Toimitusjohtaja Mirkku Kullbergin mielestä parisuhteessa pitää osata olla yksin ja yhdessä: "Romanttista pikkurouvaa minusta ei tule millään."

Tänä aamuna hän käynnisti Volvonsa kello kuusi. Loviisasta ajaa Paimioon vajaassa kolmessa tunnissa. Se ei ole matka eikä mikään -Mirkku Kullberg rentoutuu ratissa. Senkin takia, että ajaminen on osa parisuhdeaikaa. Mirkku tykkää puhua puhelimessa. Berliinissä asuvan miehensä, valokuvataiteilija Ola Kolehmaisen kanssa hän vaihtaa kuulumisia vielä illalla. Päivällä hän ei ehtisi. Silloin pitää pelastaa Paimion parantolaa, Aino ja Alvar Aallon tärkeintä innovaatiota ja monumenttia.

Vastaavassa tilanteessa hän on ollut ennenkin ja tietää, että ilman niitä kokemuksia ja kolhuja hän ei voisi onnistua. Työ on yhä hänelle tapa elää, lähempänä intohimoa kuin kunnianhimoa.

-En ole asemaa tai kulmahuoneita koskaan tavoitellut. Mutta Paimion suhteen ei ole muuta vaihtoehtoa kuin onnistua. Se on velvollisuuteni. Pelkkänä museona Paimio menisi hukkaan.

Päärakennuksessa on 11 400 Museoviraston suojelemaa neliötä. Jo niiden ylläpito nielee rutosti rahaa. Mirkun tehtävä on syksyyn mennessä terävöittää talon konsepti ja löytää partneriksi tarpeeksi suuri ja laadukas kansainvälinen toimija tai useampia.

-Aikomukseni ei ole haavoittaa näin ainutlaatuista paikkaa, joten ei tänne mitä tahansa voi tuoda.

Loppuviikosta Mirkku on lähdössä työmatkalle Koreaan. Sitä ennen hän koukkaa Tukholman kautta hoitaakseen yhtä viidestä hallituspaikastaan.

Loviisan-kodin pihalla on kaksi suurta kasvihuonetta, kaikkea chilistä zucchiniin. Fyysinen ponnistelu selkeyttää parhaiten myös ajatuspaakut.

Puutarhuriksi hän tuntee itsensä myös bisnesmielessä. Taimia pitää istuttaa, auttaa alkuun ja toivoa, että kohta ne pärjäävät omillaan.

Teesi 1: Parisuhteessa pitää osata olla yksin ja yhdessä

"Romanttista pikkurouvaa minusta ei tule millään. Ehkä Ola jo tilatessaan tunnisti, mitä tulee saamaan.

Menimme kihloihin 1.1.2011. Vihkipäiväksi osui 11.11.2011. Olalle numeroihin liittyvällä symboliikalla on merkitystä. Hän on meistä se romantikko, joka muistaa päivittäin sanoa rakastavansa. Minä siinä sitten takeltelen asiakylki edellä.

Olan kunniaksi on sanottava sekin, että fyysisestä etäisyydestä huolimatta suhteemme on niin tiivis. Samanlaiset arvot ja kiinnostuksen kohteet saattoivat meidät yhteen ja se liima on pitänyt, vaikka emme ole koskaan asuneet yhdessä edes kokonaista kuukautta. Kun pandemia puhkesi vuonna 2020, tapasimme vain helmikuussa, elokuussa ja jouluna. Onneksi ehdimme ennen sitä tehdä unelmareissun New Mexicoon, jossa kävimme muun muassa Georgia O'Keeffen ja suuresti ihailemani Agnes Martinin kotimuseoissa.

Elin pitkään yksinhuoltajan arkea ja arvelin, etten löydä elämääni enää parisuhdetta. Sen vuoksi tämä toveruussuhde on niin tärkeä. Berliinissä Ola laittaa minulle ruokaa ja huomioi kaikin tavoin. Olen aika aseeton sellaisen käytöksen edessä. Loviisassa Olaa puolestaan odottaa lista teknisistä korjaustarpeista. Vain sellaisista, joita en itse ole osannut tehdä.

Jaamme ja kommentoimme toisillemme lähes päivittäin kuvia ja artikkelipätkiä. Lontoon Tate Galleryn näyttelystä Ola huomautti, että nämä Hilma af Klintin ja Piet Mondrianin teokset meidän pitää kyllä nähdä yhdessä."

Teesi 2: Kasvualusta vaikuttaa kaikkeen

"Puolisoni on ymmärtänyt senkin, että tyttäret ovat minulle kaikki kaikessa. Loppupeleissä mikään ei mene heidän edelleen. Karin on lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri. Hevostyttö Malinin koulutie ei ollut yhtä suora, mutta hän taisteli itsensä eläinlääkäriksi, jolla on nyt 29-vuotiaana oma vastaanotto Ruotsissa. Jollakin tavalla koen onnistuneeni, vaikka yksinhuoltajaäitinä tunsin usein syyllisyyttä ja häpeää ollessani paljon matkoilla.

Tytöt olivat 2- ja 5-vuotiaita, kun erosin heidän isästään. Olimme tiivis kolmikko kolmetoista vuotta. Olen miettinyt sitäkin, miten minulle olisi käynyt ilman Olaa siinä vaiheessa, kun tytöt muuttivat pois kotoa. Kävin oikein terapeutin luona puhumassa tunteistani. Hän huomautti tapaavansa jatkuvasti naisia, jotka eivät pääse eroon äidistään. Tyttärien kanssa on helpompaa - niiden pitää vaan antaa mennä, ja sitä neuvoa älysin noudattaa.

Isoäitinä tulen kai olemaan se sama työorientoitunut Mirkku, jollainen olin äitinä. Karinin tytär on nyt 3-vuotias, pikkuveli syntyi maaliskuussa. En ole ollut parhaimmillani vauvojen kanssa, mutta kun lapset kasvavat, seikkailen heidän kanssaan mielelläni saaressa ja merellä.

Omassa lapsuuskodissani vanhemmuudesta oli erikoinen käsitys. Kumpikaan vanhempani ei tuntenut omia vanhempiaan. Kanadaan jääneen isoäitini kohtalo taitaa olla ikuinen arvoitus.

Vanhempani pyörittivät pientä elintarvikeliikettä, jossa minäkin aloitin työurani. Äitini oli pohjavireeltään iloton ihminen. En muista, että hän olisi reagoinut saavutuksiini juuri mitenkään. Mutta sain kotoa kaiken sen, mikä oli välttämätöntä. Enemmän tunnistan itsessäni isän valoisuutta: Pitää mennä ja tehdä!

Nyt tajuan, että he molemmat tekivät parhaansa omista lähtökohdistaan. Kunnioitan sitä. Se mitä kotona sanottiin ja tehtiin oli oikeasti totta eikä kulissia."

Teesi 3: Hyveiden aika

"Aloin tienata omaa rahaa varhain. Ja pyrin tekemään kaiken aina pikkuisen paremmin kuin odotetaan. Siinä on omat ansansa, vuosien saatossa minusta varttui armoton suorittaja.

En tykkää tehdä kompromisseja enkä siedä keskinkertaisuutta vieläkään.

Paljon olen myös oppinut. En enää suostu olemaan pelkkä työkalu ja ideamylly. Jos minulle tulee hyväksikäytetty olo, jätän paikkani, vaikka osakkeenomistajat kuinka kuuluttaisivat kiitollisuuttaan.

Minua on monesti moitittu idealismista. Sanottu, että voisit olla kovempi. Mutta se en sitten enää olisi minä. Arvokehykseni ovat pysyneet puhtaina.

Olen myös tehnyt virheitä. Syvällä sisimmässäni olen tajunnut, ettei jatkuva kasvun tavoittelu ole eettisesti ja moraalisesti oikein. Mutta olennaista on se, että pyrkii korjaamaan suuntaa.

Kuluttamisen kentillä olemme ajaneet päin seinää 30 vuotta. Eikä kukaan voi väittää, ettei ole ymmärtänyt, mitä luonnossa ja maailmassa tapahtuu. Näen sen riipaisevan selvästi myös kotisaareni lietteisessä rannassa, linnuston ja kalojen lajikatona. Siinä miljöössä, jota olen katsonut lapsesta asti. Avarassa maisemassa, jota kannan sisälläni, minne ikinä menen."

Teesi 4: Emotionaalinen bisnes ja muut ässäkortit

"Kiinalainen toimittaja sanoi minulle hiljattain, että tajuatko miten onnellinen olet, kun voit kuulla vesipisaran putoavan. Moni itsestäänselvyys, kuten puhtaus, turvallisuus ja terveydenhoito ovat kansainvälisessä mielessä ylellisyyttä.

Aasiassa kiinnostus pohjoismaalaisuuteen on valtava.

Maantieteellinen sijaintimme on nyt ainutlaatuinen ässäkortti. Eurooppa kuumenee ja pohjavedet ovat pelottavan matalalla jo Saksan tasolla.

Lapin potentiaali on huikea, mutta ei turistikohteena vaan henkisenä elämyskohteena. Puuhastelulla ja yliyrittämisellä sitä ei saa pilata. Esimerkiksi Norjassa pohjoisten alueiden rakentaminen hoidetaan pieteetillä, laadukkaasti ja energiatehokkaasti. Meidän pitää pystyä samaan.

Hyvinvointimatkailu, emotionaalinen bisnes, on todellinen mahdollisuus myös Paimion näkökulmasta. Samaa mieltä on maineikkaan Monocle-aikakauslehden kustantaja Tyler Brulé, jonka kanssa pallottelin ajatuksiani. Ympärillämme tapahtuu paljon uusia kytköksiä. Juristit ja pankkiirit ovat jo pitkään ymmärtäneet, miten kulttuuri voi vauhdittaa liike-elämää. Nyt myös tiede ja tutkimus ovat palanneet bisnesajatteluun."

Teesi 5: Keskeneräisyys ei ole vaarallista

"Paineista huolimatta nukun yleensä hyvin. Aikavyöhykkeeltä toiselle siirtyminen käy vaivattomasti. Jaksamisen kannalta se on armolahja.

Ainoastaan silloin, kun vedin Grunsteinin saneerausta, muistan öiset tuskatilat. Mietin laitetaanko jäljellä olevat rahat raaka-aineisiin vai palkkoihin. Vaakakupissa oli kaikkien niiden ihmisten tulevaisuus. Sen rinnalla oma uskottavuus kotikaupungin silmissä oli mitätön murhe.

Arvostan apua ja osaan pyytää sitä. Viime aikoina olen oppinut myös artikuloimaan selkeämmin vahvuuksiani. Tästä avoimuudesta on joskus seurannut haavoja ja arpia.

Seitsemän vuotta Artekin johdossa oli monessa mielessä elämäni huippupesti. Se on ytimeltään niin sivistynyt yritys. Toisaalta sain juuri siellä kokea suoraa torjuntaa. Joidenkin mielestä olin livahtanut taloon turhuuksien roviolta, muodin parista. Kun avoimesti viestin, että haluan oppia rakentamaan uusia asioita, sain kuulla, että en kuulu joukkoon. Myös ydintehtäväni, saada Artek kannattavaksi, oli joidenkin mielestä kulttuuriperinnön halventamista. Eihän instituution muka tarvitse tehdä tulosta.

Vieläkin myynnistä ja kaupallisuudesta puhuminen koetaan monissa paikoissa vaikeaksi.

Myös Paimion parantalon tapauksessa pääoman kartuttaminen on välttämätön edellytys sen valtavan arvolatauksen suojelulle.

Syvällä sisimmässäni en ole huolestunut. Me saamme tämän kasaan, vaikka välillä tuntuu, että pienelle tiimille jokainen päivä on selviytymistaistelu."

Teesi 6: Maailma yllättää

Olin luvannut tyttärelleni Karinille, että olen Suomessa, kun hänen esikoisensa syntyy. Pandemian takia tämä lupaus oli muuttua painajaiseksi. Työskentelin tuolloin suuressa amerikkalaisessa Haworthin perheyhtiössä, joka on ostanut monia italialaisia designyrityksiä. Poltrona Fraun maajohtajana operoin Los Angelesin, Miamin ja New Yorkin välillä.

Maaliskuussa 2020 tajusin, että kaikki kontaktit pakenevat Aspeniin, Hamptonsiin ja ties minne. Minä sain paikan Finnairin viimeiselle lennolle Helsinkiin. Vasta koneessa tajusin, miten läheltä piti, että en jäänyt jumiin Yhdysvaltoihin tuntemattomaksi ajaksi.

Suomessa kärsin siitä, että jouduin hylkäämään tiimini ilman hyvästejä. Että he jäivät yksin kiinnittämään vanerilevyjä näyteikkunoihin, koska vandalismi käynnistyi saman tien lockdownin kanssa. Yhdysvalloissa työntekijät jäivät tyhjän päälle eri tavalla kuin Suomessa.

Paradoksaalista kyllä, kun tilanne rauhoittui, sisustusbuumi tuotti firmalle ennätystuloksen.

Tänä keväänä, kolme vuotta myöhemmin, tapasin kaikki tiimini avainhenkilöt Milanossa. Se oli tunteiden vuoristorataa, kun jälleennäkemisen iloon sekoittui luopumisen suru. Kaikki tärkeä tuli viimein sanottua.

USA:n vuosiin liittyi paljon uskomattoman hienoja asioita. Los Angelesin Show Roomin avajaisissa vilisi tähtiä Bradley Cooperista alkaen. Olen sielultani pikkukaupungin tyttö, mutta tulen ikäni muistamaan, miten onnellinen olin New Yorkissa. Asuin South Endissä ja kävelin päivittäin Hudson Riverin rantaan työpaikalleni Sohoon. Toivon vielä joskus voivani asua ja työskennellä siellä.

Toisaalta samoihin vuosiin osui monia mustia hetkiä, joiden varjo on ollut pitkä."

Teesi 7: Seitsemän vuoden sykli

"Koen, että viime marraskuussa elämässäni alkoi uusi valoisampi kausi. Se edellinen seitsemän vuotta oli ulkoisesti komea mutta raskas: kolme maata, kolme kulttuuria, kaikissa hyvin paineinen projekti.

Saavutuksista pitää pystyä nauttimaan, mutta juuri siinä olen huono. Havahduin valtavaan väsymykseen. Siihen, miten iloton olin. Siirtymäjakso ottaa aikansa, mutta nauru on jo palaamassa elämääni.

Olen nopea yhdistelemään asioita, rakentamaan siltoja ja hahmottamaan isoa kuvaa. Mutta mitään en ole saanut ilmaiseksi. Usein olen ollut osaamiseni äärirajoilla.

Kaikki ei ole mahdollista, mutta paljon on kiinni ahkeruudesta ja rohkeudesta. Mentaalinen laiskuus on ärsyttävän yleistä. Uudet ideat eivät tule tyhjästä. Tarvitaan syvää ajattelua. Juuri nyt minua kiehtoo suuresti keinoälyn ja mytologian yhteys.

Pidän englannin kielen sanasta abyss, syvänne. Kun mieleensä imuroi kaikenlaista, alitajunta alkaa siivilöidä esiin helmiä."

Juttu on julkaistu Gloriassa 08/2023.