Hanna Jensen: "Kaunis sängynpeitto voi tehdä vähän onnelliseksi, vaikka sydän olisikin karrella."

Kun ystäväni erosi ja alkoi etsiä uutta asuntoa, hän kertoi ensin kolmelle teini-ikäiselle lapselleen, että uudessa kodissa ei olisi omia huoneita.

Ei haittaa äiti, sanoi hänen poikansa, minä voin nukkua olohuoneessa.

Minunkin sydämeni pikkuisen pakahtui.

Useinhan eroissa käy niin, että uudet kodit ovat vanhaa pienempiä ja nukkumisjärjestelyt luovia. Välillä tulee sänky seinästä, joku nukkuu sohvalla. Mutta usein näissä kodeissa asustaa entistä onnellisempia porukoita.

Yksikään olohuoneessa nukkuneista tuttavistani ei kuitenkaan ole pitänyt yhdentekevänä sitä, millainen sänky on ollut. Se ei koskaan ole ollut ”punkka”. Jokainen on halunnut, että sänky (tai sohva) olisi houkutteleva, turvallinen, kaunis, vaikka se sitten siirrettäisiinkin päiväksi sivuun.

Pelkkä kaunis sängynpeitto voi tehdä vähän onnelliseksi, vaikka sydän olisikin karrella.

Meilläkin nukkumista on mietitty viime aikoina. Rakensin kotoa pois muuttaneen tyttären huoneesta työhuoneen, mutta sinne tarvitaan sänky.

Minä ja tytär haluamme, että hänellä on paikka missä nukkua, jos hän sattuisi yöpymään lapsuudenkodissa. Eikä mitään puhallettavaa patjaa. Haluan hänelle rakkaudellisen sängyn.

Syntyi haaste. Haaveenanihan on rakentaa työhuoneesta buduaarihenkinen huone, jossa on punaiset, pitkät silkkiverhot ja antiikkinen työpöytä, mutta millainen (edullinen) sänky sinne sopisi? Lähetin sisustamisesta ymmärtäville ystävilleni avunhuudon.

Vastaus tuli minuuteissa. Ei daybedejä, jotka eivät ole tarkoitettu nukkumiseen. Ei myöskään tyylittömiä puulavoja. Ehkäpä rautasänky?

Aloimme googlata tahoillamme. Löysimme muutaman sadan euron rautasohvan, jonka saa levitettyä sängyksi.

”Kun vielä päällystät patjan grafiitinharmaalla sametilla ja kokoat sen päälle eri harmaan sävyisiä tyynyjä, barokkihuoneesi on valmis”, he kirjoittivat.

Ja jotta muistaisin että elämässä on monenlaisia sävyjä, sain vielä loppuvinkin:

”Yksi tyynyistä voi olla eri kuosista, jossa on kuitenkin hitusen punaista.”

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.

Hanna Jensenin kolumni on julkaistu Glorian Kodissa 11/2016.