Imane Aldeben turbaaneista tuli maailmanlaajuinen hitti.
Imane Aldeben turbaaneista tuli maailmanlaajuinen hitti.
Imane Asry.
Imane Asry.
Zinah Nur Sharif.
Zinah Nur Sharif.

Muslimimuotisuunnittelijat ja -bloggaajat ovat raivanneet tietä muslimivaikutteisille mallistoille, joita näkee jo kaikenlaisten kuluttajien yllä. Niihin suhtaudutaan ristiriitaisesti. Toisille peittäminen edustaa vapautta, toisille sortoa.

 

 

Imaamin tytär Iman Aldebe katseli jordanialaista äitiään kaavussaan levittämässä vaseliinia ja vauvatalkkia otsalleen. Niitä tarvittiin, jotta päähuivi pysyisi kiinni. Leuan alla huivi oli kiinni isoilla hakaneuloilla, jotka jättivät haavoja ihoon. Niin pukeutui tyypillinen musliminainen 1990-luvun Tukholmassa.

”Tummat, muodottomat vaatteet ja huivit eivät imarrelleet äitiäni eivätkä hänen ystävättäriään, vaan tekivät heistä näkymättömiä. Asuja suunnittelivat miehet. Ajattelin, että minun täytyy muuttaa asia”, Iman sanoo.'

Pian Iman huomasi väsäävänsä uniikkeja käsintehtyjä turbaaneja öisin keittiönsä marmoripöydän ääressä.

Jo 16-vuotiaana Iman suunnitteli ensimmäiset vaatteensa. Sitten hän aloitti muotibloggaamisen ja yritti päästä vaatealalle töihin. Koska hijab vaikutti olevan esteenä, nuori suunnittelija päätti muotoilla huivin päähänsä uudella tavalla.

Turbaanipäisenä Iman sai työn vaatekaupasta, jossa ihmiset kehuivat hänen tyyliään. Yhtäkkiä turbaanikyselyitä tuli ovista ja ikkunoista, ja pian Iman huomasi väsäävänsä uniikkeja käsintehtyjä turbaaneja öisin keittiönsä marmoripöydän ääressä.

”Asuja suunnittelivat miehet. Ajattelin, että minun täytyy muuttaa asia”

Nyt samettisia, silkkisiä ja neulottuja Happy turban -huiveja myydään ympäri maailmaa, ja lisäksi Iman Aldebe suunnittelee haute couture -vaatteita. Hän on myös suunnitellut hijab-univormupääliinan Ruotsin muslimipoliisinaisille.

”Yllätyin siitä, että suurin osa asiakkaistani ei ollut muslimeja, ja valtaosa turbaaneista myytiin Tukholmaan ja Pariisiin. Ihmiset pitivät tuotteen tarinasta, jossa nainen halutaan osaksi yhteiskuntaa ja näkyväksi”, Aldebe sanoo.

Muotisuunnittelijan mukaan länsimaalaiset ovat vihdoin tajunneet, ettei muslimimuodissa ole kyse ääriliikehdinnästä vaan musliminaisen aseman parantamisesta.

”Haluan modernisoida islamilaista muotia ja muuttaa musliminaisen kuvan heikosta sivustaseuraajasta vahvaksi, itsevarmaksi ja älykkääksi.”

Imanin työ on osa kasvavaa modest fashion -ilmiötä. Tyyliä kutsutaan maailmalla vaatimattomaksi muodiksi, koska peittäviä vaatteita eivät käytä vain muslimit vaan myös osa juutalaisista ja kristityistä.

Isot luksusmuotitalot ovat tehneet jo vuosia kaikessa hiljaisuudessa ramadan-mallistoja lähinnä arabimaiden rikkaille ostajille, jotka ovat pitäneet monet muotitalot talouskriisien keskellä hengissä.

Muslimiyhteisö on kuitenkin maailman nopeimmin kasvava muotimarkkina. Thomson Reutersin viime vuonna julkaisema tutkimus kertoo, että vuonna 2013 muslimit kuluttivat noin 266 miljardia dollaria vaatteisiin. Vuoteen 2019 mennessä summan uskotaan nousevan noin 484 miljardiin dollariin. Niitä rahoja havittelevat nyt monet muotimerkit.

Isot luksusmuotitalot ovat tehneet jo vuosia kaikessa hiljaisuudessa ramadan-mallistoja lähinnä arabimaiden rikkaille ostajille, jotka ovat pitäneet monet muotitalot talouskriisien keskellä hengissä ostamalla haute couturea.

Mutta nyt kohtuuhintaiset merkit kuten Uniqlo, Mango, DKNY, Dolce & Gabbana ja Tommy Hilfiger ovat alkaneet valmistaa mallistoja, jotka yhdistävät globaalin muodin trendejä vaatimattoman muodin normeihin kuten pitkiin hihoihin ja lahkeisiin, löysiin muotoihin sekä paljastamattomiin tekstiileihin.

 

Tietä vaatimattoman muodin nousulle ovat raivanneet muslimimuotibloggaajat ja pioneerimuslimisuunnittelijat, jotka ovat yhdistelleet vaatteissaan lännen ja idän perinteitä, sekä tavalliset länsimaiset musliminaiset, jotka haluavat nyt niihin pukeutua.

Silkkiviskoosikankaan mintunvihreällä pohjalla juoksee vaaleanpunaisia ruusuja. Pitkähihaisen paidan kaula-aukko nousee korkealle, ja pliseerattu hame hipoo nilkkoja. Asua ei sitä heti arvaisi vaatimattomaksi muodiksi. Se lontoolaisen vaatesuunnittelija Barjis Chocanin tavoite onkin.

Barjis Chocania tituleerataan usein ensimmäiseksi vaatimattoman luksusmuodin suunnittelijaksi, jolla on oikea muotialan koulutus.

”Asiakkaani ovat hyvin koulutettuja, paljon matkustelleita naisia, jotka sattuvat pukeutumaan vaatimattomasti ja hauskasti. Barjis-brändini edustaa vaatimattomuutta, jota esiintyy jokaisessa uskonnossa ja kulttuurissa”, Briteissä varttunut pakistanilaistaustainen Barjis sanoo Lontoosta.

Arvostetusta Central Saint Martinsista valmistunut ja Vivienne Westwoodilla työskennellyt nainen suunnittelee monen sadan punnan luksusvaatteita ja huiveja pienellä tiimillä ilman ulkopuolisia sijoittajia. Häntä tituleerataan usein ensimmäiseksi vaatimattoman luksusmuodin suunnittelijaksi, jolla on oikea muotialan koulutus.

”Tärkeä PR-muotifirma sanoi, etten pärjäisi, sillä muotimaailma on täynnä välinpitämättömiä valkoisia keskiluokkaisia ihmisiä.”

Seuraavaksi Barjis Chocan tekee yhteistyötä Arabiemiirikuntien Ajmanin prinsessan kanssa, joka on suunnitellut abaya-kangasasustemalliston.

”Taistelen stereotypioita vastaan suunnittelemalla vaatteita, jotka sopivat monille naisille.”

Matka muotipiireihin ei ole ollut helppo.

”Merkkini alkutaipaleella eräs tärkeä PR-muotifirma sanoi, etten pärjäisi, sillä muotimaailma on täynnä välinpitämättömiä valkoisia keskiluokkaisia ihmisiä”, Barjis sanoo.

 

Pääliinan käytössä on myös ristiriitansa silloin, kun naiset näyttävät kauniilta huivityylissään. Barjis Chocanin mukaan liinan nimittäin kuuluu piilottaa kantajansa kauneus eikä sitä käytetä siksi, että saataisiin huomiota.

”Monet muslimifashionistat ovat venyttäneet rajoja liikaa. Itseään ei tarvitse jatkuvasti tunkea Youtubeen saadakseen viestinsä läpi. Sellainen voi tuhota sielua. Koulutuksen ja työn pitäisi puhua puolestaan.”

Imane Asry on 22-vuotias marokkolaistaustainen muslimi ja tukholmalainen muotibloggaaja, joka tekee tyylivideoita Youtubeen. Yhtä hänen videoistaan on katsottu yli 277 000 kertaa. Siinä neuvotaan, miten sifonkihuivi sidotaan.

Tuoreessa Instagram-kuvassa Imanella on leveälahkeiset, vajaamittaiset liilat housut, päällä löysä vaaleanpunainen tunika ja sen alla valkoinen pitkähihainen pusero. Pään ja kaulan ympäri on kieritetty musta huivi, kengät on tägätty Whyred-merkkisiksi ja tunika on Monkin. Tykkäyksiä on 1 577 ja kommentteja 25. Seuraajia Fashion with Faith -tilillä on 122 000.

”Monet muslimifashionistat ovat venyttäneet rajoja liikaa. Itseään ei tarvitse jatkuvasti tunkea Youtubeen saadakseen viestinsä läpi.”

”Minua tuijotetaan, koska en pukeudu kuin tyypillinen musliminainen. Osa katseista on kannustavia, osa ilkeitä. Viimeksi Tukholman muotiviikon muotinäytöksessä vieraat katsoivat minua niin kuin en kuuluisi sinne”, Imane sanoo.

Imane kiinnostui muodista jo pienenä ja seurasi muotiblogeja vuosia, kunnes aloitti oman blogin kolme vuotta sitten. Hän kuvailee tyyliään ”skandinaavisen minimalistiseksi vaatimattomuuden twistillä” ja shoppailee Weekdayllä, Asoksella ja Oak+Fortilla.

”Nyt on tosi trendikästä pukeutua avoimeen abayaan, joka on käytännössä kuin liian iso avoin kimono”, Imane sanoo. ”Olen aina rakastanut pitkiä takkeja, koska saan niillä päälleni sen ekstrakerroksen, jonka mieluiten otan.”

 

Kun etnologi Leila Karin Österlind näki Dolce & Gabbanan ensimmäisen ramadan-malliston kuvat vuoden alussa, häntä nauratti. Kuvassa valkoihoinen malli poseeraa mustassa huivissa ja mustassa pitkässä mekossa, jossa on hillittyjä keltaisia yksityiskohtia. Silmiä peittävät isot pyöreät aurinkolasit, käsivarrella roikkuu vihreä nahkalaukku.

”Ihan kuin Turkin muotimainoksista vuodelta 2003! Musliminaiset elävät tässä ja nyt, eivät viime vuosisadalla”, Österlind sanoo.

Leila Karin Österlind tekee väitöskirjaa islamilaisesta muodista. Hänen mukaansa stereotypia säälittävästä, alistetusta huivipäisestä musliminaisesta on vahva, vaikka tosiasiassa 1980–90-luvuilla esimerkiksi Egyptissä hijab-huivi oli anti-muotikannan- otto kuten farkut aikoinaan.

”Akateemiset, ylemmän keskiluokan naiset alkoivat pitää mummotyylinä pidettyä hijabia yliopistossa kannanottona sâriaa eli islamilaista lakia vastaan, ja alemman keskiluokan naiset halusivat olla yhtä cooleja kuin hekin”, Österlind sanoo.

”Jos länsimainen nainen alkaa nähdä musliminaisen samanlaisena muodinkuluttajana kuin itsensäkin, se on jo jotakin.”

Islamilainen keskiluokka on rikastunut viimeksi kuluneiden viidentoista vuoden aikana, Österlind korostaa. Kuluttamisesta taas tuli helpompaa, kun muotikauppoja ja -blogeja sikisi nettiin. Nyt hän näyttää yleisesti peukkua muotimerkkien vaatimattoman muodin mallistoille.

”Jos länsimainen nainen alkaa nähdä musliminaisen samanlaisena muodinkuluttajana kuin itsensäkin, se on jo jotakin.”

 

Suunta näkyy myös luksustalojen sisällä.

Jemenistä Sveitsin kautta Lontooseen muuttanut 28-vuotias Zinah Nur Sharif valmistui London College of Fashion -koulusta muodin strategisesta markkinoinnista, kirjoitti muotiblogia ja pyöritti omaa luksushuivi- ja asustemerkkiään, kunnes hänet bongattiin töihin yhteen Ranskan kuuluisimmista luksustaloista.

Siellä hän valmentaa myynti- ja markkinointitiimiä eri kuluttajaryhmistä sekä digitaalisista mahdollisuuksista.

”Muotiteollisuus tarvitsee lisää monipuolisia, eritaustaisia työntekijöitä, jotka ottavat huomioon erilaiset markkinat ja kuluttajat”, Zinah sanoo.

Zinah Nur Sharif kasvoi länsimaisten pukeutumiskoodien vaikutteiden alla ja alkoi käyttää turbaania 13-vuotiaana, huivia 18-vuotiaana. Kuusi vuotta sitten hän löysi indonesialaisia muotiblogeja, joissa vaatimatonta muotia esiteltiin modernisti.

”Muotiteollisuus tarvitsee lisää monipuolisia, eritaustaisia työntekijöitä, jotka ottavat huomioon erilaiset markkinat ja kuluttajat. ”

”Idän ja lännen pukeutumistavat eivät ole lopulta kovin erilaisia. Suurin ero on siinä, miten vaatteita yhdistellään ja kerrostetaan. Oma tyylini on minimalistinen ja elegantti, ja shoppailen Zaralla ja Cosilla kuten aika moni muukin.”

Mutta se huivi. Monet musliminaiset sanovat huivin olevan heille voimaantumisen ja vapautumisen symboli. Sitä monen länsimaalaisen naisen on vaikea uskoa tai hyväksyä, koska on Iranin tai Afganistanin kaltaisia maita, joissa huivinkäyttö linkittyy tarkkoihin naisiin kohdistuviin sääntöihin.

Etnologi Leila Karin Österlind heittää ajatuksen ilmaan:

”Miksi länsimainen nainen pukeutuu minihameeseen baariin? Samasta syystä kuin musliminainen pukeutuu hijabiin. Eri kulttuureissa erilaiset tyylit tuovat etuja.”

Minihame on loistava esimerkki, sillä aikanaan se oli järkytys. Se nähtiin ranskalaisen sosiologi Frédéric Godartin mukaan naisia riistävänä vaatteena, joka oli luotu miehistä katsetta varten.

 

”Muodissa on aina ollut asioita, jotka ovat yhtäältä vapauttaneet ja toisaalta kahlinneet naista aikakaudesta ja näkökulmasta riippuen. Se pätee myös vaatimattomaan muotiin tai vaikka armeijatakkiin, josta voi kysyä, edustaako se sotaa vai rauhaa”, Godart sanoo Pariisissa.

”Miksi länsimainen nainen pukeutuu minihameeseen baariin? Samasta syystä kuin musliminainen pukeutuu hijabiin.”

Sosiologin mukaan ihmiset helposti unohtavat, että muslimit pukeutuvat pikemminkin kotimaidensa pukeutumisperinteiden kuin jonkin yhteisen islamilaiskaavan mukaan. Se unohtuu myös muotisuunnittelussa, jossa mielellään yksinkertaistetaan tyylejä helpommin markkinoitaviksi. Toisaalta muoti yhdistää kansoja

”Jos sinisestä tulee trendiväri, hijab-huivit seuraavat samoja globaalin muodin trendejä ja niistä tehdään sinisiä, se on positiivista integraatiota”, Godart sanoo.

Trendit kulkevat myös toisinpäin. Länsimainen muoti on aina inspiroitunut idästä, ja nyt vaatimattoman muodin nousu vaikuttaa myös globaaliin muotiin.

”Kristittyjen ristejä näkyy catwalkeilla vähän väliä, ja niistä on tullut kliseitä. Mutta jos hijab-huivia alkaa näkyä enemmän suuren yleisön muotikampanjoissa osana tavallista mallistoa, pitää kysyä, voiko huivista poistaa uskonnollisen merkityksen. Hattuihinkin liittyi pitkään rajoituksia, joita ei enää ole.”

Moni kysyi, edustaako burkini musliminaisten vapautta vai uskonnollisen ääriliikkeen provokaatiota, joka pitää kieltämällä estää.

Kun WTC:n kaksi tornia romahtivat viisitoista vuotta sitten New Yorkissa, muslimien tyyliin latautui paljon merkityksiä.

Pariisin ja Nizzan terrori-iskujen jälkeen kesällä Etelä-Ranskassa leimahti polemiikki hupullisesta burkini-uimapuvusta. Paikalliset päättäjät kielsivät burkinin rannoillaan, mutta lopulta Ranskan korkein oikeus kumosi kiellon. Moni kysyi, edustaako burkini musliminaisten vapautta vai uskonnollisen ääriliikkeen provokaatiota, joka pitää kieltämällä estää.

Trendit kulkevat myös toisinpäin. Länsimainen muoti on aina inspiroitunut idästä, ja nyt vaatimattoman muodin nousu vaikuttaa myös globaaliin muotiin.

Vastausta pitäisi varmaan kysyä itse musliminaisilta, jotka niitä käyttävät. Sillä loppujen lopuksi tässäkin kohussa on kyse naisten pukeutumisen valvonnasta, oli sitten kyse minihameesta tai pitkästä, vaatimattomasta mekosta.

Ele hankki Célinen mekon vuosia sitten alerekistä New Yorkissa. Materiaali ja väri puhuttelivat. Käsikoru on Guardian of the Baltic Sean Pohjanlahti-kokoelmaa.
Ele hankki Célinen mekon vuosia sitten alerekistä New Yorkissa. Materiaali ja väri puhuttelivat. Käsikoru on Guardian of the Baltic Sean Pohjanlahti-kokoelmaa.
Elellä on kolmekymmentä laukkua, jotka sopivat eri tilanteisiin.  Lempivaatteet ovat rekillä Samujin kesähattu muistuttaa lämmöstä ja sointuu yhteen Hermèsin huivin kanssa.
Elellä on kolmekymmentä laukkua, jotka sopivat eri tilanteisiin. Lempivaatteet ovat rekillä Samujin kesähattu muistuttaa lämmöstä ja sointuu yhteen Hermèsin huivin kanssa.

Yrittäjä Ele Lepik pukeutui toimitusjohtajavuosinaan Steve Jobsin oppien mukaan. Nyt pelkistetyn puvuston tilalle on tullut värien loistoa ja katseet kääntäviä yksityiskohtia.

Kun Ele Lepik oli lapsi, vaatteissa ei ollut valinnanvaraa. Neuvostoaikana Virossa puettiin päälle sitä, mitä oli tarjolla.

Eleä ei myöskään kiinnostanut, miltä hän näytti. Tärkeintä oli, että vaatteissa pystyi kiipeämään puissa ja johtamaan lähialueen taloista koottua poikalaumaa. Ystävien pehmolelu- ja prinsessaleikit eivät innostaneet.

”Mieluummin olin tekemässä koiruuksia. Se oli hauskempaa”, Ele sanoo.

Pitkään Elen lempiasu oli keltainen uimapuku ja valkoiset tennistossut. Ne päällä oli hyvä juosta pelloilla ja metsissä.

”Olin pitkään tätimäisesti pukeutuva hammastikkupoikatyttö.”

Vaatteita Ele sai äidiltään ja tädiltään, jotka ompelivat niitä lapsilleen. Vaatteet tehtiin ajatuksella, että niiden pitää kestää aikaa. Kun suomalaiset perhetutut tulivat kylään, he toivat farkkuja ja t-paitoja. Kouluun Ele pukeutui täysvillaiseen koulupukuun.

”Olin pitkään tätimäisesti pukeutuva hammastikkupoikatyttö.”

Muutos tapahtui 25-vuotiaana, kun lakia Tarton yliopistossa opiskellut Ele aloitti perintäyhtiön toimitusjohtajana. Työhön liittyi matkustamista. Ele päätti panostaa vaatteisiin, jotka toimivat kaikissa tilanteissa.

”Vaatekaappini perustui vuosikausia koulupukuajatukselle eli sille, että perusasiat riittävät.”

Ydin koostui mustasta housupuvusta, valkoisista t-paidoista, korkokengistä ja laukusta, johon mahtuivat paperit ja myöhemmin tietokone. Mukana kulkivat myös kotelomekko, farkut, tennistossut ja korut.

”Ajattelin kuin Steve Jobs, että en halua tuhlata energiaa ulkonäköni miettimiseen. Lähtemisen piti olla nopeaa ja vaivatonta.”

Nykyään Ele pukeutuu niin kuin haluaa. Sillä, mitä muut ajattelevat, ei ole merkitystä. Tärkeintä ovat laadukkaat materiaalit, kuten villa, silkki, puuvilla ja pellava.

”Nuorempana hain pukeutumisellani myös uskottavuutta, enää en.”

Tällä hetkellä Ele ei tiedä, missä on vuoden päästä. Hän saattaa asua Helsingissä tai toisella puolella maailmaa. Viroon hän ei usko palaavansa. Vapaus lähteä tai jäädä tuntuu kutkuttavalta.

”Nuorempana hain pukeutumisellani myös uskottavuutta, enää en.”

”Ehkä olen jossain lämpimässä. Uimapuku ja tennistossut ovat yhä yksi suosikkiasuistani.”

Kuvaile tyyliäsi.

Näyttävän ja käytännöllisen välimaasto. Yksi tärkeimmistä tekijöistä pukeutumisessani on mielialani. Valitsen fiilikseni mukaan hulmuavan mekon tai mustat maiharit, farkut ja hupparin. Suomessa olen usein ylipukeutunut. Varsinkin vanhemmat rouvat toteavat, että onpa hieno kokonaisuus.

Mistä teet ihanimmat löytösi?

Jos olen päättäväisellä mielellä liikenteessä ja haluan löytää jotain, tarkastan Helsingissä Samujin, Max Maran ja lempikenkäkauppani Minimal Nordicin tarjonnan. Myös Filippa K. ja Acne ovat hyviä. Vaatteeni ovat peruspellavaisia t-paitoja tai katseenkääntäjiä, joissa on jujua.

Minkä ilmiön toivoisit palaavan muotiin?

Haluaisin, että palaisimme aikaan, jossa jokainen huomioi edes vähän, miten pukeutui. Tennissukat vaellussandaaleissa, reisitaskuhousut, läpinäkyvät leggingsit ja tuulipuvut pitäisi kieltää. On mahtavaa katsoa ihmisiä, jotka näkevät vaivaa ulkonäkönsä eteen. Se on muiden kunnioittamista.

Paras tyylivinkkisi?

Riippuu päivästä. Joskus otan Coco Chanelin hengessä yhden asusteen pois, kun lähden ulos, ja toisinaan lisään viisi. Tärkeintä on kuunnella itseään.

Mitä ostosta kadut?

En kadu hankintojani. Saatan ostaa vaatteen, jota en ala heti käyttää vaan jätän sen odottamaan parempaa hetkeä. Tällä hetkellä olen asettanut itselleni mustien villapaitojen ostokiellon. Uusia en tarvitse kymmeneen vuoteen. Jos huomaan, että en käytä jotain asua, annan sen ystävälleni.

Miten pukeudut juhlaan?

Koska tyylini on valmiiksi melko juhlava, juhla-asuni tarkoittaa usein vain näyttävämpiä korkokenkiä, enemmän koruja, pienempää käsilaukkua ja punaista huulipunaa. Olen valmis kymmenessä minuutissa. En omista iltapukua, vaan tuon kokonaisuuteen särmää muilla keinoilla. Pukeudun juhlavasti myös silloin, kun lähden ulos syömään. Se on osa illan viehätystä.

"Saatan ostaa vaatteen, jota en ala heti käyttää vaan jätän sen odottamaan parempaa hetkeä."

Mistä asusteesta et luopuisi?

Furlan ikivanha kirjekuorilaukku on yksi rakkaimmista asusteistani. Lisäksi sormus, jonka ostin täyttäessäni 25, on ahkerassa käytössä. Hopeinen obsidiaani on hurmaava.

Lempimatkakohteesi?

Kun olin lapsi, kesät olivat pitkiä ja kuumia. Samaan tunnelmaan pääsen Etelä-Ranskassa ja Italiassa. Lisäksi käyn mielelläni Amsterdamissa, Roomassa ja Lontoossa. Kaupungeissa on hyvä fiilis ja ruoka. Vietän myös vuosittain kaksi viikkoa Cannesissa, jota kutsun kesämökikseni. Seuraavaksi matkustan Bangkokiin ja Bhutaniin.

"Unelmoin Birkinin laukusta, Valentinon punaisesta cocktail-mekosta ja Yves Saint Laurentin Le Smoking -puvusta."

