Kun seksielämä on syystä tai toisesta kuivahtanut vuosiksi, ajatuskin petipuuhiin paluusta saattaa tuntua sietämättömän vaikealta. Seksielämä saattaa kuitenkin vielä yllättää.

Seurustelukumppani oli kauhea törppö sängyssä, tuli ero ja parisuhdeseksi loppui, puoliso kuoli, ei vain kiinnostanut enää – syyt seksielämän loppumiselle ovat moninaiset vaan eivät harvinaiset.

Kun seksielämään tulee vuosien mittainen tauko, ei paluu seksiin välttämättä suju täydellisen sujuvasti. Pitäisi löytää partneri, jonka kanssa on henkisesti samalla tasolla. Olisi pystyttävä paljastamaan itsensä konkreettisesti uudelle ihmiselle. Olisi hyvä selvittää, millaisista seksiasioista itse pitää, että pystyisi ilmaisemaan itseään toiselle.

”En ollut koskaan saanut miehen kanssa orgasmia."

Heli Heino, 53, makasi sairaana kotonaan yhdeksän vuotta sitten, kun silloinen miesystävä jätti hänet.

”Se oli kauhean rumalla tavalla tehty ja viimeinen pisara pitkässä, miehiin liittyvässä epäluottamusten ketjussa. Päätin, että nyt saa riittää.”

Heino oli ollut yhden lapsensa ainoa vanhempi käytännössä koko elämänsä. Miesystäviä oli ollut, mutta Heino oli aina ajatellut, ettei seksi oikeastaan ole hänen juttunsa.

”En ollut koskaan saanut miehen kanssa orgasmia ja huomasin, ettei miehilläkään ollut erityistä halua ponnistella seksin parantamiseksi.”

Selibaatti päättyi vaihdevuosiin

Heino niin sanotusti pani luukut kiinni ja päätti keskittyä muuhun elämään, työhön ja teini-ikäistyvään poikaansa. Viisi vuotta kaikki sujuikin mallikkaasti, kunnes Heino sai vaihdevuodet.

”Seksiä alkoi tehdä aivan kamalasti mieli. En pystynyt oikein keskittymään mihinkään, bussissakin ajattelin, että miltähän tuo mies näyttää ilman vaatteita.”

Selibaattivuodet olivat parantaneet miesten aiheuttamat henkiset haavat, ja Heli Heino alkoi määrätietoisesti etsiä itselleen parisuhdetta.

”En ole koskaan osannut erottaa rakkautta ja seksiä toisistaan, joten oli selvä asia, että haluan suhteen. Yritin päästä Tampereella työväenopiston puutyökurssille miehiä tapaamaan, mutta sinne oli muitakin menijöitä ja jouduin ties monennelleko varasijalle. Menin myös Tinderiin, jossa tietysti ensisijaisesti katsotaan vain ulkonäön perusteella, mutta mielestäni se on kauhean rehellistä.”

Lopulta Heino tapasi nykyisen miesystävänsä Alin sokkotreffeillä. Siitä alkoi Heinon elämässä sellainen seksuaalinen kausi, että siitä syntyi myös tosielämään perustuva seksiromaani Venuksen vuosi (Atena, 2017).

Seksiä suorittamatta

Totinen suorittaminen, se on asia, joka seksissä kannattaa kokemusasiantuntija Heli Heinon mukaan unohtaa heti.

Tosin suomalaisessa yhteiskunnassa seksiinkin usein suhtaudutaan kuin suoritukseen. Suomalaisten seksielämää tutkii käytännössä ainoastaan Väestöliitto. Se taas keskittyy suurissa tutkimuksissaan yhä edelleen seksikertojen määrään, ja vieläpä nimenomaan yhdyntöjen määrään.

Kun sen Finsex 2015 -tutkimuksen yhdyntätiheyskäppyrää tuijottaa, naisten kohdalla jyrkkä alamäki alkaa 45 ikävuoden kohdalla. Yhdyntöjen vähenemisestä taas vedetään murheellista johtopäätöstä suomalaisten seksielämästä. Siitä ei käy ilmi, että laatu on vähintään yhtä tärkeää kuin määrä, yhdyntä on vain yksi seksin osa-alue, ja seksi on aivan takuulla monipuolistunut sitten vuoden 1971, jolloin tutkimus on aloitettu, ja on nykyään hyvin paljon muutakin kuin heteroyhdyntä.

Totinen seksisuorittaminen on usein suorassa yhteydessä siihen, ettei seksiasioista osata tai kehdata puhuta. On aivan tavallista, etteivät pitkäänkään yhdessä olleet parit pysty kertomaan toisilleen, mistä pitävät ja mistä eivät. Kunhan tehdään tilastoon se yhdyntäsuoritus.

”Hiljaisuus ja totisuus kyllä määrittelivät seksielämääni nuorempana tosi voimakkaasti. Mietin, ettei miksi kukaan entisistä kumppaneistani vaivautunut opettelemaan, mistä pidän. Mutta en toisaalta kyllä itse pyytänytkään”, Heli Heino sanoo.

Puhuminen, rentous ja huumori tulevat seksiin luottamuksesta, läheisyydestä ja – hyvästä itsetuntemuksesta.

”Käsitys omasta viehättävyydestä on äärimmäisen tärkeää”, sanoo kätilö, tietokirjailija ja seksuaalineuvojan töitä tehnyt Erja Korteniemi-Poikela, joka on muun muassa kirjoittanut Raisa Cacciatoren kanssa kirjan Aikuisen naisen seksi (WSOY 2011).

"Pitää aloittaa siitä, että opettelee ihailemaan itseään."

On paljon naisia, jotka ovat nelikymppisiinsä mennessä kasvaneet sinuiksi päänsä ja kroppansa kanssa, ja siiten on niitä, jotka eivät tiedä, miltä heidän alapäänsä näyttää, koska pitävät omaan vartaloonsa liittyviä asioita vastenmielisinä.

”Silloin pitää aloittaa siitä, että opettelee ihailemaan itseään. Katsoo itseään peilistä ja löytää itsestään ihailtavaa. Se voi olla aluksi tosi työlästä ja tuntua ällöttävältä. Kerran eräs asiakkaani keksi itsestään kehuttavaksi ainoastaan hyvänmuotoisen nenänpään. Mutta kyllä se siitä lähtee etenemään."

Korteniemi-Poikela muistuttaa, että omalla ankaralla käsityksellä itsestään ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa tai sen, miten viehättävänä muut ihmisen itsensä näkevät.

”Kun kokee itsensä viehättävänä, silloin huomaa muidenkin ihailevat ja flirttailevat katseet ja halutessaan rohkenee tehdä aloitteen, jos tapaa mielenkiintoisen ihmisen.”

Turhista kroppatraumoistaan voi yrittää irrottautua myös Korteniemi-Poikelan vinkkaamilla harjoituksilla. Siinä kirjoitetaan lapulle kaikki mieleen tulevat negatiiviset asiat omasta vartalosta ja ulkonäöstä. Sen jälkeen laput silputaan ja heitetään roskiin. Sitten lapuille kirjoitetaan itsestä positiivisia asioita, vaikka yksi positiivinen piirre päivässä, ja ne laput pannaan talteen.

Toinen keino on kirjoittaa itselleen kehuvia, ystävällisiä kirjeitä ja lukea niitä silloin tällöin, etenkin kun itseinhokohtaus iskee.

Itsetutkiskelua

”Eivät kaikki miehet ole ollenkaan hyviä rakastajia”, sanoo mentaalivalmentaja Minna Marsh, 49. Sillä hän tarkoittaa, ettei nihkeily seksiä kohtaan todellakaan ole pelkkä naisista johtuva naisten ongelma, ja kumppani voi yksinkertaisesti olla väärä, jos seksi on pelkkää kitkaista yrittämistä.

Tosin miehenkään seksuaalisuutta ei voi typistää tilastojen panokoneeksi, jonka ainoa ongelma on liian harvat seksikerrat. Jäykän roolisuorittamisen sijasta myös mies kaipaa yleensä naisten seksuaalisuuteen liitettäviä asioita; lämpöä, läheisyyttä, avoimuutta, henkistä yhteyttä ja sitä, että toinenkin pitää siitä, mitä ollaan tekemässä. Tutkimusten mukaan miehet eivät nykyään erityisemmin kärsi pysyvistä erektio-ongelmista, ja mahdollisia ongelmia osataan hoitaa.

Marsh on julkaissut tänä vuonna kirjan Intohimo – Sytytkö (Gummerus). Siinä hän käsittelee intohimoa ja sen löytämistä.

