Posiolla asuva Anu Pentik nousee joka aamu neljältä: "Pomppaan saman tien ylös ja astelen kotistudiooni"

1/ Kädet savessa

Nousen joka aamu neljältä. Pomppaan saman tien ylös ja astelen kahdeksan porrasta makuuhuoneestani kotistudiooni. Katson seinän kokoisista ikkunoista uuteen päivään heräävää Kitkajärveä. Naapureita ei ole, joten seuraa meille pitävät porot, riekot, puput, joutsenet ja kuikat. Hiljaisuus on syvää.

Vaikka saisin Helsingistä minkä tahansa kattohuoneiston, en lähtisi. Luonto on alati muuttuva inspiraationi ja hyvinvointini lähde. En koskaan kyllästy ruskaan, ensilumeen, sinisen satoihin sävyihin, kevätaurinkoon ja yöttömiin öihin. Kun ensimmäiset saviuunit käynnistyvät Posion keskustan tehtaalla kello kuusi, olen paikalla. Iltaisin ennen yöpuulle siirtymistä vetäydyn jälleen savitaivaaseeni. Napsautan Yle Ykkösen päälle ja alan hommiin. Rapsuttelen ja muovaan, nautin. Kotistudiossani teen pieniä töitä, tällä hetkellä joulutähtiä ja tuikkukippoja.

2/ Elämyksiä illallisella 

Juhlien järjestäminen ei ole vain kylään kutsumista, vaan enemmän. Kun pidämme illalliset, olen kuin säveltäjä tai teatteriohjaaja, joka haluaa tarjota läheisilleen kokonaisvaltaisen elämyksen. Ensin nautimme alkumaljat savistudiossa. Koska toivon, että ilta ei sisällä pelkkää diipadaapaa, jokainen saa lapun, jossa yhdessä lukee juhlapuhe. Se, joka lapun saa, lausuu tervetuliaissanat. Muut kertovat, missä toivoisivat olevansa kymmenen vuoden päästä ja mistä unelmoivat. Sen jälkeen siirrymme ruokailusaliin nauttimaan illallista.

Mietin aina kattauksen värit, kukat, servietit, pöytäliinan ja astiat sen mukaan, ketä pöydän ääreen on tulossa. Kahden ruokalajin jälkeen pidämme väliajan ja jaloittelemme. Jälkiruoka nautitaan savistudiossa. Ilta päättyy laiturille sikarisessioon. Kokemukseni mukaan tämä on jokaiselle mukava juhlan lopetus, vaikka ei polttaisikaan sikaria. Kyse on yhteydestä. Siitä, että seurue pysyy koossa eikä jakaudu puhumaan vain naisten ja miesten juttuja.

3/ Rikkaat ritarit

Iltamme kulkevat Topin kanssa aina samalla tavalla. Kun tulemme tehtaalta kotiin, valmistamme ruoan. Minä häärään patojen ääressä, Topi kattaa pöydän ja tekee salaatin. Syömme yhdessä ja nautimme lasin punaviiniä. Illallinen on yhteinen, kiireetön hetkemme.

Suosituin arkiruokamme on porocarpaccio. Sen takia pakkasessa on aina poronfilettä. Joskus Topi pyytää minua valmistamaan rikkaita ritareita. Se on herkkumme. Pullaviipaleita paistetaan pannulla niin kauan, että niihin tulee karamellinen pinta. Sen jälkeen kokonaisuus nautitaan mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Wolt ei kuljeta metsän keskelle, joten ruoan valmistamisella on arjessamme tärkeä rooli.

4/ Pehmeä pesä

Luen aina ennen nukahtamista. Se on tapa, josta en luovu. Menen viimeistään kymmeneltä petiin ja avaan kirjan. Usein havahdun muutamaa tuntia myöhemmin hereille kirja rintani päällä. Sitten sammutan valot ja jatkan uniani. Yksi tehokkuuteni salaisuuksista on lepo. Pystyn nukahtamaan ja nukkumaan missä ja koska vain. Yöpöydälläni on aina kesken kolme kirjaa, joista valitsen tunnelmani mukaan. Ne ovat dekkari, elämäkerta ja rakkausromaani. Jos haluan unesta kiinni nopeasti, otan elämäkerran.

Tyynyjen pitää olla värikkäitä ja niitä täytyy olla runsaasti. Tyttäreni Raisa huolehtii, että tyynyintoiluni pysyy aisoissa. Hankin tyynyjä omista mallistoista ja mausteeksi ulkomailta. Tällä hetkellä suosikkimateriaalini on sametti. Sänkyni on kuin koirankolo: pehmeä pesä, jonne pujahdan.

5/ Erämaajärven rannalla

Kitkajärven myrskyjä katson kaukaa, mutta muuten käyn laiturinnokassa päivittäin. Kitkajärvi on ihmeellinen. Se on karu erämaajärvi ja Euroopan suurin lähde. Siellä asuvat villit taimenet ja viisaat muikut. Kesäisin uitan jalkojani peilikirkkaassa vedessä ja pohdiskelen. Vain näin saan tilaa uusille ajatuksille, voimaa ja energiaa. Tarvitsen tätä varsinkin, jos elämässä on ollut epäonnistumisia tai haastavia vaiheita.

Nykyään en halua lähteä edes mökille, koska viihdyn kotona niin hyvin. Kaikki on tässä. Minulla on maailmanluokan työhuone ja maisema, joka maadoittaa ja muistuttaa, että itseään ei pidä päästää liian helpolla. Luontokaan ei tee niin, vaan kasvaa ja muuttuu jatkuvasti. En murehdi menneitä vaan katson tulevaan. Paljon on vielä edessä.

Juttu on julkaistu Glorian Kodissa 10/2023.