Ihanin matkamuistosi?

Viides yhteinen reissumme ex-mieheni kanssa. Meillä oli Toscanassa oma huvila, uima-allas ja näkymä viinitarhalle. Lämpö, ruoka, ihmiset ja nuori rakkautemme jäivät mieleeni.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

Huonekalupuolella en mistään. Asuste- ja vaatepuolella unelmoin Birkinin laukusta, Valentinon punaisesta cocktail-mekosta ja Yves Saint Laurentin Le Smoking -puvusta. Sen hankin viimeistään silloin, kun täytän viisikymmentä.

Mitä sisustaminen merkitsee sinulle?

Hyvää tunnelmaa. Viihdyn yksin, mutta rakastan myös kutsua läheisiäni kylään. Kotini tärkeimmät paikat ovat keittiö ja höyrysauna. Myös huonekorkeus on tärkeä. Nyt se on yli kolme metriä. Kun ystäväni saapuvat, valmistan heille Hans Välimäen reseptillä kania, pho-keittoa tai massaman currya. Illan kruunaavat viini ja keskustelu

Kuka?

Ele Lepik, 45. Työskentelee yrittäjänä, sijoittajana ja konsulttina.

Oikeustieteiden maisteri Tarton yliopistosta, EMBA-tutkinto Aalto-yliopistosta. Asuu yksin Helsingin Kruununhaassa. Kotoisin Tallinnasta.

Lempikirjani: Luin W. Somerset Maughmanin Elämän kahleen, kun erosin edellisestä pitkästä suhteestani. Kirja vaikutti ajatusmaailmaani.

Lempiravintolani: Syön viikoittain ulkona, kokkaan mielelläni ja rakastan ruokaa. Suosikkini on rantaravintola VegaLuna Cannesissa. Tyyli-idolini: Mustavalkoelokuvien daamit. Myös Carolyn Bessette-Kennedy oli upea.

Lateksia, haarniskakoruja ja ylellisiä seksileluja – erotismi on nyt muotia. Fetissien kanssa flirttailevat asut kertovat naisellisen tyylin paluusta.

 

"Minusta ihoa pitää kohdella hellästi. Siksi nämä piiskat ovat pehmeää poronnahkaa,” suunnittelija Emanuele Coppari sanoo ja juoksuttaa mustaa nahkatupsua pitkin kämmenselkäänsä. Piiskojen vieressä on nahasta ja metallista punottuja elegantteja rannerenkaita, jotka muistuttavat Chanelin 2.55-laukun hihnaa. Ne voi kytkeä yhteen käsiraudoiksi tai, kuten suunnittelija täsmentää, penisrenkaaksi.

Copparin Les Jeux du Marquis on italialainen asustemerkki, joka valmistaa ylellisiä seksileluja. Osa niistä, kuten juuri mainitut rannerenkaat, taipuvat myös arkikäyttöön. Tänä vuonna Les Jeux De Marquis on raivannut tiensä Pariisin muotiviikkojen Premiere Classe -messuille Borsalinon hattujen, Jeremy Dreyfussin laukkujen ja Minna Parikan kenkien joukkoon. Tuileriesien puistossa muotiliikkeiden sisäänostajat hypistelevät niitä kiinnostuneina.

Rannerenkaat muistuttavat Chanelin 2.55-laukun hihnaa ja ne voi kytkeä yhteen käsiraudoiksi.

Eikä Coppari ole ainoa suunnittelija, joka miettii nyt ihoa. Christopher Kane esitteli syysnäytöksessään puhvihihaisia, kiiltävänmustia PVC-takkeja ja hopeastrasseista ommeltuja harness-vartalokoruja, jotka ovat saaneet innoituksensa seksitarvikkeiden maailmasta. Kanen tyyliin ne oli yhdistetty herkällä kädellä valkoiseen pitsiin, kukkakuvioituun sifonkiin ja villatakkeihin. Shayne Oliverin ensimmäinen Helmut Lang -mallisto ammensi samasta kuvastosta, mutta käänsi sen mittasuhteiltaan vinksahtaneiksi, leikkisän fetisistisiksi asuiksi.

Suunnittelijat ovat kautta aikojen ammentaneet ideoita fetissikuvastosta, mutta nyt tulkinnoissa on uutta, puoleensavetävää lämpöä. Kyse on pikemminkin sensuaalisuudesta ja erotismista kuin fetisseistä.

Suunnittelijat ovat kautta aikojen ammentaneet ideoita fetissikuvastosta.

”Eroottiset vivahteet kertovat feminiinisyyden paluusta muotiin. Olemme eläneet pitkää unisex-tyylin kautta, mutta nyt käännymme kohti glamouria, haute couturea, detaljeja ja eleganssia”, Premier Classen johtaja Sylvie Pourrat analysoi.

Ensimmäiset fetissivaikutteet murtautuivat peruspukeutumiseen varsin erilaisina kuin nyt. 1970-luvun punkkaripariskunta Vivianne Westwood ja Malcolm McLaren myivät lontoolaisessa SEX-putiikissaan myymälän nimen mukaisia vaatteita, joiden tarkoitus oli hämmentää ja ärsyttää.

”Westwoodin tyylissä kiinnostavaa oli se, että vaatteet olivat seksikkäitä, mutta ihmiset eivät pukeutuneet niihin näyttääkseen seksikkäiltä. Se oli vaihtoehtoinen tyyli, joka haastoi myös vallalla ollutta moraalikäsitystä,” Manchesterin yliopiston tekstiilitaiteen professori Alice Kettle selvittää Skype-puhelussa. Kettle ja professori Lesley Millar ovat tutkineet tekstiilien ja eroottisuuden suhdetta helmikuussa ilmestyvässä tietokirjassaan Erotic Cloth: Seduction and Fetishm in Textiles (Bloomsbury).

Lateksi, bondage-vyöt ja ylipolvensaappaat ovat tulleet muotiin tasaisin väliajoin erilaisina versioina.

Sittemmin lateksi, bondage-vyöt ja ylipolvensaappaat ovat tulleet muotiin tasaisin väliajoin erilaisina versioina. Nyt suunnittelijat eivät tarjoile kireitä korsetteja vaan ihoa hiveleviä materiaaleja ja kaunista käsityötä.

”Pariisin Pigalle on täynnä seksikauppoja, joissa on rumia tavaroita. Halusin tehdä jotakin kauniimpaa ja laadukkaampaa – ja hauskempaa,” muotisuunnittelija Bastien Beny selvittää. Hän on ansainnut kannuksensa Hermèsin asustesuunnittelijana, ja nyt hän luotsaa omaa Domestique-merkkiään. Sen klassiset asusteet ovat saaneet inspiraationsa Pigallen kauppojen maailmasta.

Christopherkanet ja domestiquet kääntävät tutun eroottisen kuvaston arkipäiväiseksi kauneudeksi. Ne muistuttavat, että olemme ruumiillisia olentoja – ja että pukeutuminen voi olla sensuellia. Ruumillisuus ja viehättävä pukeutuminen eivät kuitenkaan koskaan ole naisille ongelmattomia juttuja.

 

Eiffel-tornin kupeessa sijaitseva Le Crazy Horse -tanssiteatteri on yhdistänyt muotia, leikkisyyttä ja sensuelliutta jo kuudenkymmenen vuoden ajan. Jokaisessa sen show’ssa on Jean-Paul Gaultierin tai Christian Louboutinin kaltaisen nimekkään suunnittelijan laatima koreografia ja puvustus. Taiteellisen johtajan Andrée Deissenbergin sanoja lainaten kaikkien asujen pitää mahtua kenkälaatikkoon, eli tanssijoiden iho on enimmäkseen paljaana.

”Show ei pyri viettelemään ketään. Viettelevyys on sivutuote tai oikeastaan sivuvahinko.”

Siksi Deissenberg kavahtaa, kun kuulee sanan erotismi.

”Show ei pyri viettelemään ketään. Esiintyjämme kertovat tarinoita vartaloillaan. Ne ovat hassuja tarinoita ja traagisia tarinoita. Viettelevyys on sivutuote tai oikeastaan sivuvahinko,” Deiswsenberg sanoo.

Hän istuu tanssiteatterin pikkuruisessa takahuoneessa, jonka puukehyksiset viininpunaiset sohvat täsmäävät teatterin lattioita peittävään kokolattiamattoon. Tunnin kuluttua viereiseen saliin alkaa virrata ranskalaisia pariskuntia, pieniä aasialaisia turistiseurueita ja kolmekymppisiä naisia ystävineen. Seinään ruuvattu taulu kertoo, että aikaisemmin yleisössä ovat istuneet Rihanna, Beyoncé ja Sonia Rykiel. Paikalla ei näy hämäräperäisiä tiirailijoita. Silti Deisenberg puhuu naisista ja alastomuudesta kieli keskellä suuta.

”Alastomuus voidaan helposti käsittää väärin. Raja viihteen ja jonkinlaisen ’hutsahtavuuden’ välillä tulee helposti vastaan”, Deisenberg selittää.

”Naisten alastomuuden ei pitäisi olla vulgaaria. Sen ei pitäisi olla ’hutsahtavaa’. Miesten katse tekee naisvartalosta sellaisen. Niin kauan kuin naisten pitää olla varovaisia, että he eivät näytä halvoilta, miehet säilyttävät valtansa.”

The Curen Lullaby alkaa soida ja kimaltava esirippu nousee. Pimeällä lavalla voi juuri ja juuri erottaa divaanilla makaavan naisen si-luetin. Kapea valokeila leikkaa salin ja sytyttää hänen ääriviivansa kimallukseen. Nainen alkaa tanssia, ja valokeila piirtää hänen iholleen tulimeren, tähtitaivaan ja kieppuvan avaruuden.

”Naisten alastomuuden ei pitäisi ’hutsahtavaa’. Miesten katse tekee naisvartalosta sellaisen.”

Seksuaalisesta ahdistelusta syytetyn Hollywoodin elokuvamogulin Harvey Weinsteinin tapaus on tuore esimerkki siitä, kuinka helposti naisia yhä syyllistetään vartalostaan ja pukeutumisestaan. Muotisuunnittelija Donna Karan puolusti Weinsteinia ehdottamalla, että vika on kuitenkin naisten vaatetuksessa.

”Miten esitämme itsemme naisina? Haemmeko ongelmia kaikella tällä sensuaalisuudella ja seksuaalisuudella?” hän pohdiskeli Cine Fashion-elokuvagaalassa juorulehti Daily Mailille.

Professori Lesley Millar ottaa asian puheeksi haastattelun aluksi ja tuohtuu Skype-yhteyden toisessa päässä.

”Naiset eivät ole koskaan vastuussa miesten tekemisistä. Ikivanha keskustelu on herännyt jälleen”, hän napauttaa.

”Vaate herättää tunteita itsensä ja kantajan välillä ja voi tehdä niin myös kahden ihmisen välillä.”

Hän palaa tekstiilien ja sensuaalisuuden väliseen suhteeseen.

”Vaatteen ja vartalon suhde on fyysinen ja usein aistillinen. Vaate herättää tunteita itsensä ja kantajan välillä ja voi tehdä niin myös kahden ihmisen välillä.”

Millarille ja Kettlelle tekstiilien eroottisuus tarkoittaa herkkyyttä kankaan liikkeille iholla, kykyä ihailla tanssijoiden asuja tai sitä, miten kangassuikaleet kehystävät alastomia vartaloita Titianin maalauksissa tai antiikin jumalveistoksissa.

Kettle ja Millar ovat ensimmäisiä tekstiilitaiteen tutkijoita, jotka pureutuvat aiheeseen. Heidän työlleen on tilausta: konferenssit myydään nyt loppuun muutamassa vuorokaudessa ja teoksesta on jo runsaasti ennakkotilauksia, vaikka ilmestymispäivään on vielä kuukausia.

Brittiläinen kenkäsuunnittelija Jessica Beecham on vastikään lanseerannut omaan nimeään kantavan merkin, joka valmistaa asusteita nilkoille ja kenkien koristeiksi: leveitä, silkkinauhoilla nilkan ympäri solmittavia hopeapantoja, höyheniä, ketjuja ja lyhyitä kultakoristeisia säärystimiä.

 

”Luuletko, että nämä voisivat myydä Suomessa,” Beecham kysyy uteliaana.

Rehellinen vastaus kysymykseen on ”tuskin”. Kotimaiset menestyjät ovat marimekkoja, samujeja ja riiheläinen-hernesniemiä. Ne luottavat unisex-tyyliin, väljään minimalismiin, sporttivaikutteisiin tai sitten tyttömäiseen mekkotyyliin. Lehtien pukeutumisvinkeissä mainitaan usein, että korkkarit kannattaa pukea vaikka farkkujen kanssa ja mekon pariksi sopii rento pilotti. Feminiinisen tyylin vähäisyys voi olla makukysymys mutta se voi myös kertoa suomalaisen kulttuurin suhteesta naisiin. Varsinkin nuorempiin naisiin saatetaan suhtautua työpaikoilla vähättelevästi, jos he pukeutuvat perinteisen naisellisesti. Neutraali tyyli saattaa lisätä uskottavuutta.

Feminiinisen tyylin vähäisyys voi olla makukysymys mutta se voi myös kertoa suomalaisen kulttuurin suhteesta naisiin.

”Onpa kiinnostavaa! Pukeutuminen kertoo kyllä paljon yhteiskunnasta, jossa elämme ja siitä, mitä ajattelemme toisistamme”, Kettle innostuu.

Erotismitrendi rakentuu pehmeälle aistillisuudelle ja kauniille yksityiskohdille – siis perinteisesti naisellisina pidetyille elementeille. Niiden ottaminen osaksi omaa tyyliä voi siis hyvinkin olla yhtä radikaalia kuin punkkarien pukeutuminen Westwoodin seksihaarniskoihin. Ja jos ne eivät ole oma juttu, niitä voi ainakin ihailla toisten asuissa.

Vanha Maskuliini

Seksilelut nousivat catwalkeille – näin eroottisesta muodista tuli valtavirtaa

Ylierotisoitunut kulttuurimme on ongelma. Niin miehillä kuin naisillakin. Miesten ongelma on käytös, josta toivottavasti oikaisemme pian ja ahdistelut siirtyvät menneisyyteen, kun vaikkapa tupakointi. Naisille tarjotaan yliseksualisoitunutta viestintää ("Oletko aina masturboinut väärin."), mikä on ehkä ok, mutta on tyyliltään huonon ja naurettavan välillä ja, uskaltaisin sanoa, ei kuulu lasten saatavilla olevaan materiaaliin. Mutta, minkäs teet.
Lue kommentti