Maïmouna pitää minimalistisesta tyylistä niin vaatteissa kuin sisustuksessakin. Parhaat löydöt hän tekee kirpputoreilta ja vintagemyymälöistä.
Maïmouna pitää minimalistisesta tyylistä niin vaatteissa kuin sisustuksessakin. Parhaat löydöt hän tekee kirpputoreilta ja vintagemyymälöistä.

Maïmouna Jagne-Soreau tekee väitöskirjaa pohjoismaisesta kirjallisuudesta, mutta yhtä hyvin hän olisi voinut päätyä tähdeksi ooppera-areenoille. Helsinkiin vakiintunut ranskalaisnainen nauttii karaokeilloista ja maanantaisista spahetkistä poikaystävän kanssa.

Oopperasta karaokeen

Todennäköisin paikka, josta tutkija Maïmouna Jagne-Soreaun löytää, on Helsingin kansalliskirjasto. Siellä hän tekee tohtorin väitöskirjaansa pohjoismaisesta kirjallisuudesta. Toisaalta hänet saattaa myös nähdä helsinkiläisessä karaokebaarissa laulamassa esimerkiksi Romanssi tai Sata salamaa -kappaleita suurten suosionosoitusten saattelemana. Alun perin ranskalaissyntyisestä naisesta piti nimittäin tulla oopperalaulaja.

Pariisin lähellä Versaillesissa lapsuutensa viettänyt Maïmouna oli 17-vuotias, kun hän sai klassisen laulun opiskelupaikan Berliinin taideakatemiasta. Opinnot aloittaakseen täytyi kuitenkin olla vähintään 18-vuotias. Välivuoden aikana suunnitelmat muuttuivat, kun pohjoismaisen kirjallisuuden opinnot veivät mennessään.

”Rakastan silti yhä klassista musiikkia ja käyn oopperassa kuukausittain. Kaikkien aikojen suosikkini, Figaron häät, olen nähnyt varmaan ainakin 14 kertaa.”

”Ranskassa keskustelut yltyvät usein egojen väliseksi taisteluksi.”

Suomeen Maïmouna päätyi Erasmus-vaihdon ansiosta seitsemän vuotta sitten. Hän ihastui etenkin suomalaiseen rauhaan ja ihmisten väliseen kunnioitukseen.

”Ranskassa keskustelut yltyvät usein egojen väliseksi taisteluksi.”

Äidinkielensä ranskan lisäksi Maïmouna puhuu sujuvaa englantia, saksaa, ruotsia, norjaa, tanskaa ja suomea. Hän on tottunut hämmästelyyn siitä, että osaa suomea, vaikka kieli on tunnetusti niin vaikea.

”Tiedän, että se tarkoitetaan kehuksi, mutta samalla suomalaiset luovat ympärilleen klikin, johon muut eivät pääse mukaan. Jos joku saapuu Suomeen ja kertoo opettelevansa kielen, hänelle saatetaan nauraa”, hän pohtii.

Tosielämän rakkaustarina

Viime talvena Maïmouna oli menossa katsomaan ystävänsä kanssa La Traviata -oopperaa Helsingissä. Kaksikko oli valmistautunut iltaan pukeutumalla parhaisiinsa, ja tapansa mukaan Maïmouna luotti saavansa viime hetken lipun suoraan lipputiskiltä. Paikan päällä selvisi, että näytös oli loppuunmyyty.

Unohtaakseen pettymyksensä ystävykset lähtivät viettämään iltaa yökerho Kaikuun. Siellä Maïmounan luokse käveli komea mies, jolla oli viikset.

”Ehkä juuri viiksien takia luulin häntä aluksi venäläiseksi”, hän vitsailee.

Maïmouna päätyi juttelemaan suomalaiseksi paljastuneen Antti Matikaisen kanssa koko loppuillan. Suhde eteni nopeasti, ja pari muutti pian asumaan yhteen.

Maanantaisin pari hemmottelee toisiaan spahoidoilla.

”Se oli oma verdimäinen rakkaustarinani. Olen onnellinen, ettemme sinä iltana päässeetkään oopperaan.”

Parille on jo ehtinyt muodostua jokaviikkoisia perinteitä, kuten spamaanantait, jolloin he hemmottelevat itseään ja toisiaan kasvonaamioilla, kuorinnoilla ja jalkahieronnoilla. Torstaisin he puolestaan pyrkivät kokeilemaan uusia reseptejä ja kokkaamaan yhdessä. Huolellisesti tehtyyn ateriaan liittyy olennaisesti myös viini, sillä Maïmouna on käynyt jo vuosia viinikurssilla kartuttamassa tietojaan.

Kulttuurin lisäksi Maïmouna harrastaa myös liikuntaa, ja on ehtinyt elämänsä aikana kokeilla läpi kunnioitettavan kattauksen eri lajeja.

”Nuorempana pelasin koripalloa ja uin kilpaa. Minulla on jopa vihreä vyö judosta. Olen myös harrastanut vuosia miekkailua”, hän luettelee.

Lapsuuden unelman jäljillä

Maïmouna kuvailee lapsuudenperhettään ”sosiaalisesti hieman kiusalliseksi”.

”Äitini kanssa pidämme yhteyttä niin, että sovimme sähköpostitse Skype-ajan. Sitten kiistelemme tulisesti siitä, mitä Voltaire todella tarkoitti kirjoituksillaan”, hän nauraa.

Maïmouna on nelihenkisen sisaruskatraan vanhin. Hänen äitinsä ja isäpuolensa ovat molemmat opettajia, ja heidän ainut toiveensa oli, ettei tytär seuraisi heidän jalanjälkiään. Toisin kuitenkin kävi, ja tutkijan työnsä ohella Maïmouna opettaa sekä ranskaa että luennoi kirjallisuudesta yliopistoissa.

Opetustyö on vienyt hänet työmatkoille myös Yhdysvaltoihin, jossa hänelle jopa tarjottiin työpaikkaa Kalifornian yliopistosta. Amerikkalainen kulttuuri ei kuitenkaan tuntunut omalta, joten Maïmouna päätti jäädä Suomeen.

”Äitini kanssa kiistelemme tulisesti siitä, mitä Voltaire todella tarkoitti kirjoituksillaan”

Vaikka Maïmouna on tottunut tekemään haastavaa työtä, ovat jotkut arkiset asiat hänelle vaikeita.

”En hahmota oikeaa ja vasenta, ja käsieni ja jalkojeni koordinaatiokyky on niin huono, etten voi ajaa autoa enkä kunnolla edes polkupyörää. Lisäksi minulla on paha kirjoitushäiriö”, hän paljastaa.

Tutkijan ja opettajan työn lisäksi Maïmouna on tehnyt sivutoimisesti myös mallintöitä. Ne hän aloitti jo Ranskassa, mutta Suomessakin hänet on voinut nähdä esimerkiksi R-Collectionin katalogikuvissa.

”Se on yhä vähän outoa, koska kouluaikoina olin stereotyyppinen nörtti silmälaseineni ja hammasrautoineni. En todellakaan ollut luokan suosituin tyttö.”

Maïmounan lapsuuden unelma-ammatti oli tulla professoriksi, ja siihen hän tähtää yhä.

”Professorin työssä minua kiehtoo vanhanaikaisen ja modernin yhdistelmä. Akateemiset perinteet ovat hyvin konservatiivisia, mutta samalla professorilla on oltava avantgardistinen, oma visio. Pidän siitä kontrastista.”

Järkytyksiä taiteesta

Taide saattaa saada katsojansa herkistymään, mutta harva reagoi taide-elämyksiin yhtä vahvasti kuin Maïmouna. Hän kärsii harvinaisesta Stendhalin syndroomasta, jolla tarkoitetaan voimakkaasta taide-elämyksestä johtuvaa huonovointisuutta, paniikkia ja sydämentykytystä.

”Ensimmäistä kertaa se tapahtui ollessani 17-vuotias ja kuunnellessani Tšaikovskin Joutsenlampea. Tuntui kuin olisin saanut paniikkikohtauksen”, hän kuvailee.

Samanlaisen reaktion aiheutti myös Alvar Aallon kotitalo Helsingissä.

Maïmouna kärsii harvinaisesta Stendhalin syndroomasta, jolla tarkoitetaan voimakkaasta taide-elämyksestä johtuvaa huonovointisuutta.

”Rakastan Aaltoa, ja hänen talonsa oli niin kaunis, että aloin itkeä. Lopulta minun oli pakko lähteä.”

Mieltymys Alvar Aaltoon ja skandisuunnitteluun näkyy myös Maïmounan kotona Ullanlinnassa, jossa ruokapöytää ympäröivät Aallon satulavyötuolit ja kaikki näyttää sopivan täydellisesti yhteen. Myös pukeutumisessa hän luottaa pohjoismaisiin suunnittelijoihin.

”Jo Ranskassa asuessani opin rakastamaan Acnea ja Filippa K:ta. Useimmiten ostan vaatteeni käytettyinä, koska on ilahduttavampaa tehdä hyviä löytöjä kuin ostaa uutena kaupasta. Helsingissä suosikkini on Kaivarin Kanuuna -kirpputori.”

Ei-toivottuja kysymyksiä

Viime vuonna Maïmouna kirjoitti Ylioppilaslehteen esseen, jossa kritisoi monikulttuurisuuden tavoittelua. Sen sijaan hän ehdotti siirtymistä ”uuteen nationalismiin”, joka tarkoittaisi sitä, ettei esimerkiksi romaneja, somaleja tai saamelaisia käsiteltäisi omina ryhminään, vaan kaikki suomalaiset nähtäisiin suomalaisina. Moni media Helsingin Sanomia myöten tarttui kirjoitukseen.

”Yhtäkkiä istuin haastatteluissa toisensa jälkeen. En odottanut esseen saavan sellaista näkyvyyttä, mutta olen iloinen, että teksti herätti niin hyvää keskustelua.”

Rasismia Maïmouna kohtaa Suomessa harvoin.

Rasismia Maïmouna kohtaa Suomessa harvoin, mutta kun niin käy, se tuntuu sitäkin yllättävämmältä. Ikävin muisto on Hangon regatasta, jossa hän joutui poliisin pysäyttämäksi.

”Minun täytyi todistaa, etten ole prostituoitu ja näyttää käsivarteni todisteeksi siitä, etten piikitä heroiinia. Poliisi ei uskonut, että henkilöllisyystodistukseni ja puhelimeni olivat oikeasti minun. Hän jopa luuli, että olin varastanut päälläni olleen purjehdustakin jonkun muun veneestä.”

Maïmouna joutuu usein todistelemaan identiteettiään niin Ranskassa kuin Suomessakin. Hänen biologinen isänsä on kotoisin Gambiasta, minkä takia myös Ranskassa häneltä saatetaan kysyä, mistä hän ”oikeasti” on kotoisin tai mitä hän ajattelee Gambiasta, jossa ei ole koskaan edes käynyt.

”Olen ranskalainen, siinä ei ole mitään epäselvää”, hän sanoo ja vilauttaa käsivarteensa tatuoitua croissantin kuvaa.

 

Kuka?

Maïmouna Jagne-Soreau, 27, pohjoismaisen kirjallisuuden tutkija Helsingin yliopistossa. Valmistelee väitöskirjaansa.

Muutti kotimaastaan Ranskasta Suomeen seitsemän vuotta sitten. Asuu Helsingissä avopuolisonsa Antti Matikaisen kanssa.

Parasta Helsingissä: Rakastan Yrjönkadun uimahallia ja käyn siellä lähes joka sunnuntai. Joskus menemme ystäväporukalla toisen kerroksen höyrysaunaan, makoilemme lepotuoleilla ja syömme lohikeittoa ja juomme simaa. Toinen suosikkini on Kulttuurisauna.