Marmorisia ikkunalautoja ja koristeellisia kakluuneja – sisustustoimittajan kodissa tuntuu kuin olisi Punavuoren sijaan Pariisissa

Kun 15 vuotta sitten tulin katsomaan Helsingin Uudenmaankadulla sijaitsevaa sisäpihan asuntoa, aikomuksemme ei ollut muuttaa Punavuoreen. Olimme asuneet pitkään Kruununhaassa ja pidimme sen rauhasta. Saavuin silti tapaamaan välittäjää avoimin mielin, ja jo hieman rapistuneessa rappukäytävässä ihastuin talon tunnelmaan. Kauniisti murretuin sävyin entisöidyssä rappukäytävässä tuntui kuin olisin ollut Pariisissa. Tunne vahvistui, kun astuimme asuntoon.

Vaaleanpunaiset marmoriset ikkunalaudat, rottinkiset patterinsuojukset, vanha parkettilattia ja kakluunit hurmasivat minut kertaheitolla, vaikka eivät ne olleet meidän tyylisiämme eivätkä todellakaan vastanneet mitään sisustustrendejä. Ehkä juuri siksi ajattelin olevani Pariisissa. Ranskalaisten hurmaavan välinpitämätön tapa yhdistää asioita toisiinsa kerrostaen ja olla ajattelematta muotia on aina edustanut minulle todellista eleganssia.

Koska asunto oli remontoitu laadukkain materiaalein, emme tehneet suuria uudistuksia. Olin hämilläni seinien värisävyjä valitessani. Huomasin sormeilevani itselleni tuolloin aivan outoja murrettuja ja lämpimiä värisävyjä, enkä ymmärtänyt mitä minulle oli tapahtunut. Kunnes kerran rappukäytävässä tajusin, että olin tiedostamattani valinnut sisätiloihin samantyyppisiä sävyjä kuin rapussa. Sen jälkeen annoin itselleni luvan maalauttaa tuolloinen makuuhuoneemme kanervaisen harmaaksi ja olohuoneen seinät kaurahiutaleen sävyyn. Juuri nuo seinät ovat pysyneet muuttumattomina, aika ajoin ne ovat vain saaneet uuden samansävyisen maalikerroksen pintaansa.

Vaaleanpunaiset marmoriset ikkunalaudat saivat jäädä ja päätin niiden olevan chic, vaikkeivät ne olisi olleetkaan ykkösvalintani. Vanhan asunnon täytyy henkiä omaa historiaansa, ja sen asukkaiden on hyvä sietää pientä epätäydellisyyttä. Jos haluaa upouutta ja virheetöntä, kannattaa muuttaa muualle kuin talovanhuksen suojiin: yli satavuotiaan rakennuksen seinät ovat vinot ja lattia elää vuodenaikojen mukaan. Juuri niissä piilee vanhan talon charmi.

Emme muuttaneet asunnon huonejärjestystä. Avasimme pienen keittiön ja sen vieressä sijaitsevan ruokasalin välistä seinää siten, että saimme elämäämme sopivan hieman avoimemman keittiön ja ruokailutilan yhdistelmän. Mietin myös taittuvia lasiovia tilojen väliin, mutta niille ei koskaan syntynyt tarvetta, vaikka välillä tiskisotku illallisen jälkeen vähän harmittaakin. Olen ratkaissut sen vähentämällä keittiön puolella valoja ja sytyttämällä saarekkeelle kynttilöitä. Niinpä tiskit eivät ole päässeet pilaamaan tunnelmaa. Keittiötä vastapäätä, ruokatilan toiseen päätyyn teetimme seinän kattava harmaanvihreän kirjahyllyn. Tilaan syntyi hyvä henki, ja mieheni nimitti huoneen osuvasti elohuoneeksi. Elohuoneessamme on ollut mahtava kokkailla ja seurustella erilaisissa kokoonpanoissa.

Valitsin huonekaluihin neutraalit sävyt, jotta voin helposti pienillä asioilla muuttaa asunnon tunnelmaa. Värikkään sohvatyynyn vaikutusta ei kannata koskaan aliarvioida. Suuret taulummekin vaativat ympärilleen rauhaa. Vuosien varrella olen kuitenkin varovasti lisännyt kotiin enemmän väriä. Sisustaminen on kohdallani ammattisairaus ja tuottaa paljon energiaa, kun sille päälle satun.

Muutama vuosi sitten poikamme muutettua omilleen syntyi tarve myllertää huonejärjestystä, ja rehellisesti sanoen kaipasin sisustusprojektia. Halusimme elohuoneeseen vaaleampia sävyjä ja tilaa tauluille. Muutimme oman makuuhuoneemme poikamme entiseen huoneeseen. Saimme kaipaamamme vierashuoneen ja kirjaston, jossa työskennellä ja katsoa televisiota. Makuuhuoneen entinen paneelimainen, puolikorkea kaapisto istui sentilleen elohuoneen seinän peittäneen kirjahyllyn paikalle, ja maalasimme huoneen seinät vaalean harmaiksi. Tumma kirjahylly puolestaan istui kirjastoon täydellisesti.

Olen iloinen, että alkuperäiset sisustusvalintani miellyttävät meitä yhä edelleen 15 vuoden jälkeen. Ne muuntuivat ajankohtaisiksi pienellä maustamisella ilman, että kaikki piti panna uusiksi.

Juttu on ilmestynyt Glorian Kodissa 9/2019.