Katja Tukiainen jakaa ateljeensa Kaapelitehtaalla puolisonsa kanssa. Töistä hän irtautuu menemällä kahvilaan, jossa voi törmätä vaikka jujutsumestariin.

Kaapelitehtaan viidennen kerroksen pitkällä käytävällä on yksi ovi, jonka ympäriltä seinä on maalattu vaaleanpunaiseksi. Oveen on teipattu ihailijakuva nuoresta Tom Cruisesta.

”Se on nuoruuden idolini”, selittää taiteilija Katja Tukiainen.

Tukiainen jakaa ateljeen puolisonsa, sarjakuvataiteilija Matti Hagelbergin kanssa. Oven luona tila on arviolta neljä metriä korkea. Ikkunoita kohti katto laskee hitaasti.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Maalarin työhuoneen pitäisi olla pohjoisen valoon päin, mutta mä en välitä siitä, jos vain näen merta. Meri on minulle tosi tärkeä. Tästä ikkunasta ei näy horisontti, mutta meri kuitenkin”, Tukiainen sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Molemmat kyllä sanovat, kun toisen pitää olla hiljaa. Siitä ei kumpikaan loukkaannu.”

Tukiainen ja Hagelberg ovat työskennelleet Kaapelitehtaalla jo 17 vuotta. Tähän tilaan he muuttivat 2003.

”Kun tulimme tänne, meille luvattiin, että kulunut lattia uusittaisiin meitä varten. Sanoin, että ei missään tapauksessa”, Tukiainen kertoo.

Vanha lattia on maaliroiskeiden peitossa. Ikkunan luona on kirkkaanpunainen pöytäryhmä, seinillä loistaa neonvalotekstejä.

"Kaapelitehtaalla on hyvä henki ja huumori. Kahvilaan on aina kiva mennä irtautumaan omista töistä, siellä on vaikka minkä alan ihmisiä. Voi törmätä vaikka jujutsumestariin.”

Nyt ateljeen seiniin nojaa Tukiaisen suuria maalauksia, jotka odottavat pääsyä näyttelyyn Turun Logomoon ja Saariaho Järvenpää -galleriaan Helsinkiin.

”Olen kova suunnittelemaan töitäni kalenterin kanssa. Tiukkojen raamien ja aikataulujen sisällä voin antaa mennä vapaammin.”

Maalatessaan Tukiainen kuuntelee puheradiota, usein BBC:tä. Aamuisin ennen Tukiaista työhuoneelle ehtivä Hagelberg luukuttaa oopperalevyjään, mutta Tukiaisen saapuessa ooppera saa loppua.

"Molemmat kyllä sanovat, kun toisen pitää olla hiljaa. Siitä ei kumpikaan loukkaannu.”

Katja Tukiaisen maalauksia yksityisnäyttely Saariaho Järvenpää -galleriassa Helsingissä 1.9.–7.10.2017.

Juttu on julkaistu alun perin elokuun 2017 Gloriassa.

Kuka?

Katja Tukiainen, 48, taiteen maisteri Taideteollisesta korkeakoulusta ja kuvataiteen maisteri Kuvataideakatemiasta. Tohtoriopiskelijana Kuvataideakatemiassa.

Asuu ja työskentelee Helsingissä. Tukiainen tunnetaan tyttöhahmoistaan, jotka seikkailevat sarjakuvissa ja maalauksissa. Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinto 2003. Muotoilun valtionpalkinto 2007.

Lisätietoa taiteilijasta: www.katjat.net.

Sisältö jatkuu mainoksen alla