Kuva: Jan Ahlstedt
Kuva: Jan Ahlstedt

Glorian uusi päätoimittaja Saila-Mari Kohtala esittäytyy Gloria Fashion Show'ssa. Näin Kohtala ja hänen miehensä Lincoln Kayiwa kertoivat elämästään Glorian lifestylehaastattelussa kesäkuussa 2014.

Hetkeä ennen uloslähtöä makuuhuone on puolillaan miesten kenkälaatikoita ja leveä puinen antiikkisänky on täynnä pukuja ja kauluspaitoja. 6-vuotias Eemeli ja 3-vuotias Kaarlo on puettu mustiin pukuihinsa ja he ovat odottaessaan syventyneet iPad-peleihin. Saila-Mari Kohtala, 43, vetää henkeä. Tämä saattaa hieman kestää, eikä hän halua hoputtaa, koska se on turhaa. Ja juuri Lincolnin tyyliin Saila-Mari rakastuikin, joten odotetaan nyt rauhassa.

”Huvittaa ajatella, että kuvittelin ennen Lincolnin tapaamista olevani tyylin harjalla. Olen yrittänyt siirtää omat vaatehankintani hänelle, mutta ei hän ole suostunut ottamaan kokonaisvastuuta. Miksi ihmeessä, kun hän on niin loistava tekemään löytöjä?”

Saila-Marin mies Lincoln Kayiwa, 36, puhuu pehmeällä äänellä ja luovii sulavasti vaatteiden joukossa. Niitä näyttää olevan paljon, mutta hän tietää täsmälleen mitä etsii. Pedanttina miehenä hän haluaa ennen uloslähtöä vielä siivota kaikki vaatteet takaisin kaappeihin.

Suomalaisugandalaisen perheen koti sijaitsee Helsingin keskustassa vuonna 1912 rakennetun talon ylimmässä kerroksessa. Kaksi makuuhuonetta ja olohuonetta ovat kadun puolella, keittiö on vehreän sisäpihan puolella. Ikkunan alla rymistelevät raitiovaunut, bussit ja autot, mutta ikkunoiden läpi äänet eivät kuulu.

Sisustus on sekoitus 50-lukua ja sitä vanhempaa antiikkia sekä Lincolnin suunnittelemia huonekaluja. Osan koriste-esineistä ja huonekaluista on peräisin Saila-Marin vanhemmilta Keski-Pohjanmaalta. Osa on itse metsästettyjä kuten poikien takorautainen kerrossänky. Melkein jokaisessa huoneessa on Lincolnin värikkäitä huonekaluja.

Skandinaavisia muotoja ugandalaisin maustein

Saila-Mari aloitti keväällä ruotsalaisen sisältötoimiston Spoonin Suomen-johtajana. Kaupallinen sisällöntuotanto on oikeastaan täydellinen synteesi kaikesta siitä mitä hän on tehnyt työkseen: journalismia, markkinointia ja mainontaa. Saila-Marin työ kulkee läppärissä, hän pitää kotinsa ja myös toimistonsa Korkeavuorenkadulla mahdollisimman paperittomana.

Lincoln kirjoittaa ideoita ja työlistoja värikkäille post it -lapuille, jotka alkavat välillä vaellella pitkin keittiönpöytää. Silloin Saila-Mari siirtää niitä hienovaraisesti lähemmäksi miehensä kalenteria. Haittaako Saila-Maria, että miehen työ näkyy kaikkialla kotona?

”Rakastan vilpittömästi Lincolnin töitä, en osaa ajatella miten voisin olla hänen kanssaan jos en pitäisi niistä. Minusta meidän koti on fifty fifty meidän molempien tyyliä. Hänellä on ilmeisesti jokin värikoodisto niissä lapuissa, mutta en tiedä mitä ne tarkoittavat”, Saila-Mari naurahtaa.

Lincolnin suunnittelemissa huonekaluissa ja käyttöesineissä yhdistyvät skandinaavinen, pelkistetty muotokieli ja ugandalaiset rohkeat värit. Lincolnin töitä – kuten hänen kuuluisinta ja kalleinta 24 000 euron hintaista tuotettaan, 300-kiloista aakkoskirjahyllyä – on esitelty kymmenissä kansainvälisissä lehdissä Elle Decorationista New York Timesiin.

Lincoln on siisti ja rakastaa minimalismia, mutta hänen kalenterinsa näyttävät sitäkin villimmiltä. Ne ovat täynnä erivärisillä kynillä tehtyjä merkintöjä. Lääkärinkäsialan näköisistä koukeroista ei varmasti saa kukaan muu selvää kuin suunnittelija itse. Lincoln on oman suunnittelubrändinsä ainoa työntekijä, pomo, tiedottaja, pakkaaja, tilaustenkäsittelijä ja markkinoija. Esineet ja huonekalut valmistetaan Vantaalla ja Keski-Suomessa.

”Tällaisia minun kalenterini ovat aina olleet. Ne kuvaavat, miltä pääni sisällä näyttää. Siellä on aikamoinen kaaos, joka pitää saada hallintaan, koska minulla on niin monia hattuja. Tiedusteluja ja tilauksia tulee ympäri maailmaa”, Lincoln kertoo.

”Luovan ihmisen puolisona ei ole helppoa”

Kotona puhutaan usein töistä, mutta ei jatkuvasti. ”Can I talk?” heillä on tapana ensin kysyä kohteliaasti. Vaikka toinen ei näytä tekevän mitään, se ei tarkoita etteikö hän olisi uppoutunut työasioihinsa. He keskustelevat Lincolnin työprosesseista, mutta myös Saila-Mari saa ideoita mieheltään omaan työhönsä. Ja hän oppinut seitsemässä vuodessa paljon siitä millaista tukea hänen määrätietoinen ja itsenäinen miehensä kaipaa.

”Luovan ihmisen puolisona ei ole aina helppoa. Pitää osata tsempata, ei saa tappaa toisen unelmia liialla realismilla, mutta pitää puhua myös suoraan esimerkiksi raha-asioista. Murehdin ennen aina rahasta, mutta olen Lincolnin avulla päässyt siitä eroon. Ihailen, miten määrätietoisesti ja vakaasti hän on edennyt. Hän ei ole koskaan huolissaan, ja se pitää minut tasapainossa. Hän on hyvin suomalainen rauhallisuudessaan”, Saila-Mari kuvailee.

Saila-Marin ja Lincolnin suhteen alussa elämän tosiasiat pakottivat miettimään myös rahajuttuja. He ehtivät seurustella vain pari kuukautta, kun parin esikoinen, Eemeli ilmoitti tulostaan. Saila-Mari oli 36-vuotias. Hän ei mennyt paniikkiin yllätysraskaudesta, mutta työn puolesta ajoitus ei ollut paras mahdollinen, sillä hän oli juuri aloittanut työn Markkinoinnin ja Mainonnan päätoimittajana.

Lincoln oli 28-vuotias, ja vasta valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta. Hänellä oli suunnitelmissa luoda muotoilijan uraa Lontoossa, mutta hän jäi Suomeen, koska kuten Lincoln sanoo ”me aloimme odottaa Eemeliä.”'

”Olin aika nuori ja mietin osaisinko olla hyvä isä ja läsnä lapselleni. Saisinko mahdollisuuden toteuttaa unelmiani?” Lincoln kertoo kuuden vuoden takaisista ajatuksistaan.

Ensitreffit jäätelöllä

Lincoln innostui alun perin Suomesta 2000-luvun alussa. Hän oli silloin Lontoossa vaihto-oppilaana ugandalaisesta Makerere Universitysta ja opiskeli Englannissa maineikkaassa Saint Martins College of Arts & Designissa. Hän tutustui Lontoossa suomalaisiin, jotka kertoivat suomalaisista suunnittelijoista kuten Alvar Aallosta ja Eliel Saarisesta. Lincoln kiinnostui skandinaavisesta muotoilusta niin paljon, että hän tuli opiskelemaan Suomeen Taideteolliseen korkeakouluun vuonna 2003.

”Lontoossa on niin paljon ugandalaisia, että siellä voi asua heidän kanssaan samalla alueella, tehdä ruokaostokset ugandalaisissa ruokakaupoissa ja puhua vain ugandaa. En haluaisi elää niin. Kun tulin Suomeen, pyrin tietoisesti tutustumaan erilaisiin ihmisiin, halusin elää rohkeasti ja kokeilla uusia asioita.”

Lincoln löysi Saila-Marin My Spacesta. Se ei ollut mikään deittisivusto, mutta jokin Saila-Marin kuvassa veti puoleensa ja Lincoln pyysi häntä jäätelölle. Saila-Mari ei treffikutsusta hätkähtänyt, hän oli aktiivinen nettideittailija, mutta Lincoln sai maanitella pari kertaa ennen kuin he menivät kahville Strindbergiin.

”Lincoln oli mukavan sinnikäs, pidin siitä. Ja hän teki ensitapaamisella suuren vaikutuksen komeudellaan, tyylikkyydellään ja herrasmiestavoillaan. Ja hänellä oli lempeä katse.”

Lincoln ihastui Saila-Marin kauneuteen, älykkyyteen ja huumorintajuun. Saila-Mari oli valmistunut Helsingin yliopiston valtiotieteen laitokselta pääaineenaan sosiaalipsykologia. Hän oli tehnyt pitkän uran markkinoinnin ja mainonnan parissa mm. Taivaassa konseptisuunnittelijana ja Imagessa markkinointipäällikkönä sekä toiminut Nöjesguidenin ja oman kustantamansa Hei-nimisen yleisaikakauslehden päätoimittajana.

”Saila-Marin kanssa oli helppoa olla. Pidin hänen vähän poikamaisesta tyylistään. Huomasimme, että meillä oli paljon yhteistä, suorastaan telepaattinen yhteys.”

Lincolnin kanssa seurustelu oli aivan toisenlaista kuin mihin Saila-Mari oli tottunut. Siitä puuttuivat sinkkuaikojen väsyttävän dramaattiset käänteet. Lincolnin vakaa elämänasenne tuntui turvalliselta, ja he olivat kumppaneina täysin tasaveroiset.

”Lincolnista kertoo paljon se, ettei hän ole ikinä ottanut puheeksi sitä, ettei hän palannut Lontooseen. Hänelle oli itsestään selvää jäädä tänne, kun tulin raskaaksi. Vaikka Suomesta käsin ei ole helppoa luoda kansainvälistä uraa, ei se kilpailun kovuuden takia olisi ollut helppoa Lontoossakaan.”

Pieni perhe asettui kaksioon

Saila-Marin sisarukset ja vanhemmat eivät panikoineet nuoren parin nopeita käänteitä ja hienotunteisina ihmisinä eivät olleet koskaan puuttuneet viiden lapsensa valintoihin.

”Vanhempani ovat hyvin avarakatseisia, eikä Lincolnin afrikkalaisuus tai ikäeromme ollut heille mikään ongelma. Olihan Lincoln aika nuori, mutta hänellä oli tulevaisuuden suhteen hyvin selvät suunnitelmat jo silloin”, Saila-Mari kertoo.

Pieni perhe asettui Saila-Marin 52 neliön kaksioon Etu-Töölöön, josta oli kauniit näkymät Väinämöisenpuistoon. Saila-Marin piti ennen äitiyslomansa alkua järjestää Markkinoinnin ja Mainonnan toimitusprosessi uusiksi ja viedä lehtiuudistus läpi. Raskaushormonit antoivat puhtia ja raskaus laittoi työlle selkeän deadlinen. Siitä oli apua ja alkuvaikeuksien jälkeen Saila-Mari sai toimituksen luottamuksen puolelleen.

Nuoren parin elämä oli kokenut vajaassa vuodessa täydellisen muodonmuutoksen. Piti oppia olemaan vanhempia, asumaan yhdessä ja jakamaan pieni koti.

”Se oli auvoisaa aikaa. Ja se asunto oli ihana, kuin kesähuvila keskellä Helsinkiä. Eemeli nukkui hyvin ja minä tein kaikki soseet itse, mitä on nyt vähän vaikea kuvitella”, Saila-Mari nauraa.

Koska Lincoln teki töitä kotona, pahvilaatikoiden määrä ja yhteinen aika samojen seinien sisällä alkoi olla välillä vähän liikaa. Niinpä jossain vaiheessa työkappaleet ja Lincolnin toimisto siirtyivät pois kotoa. Perheen kuopus Kaarlo syntyi, kun Eemeli oli 3-vuotias.

”Opimme pikkuasunnossa asumaan yhdessä. Tilaa ei juuri ollut, mutta muistelen sitä onnellisena aikana”, Lincoln sanoo.

Lincoln on parempi lapsenhoitaja

Molemmat olivat tottuneet asumaan yksin ja hoitamaan ”kaiken” itsenäisesti. Saila-Mari yritti nuoren äidin tavoin tohottaa ja kytätä, että mies tekee kaiken ”oikein.” Sitten hän ymmärsi, että Lincolnilla ei ollut vain oma tapansa hoitaa lapsia vaan hän oli siinä jopa Saila-Maria parempi.

”Lincoln on meidän arjen pyörittäjä. Yritin aluksi puuttua hänen tapaansa toimia, mutta sitten huomasin, että hän on parempi hoitamaan lapsia kuin minä. Hän tekee ruokaa, siivoaa, muistaa kaiken ja pojat tottelevat häntä. On meillä aika hyvä balanssi työnjaossa, mutta välillä joudun tsemppaamaan, kun Lincolnin tehokkuuden varjossa on niin hyvä köllötellä”, Saila-Mari kertoo.

Molempien perheet asuvat kaukana, joten Helsingissä he ovat ostetun lapsenhoitoavun varassa. He perustivat ”aikapankin”, joka tasapainotti yhteisiä ja omia menoja ja lapsenhoitovuoroja.

Kun Kaarlo oli vauva, Saila-Mari muistaa, miten Lincolnilla oli tapana lempeästi ajaa hänet kaupungille ostoksille ja sherrylasilliselle. Kun vapaa-ajasta virkistynyt Saila-Mari palasi kotiin uusien Louboutinien kenkien kanssa, Lincoln onnitteli häntä hyvästä ostoksesta.

”Tiedän, että olen onnekas. Elämämme on hyvässä tasapainossa, kumpikaan ei tee kreisejä työpäiviä. Työt tehdään tehokkaasti työajan puitteissa”, Saila-Mari sanoo.

Lincolnin bravuuri on häränhäntästew’t, joita hän jaksaa haudutella pitkään. Saila-Mari antaa miehensä loistaa keittiössä. Viimeksi hän teki pojille ruskeaa kastiketta, kun Lincoln oli poissa. Se ei mennyt ihan niin kuin ruokaohjelmissa.

”Yritin ensin ärhennellä pojille, että nyt syötte. Mutta pokka ei pitänyt, kun Eemil sanoi että se maistuu ihan bensalle”, Saila-Mari hekottaa.

”Äitini ei uskoisi jos kuulisi, että laitan ruokaa koko perheelle. Olin nuorena aika laiska auttamaan häntä kotitöissä”, Lincoln naurahtaa.

Elämää Ugandassa

Lincoln kasvoi nelilapsisessa perheessä Ugandan pääkaupungissa Kampalassa, joka sijaitsee Victoriajärven rannalla. Hänen äitinsä Betty Kayiwa oli bisnesnainen ja rakennuttaja ja isä Eduard Clays Kayiwa arkkitehti. Lincolnilla on isoveli Dennis, nuorempi sisko Faith ja isosisko Barbra. Isällä oli arkkitehtitoimisto ja hän matkusteli ympäri maailmaa. Vapaa-aikanaan hän pelasi golfia ja ajoi rallia.

”En ollut pilalle hemmoteltu, mutta elämämme oli mukavaa. En nähnyt paljon isääni, sillä hän teki paljon töitä. Mutta sen ansiosta pääsin hyviin kouluihin.”

Elämä Ugandassa oli 80-luvulla levotonta sotilasdiktaattori Idi Aminin aikaan, ja Lincolnillakin on muistoja, kun hän juoksee pommitusta pakoon. Ruumiita hän ei kuitenkaan onnekseen joutunut näkemään. Ugandalaisten elämäniloa sodat eivät kuitenkaan tukahduttaneet, ja sitä Lincoln pitää ugandalaisten ja suomalaisten suurimpana erona: Suomessa talvisodasta puhutaan vieläkin niin kuin se olisi ollut vain hetki sitten. Lincolnin lapsuudessa Ugandassa käytiin viisi sotaa.

Eduard Clays kuoli, kun Lincoln oli 14-vuotias. Lincoln oli tietysti surullinen, mutta isän kuolema ei ollut hänelle suuri järkytys, sillä hän oli jo tottunut turvautumaan kaikessa äitiin.

”Isäni antoi mahdollisuuden kouluttautua, olen siitä kiitollinen. Mutta en osaa sanoa kaipaanko häntä, toisaalta kaipaan ja toisaalta en.”

Lincoln kävi ugandalaiseen tapaan poikakoulua, kunnes siirtyi 16-vuotiaana Namasagalin sisäoppilaitokseen Itä-Ugandassa. Pari vuotta sisäoppilaitoksessa muuttivat Lincolnin elämän. Brittiläisen lähetyssaarnaajan johtamassa koulussa oli sekä tyttöjä että poikia, mikä oli kaikille uutta. Siellä opetettiin klassisia urheilulajeja nyrkkeilystä golfiin, näyttämötaiteita ja koulittiin itsetuntoa. Pojat oppivat, miten naista kohdeltiin kunnioittavasti. Tytöt saivat pukeutua minihameisiin, ja heille opetettiin leidimäisiä käytöstapoja.

Sisäoppilaitoksessa Lincoln tajusi haluavansa luovalle alalle ja vastusti siten äitinsä toivetta hankkia ”turvallinen” ammatti eli ryhtyä lääkäriksi tai insinööriksi.

”Kouluaika oli ihmeellistä. Se oli tiukan poikakoulun jälkeen kuin taivas. Namasagali todella muutti minun ja monen sukupolven elämän.”

Luksuselämää Sveitsissä

Saila-Marin ajattelua puolestaan mullisti kokemus noin 9 000 kilometrin päässä Namasagalista ja liki 3 000 kilometrin päässä kotikonnuilta Kannuksesta. Rovastin tytär halusi nähdä maailmaa ja lähti 19-vuotiaana 1990 au pairiksi Sveitsiin. Hänen työnsä oli hoitaa 3-vuotiasta Gregorya, suunnattoman rikkaan perheen poikaa.

Samaan aikaan kun Suomi rypi historiallisessa lamassa, autonkuljettaja kuskasi Saila-Maria hienoihin ravintoloihin. Palkka oli hyvä, ja hänellä oli talossa oma huoneisto. Kun oli aika ostaa Gregorylle puku, Saila-Maria ja poika menivät Zürichiin salaiseen tavarataloon, jossa ei ole kylttejä ja jonne pääsee vain ajanvarauksella. Sieltä pojalle ostettiin Giorgio Armanin puku, jonka räätäli vielä viimeisteli.

”Leikkihuoneessa oli 30 neliön kokoinen itämainen matto, jonka päällä pärryyttelimme leikkiautoilla. Iranin kansallismuseo oli monesti yrittänyt saada mattoa kokoelmiinsa, mutta perhe ei suostunut myymään sitä.”

Mielenkiintoisinta Saila-Marista oli tarkkailla perheenjäsenten tapaa olla yhdessä. Hänestä oli sydäntä särkevää nähdä sunnuntailounailla, miten Gregoryn isä yritti saada omalta isältään hyväksyntää ja huomiota. Piinkova patriarkka ei koskaan sulattanut sitä, että hänen poikansa ei halunnut jatkaa perheyritystä vaan hänestä tuli sisustussuunnittelija.

”Ymmärsin silloin, että kaikilla perheillä on omat vaikeutensa eikä kukaan säästy niiltä. Vuosi Sveitsissä muutti myös käsitystäni rahasta realistisemmaksi.”

Sittemmin Saila-Mari on työssään nähnyt bisnesmaailman hohdokkaan puolen, mutta vaikka hän korkokengistä ja samppanjasta pitääkin, häntä ei rikkauksien tavoittelu houkuttele. Niinpä jos palkkatuloista ei tarvitsisi välittää, hän ei muuttaisi elämäänsä radikaalisti. Hän jakaisi aikansa nykyisen työnsä, romaanikirjoitusprojektien ja high conceptien (joista Harry Potter oheistuotteineen on yksi esimerkki) suunnittelun kesken.

”Ymmärsin vuosia sitten, että ihmisen unelmat eivät useinkaan ole kovin kaukana siitä mitä sinulla jo on. Tietysti olisi hauskempaa, jos olisi enemmän rahaa. Mutta olen jo hyvin lähellä sitä, mistä olen aina unelmoinut”, Saila-Mari miettii.

”Lincoln on todellinen dandy”

Lincolniakaan ei kiinnosta raha sen itsensä vuoksi. Hänellä on kallis maku vaatteiden suhteen. Mutta hän sanoo suoraan olevansa hyvä rahankäyttäjä. Hän tekee ostoksensa neljästi vuodessa alennusmyynneistä.

”Olen hyvin tarkka siitä mitä ostan ja miksi. Vaikka en pidä ostosten tekemisestä, osaan ottaa siitä ilon irti ja kysyn paljon kysymyksiä. Saila-Mari ei oikein jaksa sitä. Hän haluaisi vain napata vaatteen ja se siitä. Mutta minulla on edelleen vaatteita, jotka olen ostanut 12 vuotta sitten”, Lincoln kuvailee.

Lincolnin sukkakokoelma kuvaa hänen käytännöllistä tapaansa tehdä ostoksia. Eräs helsinkiläinen miestenvaateliike oli lopettamassa toimintaansa. Lincoln sanoi omistajalle, että hän ostaa kaikki koon 42 värikkäät sukat, jotka ovat jäljellä, kun vaatteet tulevat 70 prosentin alennukseen. Kävi ilmi, että niitä on 80 paria. Joten sanansa mittaisena miehenä Lincoln osti ne kaikki. Ne luultavasti riittävät hänen loppuelämäkseen, mutta eipähän tarvitse enää ostaa sukkia.

”Lincoln on todellinen dandy. Hän menee leikkipuistoonkin pradat jalassa. Lincolnilla on ilmiömäinen kyky löytää huippumerkkejä alennusmyynneistä. Miksei hän hoida minunkin vaatehankintoja kokonaan?” Saila-Mari ihmettelee.

Lincoln tietää miksi. Koska silloin Saila-Marin olisi pysyttävä ”ruodussa”, ei päähänpisto-ostoksia eikä holtitonta haalimista.

”Minulla on tarkka suunnitelma palata takaisin muodin harjalle. Kun tekee vaativaa työtä, niin hyvä fyysinen kunto on ainoa keino selviytyä. Monet parhaista vaatteistani ovat Lincolnin löytämiä. Mutta minun pitää vapautua ”What would Lincoln do” -ajattelusta, kysehän on minun tyylistäni!” Saila-Mari nauraa.

Unelma isoista häistä

Saila-Mari ja Lincoln ovat olleet yhdessä seitsemän vuotta. Siinä ajassa on ehtinyt hioa särmiä ja opetella kommunikoimaan. Aluksi Saila-Marista tuntui, että Lincoln kommunikoi ilmeillään vähän liikaakin ja sitten toisaalta suuttuessaan mies saattoi heittäytyä ”kivikasvoksi”.

”Tulen kulttuurista, jossa kaikki tunteet ilmaistaan voimakkaasti ja olen opetellut hillitsemään tunteitani. Ymmärrämme Saila-Marin kanssa nyt toisiamme paremmin ja elämä on rauhallista, koska olemme oppineet tulemaan toimeen toistemme epätäydellisten puolien kanssa”, Lincoln kertoo.

Saila-Mari ja Lincoln eivät ole naimisissa, mutta sen esteenä ei ole kuin unelma isoista juhlista – ja ne maksavat. Juhlien järjestämisessä he ovat kunnostautuneet viimeisinä kolmena vuotena, kun he ovat asuneet isossa asunnossa. Pari kertaa vuodessa he järjestävät kotonaan juhlia parille sadalle ystävälle ja tutulle. Ensimmäisellä kerralla he vuokrasivat samppanjalasit pitopalvelusta. Seuraavana vuotena Lincoln sanoi, että vuokraamiseen menisi turhaa rahaa. Juhliahan on joka tapauksessa joka vuosi ja kaapeissa on tilaa. Niinpä he ostivat 200 lasia.

Vapaa-ajalla he tapaavat ystäviään ja heidän lapsiaan, käyvät ravintoloissa syömässä, tekevät kotona ruokaa eivätkä kaihda Muumiristeilyjäkään.

”Olemme virittäneet ystäväperheen kanssa Muumiristeily-konseptin huippuunsa. Vuorottelemme lastenhoidossa niin että aikuiset saavat vuorollaan syödä rauhassa”, Saila-Mari sanoo.

Lincoln on opiskellut suomea ja ymmärtää sitä jo melko hyvin. Kansalaisuushakemus on siinä vaiheessa, että hän saanee Suomen-passin puolen vuoden sisällä.

”Suomi on muuttunut kymmenen vuoden aikana, koska näkökulmanikin on muuttunut ja ymmärrän nyt paremmin suomalaista kulttuuria ja kieltä. Olen onnellinen täällä ja jos olen pidempään kuin kaksi viikkoa poissa, kaipaan Suomea”, Lincoln kertoo.

 Ensimmäinen yhteinen matka Afrikkaan

Seuraavaksi on edessä loma. Tavallisesti Saila-Mari ja Lincoln ovat jakaneet kesäloman niin, että heillä on yksi viikko matkustelua yhdessä ja vanhemmilla omat viikkonsa, jolloin he ovat vapaita tekemään mitä haluavat. Yleensä ohjelmaan kuuluu myös sukulointiviikko Saila-Marin lapsuudenkodissa Kannuksessa, jolloin Lincoln viettää ”cityviikkoa”.

”Jotkut ovat ihmetelleet järjestelyämme, mutta ei tästä pojille mitään traumoja tule. Kaikki ovat tyytyväisiä, kun saavat vähän omaa aikaa ja voivat kokea toisenlaista arkea”, Saila-Mari sanoo.

Ensi kesänä suunnitelmat hieman muuttuvat, kun koko perhe matkustaa Kampalaan tapaamaan Barbra-isosiskoa, Betty-äitiä ja muita sukulaisia. Dennis-veli asuu Genevessä ja nuorempi Faith-sisko Lontoossa. Lincoln ei ole käynyt Kampalassa vuoden 2005 jälkeen. Saila-Mari ja Lincoln halusivat odottaa, että lapset ovat vähän isompia ja osaavat kommunikoida tarpeistaan.

”Matka jännittää Saila-Marin ja poikien puolesta, toivottavasti kaikki menee hyvin ja pysymme terveinä. Kun pojat kasvavat, voimme viettää siellä enemmän aikaa. Toivon, että Ugandasta tulee heille tärkeä paikka, ja että he poimisivat sen ja Suomen parhaat puolet itselleen.”

Lincolnin ura on hyvässä vaiheessa, mutta ugandalaiseen tapaan hän ajattelee, että menestys on muutakin kuin rahaa. Ugandassa menestys ei kuulu vain itselle vaan koko suvulle ja on kunnia-asia auttaa sukulaisia esimerkiksi koulumaksuissa. Vaikka hänen luomuksensa ovat kalliita, Lincoln ei kuvailisi Kayiwaa luksukseksi vaan pikemminkin lifestylebrändiksi.

”Suunnittelen esineitä, jotka on tarkoitettu kestämään sukupolvien ajan. Unelmani on, että suunnittelemani tavarat ja mallisto kasvaisivat ohitseni ja jäisivät minun jälkeeni jatkamaan nimeäni. Minulle se on todellista menestystä.”

Juttu on julkaistu Glorian kesäkuun numerossa 2014

Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.
Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.

Miia Khan pukeutuu vaatteisiin, jotka korostavat persoonaa ja joilla on historiaa. Liian huoliteltu tyyli on hänelle kauhistus.

Kun Miia ja Uzair Khan päättivät mennä naimisiin, Miia tiesi heti, että hän ei pukeutuisi perinteiseen valkoiseen morsiusliikkeen pukuun.

Miia ei kuitenkaan ollut varautunut siihen, että puku tulisi vastaan kotikadulla sijaitsevan Ateljé Idylle -kivijalkaliikkeen ikkunassa. Puvun korkea kaulus, helmikirjailu, vartalonmyötäinen linja ja pohjepituus hurmasivat. Ystävän houkuttelemana Miia lupasi käydä myös morsiusliikkeessä. Kerta riitti. Olo oli ”kuin chihuahualla, jolla on päällään sirkusasu”.

”Prinsessajutut eivät tuntuneet omilta”, Miia kertoo.

Miia halusi hääasuunsa dramatiikkaa, joten hän suostutteli stylistiystävänsä Jasmin Mishiman hääasunsa hattutaiteilijaksi. Yhteistyönä syntyi valkoinen lintupäähine, jossa oli kasvoille laskeutuva harso.

”Halusin näyttää itseltäni, en morsiamelta. Oli ihanaa, että päässäni oli kiinnostava katseenvangitsija.”

”Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Hääpuvun valinta kuvaa Miian asuvalintoja yleisestikin. Viestintätoimisto Milttonin johtajana työskentelevä nainen ihailee Ranskan Voguen entisen päätoimittajan Carine Roitfeldin tyyliä, joka on naisellinen, mutta sopivasti huoleton. Tukka hapsottaa hallitusti ja meikki on rento.

”Pidän lookista, jossa on ripaus sottapyttymeininkiä.”

Miia ei pidä itseään erityisen rohkeana pukeutujana. Hän vain haluaa, että kertoo hänestä itsestään.

”Kun mietin, ketkä jäävät mieleeni, pukeutumisella on merkitystä. Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Miia tiesi jo lapsena, mitä haluaa pukea päälleen. Hän vietti tuntikausia äitinsä kampaamossa, selaili ulkomaalaisia muotilehtiä ja fanitti Dingoa.

Kun Miia oli seitsemänvuotias, äiti osti tyttärelleen kesäjuhliin kukkamekon hollolalaisesta putiikista. Tyyli ei ollut mieluinen.

”Otin sakset, menin huoneeseeni ja tein mekosta hameen. Haaveilin pitkään, että alan tehdä vaatteita työkseni. Harmi, että minulla ei ole lainkaan käsityötaitoja.”

Kuvaile tyyliäsi.

Klassisen rönsyilevä. Ostan vain vaatteita, joista tiedän, että käytän niitä ainakin kymmenen vuotta. Rakastan päähineitä, kenkiä, sormuksia ja laukkuja. Pidän teatraalisuudesta, Saksikäsi Edwardista, Liisa Ihmemaassa -elokuvan Hatuntekijästä ja Jali ja Suklaatehdas -leffan tunnelmasta.

Miksi asusteet ovat sinulle tärkeitä?

Maustan niillä tyyliäni. Käytän usein samaa kokonaisuutta, jonka päivitän vaihtuvilla hepenillä. Lempiasusteeni on Anna Dello Russon lintupäähine. Ostin sen ystävältäni ja olen tanssinut se päässäni Flow-festivaaleilla sekä juhlinut syntymäpäivääni. Myös 1920-luvun strassihäälaukkuni on rakas. Ostin sen yli kymmenen vuotta sitten Play it again, Sam -vintageliikkeestä. Päätin, että jos joskus menen naimisiin, se on laukkuni.

Mistä teet ihanimmat löytösi?

Olen aina viihtynyt vinteillä. Niiden pysähtynyt tunnelma kiehtoo. Siksi teen parhaimmat löytöni vintagekaupoista, kirpputoreilta ja basaareista. Rakastan käytettyjä vaatteita ja hetkeä, kun löydän roskan keskeltä aarteen. Haluan, että vaatteillani on historiaa.

Minkä ilmiön toivoisit palaavan muotiin?

Hulluttelevuuden ja 1920–1930-lukujen rönsyilyn. Skandinaavinen tyyli on tällä hetkellä kliinistä, löysää ja minimalistista. Olisi mahtavaa, jos panostaisimme enemmän laatuun. Siis siihen, että vaatteet jäisivät käyttöön eivätkä vain kävisi kaapissa. Sama ajatus kiehtoo arkkitehtuurissa. Kahdessa päivässä nousevat betonihirvitykset eivät puhuttele.

Paras tyylivinkkisi?

Patsulituoksut viimeistelevät lookin. Toivoisin myös, että miettisimme enemmän persoonaamme ja toisimme sitä esiin. Muiden jäljitteleminen on tylsää. Mustat t-paidat ja farkut on nähty.

Kenen tyyliä ihailet?

Jorma Uotisen. Hän iskee kasvoilleen hulvattomat lasit ja pitää hauskaa. Jorma näyttää, että pukeutuminen ei ole vakavaa. Bisnestyylinkään ei tarvitse olla tylsää. Uskon, että asiakkaat nauttivat, kun he näkevät, millaisen persoonan kanssa ovat tekemisissä.

Mitä ostosta kadut?

Hätäisiä hankintoja, jotka eivät tunnu oikeilta. Onneksi teen harvoin huteja. Vaatteessa pitää olla sielua. Määrä ei myöskään korvaa laatua. Mottoni on, että mieluummin kahdet hyvät alus- ja sukkahousut kuin kymmenet sinne päin.

Minne matkustat mieluiten?

Pariisiin. Haluaisin tietää, mikä on pariisilaisten salaisuus, kun he saavat asunsa näyttämään aina seksikkäiltä ja persoonallisilta. He kantavat itsensä upeasti. Voisin kävellä tuntikausia kaupungin kaduilla ja ihailla vastaantulijoita.

Lempimatkamuistosi?

Häämatkamme Marokkoon viime keväänä. Kävimme Casablancassa, Marrakechissa, Fèsissä, Atlas-vuorilla ja Tangerissa, joka oli samaan aikaan ränsistynyt ja kaunis. Miesten tyyli inspiroi. Heillä oli isot olkihatut ja babouche-tossut. Mieheni nauroi, kun ostin samanlaisen hatun kotiin.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tykkään hulluista ja tuntemattomista hörhökkeistä, jotka tulevat eteeni odottamatta. En ole koskaan sisustanut kotiani sisustusliikkeiden valikoimilla.

Mitä sisustaminen merkitsee?

Kokemuksia ja persoonaa, samaa kuin vaatteet. Kodissa pitää olla ripaus vintin ja antiikkiliikkeen tuntua. Haaveilin käsin tehdystä villamatosta, mutta päätin odottaa. Se ei ole paras valinta lapsiperhearkeemme. Onneksi hiljaa hyvä tulee. Koti elää ja muuttuu mukanamme.

Kuka?

Miia Khan, 36, viestintätoimisto Milttonin johtaja ja osakas. Työskentelee kehitystehtävissä ja markkinointiviestinnässä.

Perhe: Puoliso Uzair Khan ja poika Ché, 7.

Lempikirja: Elämäkerrat. ”Rakastan tarinoita, jotka kertovat oikeista ihmisistä ja tapahtumista. Viimeksi luin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan. Knausgård kirjoitti rohkeasti, puhtaasti ja leikkaamattomasti.”

Lempiravintola: ”Antto Melasniemen paikat, kuten Kuurna. Melasniemen ravintoloissa on jujua ja laadukkaita, kotimaisia raaka-aineita.”

 

Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula Laineelta häneltä kannattaa kysyä, miten käy suomalaisen työn ja demokratian.

Paula Laine pyrkii yhdessä tiiminsä kanssa luomaan toimivampaa yhteiskuntaa, ja juuri nyt hän on erityisen huolestunut demokratian tilasta.

”Autoritääriset suuntaukset ovat saaneet jalansijaa jopa Euroopassa. Demokratian säilymistä ei takaa se, että me tykkäämme siitä”, hän aloittaa.

”Monet ongelmat ovat tällä hetkellä viheliäisiä, eikä demokratia ole pystynyt niitä ratkaisemaan. Kiinan tyyppiset toimijat nauravat mahat kippurassa demokratian kompuroinnille eri puolilla. Kansanvalta vaatii suurta uudistamista. Suurin osa sen toimintamalleista ja rakenteista on pysynyt ennallaan yli sata vuotta.”

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä. Se tarvitsisi piristyäkseen uutta puhtia, tavallisten kansalaisten osallistumista, kouluttautumista ja valppautta.

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä.

”Puolustan demokratiaa intohimoisesti. Sen keskellä on usko ihmiseen. Voi olla, että tulevaisuudessa juuri demokratia onkin se kestävin malli. Kun tulee tekoäly, ihmisiltä tarvitaan entistä enemmän empaattisuutta ja luovuutta, eli niitä asioita, jotka toteutuvat parhaiten, kun ihmisillä on mahdollisimman suuri vapaus.”

 

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto eli Sitra on eduskunnan alainen rahasto, joka työllistää noin 150 ihmistä. Sitran tavoite on edistää Suomen kehitystä, talouden kasvua ja kansainvälistä kilpailukykyä tutkimuksen ja kokeilujen avulla. Laineen luotsaamassa ennakointitiimissä syntyvät muun muassa visio Pohjoismaisen mallin tulevaisuudesta ja Sitran Megatrendit. Strategiatiimissä tehdään Sitran omaa strategiaa ja arvioidaan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

41-vuotias Laine tunnetaan suurten kokonaisuuksien ymmärtäjänä ja johtajana, joka osaa kuunnella.

”Tärkein tehtäväni johtajana on sparrata ja auttaa. En halua välttämättä johtaa puhetta. Tiimi kertoo, mitä tarvitsee.”

Tänä keväänä tekeillä on muun muassa projekti, jonka avulla järjestetään asiantuntijoita ja tietoa päättäjien avuksi. Informaa-tioähky uhkaa poliitikkoja siinä missä tavallisia ihmisiäkin. Projektissa on kokeiltu lupaavin tuloksin työpajoja, joissa uudet kunnanvaltuutetut, opiskelijat ja asiantuntijat ratkovat yhdessä yhteiskunnallisia ongelmia. Niistä valtuutettu saa omalle työlleen oleellista tietoa.

 

Moni muistaa pääministeri Juha Sipilän heiton ”kaiken maailman dosenteista”, joita hän ei välittäisi kuunnella päätöksiä tehdessään. Laine näkee työssään sekä tutkijoiden että poliitikkojen maailman ja ymmärtää molempia osapuolia.

”Mitä enemmän olen oppinut tuntemaan päättäjien työtä, sitä enemmän olen ruvennut sitä arvostamaan. Se on hyvin vaikea duuni. Poliitikot näkevät aika hyvin maailman muutoksen ja ymmärtävät, mitkä haasteet ovat. Ne ovat vaikeita kysymyksiä eikä niihin ole helppoja ratkaisuja. Vanhat rakenteet ja tavat eivät enää toimi.”

Suomen ja koko maailman vakavimpana ongelmana Laine pitää ilmastonmuutosta. Sen ratkaiseminen vaatisi poliitikoilta hyviä ja nopeita päätöksiä.

”Koko ihmiskunnan historian ajan nousseet hiilidioksidipäästöt pitäisi saada noin kymmenen vuoden aikana laskuun. Se on muutos, jota ei ole kertaakaan tehty. Maapallolla ei ole yhtään maata, jolle tämä ei olisi nyt akuutti asia.”

 

Suomen suurimpiin haasteisiin Laine lukee myös työelämän murroksen. Teknologian kehitys ja eliniän kasvu on muuttanut työn luonteen.

”Ennen muutos tarkoitti sitä, että poika ei seurannut isäänsä pellolle vaan suuntasi tehtaaseen. Nyt muutos tapahtuu yksilön näkökulmasta yhden elämän aikana. Ensin työskennellään pellolla ja sitten tehtaassa. Sitten pitäisi vielä opetella koodaamaan. Elinikäisestä oppimisesta puhutaan paljon, mutta miten se tehdään?"

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti.”

Laineen oma työelämä on hektistä ja useimmiten tiukasti aikataulutettua. Töiden vastapainona hän harrastaa ratsastusta, hoitaa kolmea kääpiösnautseria ja nauttii miehensä kanssa kotielämästä Sipoossa.

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti. Lounaan syön joka päivä, siitä en tingi. Ruoka on tärkeää hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Yritän myös tehdä yhden etäpäivän viikossa. Silloinkin voi olla kokouksia, mutta hoidan ne Skypellä. Olen oikeastaan aina tavoitettavissa, mutta en uhriudu tai harmittele. Se on minulle luonteva olemisen tapa. Olen on line koko ajan paitsi silloin kun olen ratsastamassa tai rakentamassa.”

Laine rakentaa miehensä kanssa Sipooseen pientä hevostilaa. Tarkoitus on käydä pian Tanskassa etsimässä sopivaa hevosta talliin.

”Suunnittelemme tallia kolmelle hevoselle, ja parasta olisi jos saisimme hoitajan, joka voisi pitää myös omia hevosiaan siellä.”

Puoliso on armeijatavaran erikoisliikkeen Varustelekan toimitusjohtaja Jari Laine. Pariskunnan työt ja työmatka tarkoittavat usein pitkiä päiviä. Koiria hoitamaan on palkattu kodinhoitaja-koiravahti.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan. Monet suhtautuvat kriittisesti kotiavun palkkaamiseen, ja mekin harkitsimme sitä pitkään. Se on osoittautunut hyväksi järjestelyksi.”

Laineen esikuvia ovat hänen omat vanhempansa. Isä työskenteli armeijassa upseerina, ja perhe muutti isän työn perässä ympäri Suomea. Äiti onnistui järjestämään uuden työpaikan itselleen jokaisesta uudesta kaupungista.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan.”

” En todellakaan ajattele, että kaikkien olisi helppoa muuttaa työn perässä. Meidän perheessämme se onnistui. Muutimme lapsuudessani monta kertaa, mutta siitä on hyvät muistot. Armeijan alueella elettiin omassa pienessä yhteisössä. Hiekkalaatikolle otettiin aina uudet tulijat lämpimästi vastaan. Perheet tulivat ja menivät.”

Laine kertoo viihtyvänsä työssään Sitrassa, mutta arvelee, että jossain vaiheessa siirtyy taas uusiin tehtäviin.

”Haluan tehdä aina jotakin hyvää. Olen Diakonissalaitoksen säätiön hallituksessa. En kuulu kirkkoon, mutta ne arvot, heikoista huolta pitäminen, ovat kaikkein tärkeimpiä.”

Kuka?

Paula Laine, 41, Sitran strategia- ja ennakointijohtaja.

Työskennellyt aiemmin Nokian johtotehtävissä.

Syntynyt Miehikkälässä. Asuu Sipoossa miehensä ja kolmen koiran kanssa.

Näin johdan

1) Tiimi ratkaisee. Rakenna ja kehitä toimiva tiimi.

2) Kuuntele – älä oleta.

3) Luo tiimille onnistumisen edellytykset, resurssit ja yhdessä sovitut tavoitteet.

4) Auta ihmisiä saavuttamaan heille merkityksellisiä asioita. Herätä sisäinen motivaatio.

5) Kanna vastuu – ole tukena vaikeissa paikoissa.