Hidastan vauhtiani ja nuuhkin syvään. Tässä kohdassa, Helsingin Hietaniemen hautausmaan aidan vierustan pitkässä alamäessä, haistan joka vuosi ensi kertaa tuomen tuoksun. Se on ihana ja muistuttaa siitä, että taas on uusi kevät, tässä sitä taas juostaan. Sydämestä vähän pakahduttaa, tunnen kiitollisuutta ja iloa. Ja odotusta. Ihan parasta aikaa, kun kokonainen kesä on vielä edessä.
Hiekkatien toisella puolella Lapinlahden sairaalan alueella palstaviljelijät kuopsuttavat innokkaasti tarhoillaan. En ole periaatteellinen kaiken uuden vastustaja, mutta toivon, että Lapinlahden alue voitaisiin säilyttää järkevillä korjauksilla entisellään. En omista kesämökkiä, kaupunkiluonto on minulle tärkeää.
Siispä tervetuloa mukaan lenkkireitilleni, jota olen juossut pian 30 vuotta. Se ei ehkä ole mikään Ihmeellinen luonto -kokemus, mutta on sen varrella kauniita kohtia ja pari tärkeää rakennustakin.
Merenrantaa mennään koko ajan. Rantaraitin penkeiltä saattoi menneinä vuosina bongata tunnettuja taiteilijoita, jotka olivat Lapinlahdessa hoidettavina. Enää ei, mutta aurinkoisella säällä penkit ovat suosittuja.
Hautausmaalla poikkean joskus, siellä on rakkaan ihmisen hautapaikka. Hietaniemen uimaranta on vuodenajasta riippuen tyhjä ja kaihoisa tai iloinen, täpötäynnä rantalentopallon pelaajia, auringonottajia ja uimareita. Lentopalloilijoiden kohdalla kiristän vauhtia: haluan minäkin antaa sporttisen vaikutelman.
Kierrän niemen, johon on pitkään suunniteltu kylpylähotellia. Minigolfissa on lämpimän sään aikaan aina väkeä. En ole ikinä kokeillut, vaikuttaa tylsältä. Merikannontien Cafe Regatta tuoksuu lapsuuden rantasaunalta. En pysähtele juostessa, joten olen käynyt siellä vain kerran, surkeilla treffeillä.
Pääministerin virka-asunnon Kesärannan kohdalla tulee aina vilkaistua, näkyykö liikettä. Sannan kanssa emme osuneet samaan aikaan lenkille, mutta ehkä Petterin kanssa onnistaa.
Läheisiltä Humallahden kallioilta aukeaa avara näköala merelle. Koronatalvena 2021, kun maailma ja kuntosalit olivat kiinni, otin sieltä joka päivä valokuvan.
Matka jatkuu Seurasaareen, jossa saattoi nähdä Saulin koiraa kävelyttämässä. Ehkä Alexkin ulottaa juoksunsa tähän suuntaan? Lenkkini kääntöpaikka on Kekkosen Tamminiemi, Seurasaaren sillan pääty. Takaisin samaa reittiä. 10 500 metriä tuttua maisemaa, joka päivittäin muuttuvassa viherryksessään tarjoaa nyt uutta ihasteltavaa. On siis kevät.
Juttu on julkaistu Gloriassa 05/2024.
