Manuela Bosco on vaihtanut urheilun maalaamiseen, mutta sekin on hikistä hommaa.

”Hiukseni ovat todella karheat ja tarvitsisivat naamiohoitoa useammin kuin muistan käyttää,” Manuela Bosco sanoo.

Runsas, kihara tukka oli Manuelan tunnusmerkki jo kilpaurheilukentillä. Hänen neljävuotias tyttärensä on perinyt äitinsä näyttävät hiukset. Molempien niskahiukset rastoittuvat ajan myötä, joten Manuela leikkaa itse rastat pois. Hiustenhoito on heillä helppoa.

Nykyisin Manuela on kuvataiteilija, ja työpäivät kuluvat punavuorelaisella studiolla, missä kasvoja koristaa akryylimaalikerros eikä meikki. Maalaaminen nostaa helposti hien pintaan, ja suihkussa onkin käytävä pari kertaa päivässä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Juhliin Manuela laittautuu mielellään, mutta silloinkin kirkkaimmat värit löytyvät vaatteista ja asusteista.

Kosmetiikan aiheuttama vahva allerginen reaktio seitsemän vuotta sitten on saanut Manuelan varovaiseksi, joten käytössä oleva kosmetiikka on yleensä hyviksi todettuja vanhoja suosikkeja. Juhliin Manuela laittautuu mielellään, mutta silloinkin kirkkaimmat värit löytyvät vaatteista ja asusteista eikä meikistä. Näyttävät korvakorut ja sormukset ovat olennainen osa taiteilijan pukeutumista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Olen karsinut kosmetiikan melko minimiin. Nyt olen vuoden verran käyttänyt oikein punaista huulipunaa ihan arkenakin. Se on ihanan helppo keino piristää tyyliä. Juureni ovat Karjalassa ja Sisiliassa, ja niiden molempien värimaailma ja perinnekuosit inspiroivat minua suuresti.”

”Juureni ovat Karjalassa ja Sisiliassa, ja niiden molempien värimaailma ja perinnekuosit inspiroivat minua suuresti.”

Manuela on ollut pääasiallisesti kasvissyöjä jo yli kymmenen vuoden ajan, mutta tarvittaessa ruokavaliosta voi joustaa: jos tekee mieli kalaa tai juustoa, voi niitäkin joskus syödä.

Treenaaminen on jäänyt entiseltä yleisurheilijalta viime vuosina vähiin, mutta välimatkat taittuvat mahdollisimman usein pyöräillen ja kävellen. Yöunet jäävät kaksi- ja neljävuotiaiden lasten kanssa helposti vain neljään tuntiin, joten lepo houkuttelee enemmän kuin lenkki tai joogatunti.

Tärkein hyvän olon lähde Manuelan elämässä ovat ihmissuhteet.

”Se, miten suhteet perheeseen, läheisiin ja itseen voivat, vaikuttaa koko elämään. ”

Kuka?

Manuela Bosco, 35, helsinkiläinen kuvataiteilija, näyttelijä ja kirjailija, entinen aitajuoksija.

Suosikkituotteet: Olivia Klein Mineral Spray Toner -hoitoneste: ”Suomalainen luonnonkosmetiikkabrändi on ehdoton suosikkini. Tuotteiden ainesosat ovat kaikki luomua.” Olivia Klein Balance Cream -kasvovoide: ”Rauhoittaa herkistynyttä ihoani.” Bottega Verde My Color -luomivärit: ”Pidän erityisesti luumun ja ruskean sävyistä.”

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla