Haluaisin pukeutua paljon villimmin kuin pukeudun, mutta en uskalla.
Olin jo lapsena kiinnostunut muodista. Ihailin näyttelijä Lisa Bonetin boheemia tyyliä ja taiteilija Louise Bourgeoisin rohkeita asuja yli kaiken. Lapsuuteni pikkukaupungissa käytin välillä melko räväköitäkin vaatteita, mutta hurjinta kuitenkin taisi olla se, kun käytin talvella rovasti-isäni suikkaa ja Kanarian lomalta löytämiäni vihreitä ylipolven mokkasaappaita.
Pukeudun kuitenkin varman päälle, useimmiten mustiin farkkuihin ja mustaan yläosaan.
Nykyään ihailen arkkitehtonisia ja jopa omituisia asuja, mutta pukeudun kuitenkin aika varman päälle, useimmiten mustiin farkkuihin ja mustaan yläosaan. Samalla tiedän, että voisin ihan yhtä hyvin pukea päälleni esimerkiksi sen hulluakin hullumman toppatakin, joka muistuttaa muodoltaan Winston Churchillia. Ärsyttää, että en uskalla heittäytyä sisälläni piilevän villin fashionistan matkaan.
Toisaalta haluan antaa tälle tunteelle aikaa kypsyä. On ihanaa vanheta, kun on jotain, mitä odottaa. Uumoilen, että perustan tajunnanräjäyttävän muotiblogin viimeistään eläkkeelle jäädessäni.
Just. Saa pukeutua. Nyt on lupa. En uskalla.
Naistenlehdet, postipoika voisi pudottaa suoraan lehtiroskikseen,
mitä näitä kotiin asti kantaa?
