Viime vuonna Hanna osti Hangon Täktomista vanhan hirsitalon ja sai kaupan päälle metrikaupalla räsymattoja. Retroessun hän hankki Ansa Second Handista Helsingin Kalliosta. Tuvassa viihtyy myös 13-vuotias Lilo-koira.
Viime vuonna Hanna osti Hangon Täktomista vanhan hirsitalon ja sai kaupan päälle metrikaupalla räsymattoja. Retroessun hän hankki Ansa Second Handista Helsingin Kalliosta. Tuvassa viihtyy myös 13-vuotias Lilo-koira.

Vaaleansininen huvilanpääty Hangossa koitui Hanna Höglundin kohtaloksi. Nyt helsinkiläinen juristi on kaupungin kansliapäällikkö ja vakiasukas. Uudesta arjesta tekevät juhlaa verkkainen tahti, rento yhteisö ja vanhat aarteet.

Osalla meistä kaikki tiet vievät Rooman sijasta Hankoon. Kaksikymmentä vuotta sitten espoolainen Hanna Höglund laskeutui Hangon vesitornin rosoista pintaa alas kypärä päässä ja valjaiden varassa osana polttareidensa ohjelmaa. Myöhemmin ilta jatkui ystävien kanssa Silversandin leirintäalueella "olympialaisten", ruoanlaiton ja tanssin merkeissä.

Graniitinpunainen vesitorni pilkottaa nykyisin Hannan työpaikan ikkunoista Hangon kaupungintalolla. Vaikka torni on hyväkuntoinen kasikymppinen, sieltä ei enää ole asiaa alas kuin siististi sisäkautta. Silversandin leirintäalueella Hanna sen sijaan käy yhä useammin. Hänen suosikkitynnyrisaunansa ikkunoista näkyy iltaisin yksi Hangon kauneimmista auringonlaskuista.

-Hanko oli turvasatamani jo, kun lapseni olivat pieniä ja veneilimme kesät. Tiesin, että kun tulemme kaupungin itäsatamaan, pääsen suihkuun, juoksemaan kunnon lenkin ja syömään ravintolaan. Mietin silloin, että olisipa minulla joskus oma paikka kaupungissa, Hanna muistelee.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensimmäiseksi Hanna osti pihalle grillin ja järjesti tupaantuliaiset. Grönhagan syytinkituvan kunnostus sitoo hänet yhä tiukemmin Hankoon. "Olen nyt juuri siellä, missä pitääkin."

Haave painui taka-alalle vuosikausiksi, mutta nyt omia Hangon-paikkoja on kaksin kappalein.

Helsinkiin asettunut Hanna hankki ensin itselleen kesäkodin läheltä Bellevuen rantaa reilut seitsemän vuotta sitten. Kaksio sijaitsee vuonna 1882 rakennetussa vaaleansinisessä puuhuvilassa, joka on vanha sahatyöläisten talo. Hanna teetätti asuntoonsa remontin, ja tällä erää talviasuttava kaksio on hänen vakituinen kotinsa.

-Halusin Hankoon alun perin lomailun ja kesäjuhlien takia. Se oli ensimmäinen sipulinkuoreni kaupungista. Vähitellen aloin viettää yhä enemmän aikaa etätöissä myös syksyllä ja talvella.

Aika pian hän alkoi toivoa, että saisi olla Hangossa rauhassa eikä hänen tarvitsisi sahata kaupunkien välillä.

Hanna haluaa säilyttää talossa mahdollisimman paljon vanhaa. Remontin tekevät pääosin ammattilaiset, mutta hän osallistuu kunnostamiseen itsekin.

Hitaan elämän imussa

Juuri slow season eli hidas vuodenaika Hangon vilkkaan matkailusesongin ympärillä koitui hyvällä tavalla Hannan kohtaloksi. Hän löysi pikkukaupungin verkkaisen tahdin ja ihastui siihen. Hannalle järjestyi luontaisesti aikaa pysähtyä, mihin Helsingissä ei tuntunut oikein koskaan olevan mahdollisuutta.

-Aamulenkillä minun on vieläkin monta kertaa pakko pysähtyä ottamaan kuvia. Hangon valo on aivan erityinen. Maisema jaksaa yhä sykähdyttää, ja verkkainen elämäntyyli tuntuu hyvältä.

Kun Hanna viime vuonna sai vinkin auki olevasta Hangon kansliapäällikön paikasta, hän haki ja sai viran. Kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen. Hanna oli eronnut vuosia sitten ja lapset olivat kasvaneet aikuisiksi, eikä koti Helsingin Punavuoressa enää vetänyt häntä puoleensa.

-Se, että saa hyvän juristin viran pikkukaupungista on ainutkertaista. En usko kohtaloon, mutta tunnen, että tätä kohti olen mennyt ja tätä varten tehnyt töitä. Nyt minulla on sitten vapaa-ajan asunto Punavuoressa.

Hangon-kodin keittiössä vieraan silmiin osuu peltikyltti: Bed & breakfast, make both. Kun Hanna ei ole itse kaupungissa, hän vuokraa asuntoaan muille. Kyltti kiteyttää hyvin myös hänen nykyisen elämäntilanteensa. Yksin asuvana Hannan ei enää tarvitse huolehtia jatkuvasti muista, vaan hän voi keskittyä itseensä.

 "Elämässä pitää tehdä asioita, joita haluaa, kun siihen on mahdollisuus. Arjen olisi hyvä olla sellaista, ettei siitä tarvitse lomaa", Hanna Höglund sanoo.

Myrskytuuli rauhoittaa

Aikaisin nukkumaan, herätys auringon noustessa, koiravanhus nopeasti ulos ja sitten itse aamulenkille. Vajaan tunnin juoksu rantoja pitkin on Hannalle tärkeä arkirutiini, joka herättää uuteen päivään. Aamukahvin juotuaan hän polkee pyörällä viiden minuutin matkan työpaikalleen luonnonkihara tukka hulmuten.

Vaikka Hannan työpäivät kaupungin toiseksi korkeimmassa virassa voivat venähtää ajoittain jopa pidemmiksi kuin verojuristiaikoina, tunnelma on erilainen. Päivissä on enemmän väljyyttä ja tilaa hyvinvoinnille.

-Täällä arki on mahdollista rakentaa niin, että pääsen liikkumaan myös päivällä. Usein käyn lounastauolla tekemässä uintitreenin Regatta Spassa. Kävelen vapaa-ajallani pitkiä lenkkejä, ja joka paikkaan on korkeintaan Jopon-mentävä matka.

Hanna Höglund ui meressä ympäri vuoden ja usein ystävien kanssa. Kuva on Hangon uimahuoneelta ja pyyhe Hannan lempisuunnittelijan Sonia Rykielin.

Silversandin leirintäalueen tynnyrisaunan lauteilla Hannalla on aikaa pysähtyä, eikä ikkunasta näkyvissä auringonlaskuissakaan ole valittamista.

Liikunta on Hannalle tärkeää. Nuorempana hän ohjasi työkseen jumppia ja oli perustamassa Helsinkiin tanssiin keskittynyttä liikuntakeskusta. Hangossa hän vetää yhä satunnaisesti zumbatunteja. Triathlon on trendikästä, mutta Hanna naurahtaa, ettei harrasta sitä, vaan sen lajeja erikseen. Hän ui luonnonvesissä vuoden ympäri. Varastosta löytyy polkupyörät niin maasto- kuin maantieajoon. Hänestä Hangossa on maailmanluokan pyöräilymaastot.

Ulkoilu rakentamattomassa ympäristössä on nautinto. Siksi Hanna ystävineen aloittaa picnic-kauden jo maaliskuussa. Aurinko paistaa pihoihin paremmin, kun korkeita taloja ei ole. Toki aurinkoisia päiviä myös on poikkeuksellisen paljon kaupungin merellisen sijainnin vuoksi.

Hannalle on syntynyt Hangossa uudenlainen suhde luontoon.

-Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ajattelen, että ihminen on osa luontoa. Täällä olotilan tavoittaa helpommin. Tuulessakin on maagista voimaa. On rauhoittavaa nähdä, että luonnossa tapahtuu asioita ilman, että ihminen vaikuttaa siihen mitenkään.

Meri itsessään on rauhoittava elementti.

Liikunta on tärkeä osa arkea, ja Hangossa siihen on hyvät mahdollisuudet. Hanna pyöräilee, juoksee, tanssii ja ui. Taustalla näkyy Bellevuen huvila.

Arjesta ei tarvitse lomaa

Hangosta Hanna on löytänyt myös uusia ystäviä ja rennon samanhenkisten ihmisten yhteisön. Suurin osa on hänen kaltaisiaan: Hankoon hullaantuneita korkeakoulutettuja entisiä pääkaupunkilaisia, jotka asuvat tai viettävät aikaa pikkukaupungissa ympäri vuoden. Joukossa on myös paljasjalkaisia hankolaisia.

Lähes joka viikko joku heistä kokkaa arki-iltana vuorollaan ja kutsuu muut kylään - tai sitten he menevät yhdessä uimaan avantoon, elokuviin tai tanssimaan salaiselle rannalle livemusiikin tahdissa. Elämässä on tilaa spontaanisuudelle.

-Helsingissä on mentaliteetti, että asiat pitää sopia hyvissä ajoin. Täällä on helppo vain piipahtaa jonkun luona. Toisaalta omassa rauhassaankin saa olla, jos haluaa.

Hanna toteaa arjen ja viikonlopun rajan hämärtyneen, koska arjen tahti on aiempaa rauhallisempi. Myös ystävän syöpä on pannut Hannan miettimään valintojaan entistä syvällisemmin.

-Elämässä pitää tehdä niitä asioita, joita haluaa, kun siihen on mahdollisuus. Arjen olisi hyvä olla sellaista, ettei siitä tarvitse lomaa.

Ensin Hannalla oli Hangossa kesäasunto, siten kaupunki vei sydämen kokonaan. Taustalla näkyy vesi-torni, jossa hän vietti polttareitaan 2000-luvun alussa.

Elämän arvojärjestystä ovat muokanneet myös eletty elämä ja uusi asuinympäristö. Titteleillä ei Hannan suuressa Hangon-kaveriporukassa ole väliä. Hän ei vieläkään edes tiedä kaikkien ammatteja, sillä porukka puhuu keskenään ihan muista asioista kuin työstä ja meriiteistä.

Hangossa ei myöskään tarvitse laittautua, vaan joka paikkaan voi mennä juuri sellaisena kuin on.

-Aiemmin olin itsekin kiinnostunut timanttikoruista ja merkkikäsilaukuista, mutta se vaihe meni jo. Nykyään pyöräilen uimakopille kylpytakissa ja voin mennä laulamaan karaokea oloasussa.

Hangon kansliapäällikkö työpaikallaan kaupungintalon valtuustosalissa. Rakennus valmistui vuonna 1951. Haalari, tennarit ja äidin vanha vyö ovat Hannan tyypillinen työasu.

Sopivasti vinksallaan

Sattuneesta syystä Hannaa kiinnostaa tällä hetkellä kaikki vanha ja erityisesti perinnerakentaminen. Hänen uusin "timanttinsa" on lähikylästä viime kesänä hankittu vanha hirsitalo. Hyvällä entisöinnillä siitäkin voi tulla ikuinen. Hannan talo eli Grönhagan syytinkitupa on rakennettu arviolta 1880-luvulla ja sijaitsee suojellulla alueella Täktomin kylässä.

Rakennus edustaa Hannan mukaan poikkeuksellisen hyvin ajan rakennustyyliä ja on ikäisekseen hyvin säilynyt. Talo on seissyt tyhjillään 1980-luvulta saakka.

Nopeista liikkeistään tunnetulla Hannalla on paljon suunnitelmia talon ja sen pihapiirin varalle. Kunnostuksen jälkeen entisessä kanalassa voisi pitää kesäkahvilaa ja tontille mahtuisi alpakoita pihattoon, hän suunnittelee.

-Paikalliset sanoivat heti, että ihanaa, kun kunnostan rakennuksen. Vanhempani olivat aivan kauhuissaan ja halusivat pitää puhelinpalaverin, Hanna kertoo nauraen.

Töihin Hanna polkee Jopolla aina, kun mahdollista. Yayan ruututakki on löytö paikallisesta Tian Veranta -liikkeestä.

Pihassa seisoo jo lavakaupalla kattotiiliä. Remontista tulee iso ja pitkä, sillä taloon täytyy muun muassa vetää sähköt ja putket. Kiirettä ei ole, sillä Hanna kokee tulleensa alueelle jäädäkseen.

Kevään aikana talolla on tarkoitus järjestää perinnerakentamisen työpajoja alan ammattilaisten johdolla muidenkin iloksi. Hanna haluaa opetella kunnostusta itsekin.

Tuvan jo osin puretusta lattiasta pilkottaa eristeenä käytettyjä vanhoja sanomalehtiä. Hufvudstadsbladetin kansilehdet on päivätty 1920-luvun alkuun ja leivinuunin yllä katon rajassa on yhä orsi reikäleiville. Hirsiseinistä erottuu paikoin sympaattisesti revennyttä kukkatapettia.

Vaikka Hanna haluaa tulevaan kotiinsa nykyajan mukavuudet, hän aikoo säilyttää mahdollisimman paljon vanhaa.

-Ajattelen nykyään muutenkin, ettei kaiken tarvitse olla niin justiinsa. Elämä on parasta vähän vinksallaan.

Uintitreeni onnistuu Regatta Spassa vaikka lounastunnilla. Hannan uima-puvussa lukee osuvasti Power Woman.

Eteisen seinissä on upea vanha turkoosi sävy. Tulevassa makuuhuoneessa seisoo hyväkuntoinen keltainen kakluuni. Ovensuussa odottaa käytettynä hankittu samettinen vihreä vuodesohva ja makuuhuoneen nurkassa keinutuoli. Hannan toiveissa on, että hän voisi nukkua makuupussissa öitä vintillä tai kanalassa jo tulevana kesänä.

Työn lisäksi talo remontteineen juurruttaa hänet Hankoon yhä tiukemmin.

-Ajattelen, etten ostanut vain taloa, vaan elämäntavan loppuiäkseni. Koen kaikin puolin, että olen nyt juuri siellä missä pitääkin. 

Juttu on julkaistu Gloriassa 05/2024. 

Hanna Höglund, 45

Hangon kaupungin kansliapäällikkö on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti. Työskenteli aiemmin verojuristina Helsingissä.

Kotoisin Espoosta, asuu Hangossa. Perheeseen kuuluvat aikuiset lapset Max ja Mimosa sekä alimittainen toyvillakoira Lilo.

Entisöi Hangon Täktomissa vanhaa taloa ja esittelee remonttia Instagramissa @gronhagan_syytinkitupa.

Harrastaa juoksua, pyöräilyä, uintia ja tanssia sekä ruoanlaittoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla