Täytän lokakuussa 49 vuotta. Tiedän, että kaikki asiani ovat hyvin. Hormonitoimintani on kuitenkin ihan eri mieltä ja sekoittaa mielialojani minkä ehtii.

Lisäksi tuli tämä kummallinen koronapoikkeustila, ja minä sukelsin pää edellä ikäkriisiin. Sitä kuvaa hyvin esimerkiksi somessa silmiin sattunut kevennýs: ”Olen siinä harhaisessa iässä, jolloin luulen kaikkien ikäisteni näyttävän paljon vanhemmalta kuin miltä itse näytän”. Se osui vähän liiankin hyvin.

Oloni on levoton. Ailahtelen tunnetilasta toiseen. Olen yrittänyt päästä pääni sisään – missä oikein menen, kuka olen, mihin olen menossa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

On hirveä kaipuu ja hinku johonkin, mutta en kuitenkaan yhtään tiedä mitä haluan. Yritän epätoivoisesti kuunnella sydämeni ääntä. Sydämenikin kettuilee minulle – siitäs saat senkin epätoivoinen vaihdevuosinen ja ikäkriisinen höpsö!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Haluan piilopirtin metsästä. Ei, kyllä sittenkin haluan meren ääreen. Toisaalta olisi ihanaa, jos olisi pieni parvekkeellinen yksiö Italiassa, merinäköala ja sitruslaatat. Haluan olla täysin erakkona, mutta kaipaan kroonisesti ihmisiä. Haluan vain olla möllöttää, mutta kylläpä jokin hurja seikkailu tekisi terää. Haluan villisti tanssimaan, mutta kun joku joskus pyytää mukaan, niin kiskaisen kaihtimet tiukasti kiinni. En todellakaan lähde naurunalaiseksi johonkin tanssiklubille, vanha ihminen!

En halua olla nuori, mutta jossain sisimmässäni kaipaan uutta alkua.

Olisikohan kyseessä hyppy tuntemattomaan – uuteen elämänvaiheeseen, uuteen identiteettiin ja uuteen naiseuteen? Hyppy siihen Saila-Mariin, joka tästä kuoriutuu vaihdevuosien ja ikäkriisien jäljiltä.

Eikä siinä olekaan mitään pelottavaa, päinvastoin.

 

Vierailija

Ikäkriisi, vaatekriisi, se kriisi ja tämä kriisi. Nämä pääkirjoitukset on sekavan ihmisen sekavia ysköksiä. I miss you so, Riitta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla