Olen miettinyt tunteita. Missä ja miten niitä sopii osoittaa ja missä ei?
Kun tunteet sekoittuvat julkiseen keskusteluun tai yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, se ei yleensä vie hyvään lopputulokseen. Käsiini osui tietokirjailija Katleena Kortesuon teos Tunteet tapissa (Into 2024). Kirjassa Kortesuo väittää, että länsimaissa sekä yksilöt että yhteiskunnat tekevät päätöksiä tunteiden, ei järjen, varassa. Hän sanoo, että yhteiskunta on puberteettinen.
Yhden teesin kirjat keskittyvät todistamaan liiankin kiihkeästi väittämäänsä, mutta esimerkiksi tästä Kortesuon huomiosta pidin: Faktinen, moraalinen ja subjektiivinen eli totuus ja epätotuus, oikea ja väärä ja mieluisa ja epämieluisa, sekoittuvat. Jos totuus on oman toiveen vastainen, se ohitetaan.
Niinpä. Esimerkiksi poliitikon kohdalla tämä ei johda yhteiskunnallisesti parhaaseen ratkaisuun. Jo pelkästään viestipalvelu X:ää lukemalla huomaa, kuinka tunteiden varassa mennään. Korkeissa asemissa olevat, hyvin koulutetut ihmisetkin ovat tunnekuohujen vallassa ja herjaavat toisiaan alatyylisesti.
Myös uutisotsikoinnissa vedotaan usein tunteisiin: koko kansa, iso joukko tai yksittäinen henkilö raivostui, pahoitti mielensä – negatiivinen verbi on suosittu.
Tunteet ovat iso osa elämää, mutta niillä on paikkansa. Aikuisen ihmisen ei pidä holtittomasti purkaa tunteitaan, ainakaan negatiivisia, somessa, mediassa, työpaikalla tai kaupan kassalla. Itsehillintä on hyvä taito nykyajassakin.
Raivoaminen ei ole tunnepuolen ongelmani, mutta tunnustan olevani itkupilli ja yritän parhaani mukaan peitellä sitä. Kyynel tulee silmään helposti noloistakin asioista, ei tarvita laatudraa-maa tai huippukirjallisuutta. Jo sanomalehden uutinen sankarilentäjästä tai kadonneesta koirasta, hömppäsarjan käänne tai tosielämän surullinen ihmiskohtalo itkettää. Sukulaisen hautajaisissa itkin holtittomasti, vaikka lähiomaiset kantoivat surunsa arvokkaasti. Hävetti.
Tässä Glorian numerossa psykologi Pirkko Lahti sanoo viisaasti näin: ”Ihmisten pitäisi tietää ero empatian ja myötätunnon välillä. Myötätunto on ulkopuolelta katsomista. Empatia on aitoa jakamista, asetut toisen ihmisen asemaan, kävelet ikään kuin käsi kädessä. Empatia on läsnä vain silloin, kun koet saavasi aitoa tunnetta. Empatiassa ei ole ikinä sääliä.”
Television hyväntekeväisyyskonsertit kriisialueiden lapsia esittelevine insertteineen liikuttavat meistä useimpia. Se, että kyynelehdin omalla sohvallani, on myötätuntoa, omassa liikutuksessani piehtarointia. Mutta kun hädän näkeminen saa ryhtymään kuukausilahjoittajaksi, osoitan empatiaa.
Juttu on julkaistu Gloriassa 6-7/2024.
