Kuvat
Valmistajat

Kuuntele jazzia taideratikassa ja nauti croissanteja pariisilaisittain. Tampere ei ole turhaan nosteessa.

Maalaistunnelmaa Viinikassa

Boutique-hotelli Lillan Hotel & Kök piiloutuu keltaiseen puutaloon, joka rakennettiin vuonna 1927 palvelijattarien vanhainkodiksi. Hotelli sijaitsee Viinikan sympaattisella puutaloalueella, vain pari kilometriä keskustasta. 11 erilaisessa huoneessa hurmaavat hirsiseinät, kauniit kylpyammeet ja sviitissä tamperelaisittain sauna. Maalaishenki näkyy myös ravintolassa aina sisustuksesta annoksiin. "Nollahävikkiin" tähtäävä ravintola houkuttelee aamiaiselle, lounaalle ja illalliselle sekä viikonloppuisin brunssille.

Huone alk. 129 e/hlö. lillan.fi, @lillan_hotel

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Kuva: Vilhelmiina Penttilä

Marcon leipomaa

Pinta on tumman rapea, mutta sisus pumpulin pehmeä. Syön Marco Boulangerie Cuisinen hapanjuurileipää, jota tarjoillaan lounaan yhteydessä. Keväällä kauppakeskus Tullintorille avautunut konditoria ja lounaskahvila on saanut nimensä Pariisissa kasvaneelta kokki-kondiittoriltaan Marcolta. Käsintehdyn pastan jälkeen himoitsen tiskillä tervehtiviä ranskalaistyylisiä leipomuksia. Mantelicroissantit viedään kuulemma käsistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

boulangeriemarco.fi

Kuva: Gusta Design

Vintagea ja pussilakanoita

Vintageliike Gusta design Tampereen Hämeenpuistossa kutsuu aarrejahdille. Viikoittain vaihtuvaan valikoimaan kuuluu pohjoismaisia designkalusteita ja antiikkia 1700-luvulta.

Pienempiä ostoksia voi tehdä Finlaysonin tehtaanmyymälässä, joka juhlii tänä vuonna 100-vuotissyntymäpäiväänsä. Iloiset pussilakanat ovat saaneet keskustaan myös kilpailijan, Luin Livingin. Hiuspyyhkeestä lähtenyt yritys valmistaa harmonisia tekstiilejä hemmotteluhetkiin kotona.

gustadesign.fi, finlayson.fi, luinliving.fi

Diskobistro

Michelin-ravintoloissa Tanskassa työskennellyt sommelier Ville Koho avasi syyskuussa keskustorin kulmille Bistro Eloisan. Illallisravintola lupaa bistroruokaa ja diskotunnelmaa. Alku on ollut lupaava, ja ravintola näyttää hurmanneen niin kriitikot kuin somekansankin.

Puutarhakatu 11. @bistroeloisa

Musiikkia ratikassa

Kun Tampereesta puhutaan, ei voida olla mainitsematta ratikkaa. Taideratikka erottuu punaisista ratikoista puolen vuoden välein vaihtuvilla taideteoksillaan. Tällä hetkellä kiskoilla liukuu raitiovaunu kyljissään Tomi Ivalon Matkalla järvien välissä -teos. Taideratikassa järjestetään pop up -tapahtumia ja esimerkiksi marraskuussa ajelulla saattoi kuunnella livejazzia.

tampereenratikka.fi

Romanttinen aamiainen

Tammerkosken kupeessa nousee komea Grand Hotel Tammer, jonka ehdoton vetonaula on hulppea juhlasali. Sen romanttisesta tunnelmasta pääsee nauttimaan aamupalalla, vaikkei yötä olisikaan. Vuonna 1929 rakennettu Tammer on Suomen kolmanneksi vanhin hotelli. Klassismia edustavan rakennuksen suunnitteli kaupunkiarkkitehti Bertel Strömmer.

Huone alk. 113 e/hlö. radissonhotels.com, raflaamo.fi

Muista nämä museot:

1. Sara Hildénin taidemuseo

Tunnetun etelä-korealaisen Lee Bulin laaja näyttely avattiin syyskuussa Sara Hildénin taidemuseoon. Näe taiteilijan ilmalaivaa muistuttava teos Willing To Be Vulnerable - Metalized Balloon (2015-2019).

Lee Bul -näyttely 14.1.2024 asti. sarahildenintaidemuseo.fi

Kuva: Jussi Koivunen

2. Museo Milavida

Kiipeä mäen päälle ihastelemaan maisemaa Näsijärvelle sekä 1800-luvun kartanoa, jossa elivät Tampereen kosmopoliitit, Nottbeckit. Kaunis morsian -teemanäyttelyssä voi ihmetellä morsiuspukujen historiaa.

Kaunis morsian -näyttely 3.3.2024 asti. museomilavida.fi

Kuva: Eeva Valtokari

3. Hiekan taidemuseo

Kultaseppä Kustaa Hiekkaa voidaan pitää Suomen jalometalliteollisuuden perustajana. Hänen museossaan on teoksia taiteilijoilta Gallen-Kallelasta Edelfeltiin - tamperelaisia, kuten Gabriel Engbergiä, unohtamatta.

hiekantaidemuseo.fi

Kuva: Timo Marttila

Juttu on julkaistu Glorian Kodissa 11/2023.

Sisältö jatkuu mainoksen alla