Tuomas Enbuske aloitti terapian kuusivuotiaana. Tässä haastattelussa hän puhui siitä syvemmin ensimmäistä kertaa.

Määrittelemätön lapsuuden tunnehäiriö. Niin lukee paperissa, joka on hautautunut lipastonlaatikkoon jonnekin muiden A4:sten joukkoon Tuomas Enbusken asunnossa Helsingin Punavuoressa.

Tuomas, 35, muutti Bulevardilla sijaitsevaan neliöönsä yksin puolisen vuotta sitten. Muuttokuormassa Punavuoreen päätynyt paperi on ollut Tuomaksella vuosia. Hän
sai sen 18-vuotiaana kutsuntojen yhteydessä hakiessaan siviilipalvelukseen. Sen sijaan, että hänestä olisi tullut sivari, hän sai omien sanojensa mukaan ”hullun paperit”. Terapeutti suositteli hänelle vapautusta asevelvollisuudesta, juuri paperiin kirjatun määrittelemättömän lapsuuden tunnehäiriön vuoksi. Saman, joka vei Tuomaksen kuusivuotiaana terapiaan ensimmäistä kertaa.

Poika, joka ei nukkunut

Omakotitalo Oulun Kastellissa, keskiluokkaisella asuinalueella. Isä diplomi-insinööri, äiti merkonomi, vuonna 1977 syntynyt Tuomas ja kolme vuotta nuorempi pikkuveli. Artekin huonekalut, automaattivaihteinen Volvo ja perhelomat Mallorcalle. Tuomas oli aurinkoinen lapsi, joka teki jatkuvasti havaintoja ympäristöstään, kyseli hengästyttävän paljon näkemästään ja uppoutui nelivuotiaasta lähtien — heti lukemaan opittuaan — kirjojen maailmaan. Lukeminen oli äidiltä peritty tapa.
”Edelleen äidin löytää kotoa aina jostain huoneesta lukemasta”, Tuomas sanoo.

Kaikki vaikutti olevan hyvin, kunnes eräänä päivänä kuusivuotiaana Tuomas päätti, ettei enää nuku.

Lapsena Tuomas oppi ennen kaikkea olemaan kiltisti, eikä hänellä ollut lainkaan uhmaikää. Tärkeää oli, ettei tehnyt itsestään numeroa.
”Meillä ei puhuttu mistään. Perheemme oli hyvin käytännönläheinen. Olisi esimerkiksi todella outoa puhua isän kanssa mistään, mikä liittyy tunteisiin. Musta tuntuu, ettei isäni ole koskaan aloittanut lausetta sanoilla ’musta tuntuu’.”

Tuomaksesta varttui lapsi, joka viihtyi aikuisten seurassa ja leikki tyttöjen kanssa. Poikaporukat tuntuivat Tuomaksesta vierailta, ja hän valitsi lelukseen mieluummin nuken kuin muskeliauton. Kaikki vaikutti olevan hyvin, kunnes eräänä päivänä kuusivuotiaana Tuomas päätti, ettei enää nuku — eikä nukkunut sen jälkeen kunnolla moneen vuoteen.
”Se liittyi johonkin perusturvallisuuden menetykseen”, hän miettii nyt.

Terapia jäi kesken

Vaikka ulkoisesti kaikki oli entisellään, oman päänsä sisällä Tuomas oli alkanut hiljalleen tajuta, että hän hahmottaa maailman eri tavalla kuin muut. Asiaa ei auttanut se, että hän sai kuulla asiasta läheisiltään: hän oli omituinen, häntä oli hankala ymmärtää. Vanhemmat veivät unettoman Tuomaksen terapiaan. Hän vietti tunnin viikossa terapeutin huoneessa Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa. Käynneistä hän muistaa lähinnä sen, että halusi viihdyttää terapeuttia. Ei koskaan keksinyt julmia juttuja muista ihmisistä, vaan väritti omia tarinoitaan.
”Mulla on aina ollut taipumus liioitteluun, niin hyvässä kuin pahassakin.”

”Olen aina saanut kuulla, että meidän suvussa miehet ovat toisenlaisia. On oltu maatalousmiehiä — fyysisiä, ei verbaalisia.”

Tuomas nauraakin pystyvänsä huijaamaan jopa valheenpaljastuskonetta: ”Psykopaatilla kone tekee suoraa viivaa. Jos normaali ihminen valehtelee, viiva hypähtää. Mulla se sahaa koko ajan, myös silloin kun puhun totta.”

Meni pari vuotta, ja Tuomas alkoi taas nukkua. Terapia loppui, ja terapeutti muutti toiselle paikkakunnalle. Näin jälkikäteen Tuomas sanoo tajunneensa, että hänen olisi ehdottomasti kannattanut jatkaa terapiassa käyntiä. Niin sekaisin hän oli. Asiasta on vaikea puhua, sillä Tuomas ei halua syyttää ketään. Hän vakuuttaa, että hänellä on hyvät välit vanhempiinsa, eikä hän halua puhua heistä pahaa, mutta sanoo suoraan, että vanhemmat eivät osanneet olla herkän poikansa kanssa.
”Olen aina saanut kuulla, että meidän suvussa miehet ovat toisenlaisia. On oltu maatalousmiehiä — fyysisiä, ei verbaalisia. Ei mitään neitejä vaan äijiä, ja sitten tulee tällainen nukeilla leikkivä poika, joka ei urheile.”

Liikunnan pelko

Tuomasta sovitettiin muottiin, johon hän ei mahtunut. Kun 1980-luvulla tuli muotiin, että lapsella pitää olla harrastus, Tuomas yritettiin saada innostumaan liikunnasta.
”Mua vietiin judoon, jalkapalloon, tennikseen ja uimaan, ja mä inhosin sitä niin paljon. Mulle jäi älytön kammo urheilua kohtaan, joka näkyy edelleenkin.”

Peruskoulu ei auttanut karistamaan tunnetta omasta erilaisuudesta. Ikäistensä parissa Tuomas ahdistui tajutessaan, että jotkut asiat, jotka ovat muille vaikeita, ovat hänelle äärimmäisen helppoja. Hän saattoi esimerkiksi lukea kirjan vartissa ja omaksua sen sisällön. Kokeissa hän teki tahallaan virheitä — alisuoriutui, koska ei halunnut erottua massasta. Mutta vaikka hän oli erilainen, häntä ei koskaan kiusattu.
”Osasin lukea tilanteita, olla sellainen kuin kulloinkin piti olla”, hän sanoo.

”Mulle jäi älytön kammo urheilua kohtaan, joka näkyy edelleenkin.”

”Mulla on äärimmäiset naisen aivot. Tarkkailen koko ajan ihmisiä ja sitä, miten he ovat suhteessa toisiinsa. Toisaalta mulla on myös äärimmäisen systemaattiset insinööriaivot, ja olen hyvä numeroissa ja matematiikassa.”

Kun näkee maailman yhtä aikaa liian monesta kulmasta, ei ihme, että alkaa tuskastuttaa. Teininä pahaa oloa voimisti ikään kuuluva paini oman seksuaalisuuden kanssa.
”Ahdistus liittyi kokemukseen miehenä ja naisena olemisesta. Siihen, etten kokenut olevani mies”, Tuomas sanoo.
”Teini-ikäisenä äitini kuvitteli, että olen homo. Se oli tosi raskasta — ei siksi, että homous olisi silloinkaan ollut mun mielestä mitenkään väärin vaan siksi, että seksuaalisuus on voimakkaasti yksityisasia.”

Mies, jolla on mielipide kaikesta

Lapsuuden ja nuoruuden kokemukset jättivät Tuomakseen jälkensä.

”Ärsyynnyn, kun joku ottaa kantaa siihen, mitä joku muu saa tehdä. Siksi musta varmaan on tullut yltiöääriliberaali kaikessa.”

Uusliberalismin äänitorvi Tuomas Enbuske on ollut julkisuudessa jo yli vuosikymmenen ajan: juontanut radiossa ja televisiossa, kirjoittanut kolumneja ja viime vuosina twiitannut julmettuun tahtiin. Hän toitottaa yksilönvapauden puolesta ja on sitä mieltä, että yhteiskunnan pitää puuttua yksilön elämään mahdollisimman vähän. Samalla hän on tullut tunnetuksi tyyppinä, joka kertoo mielipiteensä melkein mistä tahansa ja on myös valmis sitä vaihtamaan. Hän arvostaa ihmisiä, jotka uskaltavat muuttaa mieltään saatuaan uutta tietoa. Itsekin hän tekee niin.

”Ärsyynnyn, kun joku ottaa kantaa siihen, mitä joku muu saa tehdä.”

Mutta ennen tätä kaikkea Tuomas oli Oulusta Helsinkiin muuttanut radiotyön opiskelija Laajasalon opistossa. Valmistuttuaan hän päätyi juontamaan Kiss FM:n Aamutiimi-ohjelmaan Henkka Hyppösen ja Jenni Pääskysaaren kanssa. Vihdoin hän alkoi tuntea olonsa itsekseen.
”Oli kummallista, miten isossa kaupungissa pystyi rakentamaan identiteettinsä uudestaan”, hän sanoo.
”Kukaan ei tiennyt, mitä olin ollut ennen. Yhtäkkiä sain olla sellainen kuin olin ja aloin saada naisia. Oli siistiä, että ihmiset tykkäsivät musta sellaisena kuin olin. Se johtui varmaan siitä, että tulin paikkaan, jossa oli samankaltaisia ihmisiä.”

”Kukaan ei tiennyt, mitä olin ollut ennen. Yhtäkkiä sain olla sellainen kuin olin ja aloin saada naisia.”

Samalla, kun oma identiteetti alkoi rakentua, ahdistus hiipi takaisin rinta-alaan. Parikymppisenä Tuomas aloitti terapian.
”Menin, koska arjen hallinta oli hankalaa.”

Haukkujen kohteeksi

Hän teki valtavasti töitä ja oli kolme kertaa viikossa kännissä, ”niin kuin monet muutkin sen ikäiset”. Häntä ahdisti, ettei hän osannut muodostaa pysyvää suhdetta naisiin.
”Minulla oli tosi paljon tyttöystäviä yhtä aikaa, ja he tiesivät toisistaan enemmän tai vähemmän. Aina välillä tuli pitkiä parisuhteita, joiden ansiosta olo parani hetkeksi.”
”Halusin olla normaali, mutta kun en ollut”, hän sanoo.

Asiaa ei auttanut se, että televisiotöiden myötä Tuomaksen naama alkoi tulla kansalle tutuksi. Ihmiset kommentoivat hänen ulkonäköään päin naamaa ja haukkuivat rumaksi. ”Miten tuon näköinen voi olla telkkarissa?” hän sai kuulla tuntemattomilta.
”Nuorempana olin tosi epävarma ulkonäöstäni, itsestäni ja seksuaalisesta viehätysvoimastani, ja haukkuminen tuntui pahalta. Mutta monesti ulkonäkö oli ainoa asia, josta haukkujat saivat kiinni”, Tuomas sanoo.

”Minulla oli tosi paljon tyttöystäviä yhtä aikaa, ja he tiesivät toisistaan enemmän tai vähemmän. Aina välillä tuli pitkiä parisuhteita, joiden ansiosta olo parani hetkeksi.”

Hän jatkoi terapiassa muutaman vuoden, mutta oli omien sanojensa mukaan niin pihalla, ettei saanut käytyä siellä säännöllisesti ja lopetti. Noiden vuosien muisteleminen on Tuomakselle yhä vaikeaa.
”Haluaisin unohtaa kaiken, mitä on ennen tapahtunut ja katsoa eteenpäin”, hän puuskahtaa ja vääntelehtii levottomasti tuolissaan.

Ei kovin avoin

Tuomas vilkuilee käsiään. Oikeassa on iPad, jonka ruudulla on auki Twitter, vasemmassa iPhone, joka värisee silloin tällöin puhelun tai tekstiviestin merkiksi.
Välillä hän räplää jompaakumpaa, mutta muun ajan katsoo intensiivisesti suoraan silmiin ja vastaa kysymyksiin — monesti passiivissa, vaikka asia koskee häntä itseään.
”Annan itsestäni näennäisesti avoimen kuvan, mutta en kerro asioita, joita en halua”, hän myöntää.

Yksi asia, josta hän ei ole koskaan puhunut tai kirjoittanut, on parisuhde, joka puolisen vuotta sitten päättyi. Tuomas ja radiojuontaja Hannah Norrena alkoivat seurustella vuonna 2005. Heillä on kaksi lasta, Elaisa, 4, ja Uno, 9 kuukautta. Pari on kertonut erosta vain lähipiirilleen. Eroon ei liity draamaa ja parilla on erinomaiset välit. Päätös oli yhteinen.
”Mun käsitys elämästä on muuttunut niin, että saa mokata. Ennen olisin voinut pitää eroa pettymyksenä, mutta nyt ajattelen, että mokaaminen on sallittua.”

”Annan itsestäni näennäisesti avoimen kuvan, mutta en kerro asioita, joita en halua.”

Ero on tuonut muassaan paljon hyvääkin. Esimerkiksi Tuomaksen suhde lapsiin on hyvällä tolalla.
”Enkä tarkoita nyt mitään laatuaikahöpötystä. Ei me mennä Hoplopiin koko lauantaiksi, vaan tehdään tosi tavallisia juttuja. Lasten kanssa voi mennä Kaivopuistoon, ja ne ovat tuossa iässä ihan yhtä innoissaan siitä kuin jos mentäisiin Disney Worldiin. Yritän myös opettaa lapsia työhön. He tyhjentävät astianpesukoneen mun kanssa, vaikka se sitten sujuukin hitaammin.”

”En kauheasti pidä ihmisistä.”

Toinen ilon aihe on uusi koti, jossa saa olla yksin. Se on Tuomaksen mielestä ihanaa. Huolimatta siitä, että hän twiittaa valtavalle tuttujen ja tuntemattomien joukolle vähintään parisenkymmentä kertaa päivässä ja joutuu työnsä puolesta olemaan jatkuvasti kiinnostunut muiden asioista, hän sanoo inhoavansa uusiin ihmisiin tutustumista.
”En kauheasti pidä ihmisistä. Mun on helppo olla ihmisille mukava, koska en hae heiltä hyväksyntää. Ihmisen, joka pelkää sitä, mitä muut hänestä ajattelevat, on vaikeampaa olla ihmisten seurassa.”

Hankala tyyppi?

Lähelleen hän ei päästä ketä tahansa, ja todellisia ystäviä hänellä on vain muutama.
”Mitä enemmän luen ja havainnoin maailmaa, sitä vähemmän on ihmisiä, joiden kanssa voin hengailla”, hän sanoo.

Toisaalta kaikki eivät myöskään pidä Tuomaksesta. Hän saa usein kuulla olevansa vaikeasti lähestyttävä — hankala tyyppi, joka provosoi tahallaan. Tyyppi, josta ei saa otetta. Kun Tuomaksen tapaa, on helppo ymmärtää, miksi joku ajattelisi niin. Esimerkiksi työtilanteestaan kertoessaan hän sanoo koko ajan valmistautuvansa siihen, ettei kukaan kohta soitakaan, ja viikkoa myöhemmin mielipide samasta asiasta on päinvastainen: ”Mulla ei ole käynyt mielessäkään, etteikö puhelin soisi.”

”Kukaan ei rakasta mua, äiti ei hyväksy mua, ja kukaan nainen ei ikinä halua mua”, Tuomas sanoo ja nauraa iloisesti.

Eikä hän käännä kelkkaansa ärsyttääkseen tai kiusallaan. Voi olla, ettei hän yksinkertaisesti muista, mitä on asiasta aiemmin sanonut, koska hän on hajamielinen ja kärsimätön. Tai sitten se liittyy siihen, ettei Tuomas pidä konsensuksesta, joka on hänestä Suomessa poikkeuksellisen voimakasta.
”Esimerkiksi juutalaisessa kulttuurissa niin ei ole. Siksi tykkään siitä tosi paljon. Kaikki ovat koko ajan eri mieltä, se on hauskaa eikä loukkaavaa. Mun maailma on just sellainen.”

Ja yhä siihen maailmaan kuuluu terapia — ja vieläkin puheenaiheet ovat samoja kuin aina ennenkin: ”Kukaan ei rakasta mua, äiti ei hyväksy mua, ja kukaan nainen ei ikinä halua mua”, Tuomas sanoo ja nauraa iloisesti.
”Mutta terapiakäyntini maksan itse, en hae niille Kela-korvausta. Tuntuisi tyhmältä maksaa verovaroilla tällaisten ongelmien hoitoa.”

Neuroosit vaikeuttavat arkea

Terapiaistuntojen vakioaiheita ovat myös Tuomaksen neuroosit. Se, miten hän varmistaa moneen otteeseen kotoa lähtiessään, että ovi on lukossa ja liesi pois päältä. Miten hänen pitää kulkea tietyllä puolella katua, miten hän ei uskalla käyttää verkkopankkia.
”En pysty avaamaan kirjekuoria. Lähetän kaikki laskut avaamattomina kirjanpitäjälleni, joka hoitaa ne. Mulla ei ole aavistustakaan, paljonko tililläni on rahaa. Kirjanpitäjäni pitää huolta, että sitä on tarpeeksi. Olen ulkoistanut kaiken, mihin en itse pysty. Teen vain sitä, mitä osaan.”

Eli työtä. Siinä Tuomas tietää olevansa hyvä, on aina tiennyt. Viime vuodet hän on juontanut Radio Novan aamuohjelmaa Enbuske & Linnanahde Crew’ta ja tekee sen ohessa MTV3:lle samannimistä talk show’ta, joka jäi juuri kesätauolle.
”Olen syönyt elämäni aikana rauhoittavia, mutta mikään työasia ei ole koskaan ahdistanut niin paljon, että olisin joutunut sen takia ottamaan lääkettä. Olen fokusoituva ihminen ja kun keskityn työhön, keskityn vain siihen. Silloin kaikki muu jää — paitsi henkilökohtainen hygienia.”

"Mulla ei ole aavistustakaan, paljonko tililläni on rahaa. Kirjanpitäjäni pitää huolta, että sitä on tarpeeksi."

Ankara työnteko oli ratkaisu myös silloin, kun esikoisen synnyttyä pala rinnan alla kasvoi. Vaikka isyys rauhoitti nuoruuden railakasta elämänrytmiä, olo ei juuri paremmaksi muuttunut.
”Ahdistuin, kun en osannut olla lapsen kanssa. Aloin miettiä, olenko huono isä.”

Niinpä hän päätti olla sellainen isä, joka varmistaa perheen taloudellisen perustan.
”Aloin tehdä ihan mielettömästi töitä ja tienata tosi paljon rahaa. Mulla pettymysten sietäminen liittyy voimakkaasti taloudelliseen turvallisuuteen ja sen hakemiseen ulkoisilla keinoilla.”

Vanhemmuus pelottaa

Vaikka hän nyt jo uskoo olevansa hyvä isä ja on löytänyt oman tapansa olla lastensa kanssa, kaikki vanhemmuuteen liittyvät pelot eivät ole hälvenneet.
”Pelottaa hirvittävästi, että mun lapsille tulee samoja juttuja kuin mulle. Siksi olen äärimmäisen tarkka siitä, jos joku arvostelee lasteni ulkonäköä, sillä itse sain aina kuulla, että olen läski ja kömpelö ja epäurheilullinen. Ja mun lapsille ei kukaan saa sanoa, että he ovat liian tyttöjä tai poikia.”

”Ahdistuin, kun en osannut olla lapsen kanssa. Aloin miettiä, olenko huono isä.”

Tuomas onkin iloinen, että asenteet ovat muuttuneet sitten hänen lapsuutensa ja esimerkiksi käsitykset sukupuolirooleista höllentyneet. Itse hän tarvitsi terapiaa tajutakseen sen, millainen hän saa olla — ja myös, millaisia muut ovat. Terapian myötä hän on oppinut suhtautumaan toisiin ihmisiin paljon suvaitsevaisemmin, ja samaa asennetta hän toivoo muiltakin.
”Koko elämäni ajan olen saanut kuulla olevani kummallinen ja kuulen vieläkin. Mua on alkanut ottaa se päähän. Miten niin kummallinen, kaikki me ollaan erilaisia!”

Terapiaa, kyllä kiitos

Hän puhuu terapian puolesta ja on sitä mieltä, että sinne pitäisi rohkeasti ohjata erityisesti lapsia ja nuoria. Ihmisten erilaisuus pitäisi tajuta voimakkaammin varhaisessa vaiheessa.

"On esimerkiksi ihan järjetöntä istuttaa kaikkia lapsia koulussa ysiluokalle saakka."

”Suomessa arvostetaan kouluttautumista ja menestymistä niin paljon, että ajatellaan, että kaikkien pitäisi tehdä kaikki samalla tavalla. On esimerkiksi ihan järjetöntä istuttaa kaikkia lapsia koulussa ysiluokalle saakka. Kaikki lapset eivät sovi sinne, eikä kaikille pitäisi tarjota samanlaista mallia.”

”Kunpa joku olisi sanonut mulle lapsena, että on ihan ok olla tuollainen — että kaikkia asioita sun ei tarvitse hoitaa itse, vaan teet ne, missä olet hyvä. Ei sitä itse sen ikäisenä tajua”, Tuomas sanoo hiljaa. Onneksi sen ehti tajuta vielä aikuisena.

Juttu on julkaistu alun perin toukokuun 2013 Gloriassa.

Vierailija

Tuomas Enbuske lapsuudessa alkaneesta terapiastaan vuonna 2013: ”Koko elämäni ajan olen saanut kuulla olevani kummallinen”

Minulle heti tulee mieleen, että hän on ajattelultaan ja ongelmiltaan ja elämäntarinaltaan kuin useat asperger-henkilöt, joita tunnen monia. Sopisi hyvin joukkoon. Assit ovat keskenään mainiota porukkaa, mutta tuntevat olonsa usein oudoksi normitavisten maailmassa. Kykyprofiilit yhtä vuoristorataa, eikä kahta samankaltaista assia löydy. Kannattaisi kurkata tännekin suuntaan. Aspergerin syndrooma kuuluu autismin kirjon lievempään päähän, ja sen piirissä on ihmisiä huippuälykkäistä...
Lue kommentti

Professori Kari Enqvist on huolissaan maailman tilasta, rakastaa munakoisopastaa ja uskoo, että lopulta meitä ohjaa sattuma. Hän antoi omat vastauksensa Glorian Aakkoset-klassikkosarjaan.

A Alkuräjähdys. Historiallisesti merkillinen ajatelma ja tieteellinen fakta. Alkuräjähdys ilmentää 1900-luvun tieteen historian kehitystä ja ihmisen hengen lentoa. Saamme selville asioita, kun yritämme tarpeeksi.

B Bolognan yliopisto. Euroopan vanhin yliopisto, joka perustettiin vuonna 1088. Ihmiskunnan saavutusten symboli, jonka tehtävät ovat yhä samat kuin tuhat vuotta sitten eli opettaminen, sivistäminen ja kulttuurin ylläpitäminen. Näin siitäkin huolimatta, että osa huutaa innovoinnin ja kaupallistamisen puolesta. Suomi 100 on yliopistolaitokseen verrattuna vaatimaton saavutus.

C Cern. Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Sveitsissä. Kun olin väitellyt 1983, lähdin keskukseen tutkijatohtoriksi. Kahden vuoden aikana tulin osaksi kansainvälistä tutkijayhteisöä. Aika oli käänteentekevä.

Tiedettä on mahdotonta ohjailla.

D Doverin valkoiset kalliot. Tutkijat etsivät 1700-luvun lopussa kallioilta fossiileja. He halusivat näin todistaa Raamatun vedenpaisumuskertomuksen todeksi. Lopulta esiin tuli hirviöitä, joilla oli sirkkelinterävät hampaat. Tutkijoita kauhistutti. Tämä on esimerkki, miten tiedettä on mahdotonta ohjailla. Tapauksen ansiosta saimme modernin paleontologian.

E Espoo. Olen asunut Espoossa kaksikymmentä vuotta. En tiedä miksi. En koskaan ajatellut, että asun Espoossa. Näin saattaa kuitenkin käydä, kun nuoruuden suunnitelmat eivät toteudu.

F Filosofia. Opiskelin ensin pääaineenani filosofiaa. En koskaan ymmärtänyt, mistä filosofiassa on kysymys. Mieleeni on jäänyt marraskuinen, painostava hämäryys, kun osallistuin maisterivaiheen seminaariin. Istuin pöydän ääressä toisen opiskelijan kanssa. Yritimme filosofoida, professori murahteli. Vaihdoin fysiikkaan. Ajattelin, että sitä osaavat kaikki.

Minua ei kannattaisi palkata rakennuksille. Saisin nopeasti tuloksia, mutta jälki olisi huonoa.

G Geneve. Asuin ulkomailla 1980-luvun alussa, kun Suomessa oli vielä aavistus DDR:ää. Genevessä oli kansainvälisyyttä ja ruokakulttuuria. Kaupungissa näin ensimmäistä kertaa elävän aprikoosin. Onneksi Suomessakin alkoi olla vuosikymmenen puolivälin jälkeen muitakin juustoja kuin Edamia.

H Hätäisyys. Olen huolimaton ja kärsimätön. Minua ei kannattaisi palkata rakennuksille. Saisin nopeasti tuloksia, mutta jälki olisi huonoa.

I Italia. Kun olin lapsi, Italiaa pidettiin roistojen ja petkuttajien maana. Muistan tapauksen, kun olin käymässä Padovassa. Ostin asemalta lipun Venetsiaan. Kun odotin junaa, lipunmyyjä alkoi huutaa kioskistaan. Ajattelin, että nyt he yrittävät petkuttaa. Kun pääsin luukulle, mies sanoi, että sinulta unohtui kymmenentuhannen liiran seteli. Hävetti. Päätin, että en ajattele italialaisista enää koskaan pahaa.

J Jakojäännös. Ikävän kuuloinen sana, josta tulee mieleen taloustiede ja tilanne, jossa jämät jäävät jollekin muulle. Olisi ihanaa, jos kaikki menisi maailmassa aina tasan.

K Kirjoittaminen. Olen kirjoittanut kolmetoista kirjaa. Kirjoittaminen on muodostunut persoonallisuuteni osaksi. En osaisi olla ilman. Sanojen peräkkäin asetteleminen, rytmittäminen ja merkitysten varioiminen on kiehtovaa.

L Lahti. Synnyinkaupunkini. Olen harvinaisuus, sillä myös vanhempani syntyivät Lahdessa. Isoisäni oli hinaajan kapteeni Vesijärvellä. Hän veti tukkiproomuja Vääksystä Lahteen, jossa puutavarateollisuus nieli niitä.

Fasististen ja äärinationalististen ajatusten nousu on kammottavaa.

M Maailman tila. Ajattelin vuosia, että asiat menevät parempaan suuntaan. Kaiken euforian jälkeen, mikä seurasi Berliinin muurin murtumisesta, ollaan käsittämättömällä tavalla jälleen tilanteessa, joka muistuttaa 1920-lukua. Fasististen ja äärinationalististen ajatusten nousu on kammottavaa.

N Nobel. Välkkyy tutkijoiden silmissä. Sitä tavoittelevat kaikki. Jos eivät muuten, niin haaveissaan. Vierailin kerran Nobel-säätiössä. Sain mukaani tulitikut, jossa oli Alfred Nobelin kuva.

O Ongelmat. Fyysikot ovat hyviä ratkomaan ongelmia. Jos metsään pitää raivata polku, asialle kannattaa laittaa fyysikko. Matemaatikko miettii, mikä on metsän määritelmä ja filosofi pohtii, mitä tarkoittaa polku. Fyysikko on jo kirveen ja petkeleen kanssa hakkaamassa ryteikköä

P Pasta alla norma. Sisilialaisperäinen suosikkipastani munakoisolla ja tomaattikastikkeella. Suosittelen maistamaan.

Q Qed. Quantum Electro Dynamics on teoria valon ja aineen vuorovaikutuksesta. Maailman tarkin teoria kuvaa atomeja ja niiden ominaisuuksia.

R Ruutana. Vietin lapsuuteni kesät Sysmässä. Katiskasta löytyi joskus ruutana. Kukaan ei kysy nykypäivänä kalatiskillä, onko teillä ruutanaa. Kala kuulostaa sukupuuttoon kuolleelta. Sanassa on voimakas menneen maailman lataus, kuten vossikassa.

S Suomalaisuus. Olen kasvanut tähän yhteiskuntaan ja puhun suomea. Tajuan asioita, joita ulkomaalainen ei ymmärrä. Samaan aikaan kuitenkin ajattelen, että mukanani on kansallisuudet ylittävä aspekti. Olen osa tiedeyhteisöä, jossa on samantekevää, mistä tulee. En usko, että Suomi on maailman paras maa.

En usko, että Suomi on maailman paras maa.

T Tiede. Ihmiset eivät ymmärrä, mitä tiede on. Tiede ei ole sama kuin totuus. Se on menetelmä, kuin lapio. Sillä kaivetaan esiin asioita. Usein sanotaan, että evoluutiota ei voida todistaa tieteellisesti. Tarkoitus onkin, että tiede kaivaa esiin kertomuksen maailmasta, joka on luotettavimman ja ristiriidattomimman oloinen.

U Upo. Lahtelainen yritys, joka valmisti hetekoita, pesukoneita ja jääkaappeja. Menin neljätoistavuotiaana kesätöihin Upolle. Minut johdatettiin kentälle, jossa oli vanhoja liuotin- ja öljytynnyreitä. Tehtäväni oli irrottaa tynnyreistä kansia. Päätin keskittyä koulunkäyntiin.

V Valinnat. Niitä tekee jotenkin, mutta ajattelen, että lopulta meitä ohjaa sattuma. Olen oppinut uskomaan, että meillä on lopulta vähän vaikutusta siihen, mitä teemme. Teemme toki valintoja, mutta olisimme voineet valita toisinkin.

W Wisconsin. Olin Yhdysvaltojen keskilännessä tutkijatohtorina. Autojen rekisterikilvissä luki osavaltion luonnehdinta eli America’s dairyland. Söin paljon juustoja. Lisäksi ostin ison auton, joka oli paska. Oli kummallista, kuinka helposti amerikkalaiseen elämänmenoon solahti. Onneksi pääsin pakenemaan.

X X eli tuntematon. Kulttuurihistoriallisesti on kiinnostavaa miettiä, miksi tuntematonta merkataan länsimaissa x:llä. Luin artikkelin, josta selvisi, että x tulee arabiankielen epämääräisestä artikkelista. Varmistin tiedon oikeaksi Jaakko Hämeen-Anttilalta.

Y Yötaivas. 1800-luvulla pohdittiin, miksi yötaivas on pimeä. Kysymys sai nimekseen Olbersin paradoksi.

Z Z-bosoni. Oleellinen rakennuspalikka hiukkasfysiikan standardimallissa. Z-bosoni löydettiin kokeellisesti Cernissä aikana, kun olin siellä.

Minua pidetään filosofian ja uskonnon vihollisena. Mielestäni en ole sitä.

Å Åboulevard. Katu Kööpenhaminassa, jonka lähellä asuin neljä vuotta. Kotikatuni nimi oli suomalaiselle ainoa sopiva eli Suomisvej.

Ä Älämölö. Joissain piireissä minua pidetään filosofian ja uskonnon vihollisena. Mielestäni en ole sitä. Älämölö on osaltaan seurausta roolista, joka minulle on annettu. Olen muka kylmä ja ankara.

Ö Öylätti. Jotkut sanovat, että se muuttuu ehtoollisella Kristuksen ruumiiksi. En ole koskaan tajunnut, mitä tällä tarkoitetaan. Miten se muuttuu, missä vaiheessa ja minkä takia? Olen koittanut kysellä, mutta kukaan ei ole pystynyt vastaamaan.

Kuka?

Kosmologian professori Kari Enqvist, 63.

Asuu vaimonsa Maijan kanssa Espoossa.

Väitteli 1983 alkeishiukkasfysiikasta filosofian tohtoriksi.

Työskennellyt tutkijana ulkomailla, kosmologian professorina vuodesta 2001.

Julkaisi lokakuussa Janne Saarikiven kanssa Ainoa mikä jää -kirjan (WSOY).

Ålandsbankenin Suomen-toimintojen johtaja Anne-Maria Salonius on puhunut keksinnöstään jopa YK:n päämajassa. Hänen kehittämällään pankkikortilla on tarkoitus pysäyttää ilmastonmuutos.

 

 

Tyyni valtameri velloi 46-jalkaisen purjeveneen alla levottomana, kun Ålandsbankenin Suomen-toimintojen johtaja Anne-Maria Salonius istui kannella vahtivuorossa. Lapsesta saakka purjehtinut Anne-Maria oli 7 600 kilometrin matkalla Galapagos-saarilta Tahitille, sillä hän oli lupautunut miehistön jäseneksi maailmanympäripurjehduksella oleville ystävilleen.

Vaikka muita aluksia ei ollut mailla halmeilla, hän luotti siihen, että jos ongelmia tulisi, he selviäisivät. Yhteistyö onnistuisi, koska vastuut oli selvästi jaettu, ja kaikkien päämäärä oli yhteinen.

 

Vajaan kolmen kuukauden purjehdusreissulla syntyneet oivallukset Anne-Maria vei mukanaan myös työhuoneelleen Helsingin Bulevardille. Purjehdus muistutti häntä jälleen siitä, kuinka tärkeää on saada koko henkilöstö työskentelemään yhteisen asian puolesta. Se taas onnistuu Anne-Marian mukaan silloin, kun työ on tekijöilleen merkityksellistä kuten purjehdus heidän miehistölleen.

Merkityksellisiin asioihin keskittyminen on vienyt Anne-Marian luennoimaan ilmastoasiantuntijoille YK:n päämajaan Manhattanille, illallisille Monacoon prinssi Albertin ja prinssi Carl Philipin kanssa.

”Jokaisen yrityksen pitäisi miettiä, mikä on heidän laajempi merkityksensä asiakkaille, työtekijöille, yhteiskunnalle ja maapallolle”, hän sanoo.

Merkityksellisiin asioihin keskittyminen on vienyt Anne-Marian luennoimaan ilmastoasiantuntijoille YK:n päämajaan Manhattanille, illallisille Monacoon prinssi Albertin ja prinssi Carl Philipin kanssa sekä pokkaamaan yritysvastuuseen liittyvän ison palkinnon mainoskilpailu Cannes Lionsissa.

Puhujakutsuja ympäri maailmaa on sadellut sen jälkeen, kun hänen ideoimansa Itämerikortti, maailman ensimmäinen kuluttajan hiilijalanjälkeä reaaliajassa mittaava bioha-joava maksukortti lanseerattiin viime vuonna.

 

Idea syntyi heinäkuisena päivänä Saaristomerellä kolme vuotta sitten. Anne-Maria oli purjehtimassa Ahvenanmaalta kohti Helsinkiä, ja yhtäkkiä vihreää, haisevaa levää oli kaikkialla. Anne-Maria näki konkreettisesti, kuinka huonosti Itämeri voi. Jo seuraavassa johtoryhmän kokouksessa hän esitti, että pankki satsaisi uudella tavalla Itämeren suojeluun.

Anne-Maria kollegoineen alkoi suunnitella maksukorttia, johon yhdistettäisiin ostosten ympäristövaikutuksia mittaava indeksi, Åland Index. Se laskisi ostoksista syntyneen hiilijalanjäljen ja tarjoaisi vaihtoehtoja hiilidioksipäästöjen hyvittämiseksi: mahdollisuuden lahjoittaa rahaa ilmastoprojekteihin tai konkreettisia neuvoja kulutustottumusten muuttamiseksi.

Anne-Maria näki konkreettisesti, kuinka huonosti Itämeri voi.

”Ilmastonmuutos vaatii isoja muutoksia kuluttajakäyttäytymiseen, ja sen takia päätimme, että asiakkaamme ei voisi välttää näkemästä ympäristövaikutuksiaan”, hän muistelee.

 

Sen jälkeen, kun innovaatio lanseerattiin kesällä 2016, Åland Indexiä on esitelty YK:n päämajassa konkreettisena esimerkkinä siitä, kuinka Pariisin ilmastosopimus voidaan toteuttaa. Maailman arvostetuimmassa mainosalan kilpailussa, Cannes Lions -festivaaleilla, se palkittiin grand prix -palkinnolla 42 000 kampanjan joukosta yritysvastuun kategoriassa. Svenska Dagbladet valitsi sen 12 innovaation joukkoon, jotka voivat pelastaa maailman.

”Ideani on kilpaillut organisaatiomme sisällä monien hankkeiden kanssa, mutta olen uskonut asiaani ja vienyt sitä sitkeästi eteenpäin. Johtotähtenäni on ollut ajatus, että yksilön valinnoilla on valtava merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.”

”Johtotähtenäni on ollut ajatus, että yksilön valinnoilla on valtava merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.”

”Tarjoamme indeksin kaikkien maailman pankkien käyttöön. Haluan, että siitä tulee koko maailman pankkistandardi”, hän sanoo.

Anne-Maria on vastikään palannut YK:n ilmastoviikoilta New Yorkista, jossa oli kertomassa innovaatiostaan maailman vaikuttajille.

”Ideani on kilpaillut organisaatiomme sisällä monien hankkeiden kanssa, mutta olen uskonut asiaani ja vienyt sitä sitkeästi eteenpäin. Johtotähtenäni on ollut ajatus, että yksilön valinnoilla on valtava merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.”

 

Anne-Maria vietti lapsuutensa Tuusulassa vanhempiensa ja kahden sisaruksensa kanssa. Isä työskenteli opettajana, äiti pankinjohtajana. Vanhemmiltaan Anne-Maria peri ajatuksen, että omalla tekemisellään voi vaikuttaa maailmaan.

Lukion jälkeen Anne-Maria ryhtyi opiskelemaan Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja tähtäsi juristiksi. Hän oli hetken töissä asianajotoimistossa, mutta avioeroriidat ja huoltokiistat eivät sytyttäneet.

”Olen aina rohkeasti itse sanonut, kun olen halunnut jonkin tehtävän.”

”Huomasin, että olen myynti-ihminen ja haluan olla bisneksen kanssa tekemisissä.” Aluksi Anne-Maria työskenteli Merita-pankissa, sitten hänet palkattiin Ålandsbankeniin pankinjohtajaksi. Hän sai tehtäväkseen perustaa Aleksanterinkadulle uuden toimipisteen ja rekrytoida työntekijät. Ensin hän työskenteli private banking-puolen vastaavana, ja vuodesta 2010 lähtien hän on vastannut Suomen liiketoiminnasta, joka muodostaa merkittävän osan konsernin tuloksesta.

”Olen aina rohkeasti itse sanonut, kun olen halunnut jonkin tehtävän. En ole ikinä pelännyt tulosvastuuta”, hän sanoo.

Pörssiyhtiön johtoryhmään Anne-Maria valittiin seitsemän vuotta sitten, ja samoihin aikoihin hän koki työuransa vaikeimmat hetket. Ålandsbanken oli juuri laajentanut Ruotsiin, kun pankkikriisi iski. Kun korot laskivat nollaan, pankin koko bisnesmallia oli muutettava, ja talossa tehtiin iso saneeraus.

”On aina vaikea tehdä ratkaisuja, joissa jonkun työsuhde päättyy, vaikka se olisikin toiminnan kehittämisen kannalta välttämätöntä”, Anne-Maria sanoo.

Rekrytoidessaan Anne-Maria haluaa työntekijöidensä tulevan eri kulttuureista ja taustoista.

Isossa myllerryksessä työskenteleminen opetti hänelle sen, että yksi johtajan tärkeimmistä tehtävistä on luoda työntekijöilleen turvallisuutta. ”Jokaisen pitää saada tietää oma roolinsa muutoksessa, sillä epävarmuus ei ole kenellekään hyväksi.”

Rekrytoidessaan Anne-Maria haluaa työntekijöidensä tulevan eri kulttuureista ja taustoista ja pitää huolen, että myös muut rekrytoijat kiinnittävät asiaan huomiota. Johtamisoppejaan hän jakaa mentorina Diamanten i Finlandissa ja Suomen Mentoreissa. Sparrattavat ovat joko tuoreita tulokkaita tai jo vähän kokeneempia johtajia. ”Haluan kannustaa rohkeuteen: siihen, että kukaan ei jäisi odottamaan, että joku tulee ja löytää.”

 

Harrastukset ja suuri ystäväpiiri auttavat jaksamaan pitkiä työpäiviä, ja tärkeää on myös päästä lataamaan akkuja välillä pois arjen ympyröistä. Purjehdusmatka Tyynen valtameren yli oli unohtumaton, ja Anne-Mariaa hymyilyttää vieläkin, kun hän muistelee monikymmenpäisen delfiiniparven uineen veneen rinnalle tekemään näyttäviä hyppyjään. Vapaa-ajallaan miehistö lätki korttia ja luki sekä pyysi tuoretta tonnikalaa ruoaksi .

Anne-Mariaa neuvottiin suhtautumaan kristallinkirkkaassa meressä uiviin haihin kuin koiriin.

Oli upea elämys snorklata maailman haitiheimmällä alueella Tahitin atollisaarilla vedessä. Anne-Mariaa neuvottiin suhtautumaan kristallinkirkkaassa meressä uiviin haihin kuin koiriin.

"Jos niitä ei häiritse, nekään eivät tee sinulle mitään. Aluksi ajattelin, että en mene haiden sekaan, mutta upeat korallit ja värikkäät kalat saivat houkuteltua veteen. Tuntui kuin olisin uinut akvaariossa."

Kuka?

Anne-Maria Salonius, 53. Ålandsbankenin Suomen-toimintojen johtaja ja johtoryhmän jäsen.

Asuu Töölössä Helsingissä. 25- ja 23-vuotiaiden poikien äiti. Eronnut.

Harrastaa purjehtimista, golfia, joogaa ja klassista musiikkia.

 

Näin johdan:

1. Toisten kuuntelu ja huomioiminen ei ole koskaan yliarvostettua.

2. Kaikkien osaaminen ja kokemus on osattava hyödyntää tiimissä.

3. Vastuu pitää aidosti antaa ja myös ottaa vastaan.

4. Luottamusta ei voi teeskennellä.

5. Positiivinen ilmapiiri on keskeisen tärkeää. Se motivoi hyviin suorituksiin.