Design rehab, design-kuntoutus. Törmäsin outoon sanapariin aamu-uutisia lueskellessani.

Oliko se hoito niille, jotka eivät voineet istuutua illalla sohvalle ennen kuin olivat stailanneet kotinsa päivän jälkeen näyttelykuntoon? Vaiko niille, jotka eivät voineet elää kuin design-huonekalujen keskellä?

Klikkasin otsikkoa, joka olikin osoitettu kaltaisilleni: ”10 sisustusmokaa, joista sinun pitää päästä eroon juuri nyt.”

Kuvittelin lukeneeni kaikki maailman sisustusvinkit, en ollut.

Vinkkien antaja, losangelesilainen sisustussuunnittelija Megan Weaver, oli perinyt sisustussilmänsä äidiltään, joka oli osannut muuntaa vaatimattoman lapsuudenkodin kauniiksi. Kuvittelin Weaverin kotiovelleni ja ”kutsuin hänet kylään”.

Hän löi kätensä yhteen jo eteisessä ja marmatti: Sisääntulon laiminlyönti. Hän selitti, että eteinen loi kodin ensivaikutelman, jota ei saisi muutettua muissa huoneissa kuin vaivoin.

Hän harppoi makuuhuoneeseen ja ilahtui: Ei maalarinvalkoista! Olin tyytyväinen, että olin vahingossa maalannut seinät keltaisella vaniljanvalkoisella, jonka valo muutti kauniin pehmeäksi.

Weaver kurkisti kylpyhuoneeseen. Ei tilaa tukkoon liialla tavaralla. Hän kehotti rakentamaan hyllyjä ja välttämään sitä, että kaikki purnukat olisivat vyötäröä alempana olevassa tilassa. Eikä isoja tavaroita pieneen kylpyhuoneeseen.

Eroon yläkaapeista, kuului Weaverin­ käsky keittiössä. Opponoin voimallisesti. Teen ruokaa joka päivä ja tarvitsen astioita käden ulottuville. En halua repiä toimivaa keittiötä. Haastoin Weaveria: Jos jo nyt petrolinsininen keittiömme on väriltään trendikäs, ehkäpä yläkaapitkin ovat kymmenen vuoden kuluessa? Mielikuvitus-Weaver muljautti silmiään.

Hän katsoi ruokapöytää. Hymyilin. Weaver ei voinut sanoa: Liian pönöttävä ja muodollinen ruokatila, koska ruokapöydän ympärillä oli tavaraa ja oikean elämän tuntua. Hän vilkaisi kuitenkin sohvan suuntaan ja huomautti: Sohva irti seinästä (vielä enemmän).

No over matching. Ei liiallisia sävy sävyyn -valintoja. Tyylit pitää sekoittaa. Ruokapöytä ja sen tuolit tulee hankkia eri kaupoista.

Suljin tietokoneen, ja Weaver hävisi. Olo tuntui virkistyneeltä. Oli taas jotakin, mitä suunnitella.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.

Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 8/2016.

Neljä vuotta sitten suosikkinäyttelijä Mikko Leppilampi tunsi olevansa kuopassa, josta ei pääse pois muuten kuin panemalla elämän uusiksi. Hän kertoo Gloriassa, mitä muutoksen vuodet toivat tullessaan.

”Vaihtoehtoja oli kaksi. Joko muutan elämääni tai katkeroidun” Mikko kuvailee neljän vuoden takaista päätöstä. Suosikkinäyttelijä oli ehtinyt valloittaa niin suomalaiset tv-ruudut kuin valkokankaatkin, mutta myös erota vaimostaan Emilia Vuorisalmesta ja epäonnistua Amerikan-valloituksessaan.

Siksi hän päätti listata paperille asiat, joihin halusi muutosta. Paperille muodostui kuva fyysisesti hyväkuntoisesta miehestä, joka ei juo alkoholia ja keskittyy paremmin töihinsä ja läheisiinsä.

Sitten Mikko rupesi pyrkimään tavoitteitaan kohti. Alkoi matka, jota hän kutsuu nyt välitilinpäätökseksi.

Vuorikiipeilijän matka

Ulkoisesti muutos on helpointa huomata. Mikko on aloittanut tavoitteellisen treenaamisen, jota on voinut seurata hänen Instagram-tilillään tunnisteella #fitforfifty. Puku on nykyisin kokoa 48, kun se ennen oli 52.

”Aloin nähdä ympärilläni hetkiä, joita ryhdyin kutsumaan onnellisuushetkiksi.”

Tärkeimmät muutokset ovat kuitenkin henkisiä.

”Aloin nähdä ympärilläni hetkiä, joita ryhdyin kutsumaan onnellisuushetkiksi.”

Kun tällainen tunne tuli, Mikko sulki silmänsä ja laski kymmeneen.

”Halusin muistaa, että hyviäkin asioita tapahtuu. Tapanani on vain ollut aina painaa suvannot paremmin mieleeni”, hän pohtii.  

Muutos on näkynyt myös työasioissa. Helmikuussa Mikko julkaisi musiikkia ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen.

Sinkkuelämää

Yksi muutoksen merkeistä on myös se, että Mikko on sinkku, ja haluaa tällä hetkellä ollakin. Alkuvuodesta hän erosi malli-stylisti Maryam Razavista, ja keväällä hänen uutisoitiin viihtyvän Sofia-nimisen ruotsalaisnaisen kanssa, mutta Mikon mukaan kyseessä on läheinen ystävä vuosien takaa.

”Tällä hetkellä en tahdo parisuhteeseen. En tunne olevani valmis.”

”Vietämme aikaa yhdessä, koska ystäväni haluaa laajentaa matkailubisnestään mahdollisesti myös Helsinkiin.”

”Tällä hetkellä en tahdo parisuhteeseen. En tunne olevani valmis. Tärkeintä on oppia olemaan yksin. Vasta, kun osaan sen, voin jatkaa”, hän sanoo.  

 

Mitä uutta elämänmuutos on Mikon elämään tuonut? Mitä hän pohtii roolistaan isänä, entä uransa tulevaisuudesta? Mitkä ovat hänen tärkeimmät toiveensa tulevaisuudesta? Lue Mikon haastattelu 2.8. ilmestyneessä elokuun Gloriasta.

Teininä käsitykseni työelämästä perustui amerikkalaisiin tv-sarjoihin. Tapitin Kate ja Allie -komediaa huoneessani ja haaveilin eläväni New Yorkissa, jossa pitäisin appelsiinimehua jääkaapissa lasikannussa ja rullaluistelisin töihin ylisuuressa ruutujakussa niin kuin Kate eli Susan Saint James teki.

Todellisuus ensimmäisessä kesätyöpaikassani Kannuksen Säästöpankissa oli hivenen toinen. En rullaluistellut vaan pyöräilin hiljaista kylänraittia töihin. Mietin silti tarkkaan miten pukeudun. Eräs asuista oli ehtaa Saint Jamesia – ruskea, tuhdisti olkatopattu Malli-Marin pitkä jakku, 501-levikset ja ruskeat ballerinat. New York -asukokonaisuus ylläni siivoilin varastoja ja tein muita rutiinityötehtäviä intoa täynnä.

”Enää en jaksa ihan yhtä tarkkaan miettiä asukokonaisuuksiani kuin jaksoin 16-vuotiaana.”

Muodit vaihtuivat, ura urkeni. Siivosin hotellihuoneita, vietin au pair -vuoden Sveitsissä, pääsin yliopistoon, hoidin opintojen ohessa lapsia (hälsningar till Maria och Wava), työskentelin toimistosihteerinä. Jokainen on duuni on ollut tärkeä, ja huonoistakin olen oppinut nöyryyttä ja omatoimisuutta. Kaikkein paras työ on kuitenkin tämä nykyinen Glorian päätoimittajana. Jokaiseen työpäivääni kuuluu muotia, kauneutta ja ihanaa elämää, saan työskennellä hienon tiimin kanssa ja lehdellämme on fiksut, palautetta antavat lukijat.

Ensimmäisestä työkesästäni pankissa on kulunut 30 vuotta. Edelleen pyöräilen töihin lämpimillä säillä, mutta enää en jaksa ihan yhtä tarkkaan miettiä asukokonaisuuksiani kuin jaksoin 16-vuotiaana. Tämän numeron Tukholman muotijutustamme (s. 46) inspiroituneena aion kylläkin hankkia syksyksi Hopen raitamekon.

Hienoa töihinpaluuta!

Ps. Muistathan tulla katsastamaan syksyn muotitarjontaa Gloria Fashion Show'hun 1.9.

saila-mari.kohtala@sanoma.com