Marsh vietti myös selibaatissa nelisen vuotta keskellä viidettä vuosikymmentään, vaikka hän on omien sanojensa mukaan ollut parikymppisestä lähtien ihminen, joka pitää seksistä ja haluaa sitä.

Sekään ei ole ollut naiselle mikään helppo ominaisuus.

”Kyllä minua parisuhteissa siitä syyllistettiin, että se on jotenkin outoa ja väärin. Kolmekymppisenä en vielä tuntenut itseäni niin hyvin, että syyllistyinkin siitä, niin luonnollisesta asiasta, että pidän seksistä!”

”Miehet alkoivat yököttää kuin sokeri, kun sitä on syönyt liikaa."

Aluksi selibaatti ei ollut tietoinen päätös. Marsh tapaili miestä, ylilääkäriä, jonka kanssa hän yritti mennä sänkyyn.

”Rakasteluyritys meni aivan pieleen, koska kaveri oli aivan juntti, täysi idiootti.”

Marsh käynnisteli silloin yritystään, ja päätti keskittyä täysillä siihen ja unohtaa miehet, joiden kanssa oli ollut kaikenlaista epämiellyttävää säätöä. Häntä esimerkiksi lähestyivät usein sellaisella tavalla itseriittoiset tyypit, jotka suuttuivat, jos Marsh torjui heidät.

”Miehet alkoivat yököttää kuin sokeri, kun sitä on syönyt liikaa. En halunnut miehiä enkä seksiä, koska ne asiat eivät yksinkertaisesti toimineet minun kohdallani.”

Marsh eleli tyytyväisenä päätökseensä, kunnes tapasi työn takia aivan todella kuuman miehen.

”Hän oli miehekäs ja älykäs, ja meillä oli työtapaamisessakin selkeästi jotakin sielujen sympatiaa. Hormonini alkoivat hyrrätä niin, etten pystynyt yöllä nukkumaan.”

”Rupesin laadukkaan pornon avulla tutkiskelemaan, mistä oikein pidän.”

Mies oli suhteessa, joten Marsh ei koskaan mennyt hänen kanssaan varsinaiseen asiaan. Hän kuitenkin herätti pelkällä olemuksellaan Marshin seksihorroksesta ja hän päätti, että selibaatti saa riittää.

”Selibaatti on minusta oikein toimiva ja hyvä asia silloin, kun se on oma valinta eikä aiheuta itselle kärsimystä.”

Kun Marshin hormonit virkosivat, hän lähes ensitöikseen opetteli tyydyttämään itsensä. Sellainen taito oli jäänyt nuorempana hankkimatta.

”Rupesin laadukkaan pornon avulla tutkiskelemaan, mistä oikein pidän.”

Uusi eka kerta

Sitten on edessä se toka eka kerta. Jos on ollut vuosia ilman seksiä, homma ei ehkä etene itsestään. Heli Heinon ensimmäinen kerta Alin kanssa oli sellainen, jota hän voi suositella muillekin.

”Aloittaisin saunasta. Siellä on helppo olla lähekkäin alasti ja tottua toisen kosketukseen ilman seksiä. Ja tosiaan sinne omaan alapäähänsä voi etukäteen katsoa, että miltä se näyttää, ja vähän siistiä vaikka karvoitusta.”

Heinon vinkit ovat hyvin konkreettisia: saunan jälkeen voi hieroa toista hyväntuoksuisella öljyllä. Jos sovitaan, että tästä se lähtee, otetaan liukuvoide esille. Jos sattuu tai on muuten hankalaa, homma lopetetaan.

”Eikä todellakaan yhden kertakokeilun perusteella kannata päätellä, ettei minusta enää ole tähän!”

"Hän näytti minulle yhdessä yössä, millainen nainen olen.”

Heli Heinon ehkä merkittävin oivallus on ollut, että seksiin voi liittyä keskustelua ja huumoriakin, ja silloin se on parhaimmillaan.

Minna Marshin paluu seksiin on kuin edesmenneestä Regina-lehdestä: erään miehen kanssa oli sovittu, että kahden viikon päästä hotellissa se tapahtuu. Mies toivoi Marshin pukeutuvan stay up -sukkiin ja korkokenkiin. Molempia jännitti niin, että mies pyysi Marshilta päänsärkylääkettä.

”Koska olin niin henkisesti valmis ja koin, että tämän miehen kanssa on turvallinen olo, meillä oli viiden minuutin kuluttua vaatteet pois päältä. Hän näytti minulle yhdessä yössä, millainen nainen olen.”

Marsh esimerkiksi ymmärsi, että hän on nainen, joka pitää verkkosukkahousuista ja tiukoista mekoista, vaikkei ollut aiemmin sellaisia käyttänyt.

Hotellimiehestä ei tullut Marshille parisuhdetta eikä hän sellaista ollut etsimässäkään. Sitähän ei seksiin mitenkään välttämättä tarvita. Seksuaalisen avautumisensa kautta hän löysi itsensä myös muilla tasoilla.

"Minulla on Tampereella vakiopubi, jossa käyn tanssimassa. Lopetin alkoholin käytön 25 vuotta sitten, ja tanssin siellä usein yksin ja silmät kiinni. En välitä siitä, jos joku tuijottaa. Nyt olen seksuaalisesti onnellinen. Mutta olen myös tehnyt helvetinmoisen työn sen eteen." g

Juttu on alun perin ilmestynyt toukokuun 2017 Gloriassa.

Inka-78

Rohkeasti vain! Seksielämästäsi voi tulla upeaa, vaikka takana olisi pitkä kuiva kausi

Olipas kivaa luettavaa. Onneksi näistä asioista puhutaan nykyään enemmän. Googlella etsin aiheeseen liittyen ja piristystä makuuhuoneeseen on monenlaista. Myös useita blogeja tuli vastaan ,joissa asiasta puhutaan. Esimerkiksi http://www.city.fi/blogit/addikti/piristysta+makuuhuoneeseen+paivalehtien+sivuilta/132251 ja toinen vaikkakin hieman vanhempi, niin yhä ajankohtainen http://vaarallisialeluja.omablogi.fi/2014/12/27/uusia-kujeita/
Lue kommentti
Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.
Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.

Miia Khan pukeutuu vaatteisiin, jotka korostavat persoonaa ja joilla on historiaa. Liian huoliteltu tyyli on hänelle kauhistus.

Kun Miia ja Uzair Khan päättivät mennä naimisiin, Miia tiesi heti, että hän ei pukeutuisi perinteiseen valkoiseen morsiusliikkeen pukuun.

Miia ei kuitenkaan ollut varautunut siihen, että puku tulisi vastaan kotikadulla sijaitsevan Ateljé Idylle -kivijalkaliikkeen ikkunassa. Puvun korkea kaulus, helmikirjailu, vartalonmyötäinen linja ja pohjepituus hurmasivat. Ystävän houkuttelemana Miia lupasi käydä myös morsiusliikkeessä. Kerta riitti. Olo oli ”kuin chihuahualla, jolla on päällään sirkusasu”.

”Prinsessajutut eivät tuntuneet omilta”, Miia kertoo.

Miia halusi hääasuunsa dramatiikkaa, joten hän suostutteli stylistiystävänsä Jasmin Mishiman hääasunsa hattutaiteilijaksi. Yhteistyönä syntyi valkoinen lintupäähine, jossa oli kasvoille laskeutuva harso.

”Halusin näyttää itseltäni, en morsiamelta. Oli ihanaa, että päässäni oli kiinnostava katseenvangitsija.”

”Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Hääpuvun valinta kuvaa Miian asuvalintoja yleisestikin. Viestintätoimisto Milttonin johtajana työskentelevä nainen ihailee Ranskan Voguen entisen päätoimittajan Carine Roitfeldin tyyliä, joka on naisellinen, mutta sopivasti huoleton. Tukka hapsottaa hallitusti ja meikki on rento.

”Pidän lookista, jossa on ripaus sottapyttymeininkiä.”

Miia ei pidä itseään erityisen rohkeana pukeutujana. Hän vain haluaa, että kertoo hänestä itsestään.

”Kun mietin, ketkä jäävät mieleeni, pukeutumisella on merkitystä. Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Miia tiesi jo lapsena, mitä haluaa pukea päälleen. Hän vietti tuntikausia äitinsä kampaamossa, selaili ulkomaalaisia muotilehtiä ja fanitti Dingoa.

Kun Miia oli seitsemänvuotias, äiti osti tyttärelleen kesäjuhliin kukkamekon hollolalaisesta putiikista. Tyyli ei ollut mieluinen.

”Otin sakset, menin huoneeseeni ja tein mekosta hameen. Haaveilin pitkään, että alan tehdä vaatteita työkseni. Harmi, että minulla ei ole lainkaan käsityötaitoja.”

Kuvaile tyyliäsi.

Klassisen rönsyilevä. Ostan vain vaatteita, joista tiedän, että käytän niitä ainakin kymmenen vuotta. Rakastan päähineitä, kenkiä, sormuksia ja laukkuja. Pidän teatraalisuudesta, Saksikäsi Edwardista, Liisa Ihmemaassa -elokuvan Hatuntekijästä ja Jali ja Suklaatehdas -leffan tunnelmasta.

Miksi asusteet ovat sinulle tärkeitä?

Maustan niillä tyyliäni. Käytän usein samaa kokonaisuutta, jonka päivitän vaihtuvilla hepenillä. Lempiasusteeni on Anna Dello Russon lintupäähine. Ostin sen ystävältäni ja olen tanssinut se päässäni Flow-festivaaleilla sekä juhlinut syntymäpäivääni. Myös 1920-luvun strassihäälaukkuni on rakas. Ostin sen yli kymmenen vuotta sitten Play it again, Sam -vintageliikkeestä. Päätin, että jos joskus menen naimisiin, se on laukkuni.

Mistä teet ihanimmat löytösi?

Olen aina viihtynyt vinteillä. Niiden pysähtynyt tunnelma kiehtoo. Siksi teen parhaimmat löytöni vintagekaupoista, kirpputoreilta ja basaareista. Rakastan käytettyjä vaatteita ja hetkeä, kun löydän roskan keskeltä aarteen. Haluan, että vaatteillani on historiaa.

Minkä ilmiön toivoisit palaavan muotiin?

Hulluttelevuuden ja 1920–1930-lukujen rönsyilyn. Skandinaavinen tyyli on tällä hetkellä kliinistä, löysää ja minimalistista. Olisi mahtavaa, jos panostaisimme enemmän laatuun. Siis siihen, että vaatteet jäisivät käyttöön eivätkä vain kävisi kaapissa. Sama ajatus kiehtoo arkkitehtuurissa. Kahdessa päivässä nousevat betonihirvitykset eivät puhuttele.

Paras tyylivinkkisi?

Patsulituoksut viimeistelevät lookin. Toivoisin myös, että miettisimme enemmän persoonaamme ja toisimme sitä esiin. Muiden jäljitteleminen on tylsää. Mustat t-paidat ja farkut on nähty.

Kenen tyyliä ihailet?

Jorma Uotisen. Hän iskee kasvoilleen hulvattomat lasit ja pitää hauskaa. Jorma näyttää, että pukeutuminen ei ole vakavaa. Bisnestyylinkään ei tarvitse olla tylsää. Uskon, että asiakkaat nauttivat, kun he näkevät, millaisen persoonan kanssa ovat tekemisissä.

Mitä ostosta kadut?

Hätäisiä hankintoja, jotka eivät tunnu oikeilta. Onneksi teen harvoin huteja. Vaatteessa pitää olla sielua. Määrä ei myöskään korvaa laatua. Mottoni on, että mieluummin kahdet hyvät alus- ja sukkahousut kuin kymmenet sinne päin.

Minne matkustat mieluiten?

Pariisiin. Haluaisin tietää, mikä on pariisilaisten salaisuus, kun he saavat asunsa näyttämään aina seksikkäiltä ja persoonallisilta. He kantavat itsensä upeasti. Voisin kävellä tuntikausia kaupungin kaduilla ja ihailla vastaantulijoita.

Lempimatkamuistosi?

Häämatkamme Marokkoon viime keväänä. Kävimme Casablancassa, Marrakechissa, Fèsissä, Atlas-vuorilla ja Tangerissa, joka oli samaan aikaan ränsistynyt ja kaunis. Miesten tyyli inspiroi. Heillä oli isot olkihatut ja babouche-tossut. Mieheni nauroi, kun ostin samanlaisen hatun kotiin.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tykkään hulluista ja tuntemattomista hörhökkeistä, jotka tulevat eteeni odottamatta. En ole koskaan sisustanut kotiani sisustusliikkeiden valikoimilla.

Mitä sisustaminen merkitsee?

Kokemuksia ja persoonaa, samaa kuin vaatteet. Kodissa pitää olla ripaus vintin ja antiikkiliikkeen tuntua. Haaveilin käsin tehdystä villamatosta, mutta päätin odottaa. Se ei ole paras valinta lapsiperhearkeemme. Onneksi hiljaa hyvä tulee. Koti elää ja muuttuu mukanamme.

Kuka?

Miia Khan, 36, viestintätoimisto Milttonin johtaja ja osakas. Työskentelee kehitystehtävissä ja markkinointiviestinnässä.

Perhe: Puoliso Uzair Khan ja poika Ché, 7.

Lempikirja: Elämäkerrat. ”Rakastan tarinoita, jotka kertovat oikeista ihmisistä ja tapahtumista. Viimeksi luin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan. Knausgård kirjoitti rohkeasti, puhtaasti ja leikkaamattomasti.”

Lempiravintola: ”Antto Melasniemen paikat, kuten Kuurna. Melasniemen ravintoloissa on jujua ja laadukkaita, kotimaisia raaka-aineita.”

 

Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula Laineelta häneltä kannattaa kysyä, miten käy suomalaisen työn ja demokratian.

Paula Laine pyrkii yhdessä tiiminsä kanssa luomaan toimivampaa yhteiskuntaa, ja juuri nyt hän on erityisen huolestunut demokratian tilasta.

”Autoritääriset suuntaukset ovat saaneet jalansijaa jopa Euroopassa. Demokratian säilymistä ei takaa se, että me tykkäämme siitä”, hän aloittaa.

”Monet ongelmat ovat tällä hetkellä viheliäisiä, eikä demokratia ole pystynyt niitä ratkaisemaan. Kiinan tyyppiset toimijat nauravat mahat kippurassa demokratian kompuroinnille eri puolilla. Kansanvalta vaatii suurta uudistamista. Suurin osa sen toimintamalleista ja rakenteista on pysynyt ennallaan yli sata vuotta.”

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä. Se tarvitsisi piristyäkseen uutta puhtia, tavallisten kansalaisten osallistumista, kouluttautumista ja valppautta.

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä.

”Puolustan demokratiaa intohimoisesti. Sen keskellä on usko ihmiseen. Voi olla, että tulevaisuudessa juuri demokratia onkin se kestävin malli. Kun tulee tekoäly, ihmisiltä tarvitaan entistä enemmän empaattisuutta ja luovuutta, eli niitä asioita, jotka toteutuvat parhaiten, kun ihmisillä on mahdollisimman suuri vapaus.”

 

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto eli Sitra on eduskunnan alainen rahasto, joka työllistää noin 150 ihmistä. Sitran tavoite on edistää Suomen kehitystä, talouden kasvua ja kansainvälistä kilpailukykyä tutkimuksen ja kokeilujen avulla. Laineen luotsaamassa ennakointitiimissä syntyvät muun muassa visio Pohjoismaisen mallin tulevaisuudesta ja Sitran Megatrendit. Strategiatiimissä tehdään Sitran omaa strategiaa ja arvioidaan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

41-vuotias Laine tunnetaan suurten kokonaisuuksien ymmärtäjänä ja johtajana, joka osaa kuunnella.

”Tärkein tehtäväni johtajana on sparrata ja auttaa. En halua välttämättä johtaa puhetta. Tiimi kertoo, mitä tarvitsee.”

Tänä keväänä tekeillä on muun muassa projekti, jonka avulla järjestetään asiantuntijoita ja tietoa päättäjien avuksi. Informaa-tioähky uhkaa poliitikkoja siinä missä tavallisia ihmisiäkin. Projektissa on kokeiltu lupaavin tuloksin työpajoja, joissa uudet kunnanvaltuutetut, opiskelijat ja asiantuntijat ratkovat yhdessä yhteiskunnallisia ongelmia. Niistä valtuutettu saa omalle työlleen oleellista tietoa.

 

Moni muistaa pääministeri Juha Sipilän heiton ”kaiken maailman dosenteista”, joita hän ei välittäisi kuunnella päätöksiä tehdessään. Laine näkee työssään sekä tutkijoiden että poliitikkojen maailman ja ymmärtää molempia osapuolia.

”Mitä enemmän olen oppinut tuntemaan päättäjien työtä, sitä enemmän olen ruvennut sitä arvostamaan. Se on hyvin vaikea duuni. Poliitikot näkevät aika hyvin maailman muutoksen ja ymmärtävät, mitkä haasteet ovat. Ne ovat vaikeita kysymyksiä eikä niihin ole helppoja ratkaisuja. Vanhat rakenteet ja tavat eivät enää toimi.”

Suomen ja koko maailman vakavimpana ongelmana Laine pitää ilmastonmuutosta. Sen ratkaiseminen vaatisi poliitikoilta hyviä ja nopeita päätöksiä.

”Koko ihmiskunnan historian ajan nousseet hiilidioksidipäästöt pitäisi saada noin kymmenen vuoden aikana laskuun. Se on muutos, jota ei ole kertaakaan tehty. Maapallolla ei ole yhtään maata, jolle tämä ei olisi nyt akuutti asia.”

 

Suomen suurimpiin haasteisiin Laine lukee myös työelämän murroksen. Teknologian kehitys ja eliniän kasvu on muuttanut työn luonteen.

”Ennen muutos tarkoitti sitä, että poika ei seurannut isäänsä pellolle vaan suuntasi tehtaaseen. Nyt muutos tapahtuu yksilön näkökulmasta yhden elämän aikana. Ensin työskennellään pellolla ja sitten tehtaassa. Sitten pitäisi vielä opetella koodaamaan. Elinikäisestä oppimisesta puhutaan paljon, mutta miten se tehdään?"

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti.”

Laineen oma työelämä on hektistä ja useimmiten tiukasti aikataulutettua. Töiden vastapainona hän harrastaa ratsastusta, hoitaa kolmea kääpiösnautseria ja nauttii miehensä kanssa kotielämästä Sipoossa.

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti. Lounaan syön joka päivä, siitä en tingi. Ruoka on tärkeää hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Yritän myös tehdä yhden etäpäivän viikossa. Silloinkin voi olla kokouksia, mutta hoidan ne Skypellä. Olen oikeastaan aina tavoitettavissa, mutta en uhriudu tai harmittele. Se on minulle luonteva olemisen tapa. Olen on line koko ajan paitsi silloin kun olen ratsastamassa tai rakentamassa.”

Laine rakentaa miehensä kanssa Sipooseen pientä hevostilaa. Tarkoitus on käydä pian Tanskassa etsimässä sopivaa hevosta talliin.

”Suunnittelemme tallia kolmelle hevoselle, ja parasta olisi jos saisimme hoitajan, joka voisi pitää myös omia hevosiaan siellä.”

Puoliso on armeijatavaran erikoisliikkeen Varustelekan toimitusjohtaja Jari Laine. Pariskunnan työt ja työmatka tarkoittavat usein pitkiä päiviä. Koiria hoitamaan on palkattu kodinhoitaja-koiravahti.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan. Monet suhtautuvat kriittisesti kotiavun palkkaamiseen, ja mekin harkitsimme sitä pitkään. Se on osoittautunut hyväksi järjestelyksi.”

Laineen esikuvia ovat hänen omat vanhempansa. Isä työskenteli armeijassa upseerina, ja perhe muutti isän työn perässä ympäri Suomea. Äiti onnistui järjestämään uuden työpaikan itselleen jokaisesta uudesta kaupungista.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan.”

” En todellakaan ajattele, että kaikkien olisi helppoa muuttaa työn perässä. Meidän perheessämme se onnistui. Muutimme lapsuudessani monta kertaa, mutta siitä on hyvät muistot. Armeijan alueella elettiin omassa pienessä yhteisössä. Hiekkalaatikolle otettiin aina uudet tulijat lämpimästi vastaan. Perheet tulivat ja menivät.”

Laine kertoo viihtyvänsä työssään Sitrassa, mutta arvelee, että jossain vaiheessa siirtyy taas uusiin tehtäviin.

”Haluan tehdä aina jotakin hyvää. Olen Diakonissalaitoksen säätiön hallituksessa. En kuulu kirkkoon, mutta ne arvot, heikoista huolta pitäminen, ovat kaikkein tärkeimpiä.”

Kuka?

Paula Laine, 41, Sitran strategia- ja ennakointijohtaja.

Työskennellyt aiemmin Nokian johtotehtävissä.

Syntynyt Miehikkälässä. Asuu Sipoossa miehensä ja kolmen koiran kanssa.

Näin johdan

1) Tiimi ratkaisee. Rakenna ja kehitä toimiva tiimi.

2) Kuuntele – älä oleta.

3) Luo tiimille onnistumisen edellytykset, resurssit ja yhdessä sovitut tavoitteet.

4) Auta ihmisiä saavuttamaan heille merkityksellisiä asioita. Herätä sisäinen motivaatio.

5) Kanna vastuu – ole tukena vaikeissa paikoissa.