John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt tekee töitä sen eteen, että voisi vanhuksena huljuttaa käsiään puhtaassa Itämeressä.

Annamari Arrakoski-Engardt oli kaksitoistavuotias, kun hänelle syntyi tunneside Itämereen. Tuolloin hän muutti perheensä kanssa Jyväskylästä Helsinkiin. Pääkaupungissa meri oli läsnä jokapäiväisessä elämässä: torilla käydessä ja siskon koiraa ulkoiluttaessa.

– Lisäksi perheemme purjehdusharrastus sai muuton jälkeen vauhtia, Arrakoski-Engardt kertoo.

Vesi oli ollut tärkeä elementti aiemminkin. Sisävesien tuntumassa kasvaneen Arrakoski-Engardtin isä kasvatti tyttärestään purjehtijaa, veden ja luonnon ystävää, jolle syntyi jo varhain kunnioittava suhde ympäristöönsä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Syksyisin mummo vei lapsenlastaan mustikkametsään, mutta Päijänteen kuohut tuntuivat hänestä aina rakkaimmilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Järvet ja meret olivat silta suureen maailmaan. Niiden avaruus antoi tilaa hengittää.

Kohti puhdasta merta

Intohimo on sana, jolla Arrakoski-Engardt kuvaa työuraansa. John Nurmisen Säätiön toimitusjohtajana työskentelevä, filosofian tohtoriksi kouluttautunut Arrakoski-Engardt on aina kulkenut kohti asioita, jotka kiinnostavat häntä. Sydämen asioita on muun muassa kirjallisuus, ja aiemmin hän työskentelikin Akateemisen kirjakaupan palveluksessa.

Vuonna 2012 hän aloitti John Nurmisen Säätiön kulttuurihankkeiden neuvonantajaryhmän puheenjohtajana. Tämän jälkeen hän toimi kahden vuoden ajan säätiön hallituksessa ennen kuin hänet valittiin toimitusjohtajaksi vuonna 2014. Nyt Arrakoski-Engardtin missiona on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville.

– Teemme käytännön suojelutoimia, joilla on pysyviä vaikutuksia. Muutos on mahdollinen, mutta se vaatii ponnisteluja.

Työssään hänellä on selvä tavoite.

– Kun olen vanhus, haluan huljuttaa käsiäni sinisessä meressä. Toive on pitkän aikavälin haave, koska suojelutyö, jos jokin, vaatii kärsivällisyyttä. Emme pääse nauttimaan levättömistä kesistä hetkessä.

Koska puhtaiden vesien saavuttaminen sitten on mahdollista? Sitä Arrakoski-Engardt on pohtinut paljon. Vielä viisi vuotta sitten vastaus olisi ollut, että meidän elinaikanamme.

– Nyt ilmastonmuutos on kuitenkin pakottanut huomaamaan, että näin myönteistä ennustetta ei voi enää antaa.


Toivo elää

Ilmastonmuutoksen lisäksi Itämeri kärsii monista vanhoista synneistä, kuten ravinnekuormista ja maatalouspäästöistä. Toivoa kuitenkin on.

– Pelastaminen on ehdottomasti mahdollista. Se vain vie pidemmän aikaa. Lisäksi suojelutoimilla on kiire. Meri ei enää odota.

Toimitusjohtaja uskoo parempaan, koska tutkijoiden data puhuu sen puolesta. Neljäntoista viime vuoden aikana John Nurmisen Säätiö on johtanut Suomenlahdella useita eri hankkeita, joiden avulla vuotuista liukoisen fosforin kuormaa on leikattu 75 prosenttia.

Muutos saatiin aikaan rakentamalla esimerkiksi Pietarin, Hatsinan ja Viipurin jätevesipuhdistamoihin tehostettu fosforinpoistojärjestelmä. Työ palkitsi jo kaksi kesää sitten.

– Itäinen Suomenlahti säilyi tällöin kirkkaana, vaikka levätilanne oli muualla paha. Tämä todistaa, että työmme tuottaa tuloksia. Emme taistele tuulimyllyjä vastaan.

Kriisin jäljet

Koronakevään tapahtumia Arrakoski-Engardt seurasi huolestuneena.

Aikaisemmat lamat ja kriisit ovat näyttäneet, että ihmiset palaavat poikkeustilojen päätyttyä helposti vanhaan.

–  Kun toimeentulo tai terveys ovat uhattuina, luonnonsuojelutyölle tai oman käytöksen pohtimiselle ei riitä voimia.

Arrakoski-Engardt haluaa kuitenkin uskoa, että poikkeustila jätti jälkeensä muutoksen siemenen, ja opimme arvostamaan entistä enemmän ympäristöämme: lähipuistoja, metsiä, järviä ja meriä.

– Toivottavasti kriisi herätti huomaamaan, että tarvitsemme tätä planeettaa. Lajikato ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat todellisia uhkia kaikille.

Seuraavaksi hän aikoo käyttää voimiaan siihen, että ihmiset eivät unohtaisi. Hän kannustaa pohtimaan, olisiko kriisin jälkeen sittenkin mahdollista palata uudenlaiseen, vähemmän kuormittavaan arkeen.

– Voisivatko kansainväliset kokoukset olla jatkossakin virtuaalisia tai onko etelään päästävä vuosittain? Teot voivat kuulostaa pieniltä, mutta joka valinnalla on merkitystä.

Optimisti voittaa

Maailmanparantajaksi Arrakoski-Engardt ei tunnustaudu. Mieluummin hän puhuu oikeudenmukaisuudesta, vastuunkannosta, toiveikkuudesta ja kehittämisestä.

Hän kertoo illallisesta, jolle osallistui yli kymmenen vuotta sitten.

Tällöin Tammen kustannusjohtajana työskennellyt Arrakoski-Engardt istui portugalilaisen kirjailijan José Saramagon vieressä. Illan kuluessa kaksikko ajautui pohtimaan, kuka lopulta pelastaa maailman.

– Saramagon mielestä sen tekivät pessimistit, koska he löytävät aina kohtia, jotka eivät toimi. Optimistit pyrkivät tällöin kahta kovemmin näyttämään, että pessimistit ovat väärässä.

Arrakoski-Engardt valitsee optimistien puolen, vaikka se ei ole aina helppoa. Yhdessä se kuitenkin onnistuu.

Näin hän mietti myös silloin, kun ylitti kollegoidensa kanssa Porkkalanselän kolme vuotta sitten koulutuspäivän päätteeksi.

Kun tiimi saapui Kaivopuistonrantaan, Arrakoski-Engardt oli onnellinen.

– Hoidin etupurjeen skuutteja, tuuli tuiversi kasvoillani. Silloin tunne iski jälleen: upeaa yhteistyötä, mahtava keli ja rakas meri.

Juttu on alun perin ilmestynyt elokuun 2020 Gloriassa.

Kuka?

Annamari Arrakoski-Engardt, 51, filosofian tohtori ja John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja.

Asuu Helsingissä puolisonsa Stefanin sekä lastensa Lisan, 16, ja Lassen, 14, kanssa.

John Nurmisen Säätiön tehtävänä on vaalia suomalaisen merenkulun ja merihistorian kulttuuriperintöä sekä suojella Itämerta.

Itämeripäivää vietetään 27.8.

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla