Tuire Krogerus on tuore esikoiskirjailija. Sitä ennen hän teki uran perheyrityksessä ja rikastui sen myynnillä. "Haluan kehittyä kirjailijana ja voittaa palkintoja. Nyt se tuntuu vielä kaukaiselta, mutta haluan joskus kuulua kirjailijoiden piiriin."
Tuire Krogerus on tuore esikoiskirjailija. Sitä ennen hän teki uran perheyrityksessä ja rikastui sen myynnillä. "Haluan kehittyä kirjailijana ja voittaa palkintoja. Nyt se tuntuu vielä kaukaiselta, mutta haluan joskus kuulua kirjailijoiden piiriin."

Yrittäjä-kirjailija Tuire Krogeruksesta tuli miljonääri alle nelikymppisenä. Stressaavien vuosien jälkeen hän nauttii huolettomasta ja luovasta arjesta. Tavoitteet ovat silti korkealla. Tuire haluaa paitsi kertoa tarinoita myös saavuttaa niillä menestystä.

Parhaimmillaan suurta surua seuraa odottamaton menestystarina. Niin kävi Tuire Krogerukselle, kun hänen äitinsä menehtyi syöpään 12 vuotta sitten. Tuiren isän ja sedän 1980-luvulla perustama, työvaatteita valmistava perheyritys Dimex oli uuden edessä. Tuire ja hänen siskonsa perivät äitinsä, ja heistä tuli pääomistajia. Tuiren kauppatieteiden maisterin kyvyt saivat uudenlaista käyttöä.

-Sukupolvenvaihdos tuli vahingossa mutta tosi sopivaan hetkeen. Valta vaihtui henkisesti, kun sisarestani Riitasta tuli toimitusjohtaja ja minusta hallituksen puheenjohtaja. Nostimme yhdessä firman uudelle tasolle.

Neljä vuotta sitten Tuiresta tuli alle nelikymppisenä miljonääri ja Pirkanmaan vuoden kovatuloisin nainen, kun sopiva ostaja perheyritykselle löytyi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tuire jäi vielä töihin firmaan ja omistaa siitä yhä pienen siivun. Vuonna 2023 hän lopetti päivätyöt ja toteutti pitkäaikaisen tavoitteensa: ryhtyi kirjailijaksi. Esikoisteos ilmestyi maaliskuussa. Kirjoittaminen on huoletonta, koska yksi ura on jo valmis.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

-Minulla on paljon sanottavaa, ja olen kirjoittanut aina. En varmasti olisi kirjailija, jos siihen ei olisi rahaa. En joudu kokemaan taiteilijan ahdinkoa. Yritys antoi minulle identiteetin mutta myös mahdollisti kirjailijuuden.

Myytyään osuutensa yrityksessä Tuire perusti isänsä ja sisarensa kanssa sijoitusyhtiön.

-En aio hölvätä rahojani kaikkeen kivaan vaan tehdä niillä lisää rahaa. Pidemmän päälle myös kirjoittamisen pitää tuoda rahaa enemmän kuin viedä sitä.

Tuire varttui Leppävirralla, opiskeli Turussa ja on asunut myös ulkomailla. Tampere tuntuu kodilta, ja sieltä löytyi kumppani Jeff McCarthy. "Minulla oli jo nuorena palo kaupunkiin. Olen city-tyttö."

Saunaravintola Kuuma Laukontorilla on Tuiren suosikki. Tampereen lisäksi hän nauttii matkoista ja niiden suunnittelusta. "Minulla on aina seuraava reissu varattuna. Kesät haluan olla Suomessa, mutta talvella haen lämpöä ulkomailta."

Töitä rahan eteen

Suurista kaarevista ikkunoista tulvii sisään valoa. Moderni koti on Tampereen Kaakinmaalla vuonna 1897 rakennetussa Klingendahlin tehdasrakennuksessa, jossa on nykyisin asuntoja. Tuire muutti taloon vuonna 2016 ja nykyiseen asuntoonsa vuonna 2018. Ihan vieressä ovat Pyynikki ja Pyhäjärven ranta.

Eteisessä vastaan juoksee cockerspanieli Bo ja olohuoneessa katseen vangitsee iso akvaario suurine kultakaloineen. Hulppeassa keittiössä kelpaa kokata, mutta ruuanlaitosta Tuire ei kuulemma ole kovin innostunut. Ennemmin hän syö ravintolassa tai antaa tyttärensä tai miesystävänsä kokata. Tuire sai keittiöpuuhista tarpeekseen lapsena, jolloin hänellä ja hänen sisarellaan oli tapana leipoa tai laittaa ruokaa koko perheelle lähes joka päivä. Hänen lapsuudenkotinsa oli Leppävirralla Pohjois-Savossa.

-Kun muutin asumaan omilleni, ajattelin, että never again. Söin einesruokaa, ja sillä tiellä olen edelleen, hän naurahtaa.

Koti on kahden vahvan naisen valtakunta. Tuire ja 15-vuotias tytär Iines ovat asuneet jo 11 vuotta kahdestaan Tuiren erottua tyttärensä isästä.

-Hassuttelemme paljon, mutta molemmilla on myös maailmanpalo. Ränttäämme aina jostain, kuten Donald Trumpista. Iineksellä on vahvat mielipiteet, kuten teinillä pitääkin. Hän ei silti ole yhtä mustavalkoinen kuin minä hänen iässään.

Tuiren mukaan tytär tiedostaa, että esimerkiksi tietyt matkat ja kosmetiikka- ja vaateostokset ovat äidin varallisuuden ansiota. Äitinä Tuire haluaa silti opettaa, ettei raha kasva puussa.

-Niin kauan kuin tytär hoitaa hyvin koulunsa ja ulkoiluttaa koiraa, voin ostaa hänelle kivoja juttuja. Se ei käy, että muut tekisivät työt hänen puolestaan. Olen tosi ylpeä hänestä, sillä hän on hirveän fiksu tyttö.

"Tyttäreni Iines on elämäni tärkein ihminen. Haluan, että hän saa elää turvallista ja onnellista elämää. Toisaalta minun pitää hyväksyä, että jossain vaiheessa vaikutusvaltani loppuu", Tuire sanoo.

"Teen koko ajan hurjasti asioita ja olen superhätäinen ja nopea ihminen. Lukiessa en pysty tekemään muuta. Luen joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Se on hyvä tapa rauhoittua", Tuire sanoo. Sohvalla seurana miesystävä Jeff.

Politiikkaa, taidetta ja naurua

Reilu kymmenen vuotta sitten Tuire tapasi tamperelaisessa baarissa kiinnostavan miehen. Nyt tuo Irlannista Suomeen kotiutunut, rakennusalalla työskentelevä Jeff McCarthy on hänen miesystävänsä, joka laittaa viikonloppuisin Tuiren keittiössä aamupalaa. Pari ei asu yhdessä eikä sellaista suunnittele.

-Suhteemme toimii tosi hyvin näin. Meitä yhdistää kiinnostus ajankohtaisiin aiheisiin. Juttelemme paljon politiikasta, ja keskustelumme voi olla kiivastakin. On upeaa, että elämässäni on tällainen ihminen.

Ruokapöydän viereen on ripustettu seinän mitalta taidevalokuvia. Useimmissa poseeraa Tuire tai Iines. Kuvat ovat Jeffin ottamia.

-Meillä molemmilla on taiteellinen puoli. Jeff valokuvaa ja piirtää, minä kirjoitan. Lisäksi meitä yhdistää huumori. Elämäni tärkeimmät ihmiset nauravat jutuilleni, ja heidän energiatasonsa vastaa omaani.

Jeff harrastaa myös uintia, pyöräilyä ja juoksua. Äskettäin mies osallistui Uudessa-Seelannissa triathlonin MM-kisoihin ja Tuire oli paikan päällä katsomassa.

Tuire itse kertoo käyvänsä vastentahtoisesti kuntosalilla kolmesti viikossa. Onneksi perinteinen tamperelainen GoGo-kuntosali sijaitsee lähellä kotia.

-Inhoan tavoitteellista liikuntaa ehkä siksi, että työni oli pitkään tavoitteellista. Haluan silti pitää itseni liikkuvaisena ja terveenä.

Kirjoja rakastava Tuire on tuttu näky Tampereen pääkirjastossa Metsossa, jonne on kotoa kätevästi alle kilometrin matka.

Osa Tuiren ystävistä asuu eri puolilla Suomea. He kokoontuvat säännöllisesti viikonlopuksi Tuiren luo. Tuiren seurana Kuuma-ravintolassa sisko Riitta Krogerus, Maria Lahtinen ja Minna Luonua.

Kirja omakohtaisista aineksista

Herätys puoli seitsemältä, sitten lenkille koiran kanssa. Usein Tuire kulkee Pyhäjärven rantaviivaa. Kotiin palattuaan hän suuntaa meikkaamaan ja pukeutumaan.

-Laitan joka aamu meikit naamaan. Jos en tee sitä, tuntuu, etten lähde töihin.

Kovin kauas ei tarvitse lähteä, sillä Tuiren työpiste on olohuoneen sohvan takana, ikkunan edessä. Arkisin Tuire aloittaa kirjoittamisen tai tekstinsä editoimisen aamuseitsemältä ja lopettaa työpäivän yhdeltä iltapäivällä. Sitten ehtii vielä viettää aikaa tyttären kanssa, kuntoilla ja hoitaa asioita kaupungilla.

-Luovimmat hetkeni ovat aamupäivällä. Mitä enemmän kirjoitan, sitä kunnianhimoisemmaksi tulen. Mietin aina seuraavaa askelta.

Tuire haaveilee julkaisevansa jatkossa kirjan vuodessa ja myyvänsä käännösoikeuksia.

-Haluan oppia kirjoittamaan niin, että sitä voi arvostaa taiteellisesti.

Pöytälaatikossa eli tietokoneen kovalevyllä on jo valmiina toinen fiktiivinen romaani, joka julkaistaan keväällä 2026. Se kertoo kirkon asemasta ja jumalasuhteesta. Kirja on myös oodi Järvi-Suomen luonnolle, Tuire sanoo.

Kolmas kirja odottaa kustannussopimusta.

Ennen ensimmäisen kirjan kirjoittamista Tuire kävi kirjoituskurssin ja katsoi YouTubesta videoita kirjoittamisesta. Lopulta kirkastui, että hän haluaa kertoa esikoisteoksessaan vakavasta aiheesta sillä mässäilemättä. Majakan varjo kertoo groomingista.

-Se on kaikista kamalaa, mutta jos siihen syyllistyy karismaattinen ja komea henkilö tai julkkis, ymmärrystä löytyy helposti enemmän tekijälle kuin uhrille. Grooming on hyväksikäyttöä, joka tapahtuu silmiemme alla mutta usein niin vaivihkaa, ettei sitä tunnisteta. En halua romantisoida sitä.

Tuirella on aiheesta omakohtaista kokemusta. Hän joutui seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi yläkouluikäisenä lähdettyään itseään vanhemman miehen matkaan baarista. Jälkikäteen Tuire mietti, onko hänellä lupa ahdistua kokemastaan, koska mies oli niin hyvännäköinen ja Tuire oli nauranut tämän jutuille.

19-vuotiaana Tuire joutui raiskauksen uhriksi.

Hän häpesi ja syyllisti itseään painaen kokemukset vuosiksi mielestään, kunnes ne pulpahtivat pintaan terapiassa kolmekymppisenä. Tuire ymmärsi, että häntä oli kohdeltu todella väärin ja siitä oli lupa olla surullinen ja vihainen. Viime vuosina uutta näkökulmaa omiin kokemuksiin on antanut oman tyttären kasvu.

-Kun Iines tuli teini-ikään, aloin peilata kokemaani uudella tavalla. Itselleen antaa hirvittävän vähän armoa. Mutta kun asioita tapahtuu jollekin toiselle, löytää paljon enemmän lempeyttä.

Tuire sanoo, että osaa kirjoittaa vain kotona pienen pöydän ääressä ikkunan edessä. Ikkunasta avautuu näkymä Eteläpuistoon. "Kerran vuokrasin mökin saaristosta kirjoittamista varten. En tykännyt, eikä kirjoitus sujunut."

"Moni luulee, että kultakalat ovat pieniä ja lyhytikäisiä, koska niitä pidetään usein pienessä akvaariossa. Oikeasti ne kasvavat todella suuriksi ja elävät pitkään, jos niillä on kunnolla tilaa. Omani ovat jopa saaneet poikasia."

Nelikymppisen paljastava tyyli

Kaikki kaunis kiehtoo sekä Tuirea että tytärtä. Kumpikin pitää vaatteista, meikkaamisesta ja hiustenlaitosta. Tuiren vaatekaappi on suuri ja täsmällisessä järjestyksessä.

-Nuorena etsin tyyliäni ja pyrin shokeeraamaan pukeutumisella. Ajattelin, etten ole nätti, joten miksi edes yrittää. Halusin olla vahva ja fiksu nainen ja luulin, ettei sitä voi olla nättinä. Nyt kun olen itsevarmempi, koen saavani myös haluta olla nätti.

Tuire sanoo käyttävänsä mielellään rahaa vaatteisiin ja kauneudenhoitoon. Hän hoitaa ihoaan tunnollisesti kotona ja hoidattaa sitä säännöllisesti kauneushoitolassa.

-Teininä minulla oli tosi huono iho. Olen tyytyväinen, että olen löytänyt toimivan hoitorutiinin. Rahaa kuluu myös meikkeihin ja tekohiuksiin.

Kerran kuussa Tuire ja Jeff käyvät treffeillä eli drinkeillä ja syömässä ravintolassa. Silloin Tuire käyttää valmistautumiseen kaksi tuntia. Laittaa hiukset, meikkaa ja pukeutuu viimeisen päälle.

-Se on kivaa! Treffeille lähtiessä minulla on superolo.

Pukeutumisessaan Tuire yhdistelee luksusmerkkejä ja ketjuliikeostoksia. Hän pyrkii ostamaan vaatteita ja asusteita, joista tietää pitävänsä pitkään. Päivittäisessä käytössä on Louis Vuittonin reppu, Burberryn takki ja hattu - mutta myös Zaran ja Asosin vaatteita. Tuirea viehättää myös Dolce & Gabbanan koristeellinen ja naisellinen tyyli.

-Tiedän, mikä minulle sopii. Tykkään pukeutua istuviin ja paljastaviin vaatteisiin mutta en halua ostaa nuorisovaatteita. Olen nelikymppinen ja haluan myös näyttää siltä. Siksi tilaan paljon vaatteita ulkomaisista nettikaupoista.

Tuire auttaa Iinestä läksyissä. Hän haluaa opettaa tyttärelleen, että on tärkeää hankkia koulutus ja itselle mieluinen työ.

Muoti on Tuirelle mieluinen harrastus. Hän nauttii laittautumisesta ja valmistautuu ulos lasilliselle tai syömään lähtiessä ajan kanssa.

Kirjoittaessa kuluu teetä. Tuire syö mieluummin ravintolassa kuin kokkaa itse. Tampereella hänen lempipaikkansa on Masu. "Nautin hyvästä ruuasta mutta en enää niinkään fine diningista. Savuvaahdot ja etanageelit on nähty."

Stressi meni, into myydä jäi

Tiukkojen työvuosien jälkeen Tuiren arjessa on uudenlaista väljyyttä. Sijoitusyhtiö ei juuri vie työtunteja, joten valtaosa työajasta jää kirjoittamiseen. Juuri nyt elämä tuntuu hyvältä näin.

-Alkuun vaurastuminen hävetti, mutta haluan olla siitä myös ylpeä. En itse rahasta vaan siitä, mistä se tuli. Me toisen polven yrittäjät emme ole se arvostetuin yhteiskunnan osa. Puhutaan nepo babyistä, hän hymähtää.

Vaikka Tuire on kohdannut elämäntilanteestaan myös kateutta, hän sanoo, ettei ole tekemisistään tilivelvollinen kenellekään. Hänelle itselleen on tärkeää arvottaa kirjoittaminen päivätyöksi.

-Vaatii paljon tunteja saada aikaan kirja. Välillä poden silti huonoa omaatuntoa. Ennen minulla oli korkean stressin työ, nyt ei. Toisaalta päätökseni eivät enää vaikuta muiden elämään, mikä on helpotus.

Pahimmillaan työ yrittäjänä ja vastuu muiden toimeentulosta aiheuttivat Tuirelle ahdistuskohtauksia. Joidenkin etäpalaverien jälkeen hän makasi kippurassa kotinsa lattialla ja itki. Äärimmäistä työstressiä Tuire ei kaipaa mutta myymistä kyllä.

-Innostun nyt siitä, että kirjojakin pitää myydä. Kirjailijat eivät usein halua käyttää sitä sanaa, mutta itse tahdon, että kirjojani lukee mahdollisimman moni. 

Juttu on julkaistu Gloriassa 8/2025.

Tuire Krogerus, 42

Yrittäjä, sijoittaja ja kirjailija. Koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri Turun kauppakorkeakoulusta. Syntynyt Raahessa, varttui Leppävirralla, asuu Tampereella. Perheeseen kuuluu miesystävä, 15-vuotias tytär ja koira. Harrastaa kuntoilua, lukemista ja matkustelua. Esikoisromaani Majakan varjo (Aviador) ilmestyi maaliskuussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla