Paljastan teille nyt salaisuuksiani.
Aloitetaan ihan höpsöstä. Pienenä rovastin tyttärenä näpistelin karkinhimossani seurakuntatalon naulakosta, mummojen takintaskuista, kymmenkunta Fazerin parasta ja Pectusta. Anteeksi, mummot.
Osa salaisuuksista on vain noloja. Ala-asteella voitin Osuuspankin piirustuskilpailun mummini tekemällä työllä. Salaisuus oli niin häpeällinen, että emme koskaan mummini kanssa enää puhuneet siitä. Asia vaivasi minua kuitenkin niin paljon, että seuraavana vuonna osallistuin ihan ikiomalla työlläni ja voitin taas.
Jotkut salaisuudet ovat vähän isompia. Minulla on paha esiintymisjännitys- ja punastumisongelma, josta en mieluusti puhu, koska minun oletetaan työssäni hoitavan esiintymiset tuosta vain. Punastuminen on sukuvika ja näköjään vain pahenee iän myötä. Kun huomaan punastuvani, punastun lisää, suorastaan lehahdan ja silloin peli alkaakin olla menetetty – ääni alkaa väristä, kädet tärisevät, ahdistun, keskityn vain ajattelemaan punastumistani, joka vain syvenee.
Vaivaani käytän beetasalpaajapohjaista lääkettä, jonka ansiosta punaisuuteni pysyy kurissa ja pystyn esiintymään ilman täyttä pakokauhua.
On minulla toki myös synkempiäkin salaisuuksia. Niistäkin juttelen luottamuksella läheisteni kanssa. Omien salaisuuksien jakaminen on nimittäin tärkeää. Helpottaa huomata, että samantyyppisiä on muillakin.
Lomalla salaisuuksien jakamiseen on paljon hyviä hetkiä saunassa, terassilla rosén äärellä tai auringossa pötkötellen. Suosittelen avautumaan.
