Kiinnostukseni herätti kirjan nimi: Ulkopuolisuudesta (Otava 2024). Sen kirjoittaja, psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Emilia Kujala pohtii, kuinka hän usein kokee tuntevansa olonsa ulkopuoliseksi. Minun on helppo samaistua häneen, sillä tunne on itselleni kovin tuttu.
Kuten aika monelle muullekin, paljastuu kirjasta. Aiheesta kertoo esimerkiksi Maria Veitola, joka tekee työtään julkisuudessa ja vaikuttaa pärjäävän tilanteessa kuin tilanteessa. Mutta silti hän sanoo: ”Olen niin monta kertaa kokenut, että ympärilläni on parhaat bileet ja maailman siisteimmät tyypit, mutta minä olen maailman yksinäisin.”
Tajuan Marian ajatuksen. Sosiaaliset tilanteet eivät itselleni ole ongelma, usein jopa nautin niistä, mutta harvoin tunnen kuuluvani joukkoon. Viihdyn pienissä piireissä tai kahdenkeskisissä tapaamisissa paremmin. Festivaalit eivät houkuttele.
Yksi kirjaan haastatelluista on kirjailija Petri Tamminen. Hän siteeraa toista kirjailijaa, Martti Anhavaa: ”Ymmärrä, että et ole yksin. Kaikki muutkin ovat.” Omalla äidilläni taas oli tapana siteerata V.A. Koskenniemeä: ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.”
Käsitän hyvin, että valtaväestöön kuuluvana olen etuoikeutettu, ja vähemmistöön kuuluvan ihmisen kokemus ulkopuolisuudesta on varmasti erilainen ja rankempi. Mutta ei kenenkään kokemuksia pidä vähätellä.
Matkustan usein yksin. Kun on irti kaikesta, syntyy usein yhteys ja hyviä keskusteluja muiden matkustajien kanssa.
Äskettäin istuin lentokoneessa äidin ja hänen pienen tyttärensä vieressä. Jalosti luovutin tyttärelle ikkunapaikan, jota en edes olisi halunnut, ja aloimme keskustella. He olivat palaamassa kotiinsa Valko-Venäjälle – matkustusrajoitusten vuoksi monen mutkan kautta. Akateemisesti koulutettu äiti kertoi, että elämä Valko-Venäjällä on muuttunut poliittisista syistä niin ahdistavaksi, että hän perheineen harkitsee muuttoa Keski-Eurooppaan. Taloudellisesti olisi tietysti raskas päätös jättää kaikki taakseen, mutta se tuntui hänestä ainoalta vaihtoehdolta.
Tunsin suurta sympatiaa, en lainkaan ulkopuolisuutta.
Juttu on julkaistu Gloriassa 10/2024.
