Alma Pöysti uskoo, että ihmisessä voi olla monta ikää läsnä – maailmalla menestynyt näyttelijä ihastuttaa Glorian muotikuvissa

Säihkyvää verkkoa, silkkiä ja paljettia. Tylliä ja taftia. Herkullisia värejä. Erityisesti niitä näyttelijä Alma Pöysti vaatteissa rakastaa.

Naispäärooli Aki Kaurismäen elokuvassa Kuolleet lehdet on vienyt viime vuonna Alman punaisille matoille ja alan tuomaristoihin ympäri maailmaa. Tänään hän astelee hotelli Kämpissä juhlakauden luomuksissa.

Alma arvostaa kestävää muotia ja on halunnut viedä suomalaista muotia maailmalle pukeutumalla suomalaismerkkeihin edustustilaisuuksissa.

-Niitä ei muiden päällä näy. Olen saanut niistä maailmalla kiitosta, hän kertoo.

Kotona Alma hyppää toiseen moodiin. Kulkee vanhoissa, rikkinäisissä flanellipaidoissa, joista osa on hänen isoisiensä peruja tai villapaidoissa, jotka ovat kulkeutuneet Almalle hänen isoäitinsä Birgitta Ulfssonin vaatekaapista.

-Bissen villapaidat tuntuvat kuin halauksilta. Minulla on myös joitain hänen mekkojaan ja korujaan. Niitä vaalin.

Kuten Alma, myös hänen näyttelijäisoäitinsä rakasti muotia.

-Bissen kanssa oli hauskaa puhua muodista tai käydä vaatekaupoissa. Hän oli tosi hyvä pukeutumaan ja osasi ajaa asioita. Vuonna 1968 Bisse tuli frakissa Linnan juhliin edistääkseen tasa-arvoa.

Sormukset ovat Alman lempikoruja ja kengissä hän innostuu vintage-hengestä. Tosin lenkkarit ovat kirineet viime aikoina vahvasti rinnalle.

-Jalkani ovat aika kyllästyneitä korkoihin, mutta silmät eivät. Onneksi lenkkareiden vallankumous on muuttanut asioita. Punaisella matolla ei tarvitse olla enää korkkareita.

TEESI 1: TAITEEN ÄÄRELLÄ TAJUAA, ETTEI OLE YKSIN

Nyt kun kulttuuria uhataan, huomaan kuinka kiitollinen olen siitä, mitä kaikkea olen saanut elämääni koulun, 7-vuotiaana aloittamani musiikkikoulun ja perheeni kautta.

Yleissivistyksellä on ollut suuri arvo tässä maassa. Jos sitä ruvetaan rikkomaan, se on kauhistuttavaa. Jos kulttuuria ja sivistystä ei ruokita, kuplat vahvistuvat, empatiakyky, muiden ymmärtäminen, uteliaisuus ja mielikuvitus supistuvat. Tuho, joka kulttuurisäästöillä saadaan aikaan, on valtava, mutta säästö on pieni rahallisesti.

Taide kuuluu kaikille. Se tuo myös lohtua. Kun on taiteen äärellä, tajuaa, että ei ole yksin omien omituisuuksiensa kanssa.

Äitini Tua Ranninen oli toimittaja ja isäni Erik Pöysti on ohjaaja. Oskar-veljeni on minua puolitoista ja Julia-siskoni kymmenen vuotta nuorempi. Meidän perheessä luettiin yhdessä ääneen, seikkailtiin ja meille lapsille annettiin paljon vastuuta ruuanlaitossa ja arjen tehtävissä. Meidät otettiin vakavasti ihmisinä. Paljon on ollut myös rakkautta.

Asuimme kesät saaressa ja purjehdimme. Kun olin 11-vuotias, muutimme Helsingistä maalle Tammisaareen, Emmaus-kommuunin naapuriin. Se oli tärkeä osa elämää. Autoimme vaatteiden paalaamisessa ja Emmauksen kirppiksellä. Opimme auttamaan toisiamme ja ihmisiä muualla. Se ajatus on kulkenut elämässäni mukana.

Pienenä soitin pianoa, lauloin kuorossa ja otin laulutunteja. 11-vuotiaana instrumenttini vaihtui klarinetiksi. Musiikin opiskelu on tuonut valtavasti tasoja ja riemua elämään, mutta se vaatii myös kurinalaisuutta. Jos ylisuorittaminen menee liian pitkälle, soittamisesta voi kadota ilo. Pidin klarinetista monta vuotta taukoa, mutta aloin soittaa tenorisaksofonia. Nyt olen taas klarinetinkin ystävä.

Syksyllä, kun olin kertojana Tampeerella Beethovenin Fidelio-oopperassa, sain hyödyntää musiikkiopintojeni tuomaa taitoa: osaan lukea partituuria. Keväällä ensi-iltansa saavassa Pirjo Honkasalon Orenda-elokuvassa esitän kriisissä olevaa oopperalaulajaa. Otin rooliani varten laulutunteja, koska ilmaisun pitää olla uskottavaa.

Lisäksi meillä on kavereiden kanssa Anni Sinnepäin -bändi sekä Jästarbetarna cover-bändi, joissa laulan ja soitan puhaltimia.

TEESI 2: KIELITAIDON PUUTTEITA EI KANNATA HÄVETÄ

Olen suomenruotsalainen, mutta en ehkä vieläkään kutsuisi itseäni kaksikieliseksi.

Teatterikorkeakoulussa ajattelin, että en ollut tarpeeksi hyvä suomen kielessä: tein virheitä ja kuului, ettei äidinkieleni ollut suomi. Häpesin. Täydellisyyden vaatimukseni oli kova. Sittemmin olen ymmärtänyt, että häpeästä ei synny mitään hyvää. Se vain johtaa hiljaisuuteen.

Olen saanut apua suomen kieleeni kollegoiltani ja ohjaajilta. Nyt en enää pelkää kieliä, ylipäätäänkään.

Kun kutsu Cannesin elokuvajuhlille tuli viime vuonna, en ollut puhunut ranskaa 20 vuoteen. Olin lukenut ranskaa yläasteella ja lukiossa sekä asunut Pariisissa vuoden. Latasin puhelimeeni kielikurssin, aloin harjoitella ja ranskani palautui ihmeellisesti.

Sen jälkeen olen tehnyt Ranskassa kaikki haastattelut ranskaksi. Ihmiset rakastavat sitä, vaikka puheeni olisi täynnä virheitä. En enää välitä niistä.

Kielitaito paranee, kun kieltä käyttää. Pitää vain kahlata läpi hetket, kun tuntee itsensä tyhmäksi tai kuulostaa vieraalta, kun ei löydä oikeita sanoja. Mutta se on ainut tie. Sitä paitsi: olen huomannut, että ihmiset auttavat mielellään, jos sanat ovat kateissa.

Ihmisiä myös oppii tuntemaan ihan eri tavalla, kun puhuu heidän kotikieltään.

TEESI 3: OMA URASUUNTA PITÄÄ ITSE PÄÄTTÄÄ

Opiskelin lukion jälkeen vuoden Pariisissa. Asuin isoisäni Lassen (Pöysti) kanssa. Tutustuimme toisiimme tuolloin paremmin, sillä hän oli ollut elämäni aikana paljon Ruotsissa töissä. Meistä tuli hyviä kavereita.

Se oli tärkeä vuosi. Opiskelin Sorbonnen yliopistossa ranskalaista yhteiskuntaa ja ranskan kieltä. Pariisissa oli koko maailma läsnä - ja onhan Pariisi hyvin romanttinen ja klassinen paikka sekä hirvittävän kaunis.

Annoin itselleni vuoden kerätä rohkeutta ja päättää, tuleeko minusta näyttelijä. Se ei ollut itsestäänselvyys, koska suvussamme oli niin paljon näyttelijöitä.

Meillä on aina puhuttu taiteesta ja kulttuurista, teatterista ja töistä, mutta vanhempani ja isovanhempani ovat olleet viisaita ja sanoneet, että itse pitää päättää, itse kerätä kokemuksia, pettymyksiä ja onnistumisia. Kannustusta toki olen heiltä saanut - mutta ehkäpä vielä niitä enemmän varoituksia siitä, että ala ei ole helppo.

Asuimme Pariisissa isoisän kanssa ylimmäisessä kerroksessa 16. arrondissementissa. Asunto oli ollut alun perin studio ja vuosien mittaan sitä oli laajennettu. Se oli upea kämppä. Enää se ei ole suvullamme.

Lasse oli todellinen frankofiili. Hän oli käynyt ensimmäisen kerran Pariisissa jo vuonna 1950.

Kävimme Lassen kanssa paljon teatterissa, sirkuksessa ja konserteissa. Se oli hauskaa. Lasse tiesi valtavasti klassisesta musiikista ja osasi kertoa siitä kiehtovasti.

Tein Pariisissa myös tarjoilijan töitä ja harrastin tanssia. Olin myös aika paljon bilettämässä. Minulla oli ehto Lasselle: hän ei saa olla minusta huolissaan. Olin itsenäinen nuori ihminen, en olisi kestänyt sellaista.

Olihan hän varmasti huolissaan. Väistämättä. Luulen, että hän kuunteli aina, koska hissi nousi ylös. Onneksi minulla oli pariisilainen suojelusenkeli, joka piti huolen, että pääsin turvallisesti kotiin.

TEESI 4: IHMISESSÄ VOI OLLA MONTA IKÄÄ LÄSNÄ

Olen ollut suvun molemmin puolin vanhin lapsenlapsi ja tosi läheinen kaikkien isovanhempieni kanssa. Äidin puoleinen mummini kuoli, kun oli 10-vuotias. Muiden kolmen seurasta sain nauttia lähes 40 vuotta.

Olen oppinut heiltä monia asioita ja ottanut niitä mukaan omaan elämääni.

Isovanhemmillani oli kova työmoraali. Isoäitini Bisse oli aivan hurja ja ihana ihminen. Hänellä oli suuri sydän ja huumorintajua. Hän oli suora ja ronski, mutta näki ihmiset ympärillään - oli sosiaalisesti todella taitava, välittävä ja nopeaälyinen.

Bisse rakasti kirjoja ja luki koko ajan. Hänessä oli niin monta ikää läsnä samaan aikaan: oli pieni tyttö ja vanha viisas nainen. Se oli hyvin kiehtovaa.

Luulen, että moni nuori ihminen oli vanhempi ajatuksiltaan kuin hän. Hän oli niin hereillä, valpas ja utelias. Ei suostunut siihen, että ikä olisi ollut este, jos hänen teki mieli tehdä jotain. Hänessä oli villiys iästä riippumatta.

Lassella oli valtava tahdonvoima jo nuorena. Tahto, työmoraali, lahjakkuus ja huumori veivät hänet pitkälle. Bisse ja Lasse molemmat puhuivat ajatuksen kirkkaudesta. Pääsystä asian ytimeen. He sanoivat aina: Jos sinulla on ajatuksen kirkkaus, ei tarvitse muuta. Siihen on voitava luottaa. Tosin pääsy siihen voi vaatia monia harjoituskierroksia ja perehtymistä.

Itse yritän pysyä hereillä ja olla tarpeeksi kurinalainen työssäni. Vietän esimerkiksi tekstien kanssa tarpeeksi aikaa, etten rupea fuskaamaan. Ajattelen Bissen lailla, että itseään pitää haastaa, kun huomaa, että jokin asia sujuu vähän liian mukavasti. Pitää miettiä, voisinko tehdä sen jollain eri tavalla, jotta opin, laajennun tai kehityn. Heti kun luulee osaavansa, silloin pitää ehkä muuttaa jotakin.

TEESI 5: KEHO TAIPUU MONEEN

Olen hyvin kiitollinen siitä, että olen terve. Minulla oli lapsireuma kolmesta 16-vuotiaaksi asti, mikä rajoitti elämääni. Ei tiedetty, jääkö se vai paranenko. Minulla oli vaivoja nilkassa, kyynärpäässä ja silmissä.

Teatterikorkeakoulussa aloin uskaltaa luottaa kehooni ja siihen, että voin tehdä akrobatiaa ja hyppiä. Meillä oli todella hyvä islantilainen opettaja Egill Pálsson. Hän sanoi, että sinulla ei tarvitse olla atleettinen keho ollaksesi näyttelijä, mutta pidä huolta, että sinulla on mahdollinen keho. Minusta se oli valtavan hienosti sanottu.

Kehoni taipuu moneen, on auki ja on vahva. Sillä on valmius. Siitä pidän huolta. Treenaan säännöllisesti personal trainerini Juha Silvennoisen kanssa, kerran viikossa. Nyt on neljäs vuosi. Aloitimme Tove-elokuvan aikaan ja jatkoin sen jälkeen, kun voimatreeni ja painonnosto tuntuivat niin hyvältä.

En ole koskaan viihtynyt salilla, mutta nykyään olen aivan koukussa. On ihana olla vahva ja kehittyä.

Huollan kehoani myös käymällä osteopaatin luona pari kertaa vuodessa. Hän avaa kroppani tukkoisuudet.

Lisäksi käyn lenkillä. Yritän olla luonnossa ja ulkona niin paljon kuin mahdollista, jotta en jää sisärotaksi. Minusta tuntuu, että käyn jatkuvaa taistelua screenejä vastaan, ja sosiaalinen media on kaninkolo, joka syö ihmisen. Minun on pitänyt tietoisesti keksiä tapoja tai reittejä, etten viettäisi niin paljon aikaa laitteiden ja somen äärellä.

Olenkin onnellinen, että olen saanut lukemisesta jälleen kiinni. Luen kirjoja aamuisin, ennen kuin avaan mitään koneita. Minulle oli suuri kunnia päästä valitsemaan tämän vuoden Finlandia-voittaja.

TEESI 6: SE, MITÄ RUOKIT ELÄMÄSSÄSI, NÄKYY KASVOISTA

Teatteriohjaaja Vivica Bandler taisi sanoa: Älä tule katkeraksi, saat siitä niin ikäviä ryppyjä. Siinä on aika hyvä kauneusvinkki. Se, mitä ruokit elämässäsi, näkyy kasvoista.

Oma suhtautumiseni ulkonäkööni on nykyään aiempaa armollisempi. Toivottavasti asenne pysyy. Minullakin on ollut itseäni kohtaan hirveästi vaatimuksia, mutta piiska tai kritiikki voi rakentaa ikäviä estoja, eikä välttämättä johda hyvään.

Olen 43-vuotias. Minulle kaikki rypyt ja sun muut ovat tervetulleita. Ne ovat vain kiinnostavia ja kertovat elämästä. Niitä tulee lisää, joten on parempi, ettei piilota niitä. Joku sanoikin hyvin: Älä tuomitse ryppyjäni, ne on kovalla työllä ansaittu.

Ruotsissa oli pari vuotta sitten keskustelu siitä, että monilla näyttelijöillä on kasvoissaan niin paljon fillereitä, etteivät he pysty tekemään epookkia, koska sennäköisiä ihmisiä ei ole ollut. Tämä esimerkki kertoo aika paljon siitä, miten näyttelijän instrumentti taipuu - tai miten sen voi tuhota.

TEESI 7: VEDEN ÄÄRELLÄ PULSSI LASKEE

Toivottavasti minussa on myös äitini isää: että vaikka mitä tapahtuisi, pärjäisin.

En pelkää minkäänlaista työtä. Tein ukin kanssa metsänraivausta ja harvennusta, kaadoimme puita. En voi käsittää, millaista metsätuhoa nyt tehdään. Eikö hakkuita voisi tehdä paremmin ja rakentavammin?

Meillä on yhä ukin jäljiltä vähän omaa metsää Loviisassa. Sitä ei ainakaan tulla avohakkaamaan.

Ukki opetti minulle myös kukkien ja puiden nimet sekä viljelemään perunoita. Tosin myös Bisse ja äitini viljelivät saaressa kalliolla rakkolevästä perunoita - ja kilpailivat satomäärästä.

Nyt minulla on oma perunamaa.

Luonnon läheisyys on minulle tärkeää. Luonto maadoittaa - eniten metsät ja meret. Heti kun olen veden lähellä, pulssini laskee, stressi helpottaa ja ajatukset saavat tuulta. Meri, luonnonvoimat ja avaruus antavat elämälle oikean mittakaavan, ja voin vain antautua niille.

Juttu on julkaistu Gloriassa 12/2024.