöä! Ajanvaraussivusto Timman kautta voi ostaa lahjakortin suoraan valitsemaansa yritykseen. Koronatilanteen vuoksi Timma ei ota tilauksista itselleen välityspalkkiota, joten ostetun lahjakortin summa menee lyhentämättömänä yrittäjälle. Timma myös korvaa menetetyn lahjakortin Timma-saldona, mikäli yritys menisi kaikesta huolimatta konkurssiin.
+ Muista myös
Suomalaisten pienyrittäjien palveluita voit ostaa kootusti myös uudelta Sisumarket-sivustolta. Vaikka kivijalkaliikkeet olisivat kiinni, suurin osa verkkokaupoista toimii yhä normaalisti. Voit myös tukea suosikkibrändiäsi tai -myymälääsi ilmaiseksi suosittelemalla heitä esimerkiksi somessa ja käyttämällä hashtageja #ostapieneltä ja #tueyrittäjää.
Loistava kirjoitus!