”Arvostan kaikenlaista estetiikkaa, myös muotia. Isällä oli antiikkiliike, jossa olin kesätöissä, joten sitä kautta olen oppinut pitämään antiikista, erityisesti lasista.”
”Arvostan kaikenlaista estetiikkaa, myös muotia. Isällä oli antiikkiliike, jossa olin kesätöissä, joten sitä kautta olen oppinut pitämään antiikista, erityisesti lasista.”

Moniosaaja Rakel Liekki, 36, on tottunut siihen, että hänen julkinen työnsä kirvoittaa paljon alatyylistä palautetta. ”Jos joku kirjoittaa jotain törkeää, hän ei puhu minusta ihmisenä, vaan kommentti kertoo enemmän kirjoittajasta itsestään. Ajattelen, että kaikissa ihmisissä on silti potentiaalinen mahdollisuus hyvään”, hän pohtii.

”En väitä olevani mikään erinomainen kokki”, sanoo Rakel Liekki, 36.

Hän on juuri selostanut, mitä on tarjonnut kotonaan edellisenä viikonloppuna järjestetyissä vaatteidenvaihtobileissä: lammaspitaleipiä, joissa oli marokkolaiseen tyyliin maustettua lampaanjauhelihaa ja minttu-jukurttikastiketta.

Sitten hän luettelee ”bravuurinsa”, mangoldikääryleiden reseptin, johon hän käyttää itse siirtolapuutarhapalstallaan kasvattamiaan mangoldeja. (Niidenkin sisään tulee lammasjauhelihaa ja marokkolaisia mausteita.)

Moniosaaja tekee mitä vain

Ennen kuin Rakel alkaa selostaa itse keittelemistään, juustojen kanssa tarjottavista hilloista, on syytä huomauttaa, ettei Tiina-Rakel Liekki, alkuperäiseltä nimeltään Tiina-Rakel Koponen, ole lainkaan kokki, vaan toimittaja ja tv-kasvo, joka on ollut enemmän ja vähemmän esillä suomalaisessa julkisuudessa koko 2000-luvun.

On makukysymys, painottaako Rakelin uraa entisenä pornonäyttelijänä, koulutettuna kuvataiteilijana, radiojuontajana, kolumnistina, kansanedustajan ex-puolisona, uutistoimittajana vai tv-tähtenä.

On makukysymys, painottaako Rakelin uraa entisenä pornonäyttelijänä, koulutettuna kuvataiteilijana, radiojuontajana, kolumnistina, kansanedustajan ex-puolisona, uutistoimittajana vai tv-tähtenä. Tai harrastajakulinaristina. Sen verran monta ruuanlaittoaiheista haastattelukin hän on antanut.

Rakel hörppii appelsiininmakuista teetä ja kertoo samana päivänä julkaistusta videobloggauksestaan, jossa hän esiintyy ilman meikkiä. Sen on tarkoitus havainnollistaa, ettei kukaan näytä luonnostaan, ilman tuntikausien ammattimaista tälläämistä, sellaiselta kuin hän näytti helmikuussa Uuden Musiikin Kilpailun lähetyksien some-juontajana.

Paljon sanottavaa

Vloggaus on osa Rakelin kuplassa -nimistä ohjelmaa, joka taas on osa Ylen Kioski-konseptia. Nimikko-ohjelmassaan Rakel käsittelee ulkonäköpaineiden, sukupuolioletusten, nuorten asunnottomuuden, köyhyyden tai lihavuuskiusaamisen kaltaisia, nuoria toivottavasti kiinnostavia yhteiskunnallisia aiheita.

Hän selittää ulkonäköaiheesta innostuneena ja vähän akateemisen kuuloisesti.

”Luin pitkän Time-lehden jutun kauneuskirurgiasta. Ihmisen ulkonäöstä on tullut jatkuvasti parannettava suoritus, projekti, jossa on tultava parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestään. Tulevaisuudessa kauneuskirurgiaa käytetään samoista syistä kuin nyt meikataan.”

Oman suhteensa ulkonäköönsä hän määrittelee mutkattomaksi. Tänään on meikkiä, ripsiväriä ja huulipunaa, vaikkei niin kuulemma ole joka päivä.

”Puin värikkään paidan, ja sen takia ajattelin, että näyttää kivemmalta kun on vähän meikattu.”

Jalassa on tiukat mustat farkut ja Minna Parikan nahkaiset pupunkorvatennarit.

Tunnetuksi Panokoulusta

”En väitä olevani mitenkään erinomainen” tai ”en tunne olevani mitenkään erityinen” ovat lauseenparsia, jotka toistuvat Rakelin puheessa.

Niillä usein alkaa kertomus omista työsaavutuksista tai luonteenpiirteistä.

”Vanha työkaverini radiosta tuli sanomaan vähän aikaa sitten, että hän on ilahtuneena seurannut, miten menestynyt olen. En erityisesti pidä itseäni menestyneenä”, Rakel selittää sohvalla Kioski-ohjelman toimituksessa, joka on edesmenneen Kotikadun studiossa Pasilassa.

Nyt täällä näkyy nuorekkuutta tavoitteleva Yle. Keskellä valtavaa tilaa on pakollinen luovien toimistojen sisustuselementti, vanha pöytäjalkapallopeli. Yhdessä nurkassa Prinssi Jusuf ja Musta Barbaari kuvaavat Mamu-Suomi-mamu -ohjelmaansa. Toisen nurkan seinällä on Liekin kuvataidetta, puulle tehtyjä, c-kasetin näköisiä kirkkaanvärisiä maalauksia.

”Vanha työkaverini radiosta tuli sanomaan vähän aikaa sitten, että hän on ilahtuneena seurannut, miten menestynyt olen. En erityisesti pidä itseäni menestyneenä.”

Menestynyt-sanaa voi kierrellä, mutta kyllä Rakelin toimittaja-cv ihan vaikuttavalta näyttää, ja hän tietää sen itsekin: on suoraa iltapäivälähetystä Radio Suomipopilla, keskusteluohjelma Subilla, vakiojäsenenä keskustelemassa Radio Suomen Pyöreässä pöydässä, freelance-toimittajan töitä, kuten näkyviä kolumneja moniin sanomalehtiin sekä netti- ja uutistoimittajan töitä Ylellä.

Ehkä joukkoon voi laskea myös Pornostara-ohjelman, jota hän teki 2000-luvun alussa suositulla MoonTV-kanavalla, jossa tehtiin kaikki toisin kuin perinteisessä televisiossa oli aiemmin tehty. Wallu Valpio juonsi festareilla kännissä, nykyään kokkina tunnettu Meri-Tuuli Lindström poltti häpykarvojaan sytkärillä – ja Rakel Liekki kokeili dildoja ja muita seksivälineitä Rakelin ja Lassin panokoulussa.

Materiaali on sellaista, ettei sitä löydä Youtubesta. Siitä kansa oppi Rakelin tuntemaan.

Onnellisen perheen kasvatti

Rakelin lapsuus Mikkelissä oli hänen kuvailunsa mukaan ”onnellinen” – ja taiteellinen.

”Äiti on edelleen yksi parhaista ystävistäni. Kasvoin perheessä, jossa välittäminen sanallistettiin ja puhuttiin toisille muutenkin nätisti. Päätämme perheenjäsenten kesken kaikki puhelut edelleen: pus, pus, tykky, tykky”.

”Tunsin, että minut hyväksyttiin, ja minulla oli paljon kavereita.”

Nyt eläkkeellä oleva äiti työskenteli vastasyntyneiden teholla ja opetti vauvahierontaa, isä on ollut tavaratalonjohtajana ja pitänyt myöhemmin muun muassa antiikki- ja levykauppaa. Perheen kolmea tytärtä kannustettiin harrastamaan.

”Kävin kuvataidekerhossa, ponitalleilla ja harrastin teatteria. Olin mukana viittomakielisessä lastenteatterissa ja olin Virossakin viittomassa Pekka Töpöhäntää. Tunsin, että minut hyväksyttiin, ja minulla oli paljon kavereita.”

Silti, kun Rakel muutti 15-vuotiaana kotoa Lapinlahdelle käydäkseen siellä kuvataidelukiota, hän tajusi ensimmäisen kerran, ettei ollutkaan erityinen. Sen verran normatiivinen ja homogeeninen ympäristö pieni Mikkeli oli.

”Ei se silti ollut mitenkään dramaattista. Lukiossa sain vain niin paljon hyviä kavereita. Tajusin myös, että se kannattaa suorittaa hyvin. Istuin eturivissä ja kävin historianopettajan kanssa neuvottelemassa, että sain kurssista kympin.”

Ei sittenkään kuvataiteilijaksi

Kun opintie jatkui ammattikorkeakouluun taidemaalarilinjalle, äiti yritti varovasti ehdottaa, kannattaisiko kuitenkin opiskella kuvaamataidonopettajaksi.

Sen verran äiti tiesi, ettei kuvataiteella Suomessa kovin moni elä, eikä Rakelkaan ole koskaan tehnyt pelkästään taidetta.

”Jossain vaiheessa huomasin, että vuokra pitää maksaa ja ruokaa ostaa. Tein niin paljon enemmän toimittajan töitä, ettei taiteelle jäänyt enää aikaa.”

Maalaamista Liekki ei ole kuitenkaan pysyvästi hylännyt. Ehkä sitten joskus kuusikymppisenä pienessä mökissä Etelä-Ranskassa voi taas tehdä vaikka kuvituksia satukirjoihin.

”Naisen naama kuluu televisiossa niin, ettei tällaisia töitä voi varmaan enää paljon yli viisikymppisenä tehdä.”

”Maalaamiselle ei ole mitään ikärajaa. Muutenhan naisen naama kuluu televisiossa niin, ettei tällaisia töitä voi varmaan enää paljon yli viisikymppisenä tehdä.”

Tietynlainen taideprojekti on Liekin omien sanojen mukaan ollut myös hänen viisivuotinen uransa pornomaailmassa.

Aikuisviihdettä hän halusi ryhtyä tekemään siksi, että häntä on aina ärsyttänyt, jos hänelle on sanottu, ettei jotakin voi tehdä, varsinkin ”jos ei jotakin voi tehdä siksi, koska on tyttö”.

Taideopiskelijapiireissä oltiin muutenkin anarkistisia ja epäkonservatiivisia. Image-lehden haastattelussa vuonna 2010 Rakel Liekki kertoo, että hän löi kaverinsa kanssa vetoa, että pystyy vuodessa brändäämään itsestään Suomen kuuluisimman pornotähden.

Reipas, fiksunoloinen ja epäpornonäyttelijämäinen Liekki nousi nopeasti julkisuuteen. Hän antoi paljon haastatteluja ja sai ”älykkään pornotähden” maineen. (Jälkikäteen hän on sarkastisesti todennut, ettei se ollut kovin vaikeaa.)

Virallisesti päätyttyään pornoura jatkui vielä saman aihepiirin performanssiteoksessa, jonka Rakel teki ryhmätyönä Kiasmaan 2006, mutta nykyään – tai toistaiseksi – se ei ole Liekin työagendassa.

”En varmaankaan enää tekisi asioita, joita olen parikymppisenä tehnyt, kuten eivät monet muutkaan. Mutta olen jo kauan sitten lakannut ripottelemasta tuhkaa päälleni sen takia. Pornotausta ei ole estänyt minua tekemästä yhtään mitään.”

Teflonpinta törkykommenteille

Rakel istuu siivouskomeron lattialla. Selän takana on korkea pino muoviämpäreitä ja siivoojan kärry. Hän kumartuu eteenpäin ja painaa kameran käyntiin.

Ensimmäinen viime syksynä julkaistu Rakelin kuplassa käsitteli nettivihaa, josta Rakel on todella saanut oman osansa.

”Mä tulin tänne siivouskomeroon, kun mä en halunnut, että kukaan näkee, kun mä puhun tätä.”

Ensimmäinen viime syksynä julkaistu Rakelin kuplassa käsitteli nettivihaa, josta Rakel on todella saanut oman osansa. Youtubesta löytyvän ohjelman ensimmäinen palaute on: ”Sä oot vitun likainen suomalainen huora ja ruma.”

Se ei ole lainkaan pahimmasta päästä. Rakel lukee palautteita ohjelmassa selvästi huvittuneena.

”Jos joku kirjoittaa jotain törkeää, hän ei puhu minusta ihmisenä.”

”Olen kehittänyt aika hyvän teflonin kaikenlaiseen asiattomaan kommentointiin”, Rakel sanoo puoli vuotta myöhemmin.

Hänen tyylinsä on vastata kaikkein törkeimpiinkin kommentteihin tyyliin: ”Hei Esko, pidän tätä asiattomana. Haluaisitko keskustella lisää, miksi sanoit noin.”

”Luulen, että olen jo lapsuudessa oppinut, että olen ihan hyvä sellaisena kuin olen. Jos joku kirjoittaa jotain törkeää, hän ei puhu minusta ihmisenä, vaan kommentti kertoo enemmän kirjoittajasta itsestään. Ajattelen, että kaikissa ihmisissä on silti potentiaalinen mahdollisuus hyvään.”

Se yksityinen Rakel

Hieman imelään kommenttiin tarttuu Rakelin kuplassa -ohjelman tuottaja Lotta Stenroos, joka tekee lähtöä Kioskin studiolta kotiin.

”Vähän aikaa sitten halusin raivota Rakelille yhden ärsyttävän puhelun jälkeen – niin kuin ystävälle voi tehdä ja odottaa, että saa vastakaikua ja empatiaa. Rakel alkoikin ymmärtää vastapuolta ja selittää, että sillä on varmasti tosi paha olla, kun se käyttäytyy noin”, Stenroos pilkkaa hyväntahtoisesti työkaverinsa ymmärtäväisyyttä.

Ikävältä palautteelta suojaava teflonpinta tietysti näkyy. Rakel on erittäin tarkka, ettei puhu mitään parisuhdeasioistaan. Niistä tiedetään vain vuonna 2011 päättynyt rekisteröity parisuhde vasemmistoliiton kansanedustajan Silvia Modigin kanssa.

Hän myös korostaa, että on olemassa erikseen julkinen ja yksityinen Rakel Liekki.

”Yksi ystäväni kerran kysyi, että mikä niiden ero on. Yksityinen Rakel on paljon lussumpi, lempeämpi ja konsensushakuisempi, ja sen mielipiteet ovat paljon vähemmän dramaattisia kuin julkisen Rakelin. En jaksa vapaalla yhtään vääntää mistään asioista vaan totean hyvin nopeasti, että selvä, me ollaan tästä asiasta eri mieltä.”

Välillä taustalla

Ylen uutistoimitukseen Rakel hakeutui muutama vuosi sitten sen takia, että halusi pitää taukoa työnteosta omalla persoonallaan.

”Uutisten tekemiseen ei liity mitenkään se, kuka olet. Silloin on vähän vapaampi, kun on töissä tietokoneen takana eivätkä jutut henkilöidy minuun. On ihan mukavaa elää välillä maailmassa, jossa ei ole aina suvakkihuora tai feminatsi”, Rakel sanoo.

Nyt kasvottomat vuodet ovat ohi, mutta se kuuluu työnkuvaan. Oma ohjelma vaatii jatkuvaa läsnäoloa Facebookissa, Twitterissä ja Snapchatissä.

"On ihan mukavaa elää välillä maailmassa, jossa ei ole aina suvakkihuora tai feminatsi”

”Minulla ei itselläni ole mikään tarve olla esillä, mutta nyt teen tällaista työtä, johon se kuuluu.”

Työllä on Rakelin elämässä iso rooli.

”En väitä olevani mitenkään erityisen hyvä ihminen, mutta minulla on lapsesta saakka ollut voimakas tarve oikeudenmukaisuuteen. Tulee hyvä olo, kun pystyy auttamaan ja tuntee olevansa tarpeellinen.”

Ei extreme-lajeja, kiitos

Ihan pian koittaa se aika vuodesta, jolloin Rakel pääsee rakkaimman harrastuksensa, siirtolapuutarhaviljelyn pariin.

Se alkoi omalla parvekkeella Ikea-kasseista kasvatetuista puikulaperunoista. Nykyään satoa tulee niin paljon, että salaattia riittää riesaksi asti Ylen jääkaappiin.

”En väitä olevani mikään erinomainen viljelijä.”

”En tiedä mitään rentouttavampaa kuin mennä hitaana sunnuntaiaamuna parvekkeelle kahvikuppi kädessä nyppimään parvekekukkia. En voisi kuvitellakaan harrastavani vapaa-aikanani mitään extremeä, kuten jotain moottoripyöräilyä.”

Lempeä yksityis-Rakel myös ostaa itselleen joka perjantai kukkia ja haluaa kesällä parvekkeelleen ehdottomasti sellaisia kasveja, joita voi nyppiä.

”En tiedä mitään rentouttavampaa kuin mennä hitaana sunnuntaiaamuna parvekkeelle kahvikuppi kädessä nyppimään parvekekukkia. En voisi kuvitellakaan harrastavani vapaa-aikanani mitään extremeä, kuten jotain moottoripyöräilyä.”

Mangoldikääryleidensä reseptin, sen bravuurin, Rakel Liekki jätti myös varkaalle, joka kävi taannoin leikkaamassa Liekin siirtolapuutarhapalstalta mangoldit omaan käyttöönsä.

”Jätin mangoldien viereen lapun, jossa luki: 'Olet pitänyt tarpeellisena ottaa mangoldejani, joten tässä on resepti mangoldikääryleisiin'. Laitan aina sen verran enemmän kasvamaan, että jos joku tuntee itsensä nälkäiseksi, niin niistä riittää.”

Kuka?

* Tiina-Rakel Liekki (ent. Tiina-Rakel Koponen), 36, syntyi 1979 Suonenjoella ja kasvoi Mikkelissä.

* Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta vuonna 2001.

* 2000-luvun alussa Rakel nousi valtakunnan julkisuuteen pornonäyttelijänä. Toimittajan töitä hän on tehnyt vuodesta 2005 lehtiin, radioon ja televisioon.

* Rakel on ollut naimisissa Private Line -yhtyeessä soittaneen Juha Jakosen kanssa sekä rekisteröidyssä parisuhteessa vasemmistoliiton kansanedustajan Silvia Modigin kanssa. Hän on kirjoittanut kirjan Hyvän olon seksi (Paasilinna 2010).

 

Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.
Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.

Miia Khan pukeutuu vaatteisiin, jotka korostavat persoonaa ja joilla on historiaa. Liian huoliteltu tyyli on hänelle kauhistus.

Kun Miia ja Uzair Khan päättivät mennä naimisiin, Miia tiesi heti, että hän ei pukeutuisi perinteiseen valkoiseen morsiusliikkeen pukuun.

Miia ei kuitenkaan ollut varautunut siihen, että puku tulisi vastaan kotikadulla sijaitsevan Ateljé Idylle -kivijalkaliikkeen ikkunassa. Puvun korkea kaulus, helmikirjailu, vartalonmyötäinen linja ja pohjepituus hurmasivat. Ystävän houkuttelemana Miia lupasi käydä myös morsiusliikkeessä. Kerta riitti. Olo oli ”kuin chihuahualla, jolla on päällään sirkusasu”.

”Prinsessajutut eivät tuntuneet omilta”, Miia kertoo.

Miia halusi hääasuunsa dramatiikkaa, joten hän suostutteli stylistiystävänsä Jasmin Mishiman hääasunsa hattutaiteilijaksi. Yhteistyönä syntyi valkoinen lintupäähine, jossa oli kasvoille laskeutuva harso.

”Halusin näyttää itseltäni, en morsiamelta. Oli ihanaa, että päässäni oli kiinnostava katseenvangitsija.”

”Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Hääpuvun valinta kuvaa Miian asuvalintoja yleisestikin. Viestintätoimisto Milttonin johtajana työskentelevä nainen ihailee Ranskan Voguen entisen päätoimittajan Carine Roitfeldin tyyliä, joka on naisellinen, mutta sopivasti huoleton. Tukka hapsottaa hallitusti ja meikki on rento.

”Pidän lookista, jossa on ripaus sottapyttymeininkiä.”

Miia ei pidä itseään erityisen rohkeana pukeutujana. Hän vain haluaa, että kertoo hänestä itsestään.

”Kun mietin, ketkä jäävät mieleeni, pukeutumisella on merkitystä. Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Miia tiesi jo lapsena, mitä haluaa pukea päälleen. Hän vietti tuntikausia äitinsä kampaamossa, selaili ulkomaalaisia muotilehtiä ja fanitti Dingoa.

Kun Miia oli seitsemänvuotias, äiti osti tyttärelleen kesäjuhliin kukkamekon hollolalaisesta putiikista. Tyyli ei ollut mieluinen.

”Otin sakset, menin huoneeseeni ja tein mekosta hameen. Haaveilin pitkään, että alan tehdä vaatteita työkseni. Harmi, että minulla ei ole lainkaan käsityötaitoja.”

Kuvaile tyyliäsi.

Klassisen rönsyilevä. Ostan vain vaatteita, joista tiedän, että käytän niitä ainakin kymmenen vuotta. Rakastan päähineitä, kenkiä, sormuksia ja laukkuja. Pidän teatraalisuudesta, Saksikäsi Edwardista, Liisa Ihmemaassa -elokuvan Hatuntekijästä ja Jali ja Suklaatehdas -leffan tunnelmasta.

Miksi asusteet ovat sinulle tärkeitä?

Maustan niillä tyyliäni. Käytän usein samaa kokonaisuutta, jonka päivitän vaihtuvilla hepenillä. Lempiasusteeni on Anna Dello Russon lintupäähine. Ostin sen ystävältäni ja olen tanssinut se päässäni Flow-festivaaleilla sekä juhlinut syntymäpäivääni. Myös 1920-luvun strassihäälaukkuni on rakas. Ostin sen yli kymmenen vuotta sitten Play it again, Sam -vintageliikkeestä. Päätin, että jos joskus menen naimisiin, se on laukkuni.

Mistä teet ihanimmat löytösi?

Olen aina viihtynyt vinteillä. Niiden pysähtynyt tunnelma kiehtoo. Siksi teen parhaimmat löytöni vintagekaupoista, kirpputoreilta ja basaareista. Rakastan käytettyjä vaatteita ja hetkeä, kun löydän roskan keskeltä aarteen. Haluan, että vaatteillani on historiaa.

Minkä ilmiön toivoisit palaavan muotiin?

Hulluttelevuuden ja 1920–1930-lukujen rönsyilyn. Skandinaavinen tyyli on tällä hetkellä kliinistä, löysää ja minimalistista. Olisi mahtavaa, jos panostaisimme enemmän laatuun. Siis siihen, että vaatteet jäisivät käyttöön eivätkä vain kävisi kaapissa. Sama ajatus kiehtoo arkkitehtuurissa. Kahdessa päivässä nousevat betonihirvitykset eivät puhuttele.

Paras tyylivinkkisi?

Patsulituoksut viimeistelevät lookin. Toivoisin myös, että miettisimme enemmän persoonaamme ja toisimme sitä esiin. Muiden jäljitteleminen on tylsää. Mustat t-paidat ja farkut on nähty.

Kenen tyyliä ihailet?

Jorma Uotisen. Hän iskee kasvoilleen hulvattomat lasit ja pitää hauskaa. Jorma näyttää, että pukeutuminen ei ole vakavaa. Bisnestyylinkään ei tarvitse olla tylsää. Uskon, että asiakkaat nauttivat, kun he näkevät, millaisen persoonan kanssa ovat tekemisissä.

Mitä ostosta kadut?

Hätäisiä hankintoja, jotka eivät tunnu oikeilta. Onneksi teen harvoin huteja. Vaatteessa pitää olla sielua. Määrä ei myöskään korvaa laatua. Mottoni on, että mieluummin kahdet hyvät alus- ja sukkahousut kuin kymmenet sinne päin.

Minne matkustat mieluiten?

Pariisiin. Haluaisin tietää, mikä on pariisilaisten salaisuus, kun he saavat asunsa näyttämään aina seksikkäiltä ja persoonallisilta. He kantavat itsensä upeasti. Voisin kävellä tuntikausia kaupungin kaduilla ja ihailla vastaantulijoita.

Lempimatkamuistosi?

Häämatkamme Marokkoon viime keväänä. Kävimme Casablancassa, Marrakechissa, Fèsissä, Atlas-vuorilla ja Tangerissa, joka oli samaan aikaan ränsistynyt ja kaunis. Miesten tyyli inspiroi. Heillä oli isot olkihatut ja babouche-tossut. Mieheni nauroi, kun ostin samanlaisen hatun kotiin.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tykkään hulluista ja tuntemattomista hörhökkeistä, jotka tulevat eteeni odottamatta. En ole koskaan sisustanut kotiani sisustusliikkeiden valikoimilla.

Mitä sisustaminen merkitsee?

Kokemuksia ja persoonaa, samaa kuin vaatteet. Kodissa pitää olla ripaus vintin ja antiikkiliikkeen tuntua. Haaveilin käsin tehdystä villamatosta, mutta päätin odottaa. Se ei ole paras valinta lapsiperhearkeemme. Onneksi hiljaa hyvä tulee. Koti elää ja muuttuu mukanamme.

Kuka?

Miia Khan, 36, viestintätoimisto Milttonin johtaja ja osakas. Työskentelee kehitystehtävissä ja markkinointiviestinnässä.

Perhe: Puoliso Uzair Khan ja poika Ché, 7.

Lempikirja: Elämäkerrat. ”Rakastan tarinoita, jotka kertovat oikeista ihmisistä ja tapahtumista. Viimeksi luin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan. Knausgård kirjoitti rohkeasti, puhtaasti ja leikkaamattomasti.”

Lempiravintola: ”Antto Melasniemen paikat, kuten Kuurna. Melasniemen ravintoloissa on jujua ja laadukkaita, kotimaisia raaka-aineita.”

 

Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula Laineelta häneltä kannattaa kysyä, miten käy suomalaisen työn ja demokratian.

Paula Laine pyrkii yhdessä tiiminsä kanssa luomaan toimivampaa yhteiskuntaa, ja juuri nyt hän on erityisen huolestunut demokratian tilasta.

”Autoritääriset suuntaukset ovat saaneet jalansijaa jopa Euroopassa. Demokratian säilymistä ei takaa se, että me tykkäämme siitä”, hän aloittaa.

”Monet ongelmat ovat tällä hetkellä viheliäisiä, eikä demokratia ole pystynyt niitä ratkaisemaan. Kiinan tyyppiset toimijat nauravat mahat kippurassa demokratian kompuroinnille eri puolilla. Kansanvalta vaatii suurta uudistamista. Suurin osa sen toimintamalleista ja rakenteista on pysynyt ennallaan yli sata vuotta.”

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä. Se tarvitsisi piristyäkseen uutta puhtia, tavallisten kansalaisten osallistumista, kouluttautumista ja valppautta.

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä.

”Puolustan demokratiaa intohimoisesti. Sen keskellä on usko ihmiseen. Voi olla, että tulevaisuudessa juuri demokratia onkin se kestävin malli. Kun tulee tekoäly, ihmisiltä tarvitaan entistä enemmän empaattisuutta ja luovuutta, eli niitä asioita, jotka toteutuvat parhaiten, kun ihmisillä on mahdollisimman suuri vapaus.”

 

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto eli Sitra on eduskunnan alainen rahasto, joka työllistää noin 150 ihmistä. Sitran tavoite on edistää Suomen kehitystä, talouden kasvua ja kansainvälistä kilpailukykyä tutkimuksen ja kokeilujen avulla. Laineen luotsaamassa ennakointitiimissä syntyvät muun muassa visio Pohjoismaisen mallin tulevaisuudesta ja Sitran Megatrendit. Strategiatiimissä tehdään Sitran omaa strategiaa ja arvioidaan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

41-vuotias Laine tunnetaan suurten kokonaisuuksien ymmärtäjänä ja johtajana, joka osaa kuunnella.

”Tärkein tehtäväni johtajana on sparrata ja auttaa. En halua välttämättä johtaa puhetta. Tiimi kertoo, mitä tarvitsee.”

Tänä keväänä tekeillä on muun muassa projekti, jonka avulla järjestetään asiantuntijoita ja tietoa päättäjien avuksi. Informaa-tioähky uhkaa poliitikkoja siinä missä tavallisia ihmisiäkin. Projektissa on kokeiltu lupaavin tuloksin työpajoja, joissa uudet kunnanvaltuutetut, opiskelijat ja asiantuntijat ratkovat yhdessä yhteiskunnallisia ongelmia. Niistä valtuutettu saa omalle työlleen oleellista tietoa.

 

Moni muistaa pääministeri Juha Sipilän heiton ”kaiken maailman dosenteista”, joita hän ei välittäisi kuunnella päätöksiä tehdessään. Laine näkee työssään sekä tutkijoiden että poliitikkojen maailman ja ymmärtää molempia osapuolia.

”Mitä enemmän olen oppinut tuntemaan päättäjien työtä, sitä enemmän olen ruvennut sitä arvostamaan. Se on hyvin vaikea duuni. Poliitikot näkevät aika hyvin maailman muutoksen ja ymmärtävät, mitkä haasteet ovat. Ne ovat vaikeita kysymyksiä eikä niihin ole helppoja ratkaisuja. Vanhat rakenteet ja tavat eivät enää toimi.”

Suomen ja koko maailman vakavimpana ongelmana Laine pitää ilmastonmuutosta. Sen ratkaiseminen vaatisi poliitikoilta hyviä ja nopeita päätöksiä.

”Koko ihmiskunnan historian ajan nousseet hiilidioksidipäästöt pitäisi saada noin kymmenen vuoden aikana laskuun. Se on muutos, jota ei ole kertaakaan tehty. Maapallolla ei ole yhtään maata, jolle tämä ei olisi nyt akuutti asia.”

 

Suomen suurimpiin haasteisiin Laine lukee myös työelämän murroksen. Teknologian kehitys ja eliniän kasvu on muuttanut työn luonteen.

”Ennen muutos tarkoitti sitä, että poika ei seurannut isäänsä pellolle vaan suuntasi tehtaaseen. Nyt muutos tapahtuu yksilön näkökulmasta yhden elämän aikana. Ensin työskennellään pellolla ja sitten tehtaassa. Sitten pitäisi vielä opetella koodaamaan. Elinikäisestä oppimisesta puhutaan paljon, mutta miten se tehdään?"

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti.”

Laineen oma työelämä on hektistä ja useimmiten tiukasti aikataulutettua. Töiden vastapainona hän harrastaa ratsastusta, hoitaa kolmea kääpiösnautseria ja nauttii miehensä kanssa kotielämästä Sipoossa.

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti. Lounaan syön joka päivä, siitä en tingi. Ruoka on tärkeää hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Yritän myös tehdä yhden etäpäivän viikossa. Silloinkin voi olla kokouksia, mutta hoidan ne Skypellä. Olen oikeastaan aina tavoitettavissa, mutta en uhriudu tai harmittele. Se on minulle luonteva olemisen tapa. Olen on line koko ajan paitsi silloin kun olen ratsastamassa tai rakentamassa.”

Laine rakentaa miehensä kanssa Sipooseen pientä hevostilaa. Tarkoitus on käydä pian Tanskassa etsimässä sopivaa hevosta talliin.

”Suunnittelemme tallia kolmelle hevoselle, ja parasta olisi jos saisimme hoitajan, joka voisi pitää myös omia hevosiaan siellä.”

Puoliso on armeijatavaran erikoisliikkeen Varustelekan toimitusjohtaja Jari Laine. Pariskunnan työt ja työmatka tarkoittavat usein pitkiä päiviä. Koiria hoitamaan on palkattu kodinhoitaja-koiravahti.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan. Monet suhtautuvat kriittisesti kotiavun palkkaamiseen, ja mekin harkitsimme sitä pitkään. Se on osoittautunut hyväksi järjestelyksi.”

Laineen esikuvia ovat hänen omat vanhempansa. Isä työskenteli armeijassa upseerina, ja perhe muutti isän työn perässä ympäri Suomea. Äiti onnistui järjestämään uuden työpaikan itselleen jokaisesta uudesta kaupungista.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan.”

” En todellakaan ajattele, että kaikkien olisi helppoa muuttaa työn perässä. Meidän perheessämme se onnistui. Muutimme lapsuudessani monta kertaa, mutta siitä on hyvät muistot. Armeijan alueella elettiin omassa pienessä yhteisössä. Hiekkalaatikolle otettiin aina uudet tulijat lämpimästi vastaan. Perheet tulivat ja menivät.”

Laine kertoo viihtyvänsä työssään Sitrassa, mutta arvelee, että jossain vaiheessa siirtyy taas uusiin tehtäviin.

”Haluan tehdä aina jotakin hyvää. Olen Diakonissalaitoksen säätiön hallituksessa. En kuulu kirkkoon, mutta ne arvot, heikoista huolta pitäminen, ovat kaikkein tärkeimpiä.”

Kuka?

Paula Laine, 41, Sitran strategia- ja ennakointijohtaja.

Työskennellyt aiemmin Nokian johtotehtävissä.

Syntynyt Miehikkälässä. Asuu Sipoossa miehensä ja kolmen koiran kanssa.

Näin johdan

1) Tiimi ratkaisee. Rakenna ja kehitä toimiva tiimi.

2) Kuuntele – älä oleta.

3) Luo tiimille onnistumisen edellytykset, resurssit ja yhdessä sovitut tavoitteet.

4) Auta ihmisiä saavuttamaan heille merkityksellisiä asioita. Herätä sisäinen motivaatio.

5) Kanna vastuu – ole tukena vaikeissa paikoissa.