Ihanat ukkelini kotona ovat kaikkeni, heidän hymynaamojensa voimin jaksan taas täyttä vauhtia eteenpäin.

Meitä naistenlehtien lukijoita syytetään joskus hattarapäisiksi haihattelijoiksi. Pakenemme kuulemma mieluummin todellisuutta hömppään kuin kohtaamme maailman sellaisena kuin se on. Höpö höpö, sanon minä.

Me ihmiset olemme monipuolisia. On ihan mahdollista rakastaa yhtä aikaa sekä kevyitä että syvempiä asioita – Beyoncéa ja Beethovenia, Hello-lehteä ja Hegeliä, Titanicia ja Tarkovskia, Chanelia ja Cézannea.

Niin ajattelemme Gloriassakin ja tarjoamme samassa paketissa silmänilon lisäksi myös ajatuksia herättäviä henkilöhaastatteluja ja naisjohtajien näkemyksiä. Niiden painoarvo ei vähene lainkaan siksi, että paketti on kaunis.

Kauneus pitää kiinni elämässä ja muistuttaa kovinakin aikoina, että maailmassa on paljon hyvää.

Kauneus pitää kiinni elämässä, antaa toivoa ja muistuttaa kovinakin aikoina, että maailmassa on myös paljon hyvää. Musiikin kauneus on pitänyt ihmisiä jopa hengissä ihmiskunnan synkimpinä aikoina. Keskitysleireiltä musiikin avulla selvinneistä kertoo koskettavasti esimerkiksi James A. Grymesin Violins of Hope -kirja.

Maailmanpoliittinen tilanne on tällä hetkellä epävarma, jopa pelottava. Siksipä juuri joie de vivreä, elämäniloa, tarvitaan nyt isolla kädellä annosteltuna. Se ei ole pakoa todellisuudesta vaan toivon ylläpitämistä. Kuten klassinen ranskalainen sanonta kuuluu: “L’heure est à l’optimisme, laissons le pessimisme pour des temps meilleurs” eli vapaasti käännettynä ”Nyt tarvitaan optimismia, säästetään pessimismi parempiin aikoihin”.

Ei siis vaivuta epätoivoon.

Toimitusjohtajan ja dokumentintekijän Elise Pietarilan toimintaa ohjaa pyrkimys heikompien auttamiseen. Paniikkihäiriönsä vuoksi hän tietää, millaista on itse olla haavoittuvainen.

Toissa syksynä tuotantoyhtiö Gimmeyawallet Productionsin toimitusjohtaja Elise Pietarila, 36, söi aamupalaa yhtiökumppaniensa Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin kanssa ja luki uutisia Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista. Heitä oli moninkertainen määrä aiempiin vuosiin verrattuna, ja uusi tilanne herätti heissä pelkoa ja epävarmuutta.

Elisen yllätykseksi mikään virallinen taho ei toiminut turvapaikanhakijoiden yrittäjyyden puolesta, joten he itse päättivät kääriä hihansa ylös.

Aamukahvin äärellä kolmikko alkoi miettiä yhdessä työkavereidensa kanssa, miten turvapaikanhakijoita voisi auttaa parhaiten integroitumaan yhteiskuntaan – ja miten he itse voisivat samalla käsitellä suoraselkäisesti omaa pelkoaan.

”Oletus tuntui olevan, että turvapaikanhakijat sullotaan ihmissäiliöihin eikä heiltä itseltään odoteta mitään panosta. Maailmalla matkatessamme olimme kuitenkin törmänneet mitä mielikuvituksellisimpiin tapoihin ja taitoihin elättää itse itsensä. Arvelimme, että tulijoilla saattaisi olla jotain annettavaa.”

Elisen yllätykseksi mikään virallinen taho ei toiminut turvapaikanhakijoiden yrittäjyyden puolesta, joten he itse päättivät kääriä hihansa ylös.

 

Aluksi Elise, Riku ja Tunna kutsuivat koolle eri alojen yrittäjiä ja järjestöjä. Sitten he kehittivät yhdessä digitaalisen alustan, jonka avulla vapaaehtoisiksi ilmoittautuneet opiskelijat kartoittivat turvapaikanhakijoiden osaamisen monessa vastaanottokeskuksessa. Niin syntyi Startup Refugees, yli 500 yrityksen ja yhteisön verkosto, jonka ansiosta jo tuhat turvapaikanhakijaa on haastateltu, yli 700 on tehnyt töitä tai opiskellut ja yli 20 uutta yritystä on syntynyt tai syntymässä.

Startup Refugees on ollut menestys, mutta niin on ollut moni muukin asia, jossa Elisellä, oman luonnehdintansa mukaan ”oululaismuijalla”, on ollut näppinsä pelissä.

”Vain viime viikolla työllistyi kahdeksan ihmistä ja 19 oli työhaastattelussa. Ja nimenomaan sellaisille aloille, joille ei Suomesta löydy tekijöitä: etnisiin ravintoloihin, turkistarhoille ja vaikkapa maaseudun muuttotappiokuntien pientiloille kausityöläisiksi”, Elise sanoo kitschein neonvalokyltein ja jumalkuvin sisustetussa tuotantoyhtiössä Helsingin Punavuoressa.

Startup Refugees on ollut menestys, mutta niin on ollut moni muukin asia, jossa Elisellä, oman luonnehdintansa mukaan ”oululaismuijalla”, on ollut näppinsä pelissä. Aloitettuaan toimitusjohtajan pestinsä kaksi vuotta sitten Elise on luonut Rikun ja Tunnan kahdestaan pyörittämästä nyrkkipajasta 10 henkeä työllistävän monimediayrityksen, joka tekee tänä vuonna radio-ohjelmia, tietokirjan ja neljä tv-tuotantoa –muun muassa ruoka-aiheisen viihdeohjelman MadCook Show´n.

 

Elise on myös ollut mukana voittamassa viittä Kultaista Venlaa ja Formaatti-Finlandiaa, perustanut Pohjoismaiden suurimman tubettajatapahtuman TubeConin ja tullut rankatuksi Kauppalehti Option vertaistutkimuksessa sadan vaikutusvaltaisimman suomalaisen joukkoon. Lisäksi Elise, Riku ja Tunna valittiin viime vuonna vuoden rohkeimmiksi yrittäjiksi.

Elise on tullut rankatuksi Kauppalehti Option vertaistutkimuksessa sadan vaikutusvaltaisimman suomalaisen joukkoon.

Elise haluaa käyttää mahdollisuuksiaan toimintaan, josta muutkin hyötyvät. Periaatteensa hän on perinyt jo edesmenneiltä vanhemmiltaan, jotka pyörittivät ravintolalaitteita maahantuovaa pienyritystä Oulussa.

”Lama-aikana he myönsivät vaikeuksiin joutuneille asiakkaillensa maksuaikaa ja tukivat nuoria yrittäjiä. He antoivat esimerkin, ettei maailmaa tarvitse pelätä, kun jokainen meistä luo hyvää pieninkin resurssein. ”

 

Elise alkoi Rikun ja Tunnan pyynnöstä tuottaa Docventuresia vuonna 2012. Hän huomasi nopeasti, että ohjelman yleisö jakoi hänen kanssaan ajatuksen yhteisen hyvän tekemisen tärkeydestä. Docventuresista tuli yli 400 000 hengen yleisöjä vetänyt menestysformaatti, jonka ympärille intohimoiset katsojat perustivat yli sata leffakerhoa.

Samalla siitä syntyi omintakeinen yhteiskunnallisen aktivismin näyttämö. Elise, Riku ja Tunna osallistivat ihmisiä sosiaalisen median kautta kieli poskessa. He saivat sadat ihmiset esimerkiksi luovuttamaan verta tai ryhtymään ystäväksi yksinäisille – sen jälkeen, kun ohjelmassa oli ensin näytetty aiheisiin liittyviä dokumenttielokuvia.

Docventuresista tuli yli 400 000 hengen yleisöjä vetänyt menestysformaatti, jonka ympärille intohimoiset katsojat perustivat yli sata leffakerhoa.

Kun Docventuresin luontojaksossa haastateltavana ollut ympäristöaktivisti Leo Stranius haastoi Rikun kuukaudeksi kasvisruokavaliolle lihansyönnistä aiheutuvien ilmastopäästöjen takia, katsojat ehdottivat, että siihen ryhdyttäisiin yhdessä. Pienellä brändäämisellä syntyi Lihaton lokakuu -liike, johon osallistui 30 000 ihmistä. Docventures oli viikosta toiseen kaikkien huulilla, vaikka markkinointibudjetti oli pieni.

”Olisi ollut tyhmää olla tarjoamatta dokumenteista saadun tiedon pohjalta toimintaa, kun ihmiset olivat niin mukana”, Elise toteaa nyt.

Hänen mukaansa kuluttajien kuunteleminen ja osallistaminen kannattaa. Ihmiset haluavat käyttää tuotteita ja palveluita, jotka vastaavat heidän arvomaailmaansa. Se oli tärkeä tulos myös tieteellisessä artikkelissa, jonka Elise kirjoitti Helsingin yliopistossa yritysten yhteiskuntavastuusta professori Vesa Kanniaisen kanssa.

 

Alunperin Elisestä pitikin tulla tutkija, ei mediavaikuttajaa. Kansantaloustieteen opiskelijan erikoisalaa oli peliteoria, sovelletun matematiikan osa-alue, jossa tarkastellaan ihanteellisen toimintatavan valintaa silloin, kun vaihtoehtojen hyödyt ja haitat riippuvat muiden valinnoista.

”Se on matematiikkaa, jossa ei ole numeroita vaan pelkkiä symboleita”, Elise selittää.

”Olin supernörtti.”

”Tajusin, että olin aina unelmoinut dokumenttielokuvien tekemisestä. En vain ollut uskaltanut ajatella, että minusta olisi siihen, sillä en ollut minkään taidekoulun kasvatti.”

Sitten sattuma puuttui peliin, ja raskaustesti näytti yllättäen plussaa. 25-vuotiaasta Elisestä ja hänen nuoruuden poikaystävästään, nykyisestä avomiehestään, tuli vanhempia. Äitiyslomalla Elise tajusi, ettei väitöskirjatutkimus houkuttele häntä palaamaan takaisin. Hän alkoi miettiä, mikä olisi tarpeeksi hyvä syy palata työelämään.

”Tajusin, että olin aina unelmoinut dokumenttielokuvien tekemisestä. En vain ollut uskaltanut ajatella, että minusta olisi siihen, sillä en ollut minkään taidekoulun kasvatti.”

Elise ryhtyi opiskelemaan elokuva- ja videotuotantoa helsinkiläisessä Metropolia- ammattikorkeakoulussa.

 

Opinnot olivat vielä kesken vuonna 2011, kun hän sai töitä elokuvatuotantoyhtiöstä Berliinissä ja päätyi kuvaamaan dokumenttielokuvaa Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin entisistä virkamiehistä, jotka eivät olleet vielä 80-vuotiainakaan luopuneet palvelemasta DDR:ää.

”He kokoontuivat hylätyissä, berliiniläisissä bunkkereissa, pukeutuivat vanhoihin armeijan univormuihin ja käyttivät naftaliinistä kaivettuja kuuntelulaitteita”, Elise muistelee.

”Kaikki me pystymme pahaan. Siksi onkin niin tärkeää valita joka päivä ne inhimilliset, oikeat teot.”

Harmittomalta vaikuttavat papparaiset olivat entisiä rajavartijoita, jotka olivat ampuneet ihmisiä muurille ja Stasin viestintäosaston jäseniä, jotka olivat salakuunnelleet perheenjäseniään. ”He olivat tehneet pahoja tekoja, mutta luulivat ylläpitäneensä maailmanrauhaa.”

Elise dokumentoi heitä tanskalaisen ohjaajan Signe Astrupin kanssa tuomitsematta, sillä ymmärsi miesten takertuneen vanhaan propagandaan pystyäkseen elämään tekojensa kanssa. Hän tiesi myös, että olisi itsekin voinut päätyä moraalisesti kaidalle polulle samoissa olosuhteissa. ”Kaikki me pystymme pahaan”, Elise sanoo. ”Siksi onkin niin tärkeää valita joka päivä ne inhimilliset, oikeat teot.”

 

”En pysty tähän”, Elise ajatteli. Hän seisoi Euroopan yleisradioyhtiöiden pomojen ja muun kansainvälisen kulttuuriväen edessä, kun hänen itseluottamuksensa katosi savuna ilmaan.

Elise oli kutsuttu Amsterdamiin kertomaan Docventuresin huikeasta menestyksestä, mutta yhtäkkiä koko hyvin valmisteltu puhe alkoi tuntua mitättömän surkealta.

”Olin tullut paikalle varmana siitä, että mulla on ihan hyvät läpät ja hienoja uutisia kerrottavanani, mutta kun sain mikrofonin käteeni, kaikki aiemmin mietitty vain valahti lattialle”, Elise kuvailee.

Esityksen ajalta ei ole muistikuvia.

Eliseä jännittää puhua paniikkihäiriöstään, eikä hän olisi vielä puoli vuotta sitten ollutkaan siihen valmis.

”Kuulin sydämeni äänen salin kajareista ja oksennus nousi kurkkuun. Kalvoni alkoivat näyttää säälittäviltä räpellyksiltä. Sitten aloitin esityksen rallienglannillani. Jolkotin esityksen läpi ja häivyin paikalta”, Elise muistelee.

Häntä jännittää puhua paniikkihäiriöstään, eikä hän olisi vielä puoli vuotta sitten ollutkaan siihen valmis. Nyt hän on päättänyt tehdä sen nujertaakseen pelkonsa – ja auttaakseen muita.

”Olen ollut paniikkihäiriöni kanssa niin kamalissa tilanteissa, että punastun pelkästään ajatellessani niitä”, Elise sanoo ja hymyilee. Hän on kuitenkin huomannut, että häpeä helpottaa, kun siitä puhuu ääneen.

”Olen ollut paniikkihäiriöni kanssa niin kamalissa tilanteissa, että punastun pelkästään ajatellessani niitä.”

Amsterdamin katastrofista on nyt muutama vuosi, ja Elisellä on puhujakeikkoja enemmän kuin koskaan. Mutta jos hänen korvissaan alkaa kohista paniikkikohtauksen merkiksi, apuna on lääkärin määräämä reseptilääke. Pilleri auttaa musertavaan hallinnan menettämisen tunteeseen niin tehokkaasti, ettei sitä aina tarvitse edes ottaa.

 

Elise meni lääkärille vuosi sitten, kun hän huomasi alkaneensa karttaa esiintymisiä paniikkikohtausten takia. Psykiatri kertoi Eliselle, että moni, joka joutuu työssään olemaan huomion kohteena vain hetkittäinkin, kärsii samasta vaivasta. ”Hän sanoi, että normaalin elämän kannalta on parempi vaihtoehto vetää joskus nappi naamaan, kuin saada paniikkikohtaus tai pelätä sitä.”

Lääkärin tapaamisen jälkeen Elise muisti myös 12-vuotiaana kohtauksiin apukeinoksi keksimänsä aseen: huumorin.

”Silloin kun ahdistaa, raivaan itselleni turvallisen tilan sanomalla jotain hölmöä ja saamalla ihmiset nauramaan kanssani.”

Juttu on julkaistu alunperin maaliskuun 2017 Gloriassa. Sen painoonmenon jälkeen Elise lahjoitti kaikki Tubeconin osakkeensa suomalaisten tubettajien perustamalle yhdistykselle.

Kuka?

Elise Pietarila, 36. Tuotantoyhtiö Gimmeyawallet Productionsin toimitusjohtaja.

Voittanut eri työryhmissä viisi Kultaista Venlaa ja Formaatti-Finlandian.

Perustanut TubeConin, Pohjoismaiden suurimman tubettajatapahtuman. Työskennellyt myös assistenttina YK:n kehitysohjelmassa Asuu Helsingissä 10- ja 6-vuotiaiden lastensa ja avomiehensä kanssa.

Harrastaa avantouintia, tanssia, elokuvia, lukemista ja voimailua Kisahallilla.

 

 

Näin johdan

1. Esimerkin kautta. En usko päältähuutelijoihin tai ylätason viisastelijoihin vaan tekijäjohtajiin. Suomi on niin hierarkiaton ja tasa-arvoinen yhteiskunta, ettei johtajilla ole täällä erityistä statusta.

2. Eläytyen. Ajattelen töissä usein muiden ihmisten näkökulmia – esimerkiksi sitä, mitkä asiat tuntuvat muiden mielestä vaikeilta tai tärkeiltä. Nuorten duunareiden kanssa työskennellessäni muistelen, miltä itsestäni tuntui olla ensimmäistä kertaa ns. aikuisten töissä.

3. Avoimesti. Annan palautetta, puutun, puhun ajatuksiani ääneen ja yritän olla patoamatta havaintojani, jotta niistä tulisi osa työn virtaa, jossa yhdessä lillutaan. Arvostan tätä myös muissa.

4. Vanhan koulukunnan vastuullinen yrittäjyys on tyylikästä! Pienyrittäjävanhemmiltani olen oppinut, että itsensä ja muiden työllistäminen on parasta, mitä lähiympäristölle voi tehdä.

5. Luottaen. ”Asiat järjestyvät” on ehkä eniten ääneen ajattelemani lause. Luottamus maailmaan ja ihmisiin, varsinkin niihin läheisimpiin, tekee kaikesta niin paljon selvempää.

"Kirjoitan, koska en osaa olla kirjoittamatta", Leena Lehtolainen kiteyttää kutsumustyönsä Glorian haastattelussa.

”Jos en kirjoittaisi, keksisin kuitenkin koko ajan tarinoita päässäni. Olen tehnyt niin lapsesta saakka”, Leena Lehtolainen uskoo. 27 romaania kirjoittanut menestyskirjailija kertoo Glorian videolla kirjoittamisensa motiiveista ja siitä, millaista työ on.

Kirjaa kirjoittaessa työ vie hänet aina mukanaan.

”Kun kirjoitan kirjaa, fiktiivinen todellisuus on minulle paljon todellisempaa kuin tämä”, Lehtolainen kertoo.

 

Miksi Leena Lehtolainen ei muiden menestyskirjailijoiden tavoin ole tv:n vakiokasvoja? Miksei hän käytä sosiaalista mediaa? Entä miten hän suhtautuu romaanien tuomiin tuloihin? Lehtolaisen haastattelun löydät 2.3. ilmestyneestä maaliskuun Gloriasta.

Anssi Kela ei ole tehnyt b-suunnitelmaa eikä jatkanut frisbeegolfin pelaamista. Elämässä on kannattanut panna kaikki yhden kortin varaan.

A Arvaamattomuus. Ihanne, jonka toivon saavuttavani artistina. Haluaisin, että minulta odotettaisiin aina odottamatonta. Siksi olen pyrkinyt vuosien varrella kokeilemaan uudenlaisia juttuja. Vain elämää -talo oli esimerkki musiikillisesta yllätyksellisyydestä, jota yritän vaalia.

B B-suunnitelma. Ei ole. Olen aina panostanut rajusti yhden kortin varaan. Se, mitä teen nyt, oli haaveeni ja tavoitteeni nuoresta saakka. Tavallaan olin myös tyhmä, että en tehnyt varasuunnitelmaa, koska mitään turvaverkkoa ei ollut. Kaikki olisi voinut mennä hyvin eri tavalla. Mukana oli myös puhdasta tuuria.

C C-duuri. Haluaisin osata soittaa kosketinsoittimia paremmin. Se on kohta, johon aion muusikkona panostaa.

D Duuni. Viime vuonna tein enemmän hommia kuin koskaan, ilmassa oli monia palloja. Kalenterissani oli myös keikkoja runsaammin kuin ikinä. Loppuvuodesta huomasin, että olin rehkinyt. Uuvuin fyysisesti. Toisaalta se ei haitannut, koska tykkään työstäni niin paljon.

E Epäsyvä. Suomen kielestä puuttuva sana. Huomasin tämän keikoilla, kun puhuin esiintymislavasta, joka voi olla leveä, kapea, korkea, matala tai syvä, mutta mitä se on silloin, kun se ei ole syvä?

F Frisbeegolf. Yritin muutama vuosi sitten aloittaa uuden harrastuksen. Kävin jonkin aikaa aktiivisesti heittämässä, mutta pian huomasin, että aikani ei riitä. Harrastukseni käynnistyi lupaavasti, mutta tyrehtyi omaan mahdottomuuteensa.

G Game of Thrones. Tulen jälkijunassa, koska olen vasta nyt Game of Thrones -koukussa. Tällä hetkellä päiväni päättyy siihen, että katson puolilta öin yhden jakson. Nykyaika on mahtavaa, koska televisio ei enää annostele sitä, mitä katsotaan ja koska.

H Herkuttelu. Olen monessa mielessä nuhteeton. En käytä alkoholia, en polta tupakkaa enkä juo kahvia, mutta herkuttelu lähtee käsistä. Päivittäinen karkkien ja leivonnaisten syönti kuljettaa minua kovaa kyytiä kohti diabetesta. Olen makean syönnissä kyltymätön. Voin helposti syödä kerralla laatikollisen Vihreitä kuulia.

Päivittäinen karkkien ja leivonnaisten syönti kuljettaa minua kovaa kyytiä kohti diabetesta.

I Ilme. Minulle on syntynyt urani varrella tietty ilme, jolla esiinnyn kameralle. Se on hieman vino, arvoituksellinen, monalisamainen hymy. Tällöin kuvasta tulee suht onnistunut. Urani alussa kameran eteen joutuminen oli vaikeaa. Kuvaukset ovat kuitenkin osa duuniani, ja haluan hoitaa myös ne mahdollisimman hyvin.

J Jargon. Menen usein autopilotille haastatteluissa ja tuotan promootiojargonia. Saatan puhua jopa samoilla sanoilla kuin edellisessä haastattelussa. Tällöin saan palautetta faneiltani, että he ovat kuunnelleet peräkkäin kaksi samanlaista haastattelua.

K Kuumotus. Haluan nostaa rimani niin korkealle, että se jopa hirvittää. Kuusi vuotta sitten jännitti, kun lämmittelin Eric Claptonia Hartwall Arenalla. Ajattelin, että ketään ei kiinnosta lämppäri eli mies ja kitara, mutta kun astuin lavalle, minua odotti 12 000 ihmistä. Tilanne kuumotti, mutta meni hyvin. Saan keikasta edelleen palautetta. Riskejä kannattaa ottaa. Sitä saattaa lentää naamalleen mämmiin, mutta uskallus voi myös palkita.

Haluan nostaa rimani niin korkealle, että se jopa hirvittää.

L Legot. Kävin muutama päivä sitten hoitamassa takahampaani kuntoon. Se halkesi yli vuosi sitten, kun söin karkkia. Se ei ollut kipeä, ja filosofiani on, että jos hampaaseen ei satu, kaikki on hyvin. Kun hammasta rupesi jomottamaan, menin hammaslääkäriin. Sillä on puolensa, että purukalusto on kunnossa. Voin taas syödä normaalisti.

M Musta. Univormuni ja suojavärini, johon olen pukeutunut yläkoulusta asti. Reilu vuosi sitten panin Snapchatiini haasteen, että jos seuraajamääräni ylittää tietyn rajan tietyssä ajassa, pukeudun kolmen päivän ajan väreihin. Kun raja ylittyi, soitin JVG-yhtyeen VilleGallelle, että tulen lainaamaan vaatteita. Kolmen päivän ajan voimassani oli häiriö.

N Noilea. Opin sanan vuosia sitten Sipe Santapukilta. Noilea tarkoittaa esimerkiksi henkilöä, joka näyttää vittuuntuneelta. .

O Ohjelma. Yksi hienoimmista jutuista, jonka olen urallani tehnyt. Helmikuussa alkava Anssi Kela ja isot biisit -ohjelmani on kahdeksan jakson musiikkiohjelma, jossa teen vieraani kanssa uuden version suomalaisesta klassikkobiisistä.

P Pieru. Jos pieru ei naurata, ihmisessä on vikaa. Pieruhuumori on inhimillisyyden ja ihmisyyden ytimessä. Pieru yhdistää. Olen varma, että pieru nauratti jo silloin, kun ihmiskunta eli vielä puissa ja luolissa.

Jos pieru ei naurata, ihmisessä on vikaa.

Q Queen. Näin livenä viime kesänä Kaisaniemessä, vaikka kyseessä ei ollutkaan ihan oikea Queen. Lavaesiintyjänä Freddie Mercury on ollut suuri innoittajani. Minulla on esiintymistakki, joka on kopio Mercuryn vuoden 1986 kiertuerotsista. Omani on luonnollisesti musta.

R Rotta. Helsingissä on satojatuhansia rottia, mutta en ole koskaan nähnyt ainuttakaan. Minulla ei ole aavistustakaan, missä ne majailevat. Olen usein miettinyt, miksi rotta on niin halveksittu ja pelätty. Miksi esimerkiksi oravista tykätään, mutta rotista ei.

S Suihku. Paikka, jossa saan ideoita. Pitkien suihkujen ottaminen ei ole ekologista, mutta suihkussa tavoitan flow-tilan. Jos painiskelen biisin ongelmakohdan kanssa, menen suihkuun. Luulen, että minun kannattaisi käydä suihkussa useammin.

T Tähdet ja avaruus -lehti. Tähdet ja avaruus kiinnostavat, vaikka minulla ei olekaan kaukoputkea. Tykkään katsoa aiheeseen liittyviä dokumentteja. Omat pullistelut asettuvat tällöin jämäkkään perspektiiviin. Lisäksi tilaan Soundia.

Jos painiskelen biisin ongelmakohdan kanssa, menen suihkuun.

U Urpo. Yksi voimavaroistani on itseironia ja sen hyväksyminen, että loppujen lopuksi olen aikamoinen urpo. Asiat pitää tehdä tosissaan, mutta itseään ei pidä ottaa vakavasti. Säälin ihmisiä, jotka eivät kykene nauramaan itselleen.

V Vitkastelu. Tyypillistä varsinkin silloin, kun mietin hoidettavia asioita, jotka eivät kiinnosta. Yksinkertaisen puhelun soittamiseen saattaa upota päiviä. Ajatus, että hoitaisin puhelun heti, on mahdoton.

Wappu. Ärsyttää suunnattomasti, jos vappu tai vanha kirjoitetaan w-kirjaimella. Se ei ole hauskaa, lopettakaa.

Ärsyttää suunnattomasti, jos vappu tai vanha kirjoitetaan w-kirjaimella.

X X-ray. Kun lennän, käsimatkatavaroissani on usein musiikkivempeleitä. Viime vuonna Berliinissä minut vedettiin turvatarkastuksessa sivuun, ja laukustani kaivettiin huuliharppu. Minun piti todistaa, että se on musiikki-instrumentti, joten soitin pätkän.

Y Yrittäjä. Työllistän seitsemän henkilöä. Tunnen vastuuta. Haluan hoitaa asiat niin, että tarjoan elantoa myös heille.

Z Zombie. Nousee aamuisin haudan levosta. En ole aamuihminen ja vanhemmiten zombie-vaiheeni kestää pidempään ja pidempään. Zombius ei liity pelkkään ajatuksenjuoksuun, vaan myös fysiikkaan.

Å Pyhimys. Kun å-kirjaimen piirtää paperille, se on tavallinen a, jolla on sädekehä.

Kun å-kirjaimen piirtää paperille, se on tavallinen a, jolla on sädekehä.

Ä Ääni. Jos minun pitäisi valita, olisinko kuuro vai sokea, valitsisin hetkeäkään epäröimättä sokeuden. Kuurous olisi pahempaa, tuntisin olevani eristyksissä.

Ö Öylätti. Olen perso pitsalle. Yksi herkkuruokani on iso öylätti eli margherita rucolalla. Olen ollut kasvissyöjä kaksikymmentä vuotta. Kun olin vielä lihaani, pitsafantasiani oli jauheliha, kinkku, salami ja pekoni. Olen tullut toisesta ääripäästä. G

Anssi Kela, 44. Laulaja-lauluntekijä, joka on julkaissut kuusi albumia. Kirjoittanut kolme kirjaa.

Oli mukana Vain elämää -sarjassa toissa vuonna.

Isännöi Anssi Kela ja isot biisit -viihdeohjelmaa.

Asuu Helsingissä perheensä kanssa.

Matkailualan ammattilainen Minna Haatainen-Cutler ihastui Lontooseen nuorena tyttönä ensinäkemältä. Nyt hän pyörittää siellä menestyvää yritystä ja nauttii aikuisiällä syttyneestä uudesta rakkaudesta.

Matkailualan konkari

Minna Haatainen-Cutler, 52, nauttii aamun toista kahvikupillista Lontoon tyylikkäässä ytimessä Cityssä, hallinnon ja etenkin finanssialan keskuksessa. Kirkas syysaurinko tulvii sisään kuuluisan Royal Exchange -rakennuksen sisäpihan kattoikkunoista Grand Cafe’hen.

”Alkuperäinen Royal Exchange rakennettiin vuonna 1571, mutta Lontoon palo vuonna 1666 tuhosi rakennuksen. Tämän rakennuksen avasi kuningatar Viktoria vuonna 1844”, Minna kertoo.

Historia ovat hallussa, sillä Minna on työskennellyt kahden vuosikymmenen ajan johtotehtävissä yrityksissä, jotka myyvät Suomea ja Skandinavian maita Britannian matkailumarkkinoille. Hän on myös hankkinut virallisen oppaan pätevyyden ja tekee edelleen vip-opaskeikkoja.

Aamukahvin äärellä Minna hoitaa työasioitaan sähköpostitse. Kymmenisen vuotta sitten hän perusti oman Thames Partner -yrityksen.

”Konttorini kulkee aina mukanani. Autan matkailualan yrityksiä aloittamaan liiketoimintaa Britannian ja Lähi-idän markkinoilla.”

Lontoo sytytti heti

Kajaanissa syntynyt Minna lähti Lontooseen vuonna 1987, kun matkailualan vaikuttaja Veikko Kokkila valitsi Porvoon matkailuopiston opiskelijoista kuusi työharjoitteluun Scancoming-yritykseensä Lontooseen.

”Lontoo iski minuun heti. Palkka oli sivuseikka, kun diiliin kuului työlupa ja asunto. Jäin vuoden harjoittelujakson jälkeen Lontooseen, elämänharjoittelijaksi.”

Lontoosta löytyi brittipuoliso, ja Minna loi menestyksekästä uraa matkailualalla. Tehtyään pari vuotta pätkätöitä matkaoppaana Minna valittiin incoming-toimiston johtajaksi Finnairille, ja kymmenen Finnairin-vuoden jälkeen hän palasi entiseen työharjoittelupaikkaansa toimitusjohtajaksi. Tytär Victoria syntyi vuonna 1992 ja poika Sebastian kolme vuotta myöhemmin. Avioliitto päättyi myöhemmin eroon.

”Olen kiitollinen siitä, että molemmilla lapsillani on hyvä koulutus ja hyvät työpaikat. Koulutustausta on Britanniassa erittäin tärkeä.”

Sebastian opiskeli kuuluisassa Cambridgen yliopistossa ja työskentelee analyytikkona investointipankissa. Chicagon yliopistosta valmistunut Victoria luo uraa kansainvälisen politiikan asiantuntijana.

”Lapseni ymmärtävät, että menestymisen ja vaurastumisen eteen on tehtävä kovasti töitä. Olen korostanut heille myös hyväntekeväisyyden tärkeyttä. Lontoossa hyväntekeväisyys on parempiosaisille myös moraalinen velvollisuus.”

Elämänjano kasvaa

Minna tapaa pankkialalla työskentelevän puolisonsa Thor Andersenin lounaalla tämän työpaikan lähellä sijaitsevassa, vuodesta 1757 toimineessa The Simpsonsissa, jonne naiset pääsivät asiakkaiksi vasta 1920-luvulla.

Kohtaaminen on lämmin, vaikka pariskunta on tavannut toisensa viimeksi vain muutamaa tuntia aikaisemmin, aamukahvilla Lontoon Richmondin-kodissaan.

”Elän nyt elämäni onnellisinta aikaa. On suuri onni löytää uusi hyvä parisuhde aikuisena”, Minna sanoo ja silittää Thorin poskea.

”Elän nyt elämäni onnellisinta aikaa. On suuri onni löytää uusi hyvä parisuhde aikuisena. Suhteemme on vakaalla pohjalla, ja nautimme yhdessäolosta”, Minna sanoo ja silittää Thorin poskea.

Pariskunta on kokenut koviakin. Välillä Minnan silmiin kohoavat liikutuksen kyyneleet.

”Kaksi vuotta sitten sain aivoveritulpan. Selvisin hengissä, koska se tapahtui aamulla ja Thor hälytti apua. Toivuin täysin, mutta mikään ei silti palannut ennalleen. Nyt tulevaisuusperspektiivini on noin yksi minuutti, ja elän todellakin kuin jokainen päivä olisi viimeinen. Elämänjano vain kasvaa.”

Muutos tarkoittaa muun muassa sitä, että vapaa-ajan merkitys on kasvanut.

”Teemme Thorin kanssa asioita, jotka tekevät meidät onnelliseksi. Yhteinen aika, yhteiset harrastukset ja hetket ystävien kanssa ovat tärkeitä, ja voimme ottaa lomaa ja lähteä matkalle silloin, kun siltä tuntuu.”

Raha antaa vapautta

Minna on elänyt aikuisiällään myös taloudellisesti vaikeita aikoja erityisesti ensimmäisinä Lontoon-vuosinaan pätkätöissä. Lasten kouluttaminen maailman huippuyliopistoissa oli iso taloudellinen panostus. Nyt taloudellinen tilanne on vakaalla ja vauraalla pohjalla.

”Toki raha tuo mahdollisuuksia ja valinnanvapautta, mutta onni tulee kokonaisvaltaisesta tyytyväisyydestä elämään”, Minna tiivistää.

Sotahistoriaa harrastavan puolison myötä Minnan elämään on tullut tärkeäksi osaksi hyväntekeväisyys veteraanijärjestöjen varainkeruussa.

”Toisin kuin Suomessa, Britanniassa on nuoria nykyisten sotien veteraaneja, jotka perheineen tarvitsevat paljon apua ja tukea.”

 

Pubeja ja klubeja

Minna osallistuu Lontoon seurapiiritilaisuuksiin viikoittain niin hyväntekeväisyystapahtumien, puolisonsa työn kuin oman yrityksensäkin vuoksi.

”Jonkin aika sitten järjestin Jordanian matkailuministerille tapaamisen Britannian matkailuministerin kanssa. Haluan tukea maita, joilla ei ole isoja resursseja.”

”Eniten nautin siitä, että olemme Thorin kanssa kotona kahdestaan vaikka sohvalla katsomassa televisiota”, Minna miettii siemaillessaan vuosikertasamppanjaa ylellisessä klubitilassa.

Minnan ja Thorin iltapäivä jatkuu yksityisellä Carlton-klubilla, jonka baarissa myös entinen pääministeri David Cameron usein piipahtaa.

”Tykkään toki samppanjasta, mutta pubin rento tunnelma voittaa samppanjabaarit. Eniten nautin siitä, että olemme Thorin kanssa kotona kahdestaan vaikka sohvalla katsomassa televisiota”, Minna miettii siemaillessaan vuosikertasamppanjaa ylellisessä klubitilassa, jonka seinän yhdessä muotokuvassa hymyilee Englannin Kuningataräiti.

Edellisenä viikonloppuna Minna ja Thor olivat hyvin toisenlaisissa maisemissa tarpomassa rankkasateessa savisella pellolla Kentin kreivikunnassa fasaanijahdissa.

”Metsästys tuli elämääni Thorin myötä. Ammun itse vain savikiekkoja, mutta nautin siitä, että meillä on hauskaa yhdessä. Se on todellista rikkautta.”

Juttu on alun perin julkaistu helmikuun 2017 Gloriassa.

Minna Haatainen-Cutler, 52, matkailualan ammattilainen Lontoossa.

Oma The Thames Partners -yritys toimii agenttina ja edustajana suomalaisille yrityksille, jotka haluavat päästä Britannian tai Lähi-idän markkinoille. Perhe:

Aviomies Thor Andersen, tytär Victoria, 24, ja poika Sebastian, 21.

Parasta Lontoossa: Kansainvälinen ilmapiiri, historia, huomaavaiset ihmiset ja erityisesti taidegalleriat kuten Royal Academy of Arts, The Courtauld Institut of Art sekä Leighton House -museo.