Tuomas Enbuske aloitti terapian kuusivuotiaana. Tässä haastattelussa hän puhui siitä syvemmin ensimmäistä kertaa.

Määrittelemätön lapsuuden tunnehäiriö. Niin lukee paperissa, joka on hautautunut lipastonlaatikkoon jonnekin muiden A4:sten joukkoon Tuomas Enbusken asunnossa Helsingin Punavuoressa.

Tuomas, 35, muutti Bulevardilla sijaitsevaan neliöönsä yksin puolisen vuotta sitten. Muuttokuormassa Punavuoreen päätynyt paperi on ollut Tuomaksella vuosia. Hän
sai sen 18-vuotiaana kutsuntojen yhteydessä hakiessaan siviilipalvelukseen. Sen sijaan, että hänestä olisi tullut sivari, hän sai omien sanojensa mukaan ”hullun paperit”. Terapeutti suositteli hänelle vapautusta asevelvollisuudesta, juuri paperiin kirjatun määrittelemättömän lapsuuden tunnehäiriön vuoksi. Saman, joka vei Tuomaksen kuusivuotiaana terapiaan ensimmäistä kertaa.

Poika, joka ei nukkunut

Omakotitalo Oulun Kastellissa, keskiluokkaisella asuinalueella. Isä diplomi-insinööri, äiti merkonomi, vuonna 1977 syntynyt Tuomas ja kolme vuotta nuorempi pikkuveli. Artekin huonekalut, automaattivaihteinen Volvo ja perhelomat Mallorcalle. Tuomas oli aurinkoinen lapsi, joka teki jatkuvasti havaintoja ympäristöstään, kyseli hengästyttävän paljon näkemästään ja uppoutui nelivuotiaasta lähtien — heti lukemaan opittuaan — kirjojen maailmaan. Lukeminen oli äidiltä peritty tapa.
”Edelleen äidin löytää kotoa aina jostain huoneesta lukemasta”, Tuomas sanoo.

Kaikki vaikutti olevan hyvin, kunnes eräänä päivänä kuusivuotiaana Tuomas päätti, ettei enää nuku.

Lapsena Tuomas oppi ennen kaikkea olemaan kiltisti, eikä hänellä ollut lainkaan uhmaikää. Tärkeää oli, ettei tehnyt itsestään numeroa.
”Meillä ei puhuttu mistään. Perheemme oli hyvin käytännönläheinen. Olisi esimerkiksi todella outoa puhua isän kanssa mistään, mikä liittyy tunteisiin. Musta tuntuu, ettei isäni ole koskaan aloittanut lausetta sanoilla ’musta tuntuu’.”

Tuomaksesta varttui lapsi, joka viihtyi aikuisten seurassa ja leikki tyttöjen kanssa. Poikaporukat tuntuivat Tuomaksesta vierailta, ja hän valitsi lelukseen mieluummin nuken kuin muskeliauton. Kaikki vaikutti olevan hyvin, kunnes eräänä päivänä kuusivuotiaana Tuomas päätti, ettei enää nuku — eikä nukkunut sen jälkeen kunnolla moneen vuoteen.
”Se liittyi johonkin perusturvallisuuden menetykseen”, hän miettii nyt.

Terapia jäi kesken

Vaikka ulkoisesti kaikki oli entisellään, oman päänsä sisällä Tuomas oli alkanut hiljalleen tajuta, että hän hahmottaa maailman eri tavalla kuin muut. Asiaa ei auttanut se, että hän sai kuulla asiasta läheisiltään: hän oli omituinen, häntä oli hankala ymmärtää. Vanhemmat veivät unettoman Tuomaksen terapiaan. Hän vietti tunnin viikossa terapeutin huoneessa Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa. Käynneistä hän muistaa lähinnä sen, että halusi viihdyttää terapeuttia. Ei koskaan keksinyt julmia juttuja muista ihmisistä, vaan väritti omia tarinoitaan.
”Mulla on aina ollut taipumus liioitteluun, niin hyvässä kuin pahassakin.”

”Olen aina saanut kuulla, että meidän suvussa miehet ovat toisenlaisia. On oltu maatalousmiehiä — fyysisiä, ei verbaalisia.”

Tuomas nauraakin pystyvänsä huijaamaan jopa valheenpaljastuskonetta: ”Psykopaatilla kone tekee suoraa viivaa. Jos normaali ihminen valehtelee, viiva hypähtää. Mulla se sahaa koko ajan, myös silloin kun puhun totta.”

Meni pari vuotta, ja Tuomas alkoi taas nukkua. Terapia loppui, ja terapeutti muutti toiselle paikkakunnalle. Näin jälkikäteen Tuomas sanoo tajunneensa, että hänen olisi ehdottomasti kannattanut jatkaa terapiassa käyntiä. Niin sekaisin hän oli. Asiasta on vaikea puhua, sillä Tuomas ei halua syyttää ketään. Hän vakuuttaa, että hänellä on hyvät välit vanhempiinsa, eikä hän halua puhua heistä pahaa, mutta sanoo suoraan, että vanhemmat eivät osanneet olla herkän poikansa kanssa.
”Olen aina saanut kuulla, että meidän suvussa miehet ovat toisenlaisia. On oltu maatalousmiehiä — fyysisiä, ei verbaalisia. Ei mitään neitejä vaan äijiä, ja sitten tulee tällainen nukeilla leikkivä poika, joka ei urheile.”

Liikunnan pelko

Tuomasta sovitettiin muottiin, johon hän ei mahtunut. Kun 1980-luvulla tuli muotiin, että lapsella pitää olla harrastus, Tuomas yritettiin saada innostumaan liikunnasta.
”Mua vietiin judoon, jalkapalloon, tennikseen ja uimaan, ja mä inhosin sitä niin paljon. Mulle jäi älytön kammo urheilua kohtaan, joka näkyy edelleenkin.”

Peruskoulu ei auttanut karistamaan tunnetta omasta erilaisuudesta. Ikäistensä parissa Tuomas ahdistui tajutessaan, että jotkut asiat, jotka ovat muille vaikeita, ovat hänelle äärimmäisen helppoja. Hän saattoi esimerkiksi lukea kirjan vartissa ja omaksua sen sisällön. Kokeissa hän teki tahallaan virheitä — alisuoriutui, koska ei halunnut erottua massasta. Mutta vaikka hän oli erilainen, häntä ei koskaan kiusattu.
”Osasin lukea tilanteita, olla sellainen kuin kulloinkin piti olla”, hän sanoo.

”Mulle jäi älytön kammo urheilua kohtaan, joka näkyy edelleenkin.”

”Mulla on äärimmäiset naisen aivot. Tarkkailen koko ajan ihmisiä ja sitä, miten he ovat suhteessa toisiinsa. Toisaalta mulla on myös äärimmäisen systemaattiset insinööriaivot, ja olen hyvä numeroissa ja matematiikassa.”

Kun näkee maailman yhtä aikaa liian monesta kulmasta, ei ihme, että alkaa tuskastuttaa. Teininä pahaa oloa voimisti ikään kuuluva paini oman seksuaalisuuden kanssa.
”Ahdistus liittyi kokemukseen miehenä ja naisena olemisesta. Siihen, etten kokenut olevani mies”, Tuomas sanoo.
”Teini-ikäisenä äitini kuvitteli, että olen homo. Se oli tosi raskasta — ei siksi, että homous olisi silloinkaan ollut mun mielestä mitenkään väärin vaan siksi, että seksuaalisuus on voimakkaasti yksityisasia.”

Mies, jolla on mielipide kaikesta

Lapsuuden ja nuoruuden kokemukset jättivät Tuomakseen jälkensä.

”Ärsyynnyn, kun joku ottaa kantaa siihen, mitä joku muu saa tehdä. Siksi musta varmaan on tullut yltiöääriliberaali kaikessa.”

Uusliberalismin äänitorvi Tuomas Enbuske on ollut julkisuudessa jo yli vuosikymmenen ajan: juontanut radiossa ja televisiossa, kirjoittanut kolumneja ja viime vuosina twiitannut julmettuun tahtiin. Hän toitottaa yksilönvapauden puolesta ja on sitä mieltä, että yhteiskunnan pitää puuttua yksilön elämään mahdollisimman vähän. Samalla hän on tullut tunnetuksi tyyppinä, joka kertoo mielipiteensä melkein mistä tahansa ja on myös valmis sitä vaihtamaan. Hän arvostaa ihmisiä, jotka uskaltavat muuttaa mieltään saatuaan uutta tietoa. Itsekin hän tekee niin.

”Ärsyynnyn, kun joku ottaa kantaa siihen, mitä joku muu saa tehdä.”

Mutta ennen tätä kaikkea Tuomas oli Oulusta Helsinkiin muuttanut radiotyön opiskelija Laajasalon opistossa. Valmistuttuaan hän päätyi juontamaan Kiss FM:n Aamutiimi-ohjelmaan Henkka Hyppösen ja Jenni Pääskysaaren kanssa. Vihdoin hän alkoi tuntea olonsa itsekseen.
”Oli kummallista, miten isossa kaupungissa pystyi rakentamaan identiteettinsä uudestaan”, hän sanoo.
”Kukaan ei tiennyt, mitä olin ollut ennen. Yhtäkkiä sain olla sellainen kuin olin ja aloin saada naisia. Oli siistiä, että ihmiset tykkäsivät musta sellaisena kuin olin. Se johtui varmaan siitä, että tulin paikkaan, jossa oli samankaltaisia ihmisiä.”

”Kukaan ei tiennyt, mitä olin ollut ennen. Yhtäkkiä sain olla sellainen kuin olin ja aloin saada naisia.”

Samalla, kun oma identiteetti alkoi rakentua, ahdistus hiipi takaisin rinta-alaan. Parikymppisenä Tuomas aloitti terapian.
”Menin, koska arjen hallinta oli hankalaa.”

Haukkujen kohteeksi

Hän teki valtavasti töitä ja oli kolme kertaa viikossa kännissä, ”niin kuin monet muutkin sen ikäiset”. Häntä ahdisti, ettei hän osannut muodostaa pysyvää suhdetta naisiin.
”Minulla oli tosi paljon tyttöystäviä yhtä aikaa, ja he tiesivät toisistaan enemmän tai vähemmän. Aina välillä tuli pitkiä parisuhteita, joiden ansiosta olo parani hetkeksi.”
”Halusin olla normaali, mutta kun en ollut”, hän sanoo.

Asiaa ei auttanut se, että televisiotöiden myötä Tuomaksen naama alkoi tulla kansalle tutuksi. Ihmiset kommentoivat hänen ulkonäköään päin naamaa ja haukkuivat rumaksi. ”Miten tuon näköinen voi olla telkkarissa?” hän sai kuulla tuntemattomilta.
”Nuorempana olin tosi epävarma ulkonäöstäni, itsestäni ja seksuaalisesta viehätysvoimastani, ja haukkuminen tuntui pahalta. Mutta monesti ulkonäkö oli ainoa asia, josta haukkujat saivat kiinni”, Tuomas sanoo.

”Minulla oli tosi paljon tyttöystäviä yhtä aikaa, ja he tiesivät toisistaan enemmän tai vähemmän. Aina välillä tuli pitkiä parisuhteita, joiden ansiosta olo parani hetkeksi.”

Hän jatkoi terapiassa muutaman vuoden, mutta oli omien sanojensa mukaan niin pihalla, ettei saanut käytyä siellä säännöllisesti ja lopetti. Noiden vuosien muisteleminen on Tuomakselle yhä vaikeaa.
”Haluaisin unohtaa kaiken, mitä on ennen tapahtunut ja katsoa eteenpäin”, hän puuskahtaa ja vääntelehtii levottomasti tuolissaan.

Ei kovin avoin

Tuomas vilkuilee käsiään. Oikeassa on iPad, jonka ruudulla on auki Twitter, vasemmassa iPhone, joka värisee silloin tällöin puhelun tai tekstiviestin merkiksi.
Välillä hän räplää jompaakumpaa, mutta muun ajan katsoo intensiivisesti suoraan silmiin ja vastaa kysymyksiin — monesti passiivissa, vaikka asia koskee häntä itseään.
”Annan itsestäni näennäisesti avoimen kuvan, mutta en kerro asioita, joita en halua”, hän myöntää.

Yksi asia, josta hän ei ole koskaan puhunut tai kirjoittanut, on parisuhde, joka puolisen vuotta sitten päättyi. Tuomas ja radiojuontaja Hannah Norrena alkoivat seurustella vuonna 2005. Heillä on kaksi lasta, Elaisa, 4, ja Uno, 9 kuukautta. Pari on kertonut erosta vain lähipiirilleen. Eroon ei liity draamaa ja parilla on erinomaiset välit. Päätös oli yhteinen.
”Mun käsitys elämästä on muuttunut niin, että saa mokata. Ennen olisin voinut pitää eroa pettymyksenä, mutta nyt ajattelen, että mokaaminen on sallittua.”

”Annan itsestäni näennäisesti avoimen kuvan, mutta en kerro asioita, joita en halua.”

Ero on tuonut muassaan paljon hyvääkin. Esimerkiksi Tuomaksen suhde lapsiin on hyvällä tolalla.
”Enkä tarkoita nyt mitään laatuaikahöpötystä. Ei me mennä Hoplopiin koko lauantaiksi, vaan tehdään tosi tavallisia juttuja. Lasten kanssa voi mennä Kaivopuistoon, ja ne ovat tuossa iässä ihan yhtä innoissaan siitä kuin jos mentäisiin Disney Worldiin. Yritän myös opettaa lapsia työhön. He tyhjentävät astianpesukoneen mun kanssa, vaikka se sitten sujuukin hitaammin.”

”En kauheasti pidä ihmisistä.”

Toinen ilon aihe on uusi koti, jossa saa olla yksin. Se on Tuomaksen mielestä ihanaa. Huolimatta siitä, että hän twiittaa valtavalle tuttujen ja tuntemattomien joukolle vähintään parisenkymmentä kertaa päivässä ja joutuu työnsä puolesta olemaan jatkuvasti kiinnostunut muiden asioista, hän sanoo inhoavansa uusiin ihmisiin tutustumista.
”En kauheasti pidä ihmisistä. Mun on helppo olla ihmisille mukava, koska en hae heiltä hyväksyntää. Ihmisen, joka pelkää sitä, mitä muut hänestä ajattelevat, on vaikeampaa olla ihmisten seurassa.”

Hankala tyyppi?

Lähelleen hän ei päästä ketä tahansa, ja todellisia ystäviä hänellä on vain muutama.
”Mitä enemmän luen ja havainnoin maailmaa, sitä vähemmän on ihmisiä, joiden kanssa voin hengailla”, hän sanoo.

Toisaalta kaikki eivät myöskään pidä Tuomaksesta. Hän saa usein kuulla olevansa vaikeasti lähestyttävä — hankala tyyppi, joka provosoi tahallaan. Tyyppi, josta ei saa otetta. Kun Tuomaksen tapaa, on helppo ymmärtää, miksi joku ajattelisi niin. Esimerkiksi työtilanteestaan kertoessaan hän sanoo koko ajan valmistautuvansa siihen, ettei kukaan kohta soitakaan, ja viikkoa myöhemmin mielipide samasta asiasta on päinvastainen: ”Mulla ei ole käynyt mielessäkään, etteikö puhelin soisi.”

”Kukaan ei rakasta mua, äiti ei hyväksy mua, ja kukaan nainen ei ikinä halua mua”, Tuomas sanoo ja nauraa iloisesti.

Eikä hän käännä kelkkaansa ärsyttääkseen tai kiusallaan. Voi olla, ettei hän yksinkertaisesti muista, mitä on asiasta aiemmin sanonut, koska hän on hajamielinen ja kärsimätön. Tai sitten se liittyy siihen, ettei Tuomas pidä konsensuksesta, joka on hänestä Suomessa poikkeuksellisen voimakasta.
”Esimerkiksi juutalaisessa kulttuurissa niin ei ole. Siksi tykkään siitä tosi paljon. Kaikki ovat koko ajan eri mieltä, se on hauskaa eikä loukkaavaa. Mun maailma on just sellainen.”

Ja yhä siihen maailmaan kuuluu terapia — ja vieläkin puheenaiheet ovat samoja kuin aina ennenkin: ”Kukaan ei rakasta mua, äiti ei hyväksy mua, ja kukaan nainen ei ikinä halua mua”, Tuomas sanoo ja nauraa iloisesti.
”Mutta terapiakäyntini maksan itse, en hae niille Kela-korvausta. Tuntuisi tyhmältä maksaa verovaroilla tällaisten ongelmien hoitoa.”

Neuroosit vaikeuttavat arkea

Terapiaistuntojen vakioaiheita ovat myös Tuomaksen neuroosit. Se, miten hän varmistaa moneen otteeseen kotoa lähtiessään, että ovi on lukossa ja liesi pois päältä. Miten hänen pitää kulkea tietyllä puolella katua, miten hän ei uskalla käyttää verkkopankkia.
”En pysty avaamaan kirjekuoria. Lähetän kaikki laskut avaamattomina kirjanpitäjälleni, joka hoitaa ne. Mulla ei ole aavistustakaan, paljonko tililläni on rahaa. Kirjanpitäjäni pitää huolta, että sitä on tarpeeksi. Olen ulkoistanut kaiken, mihin en itse pysty. Teen vain sitä, mitä osaan.”

Eli työtä. Siinä Tuomas tietää olevansa hyvä, on aina tiennyt. Viime vuodet hän on juontanut Radio Novan aamuohjelmaa Enbuske & Linnanahde Crew’ta ja tekee sen ohessa MTV3:lle samannimistä talk show’ta, joka jäi juuri kesätauolle.
”Olen syönyt elämäni aikana rauhoittavia, mutta mikään työasia ei ole koskaan ahdistanut niin paljon, että olisin joutunut sen takia ottamaan lääkettä. Olen fokusoituva ihminen ja kun keskityn työhön, keskityn vain siihen. Silloin kaikki muu jää — paitsi henkilökohtainen hygienia.”

"Mulla ei ole aavistustakaan, paljonko tililläni on rahaa. Kirjanpitäjäni pitää huolta, että sitä on tarpeeksi."

Ankara työnteko oli ratkaisu myös silloin, kun esikoisen synnyttyä pala rinnan alla kasvoi. Vaikka isyys rauhoitti nuoruuden railakasta elämänrytmiä, olo ei juuri paremmaksi muuttunut.
”Ahdistuin, kun en osannut olla lapsen kanssa. Aloin miettiä, olenko huono isä.”

Niinpä hän päätti olla sellainen isä, joka varmistaa perheen taloudellisen perustan.
”Aloin tehdä ihan mielettömästi töitä ja tienata tosi paljon rahaa. Mulla pettymysten sietäminen liittyy voimakkaasti taloudelliseen turvallisuuteen ja sen hakemiseen ulkoisilla keinoilla.”

Vanhemmuus pelottaa

Vaikka hän nyt jo uskoo olevansa hyvä isä ja on löytänyt oman tapansa olla lastensa kanssa, kaikki vanhemmuuteen liittyvät pelot eivät ole hälvenneet.
”Pelottaa hirvittävästi, että mun lapsille tulee samoja juttuja kuin mulle. Siksi olen äärimmäisen tarkka siitä, jos joku arvostelee lasteni ulkonäköä, sillä itse sain aina kuulla, että olen läski ja kömpelö ja epäurheilullinen. Ja mun lapsille ei kukaan saa sanoa, että he ovat liian tyttöjä tai poikia.”

”Ahdistuin, kun en osannut olla lapsen kanssa. Aloin miettiä, olenko huono isä.”

Tuomas onkin iloinen, että asenteet ovat muuttuneet sitten hänen lapsuutensa ja esimerkiksi käsitykset sukupuolirooleista höllentyneet. Itse hän tarvitsi terapiaa tajutakseen sen, millainen hän saa olla — ja myös, millaisia muut ovat. Terapian myötä hän on oppinut suhtautumaan toisiin ihmisiin paljon suvaitsevaisemmin, ja samaa asennetta hän toivoo muiltakin.
”Koko elämäni ajan olen saanut kuulla olevani kummallinen ja kuulen vieläkin. Mua on alkanut ottaa se päähän. Miten niin kummallinen, kaikki me ollaan erilaisia!”

Terapiaa, kyllä kiitos

Hän puhuu terapian puolesta ja on sitä mieltä, että sinne pitäisi rohkeasti ohjata erityisesti lapsia ja nuoria. Ihmisten erilaisuus pitäisi tajuta voimakkaammin varhaisessa vaiheessa.

"On esimerkiksi ihan järjetöntä istuttaa kaikkia lapsia koulussa ysiluokalle saakka."

”Suomessa arvostetaan kouluttautumista ja menestymistä niin paljon, että ajatellaan, että kaikkien pitäisi tehdä kaikki samalla tavalla. On esimerkiksi ihan järjetöntä istuttaa kaikkia lapsia koulussa ysiluokalle saakka. Kaikki lapset eivät sovi sinne, eikä kaikille pitäisi tarjota samanlaista mallia.”

”Kunpa joku olisi sanonut mulle lapsena, että on ihan ok olla tuollainen — että kaikkia asioita sun ei tarvitse hoitaa itse, vaan teet ne, missä olet hyvä. Ei sitä itse sen ikäisenä tajua”, Tuomas sanoo hiljaa. Onneksi sen ehti tajuta vielä aikuisena.

Juttu on julkaistu alun perin toukokuun 2013 Gloriassa.

Vierailija

Tuomas Enbuske lapsuudessa alkaneesta terapiastaan vuonna 2013: ”Koko elämäni ajan olen saanut kuulla olevani kummallinen”

Minulle heti tulee mieleen, että hän on ajattelultaan ja ongelmiltaan ja elämäntarinaltaan kuin useat asperger-henkilöt, joita tunnen monia. Sopisi hyvin joukkoon. Assit ovat keskenään mainiota porukkaa, mutta tuntevat olonsa usein oudoksi normitavisten maailmassa. Kykyprofiilit yhtä vuoristorataa, eikä kahta samankaltaista assia löydy. Kannattaisi kurkata tännekin suuntaan. Aspergerin syndrooma kuuluu autismin kirjon lievempään päähän, ja sen piirissä on ihmisiä huippuälykkäistä...
Lue kommentti

Kun unelmat ovat hukassa, kaikki stressaa tai lupaavatkin elämänmuutokset jäävät kesken, saatat itse olla paras ammattiauttajasi.

 

Näköala hukassa? Opettele unelmoimaan

Jos tuntee jo saavuttaneensa kaikki työ- ja yksityiselämänsä tavoitteet, elämä alkaa usein tuntua laimealta. Tai jos kohtalo on aiemmin kolhinut, unelmoiminen voi tuntua suorastaan vaaralliselta.

Amerikkalaisella self-help-tähdellä ja Passion Test -menetelmän kehittäjällä Janet Bray Attwoodilla on ratkaisu näihin arkisiin ongelmiin. Attwood on varma siitä, että kaikilla ihmisillä on unelmia, ja hänen mukaansa intohimojen seuraaminen on paras tie aitoon onneen ja omannäköiseen elämään. Joskus unelmat täytyy vain kaivaa esiin syvältä.

Attwoodin menetelmässä täydennetään viisi lausetta, jotka alkavat sanoilla: ”Kun elämäni on ihanteellista...”.

”Kysyn ihmisiltä, mitä asiaa elämässäsi et halua enää koskaan tapahtuvan. Sen asian vastakohta on intohimosi.”

”Kysyn ihmisiltä, mitä asiaa elämässäsi et halua enää koskaan tapahtuvan. Sen asian vastakohta on intohimosi. Eräs tapaamani nainen, jolla oli todella kova tausta, sanoi, ettei hän halua enää koskaan asua kadulla. Haimme kodittomuuden vastakohdan. Hänen unelmansa oli saada elää kauniissa kodissa, ja sitä kohti hän lähti”, Suomessa vieraillut Attwood kertoo.

”Kun intohimon kohteet ovat kirkastuneet, koko tahdonvoima on niiden takana. Kaikki turha katoaa elämästä, ja ihmisen koko energia on näiden tavoitteiden saavuttamisessa.”

Menetelmään voi tutustua lukemalla Janet Bray Attwoodin ja Chris Attwoodin Passion Test -teoksen. Attwoodin oppien mukaan universumi järjestää toiveet todeksi. Passion Testin taustalla on ajatus niin sanotusta manifestoinnista. Se on monissa self help -opeissa vaalittu idea anteliaasta universumista, joka järjestää iloja ja suruja sen mukaan, mitä ihminen itse – tahallaan tai epähuomiossa – toivoo. Onni ja epäonni ovat tämän ajattelumallin mukaan kiinni omasta tsempistä.

Kuulostaako liian hörhöltä? Skeptinen kuulija voi selittää Passion Testin tulokset niin, että äänen lausutut ja pohditut intohimot auttavat havaitsemaan eteen sattuvia mahdollisuuksia ja antavat rohkeutta tarttua tilanteisiin. Haaveiden listaaminen selventää oman elämän tärkeysjärjestystä ja auttaa tekemään tietoisia valintoja. Jos esimerkiksi haluat siirtyä kasvispainotteiseen ruokavalioon, kirjattu tavoite muistuu mieleen, kun jälleen löydät itsesi kaupasta jauhelihapaketti kädessä.

Haaveiden listaaminen selventää oman elämän tärkeysjärjestystä ja auttaa tekemään tietoisia valintoja.

Attwood kirjoittaa intohimolauseensa uudestaan muutaman kuukauden välein.

”Ihminen muuttuu, tilanteet muuttuvat ja usein kuljemme kohti entistä tärkeämpiä toiveita. Aluksi ihminen saattaa haluta hienon auton, mutta vähitellen alkaa ymmärtää, mikä on todella tärkeää. Ehkä auto onkin vain jonkin syvemmän tarpeen ulkoinen ilmentymä.”

Kaikki stressaa? Ryhdy meditoimaan

”Meditoi kaksikymmentä minuuttia päivässä – paitsi, jos olet kiireinen. Siinä tapauksessa meditoi tunti päivässä”, sanotaan kuuluisassa zen-mietelmässä.

Stressi voi kasautua, vaikka samaan aikaan joka päivä olisi tuntikausia aikaa lorvia somessa tai ahmia tv-sarjoja. Kiireen tuntu voi nimittäin olla alitajuinen tapa väistellä vaikeita tunteita tai epämiellyttäviä tehtäviä. Meditointia kannattaa kokeilla, koska se katkaisee ärsykkeiden tulvan ja puhdistaa mieltä. Sen jälkeen on helppo tarttua levollisena ja tehokkaana päivän tehtäviin.

Stressi voi kasautua, vaikka samaan aikaan joka päivä olisi tuntikausia aikaa lorvia somessa tai ahmia tv-sarjoja.

Mainitun zen-mietelmän laatija tuskin tunsi suomalaisen naisen ruuhkavuosia – helppohan hiljaisesta luostarista on huudella. Meditoinnille kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus: jos se on maallista stressinhallintaa eikä hengellistä harjoitusta, siihen ei tarvitse suhtautua dogmaattisesti. Meditointia ei muutenkaan pidä lähestyä suorituskeskeisesti. Viisi minuuttia tai vaikka vain yksi minuutti voi olla jonakin päivänä juuri sopiva määrä.

Meditoinnissa on monia erilaisia suuntauksia. Aiheeseen voi perehtyä kursseilla, kirjoja lukemalla tai Youtube-videoita seuraamalla. Hyvä alku on ottaa mukava, mutta ryhdikäs asento tuolilla tai lattiatyynyllä, katsoa tyhjyyteen tai vain sulkea silmät ja keskittyä hengittämiseen. Aluksi pää täyttyy ajatuksista ja tunteista, mutta niiden voi rauhassa antaa tulla ja mennä. Kun meditoinnista tulee tapa, pystyy pian rauhoittumaan vaikka työpöydän ääressä tai bussissa.

Kun meditoinnista tulee tapa, pystyy pian rauhoittumaan vaikka työpöydän ääressä tai bussissa.

”Meditoinnin vaikutukset stressin hoidossa ovat kiistämättömät. Se auttaa jopa post-traumaattisen stressin hoidossa sotilailla, saati sitten meillä muilla, joiden ongelmat liittyvät tavalliseen elämään”, sanoo myös Janet Bray Attwood.

Tavoite on liian suuri? piirrä se kuvaksi

Kun uusi tavoite elämässä alkaa kirkastua, se tuntuu usein toivottoman kaukaiselta. Unelmien toteuttamisessa saattaa auttaa Goal mapping, amerikkalaisen Brian Maynen kehittämä menetelmä, jota käytetään sekä yritysmaailmassa että henkilökohtaisen elämän apuna. Goal mappingissa tavoitteet kirjataan ja niistä piirretään kuva.

Maynen mukaan luova mieli ei ymmärrä pelkkiä käskyjä, vaan tarvitsee avukseen visuaalisen esityksen. Eri puolilla Suomeakin järjestetään Goal mapping -kursseja, joilla käytetään tusseja ja puuvärejä ja piirretään kuvia unelmien elämästä. Asiaan voi paneutua myös itsenäisesti kirjaa Goal Mapping -menetelmä lukemalla.

Goal mappingissa tavoitteet kirjataan ja niistä piirretään kuva.

”Goal mapping yhdistää molemmat aivopuoliskot, luovan mielen ja rationaalisen osan. Se valjastaa meidän järkevän mielemme unelmiemme toteuttajaksi”, selittää menestynyt Goal mapping -kouluttaja Sini Ikävalko, joka työskentelee myös pappina ja laulajana. Hän alkoi käyttää menetelmää neljä vuotta sitten.

”Ensimmäinen karttani liittyi painonpudotukseen. Sitten halusin saada rahat kasaan viedäkseni poikani lomalle New Yorkiin, vaikka olin yksinhuoltaja.”

Ikävalko piirsi kuvan itsestään unelmien vartalossaan. New Yorkin matkaa varten hän piirsi kuvan, jossa äiti ja poika katselivat auringonlaskussa kaupungin siluettia.

Tavoitteet toteutuivat: hoikka ja iloinen Ikävalko löysi itsensä ja lapsensa unelmien reissulta. Motivaatio oli kohdallaan, ilo ja rohkeus lisääntyivät.

”Sydämestäni löytyi toive laulaa, niin että muutkin voivat siitä nauttia. Sen tavoitteen olin haudannut jo syvälle, mutta lähdin toteuttamaan sitä nelikymppisenä.”

”Unelmat ovat kuin sipuli, kun niitä kuorii, löytyy alta aina syvempiä ja salatumpia haaveita.”

Ikävalko voitti karaokekilpailuja, pääsi finaaliin Tangomarkkinoilla ja ihastutti kuulijoita Voice of Finland -ohjelmassa. Tätä nykyä hän hoivaa koiranpentua, odottaa toista lastaan ja tuntee elämänsä olevan täynnä rakkautta ja johdatusta.

”Laulamisen tavoitteet ovat edelleen voimassa. Minulla on myös uusia, yhä syvempiä tavoitteita. Unelmat ovat kuin sipuli, kun niitä kuorii, löytyy alta aina syvempiä ja salatumpia haaveita. Goal mapping on muuttanut minua. Olen nykyisin positiivisempi ja näen mahdollisuuksia niin itselleni kuin kaikille muillekin”, Ikävalko kiteyttää.

Rakkaus hukassa? Haasta ajattelumallisi

Haaveiletko rakkaussuhteesta, mutta sopivan kumppanin löytäminen tuntuu vaikealta? Kuivan kauden jälkeen deittailu saattaa vaatia itsevarmuutta. Mistä treffeillä puhutaan? Mitä jos seuralainen osoittautuu oudoksi hiippariksi? Missä vaiheessa on seksin vuoro?

”Suuri este kypsän iän rakkaudelle ovat monesti omat haitalliset uskomukset. Muilla elämän osa-alueilla reipas nainen voi olla rakkausasioissa vetäytyvä ja epävarma”, sanoo erityistason seksuaaliterapeutti ja logoterapeutti Elina Tanskanen.

”Monilla meistä on haitallisia ajattelumalleja, kuten että rakkaus ei kuulu tämän näköisille tai tämän ikäisille. Et riitä, et kelpaa. Puhumme usein itsellemme tosi rumasti”, hän sanoo.

”Suuri este kypsän iän rakkaudelle ovat monesti omat haitalliset uskomukset.”

Tanskasen mukaan ensimmäinen askel on tiedostaa omat ajattelumallit.

”Ensin voi opetella narauttamaan itsensä itsekriittisistä ajatuksista. Sen jälleen kovat sanat kannattaa korvata lempeillä. Voi olla vaikeaa ajatella, että olen mielettömän upea, mutta sanat säälittävä, vastenmielinen ja epätoivoinen voi korvata omaan suuhun sopivilla ilmaisuilla: kelpaan, riitän ja olen hyvä tällaisena kuin olen.”

Jos uutta siippaa ei hyvistä yrityksistä huolimatta löydy, Tanskanen kehottaa tarkistamaan kurssia.

”Jos homma ei toimi, kannattaa tehdä jotakin toisin. Jos on luukuttanut Tinderiä ihan punaisella, eikä sopivaa kumppania löydy, voi kokeilla rauhallisempaa otetta ja pitää vaikka taukoa. Tai jos ei ole uskaltanut ollenkaan kokeilla netin seuranhakupalveluita tai -sovelluksia, voi lähteä pikkuisen testaamaan, katsoa, mitä tapahtuu. Ei ole yhtä oikeaa tapaa.”

Armollinen asenne kannattaa viedä treffeille asti.

Treffeillä kannattaa olla oma itsensä, vaikka se kuulostaisikin kliseeltä.

”Ylivaativuus lamaannuttaa. On ymmärrettävää, että jännittää tai pelottaa, mutta parasta on suhtautua myötätuntoisesti itseen ja katsoa sitä uutta ihmistäkin lempeiden linssien läpi. Kun ottaa rennosti, kaikki sujuu luultavasti paremmin.”

Tanskanen korostaa, että treffeillä kannattaa olla oma itsensä, vaikka se kuulostaisikin kliseeltä.

”On eri asia korostaa omia hyviä puolia kuin yrittää olla jotain muuta mitä on. Kannattaa esimerkiksi pukeutua niin, että se tuntuu itsestä hyvältä eikä miettiä sitä, mistä treffikumppani mahtaisi tykätä. ”

Jäävätkö muutokset kesken? Lisää kärsivällisyyttä

Kun uusi kurssi on löytynyt, ihminen vaatii usein itseltään virheetöntä ja suoraviivaista etenemistä unelmien polulla. Silloin takaiskut lannistavat. Mentaalivalmentaja Ilkka Koppelomäki toteaa, että tavoitteiden toteutumisen esteenä on monesti mustavalkoinen ajattelu.

”On inhimillistä, että ihmiset aloittavat juttuja, mutta eivät vie niitä loppuun. Näin me monesti toimimme eikä siitä pitäisi masentua. Kun seuraavan kerran aloittaa, ei aloitakaan alusta, vaan siitä mihin on päässyt”, Koppelomäki sanoo.

”Kun seuraavan kerran aloittaa, ei aloitakaan alusta, vaan siitä mihin on päässyt”

Väsymys ja kyllästyminen voivat olla merkkejä siitä, että aika ei ole kypsä.

”Mieli huijaa meitä uskomaan, että olemme epäonnistuneet, kun emme jaksa tavoitella jotain. Todellisuudessa epäröinti on henkistä valmistautumista.”

Koppelomäki kertoo esimerkin omasta elämästään. Hän inhosi kylmää vettä, mutta avantouinti alkoi kiehtoa häntä. Hän oli katsellut pitkään tuttujensa talviuintikuvia ja kuunnellut näiden hehkutusta.

”Muutokset tapahtuvat tosi helposti, kun on valmis ottamaan haasteen vastaan.”

”Ajattelin, että siistin näköistä, mutta minusta ei ole koskaan tuohon.”

Koppelomäki jutteli avantouintia harrastavan ystävänsä kanssa ja kiinnostui uinnin terveyshyödyistä. Kuin huomaamattaan hän otti selville avantouinnin tekniikasta ja oikeasta hengityksestä. Hän sulatteli saamaansa tietoa ja alkoi haluta uimista yhtä enemmän.

”Tulin siihen pisteeseen, että eilen kävelin jäisen järven ohi, potkin jäät pois ja menin uimaan. Lyhyt tarina on se, että aloin uida, mutta taustalla oli tapahtunut jo pitkään asioita. Muutokset tapahtuvat tosi helposti, kun on valmis ottamaan haasteen vastaan.”

 

 

Tyhjän saa pyytämättäkin

Vaivaako näköalattomuus, stressi vai rakkauden puute? Näillä ammattilaisten keinoilla opit selättämään ongelmasi

Kaikki mikä koskee omaa itseään, on mahdollista ihmisen muuttaa. Se on asenne- ja valintakysymys. Mutta rakastavan elämänkumppanin löytäminen ei ole aina itsestä kiinni. Oma aktiivisuus ja hyvä itsetunto eivät auta, kun sitä sopivaa ei vaan löydy tai ei kelpaa. Vanhemmalla iällä elämänarvot ja elintavat ovat tärkeimmät kriteerit, niistä ei voi joustaa.
Lue kommentti
Katin kantapaikkoihin kuuluu Scarlett-viinibaari Pullman-hotellin 37. kerroksessa.
Katin kantapaikkoihin kuuluu Scarlett-viinibaari Pullman-hotellin 37. kerroksessa.
Työn vastapainoksi Kati kuntoilee joka päivä.
Työn vastapainoksi Kati kuntoilee joka päivä.

Thaimaalaisella autiorannalla Kati Häkkinen sai idean sinne sopivasta rantahotellista. Kovalla työllä syntyi huippusuosittu Aava Resort & Spa, ja mikkeliläinen Kati jäi maailmalle. ”Pidän itseäni menestyjänä, koska uskalsin lähteä toteuttamaan unelmaani.”

Hotelliyrittäjä Kati Häkkinen nauttii miljoonakaupunki Bangkokin vilinästä.

”Tykkään myös ajaa täällä autolla. Kaupungin sykkeessä ideatkin lentävät. Minulla on paljon uusia liikeideoita, joille etsin sijoittajia ja kumppaneita”, Kati, 37, sanoo.

Katilla on vahvaa näyttöä siitä, että hän pystyy toteuttamaan ideansa. Yhdeksän vuotta sitten hän oli reppureissulla Thaimaassa silloisen puolisonsa Atte Savisalon kanssa. Tuolloin pariskunta työskenteli Aten vanhempien omistamassa Savcorissa, teknologiayrityksessä, joka on Ballet Mikkelin takana. Kati oli Ballet Mikkelin johtaja, Atte financial controller.

Autiolla Khanomin rannalla pariskunta sai idean rantahotellista. Nyt samaisella rannalla seisoo heidän yhdessä omistamansa Aava Resort and Spa, joka on saanut monia kansainvälisiä palkintoja. Tuorein on marraskuussa 2016 myönnetty Aasian parhaan hotellin ja kylpylän HAPA (Hospitality Asia Platinum Awards) -palkinto.

Kati työskenteli vuosia ilman lomia ja palkkaa Aavan menestyksen eteen.

”Todellinen menestyksen mittari on se, että henkilökunnalla on hyvä olla ja se nauttii työstään”, Kati sanoo.

Kati työskenteli vuosia ilman lomia ja palkkaa Aavan menestyksen eteen. Yrityksen rakentaminen opetti hänelle paljon.

”Muutto Aasiaan ei sinänsä ollut vaikeaa, koska olen aina ollut valmis vastaanottamaan kaiken, mitä uusi kulttuuri tuo mukanaan. Äitiyslomia en ehtinyt pitää, ja esikoispoikani on nukkunut kantokopassa kokouksissa heti syntymästään lähtien.”

Nyt hotellissa on palkattu johtaja, ja Katin vastuulla on markkinointi ja PR-toiminta.

”Palkinnot tuntuvat toki hyviltä – etenkin, koska aluksi niin moni nauroi ideallemme.”

Menestyksen hinta

Ensimmäisen palkintonsa Aava sai kuusi vuotta avajaisten jälkeen.

”Ensimmäiset vuodet yrittäjänä eivät olleet helppoja. En silti kadu yhtään hetkeä enkä yhtään kyyneltä. Jaksoin aina uskoa ideaamme”, Kati sanoo.

Katille menestys merkitsee ennen kaikkea vapautta valita.

”Raha luo turvallisuutta. Moni ei tule ajatelleeksi, että ulkomailla asuva suomalainen joutuu maksamaan kalliin hinnan terveysvakuutuksista ja lasten koulumaksuista. Olen aika tarkka siitä, mihin käytän rahaa, mutta säästäjätyyppiä en ole koskaan ollut.”

”Pidän itseäni menestyjänä.”

Palkittu hotelli ei kuitenkaan edelleenkään ole omistajilleen rahasampo. Rahaa tarvitaan myös uusiin investointeihin, sillä Aava-hotelliperhe on laajenemassa.

”Tuplaamme Aavan kapasiteetin rakentamalla erillisen hotellin ja uusia korkean palvelutason villoja. Suunnitelmat ovat jo pitkällä”, Kati kertoo. Aava etsii parhaillaan siihen uskovia sijoittajia muun muassa suomalaisen joukkorahoituskumppanin kautta.

”Pidän itseäni menestyjänä. En kuitenkaan Aavan takia vaan siksi, että uskalsin lähteä toteuttamaan unelmaani. ”


Äitiys antaa voimaa

Vielä kymmenen vuotta sitten Kati ei ajatellut olevansa äitityyppiä. Lokakuinen ilta tv:n ääressä muutti mielen.

”Näin televisiossa vaippamainoksen ja purskahdin itkuun, kun näin vauvan.”

”Elämä on hyvää näin. Mies tulee vastaan, jos tulee.”

Vuonna 2009 syntyi Nino-poika ja kaksi vuotta sen jälkeen Aida-tytär. Lapset ovat eläneet koko ikänsä Thaimaassa, joten he puhuvat ja lukevat sujuvasti thain kieltä, jota he oppivat Khanomin kyläkoulussa. Muutto pääkaupunkiin oli tarpeen myös siksi, että lapset pääsisivät kansainväliseen kouluun.

Kati ja Atte erosivat neljä vuotta sitten.

”Eroon ei liity vihaa tai pettymystä. Olemme edelleen työkavereita ja ystäviä. Olimme yhdessä 17 vuotta, ja rakkaus vain kuoli”, Kati sanoo.

Kati ei etsi uutta kumppania.

”Elämä on hyvää näin. Mies tulee vastaan, jos tulee. Rimani on korkealla, ja miehen tulee ennen kaikkea saada minut nauramaan.”

Thaimaassa asuva Atte on läsnä lasten elämässä, ja perheessä on myös kolmas luottoaikuinen, heitä pienestä asti hoitanut kotiapulainen Mui.

”Mui on perheenjäsen, mutta minä olen äiti ja kasvatan lapseni. Minua ärsyttää se, että joku pitää minua huonona äitinä siksi, että minulla on palkattua kotiapua. Apulaisten ansiosta olen parempi äiti ja voin olla vapaa-ajalla täysipainoisesti lasten kanssa. ”

 

Ulkonäöllä on väliä

Thaimaassa naiset käyttävät paljon aikaa ja rahaa ulkonäöstään huolehtimiseen.

”Ulkonäköön panostaminen on kunnioitusta toisia kohtaan. Se on käyntikortti, johon muut kiinnittävät huomiota”, Kati toteaa.

Kuutisen vuotta sitten Kati löysi monipuolisen liikunnan, ja nykyään hän kuntoilee joka päivä. Thainyrkkeilyn lisäksi tärkeitä lajeja ovat jooga, pilates ja vaeltaminen vuorilla.

”Suomalaiset tunnistaa valitettavasti usein ulkoisesta olemuksesta. Mistä ihmeestä tulee ajatus, ettei tarvitse yhtään välittää siitä, miltä näyttää?”

”Suomalaiset tunnistaa valitettavasti usein ulkoisesta olemuksesta. Mistä ihmeestä tulee ajatus, ettei tarvitse yhtään välittää siitä, miltä näyttää? Ihan jokainen on varmasti paremmalla mielellä, jos peilistä katsoo tyyppi, johon on tyytyväinen. ”

Katin oma tyyli on klassinen.

”Teetän paljon jakkuja ja housupukuja räätälillä, käytän usein mekkoja tai farkkuja ja rakastan korkeita korkoja.”

Kati suosittelee tutustumaan thaimaalaisten suunnittelijoiden luomuksiin, joita myyvät Bangkokissa muun muassa ostoskeskukset Central Embassy ja Siam Discovery. Thaimaan korkean luksusveron vuoksi hän hankkii käsilaukkunsa Hong Kongista.

Koti on maailmalla

Vapaa-aikaa Katilla ei edelleenkään liiemmin ole, mutta Bangkok tarjoaa vapaa-ajan viettoon paremmat mahdollisuudet kuin entinen kotikylä Khanom.

”Bangkok on Aasian kulinarismin mekka. Suosikkiravintoloihini kuuluu tällä hetkellä esimerkiksi intialaista molekyylikeittiötä tarjoava Gaggan ja Nahm, jossa on vanhoja thairuokia brittikokokin uudistamina.”

Bangkokissa Katille on avautunut yhteys muihin suomalaisiin naisiin.

”Khanomissa en puhunut suomea muiden kuin lasteni kanssa. Perustin Bangkokiin FINWA-naisjärjestön, joka toimii naisten verkostona ja tekee hyväntekeväisyyttä. ”

Tulevaisuuden haaveena on löytää aikaa matkustamiselle.

Katin kunnianhimoisena tavoitteena on kerätä naisjärjestön kautta lahjoituksia sataan äitiyspakkaukseen, jotka lahjoitetaan yksinhuoltaja- ja hiv-positiivisille äideille yhteistyössä muun muassa Suomen Lähetysseuran avustushankkeiden mukana.

Tulevaisuuden haaveena on löytää aikaa matkustamiselle.

”Lähialueilla kuten Vietnamissa, Laosissa ja Hong Kongissa olen käynyt usein, mutta haluaisin lisäksi Eurooppaan ajamaan avoautolla Italiassa, musikaaleihin Lontoossa ja Pariisiin Champs Élysées’n tunnelmaan.”

Suomeen Kati ei kaipaa.

”Maailma on imaissut minut mukaansa.”

 

Kati Häkkinen, 37, hotelliyrittäjä Thaimaassa Khanomissa. Asuu Bangkokissa.

Toinen omistaja Aava Resort and Spa -hotellissa, perustajajäsen ja puheenjohtaja FINWA-naisjärjestössä.

Perhe: poika Nino, 8, ja tytär Aida, 6.

Parasta Bangkokissa: Miljoonakaupungin syke, vireys, vauhti, värit ja luksus sekoittuneina mukaansa imaisevaan kaaokseen.