Kuinka monelle meistä on tuttua puuhaa se, että tili tuntuu lipuvan uhkaavan lähelle nollaa jokaisen kuun lopussa eikä säästöön tunnu jäävän senttiäkään? Varsinkin jos työelämässä ei tao kuusinumeroisia vuosipalkkoja, on helppo kokea, ettei elämässä yksinkertaisesti mitenkään saa rahaa säästettyä mihinkään kivaan, vaan kaikki menee arjessa pärjäämiseen. Mitä jos kuitenkin löytyisikin joitain tapoja, joilla saisi kun saisikin pistettyä kuukausittain hieman rahaa sivuunkin? Alla esittelen muutaman vinkin, joilla ehkä pystytkin säästämään ainakin sen muutaman euron kotielämässäsi.
Pidä ostoslistaa jääkaapin oveen kiinnitettynä
On aivan normaalia käyttää ruokakaupassa käyntiin huomattavan paljon enemmän rahaa kuin oli aikomus, ja aina tuntuu lähtevän mukaan vähintään yksi tavara, jolle ei keksikään käyttöä. Etenkin jos kaupoille lähtee ilman ostoslistaa, toisin sanoen ilman tarkkaa suunnitelmaa, voi tapahtua juuri näin. Tietenkään ei ole mitään väärää ostaa ruokakaupasta ruokaa ja ruokatarvikkeita hetken mielijohteesta, mutta mikäli aikeissasi on säästää rahaa, yksi helppo tapa aloittaa on luoda tarkkoja ostoslistoja ja myös pitäytyä niissä kaupassa käydessäsi.
Tee omia pesuaineita
Googlaamalla löydät monta helppoa ja edullista ohjetta, joita noudattamalla voit loihtia omia ikkunanpesuaineita, yleispesuaineita, ja muita samanlaisia pesuaineita. Usein et tarvitse pesuaineisiin juuri muuta kuin vettä, etikkaa, tai ruokasoodaa, eli ainesosia joita löytyy kaapistasi jo valmiiksi!
Vertaile hintoja ennen ostopäätöksen tekoa
Etenkin kun kyse on välttämättömästä ostosta, kuten vaikka uudesta pesukoneesta tai puhelimesta hajonneen tilalle, kannattaa ensiksi määritellä laitteelta tarvittavia ominaisuuksia – sekä myös mitä ominaisuuksia ei todellakaan tule tarvitsemaan – ja lisäksi vertailla paitsi eri merkkien hintoja mutta myös eri kauppojen välisiä hintoja. Vertaa puhelimia ja muita laitteita tarkasti löytääksesi parhaan hinta-laatusuhteen, jonka perusteella voisit ostoksesi tehdä. Välillä paras vaihtoehto ei välttämättä ole se markkinoiden edullisin, ja saattaa ostohetkellä tuntua rahan säästämisen vastakohdalta, mutta fiksu ostos on pitkäaikainen ja loppupeleissä rahaa säästävämpi vaihtoehto.
Pidä kirjaa kuluistasi
Kun pidät kirjaa kuluistasi, niin ruokaostoksista, laskuista kuin ulkona käynneistäkin, selkenee heti mihin ja miten käytät rahaasi. Löytyykö sieltä joitakin kuluja, joita olisi mahdollista vähentää? Esimerkiksi, olisiko mahdollista kilpailuttaa sähköyhtiösi tai luopua yhdestä suoratoistopalvelusta? Voisiko yhden kuukausittaisen ravintolakäynnin vaihtaa johonkin muuhun miellyttävään mutta edullisempaan aktiviteettiin? Aina ei välttämättä löydy kulukohtaa, jossa voisi olla säästävämpi, mutta yllättävän usein tulee rahaa törsättyä turhaankin ennen kuin on oikeasti kerennyt tarkastella omaa rahankäyttöään.
Joskus rahan säästäminen voi tuntua tuskaiselta vaikka kaikki mahdolliset vinkit olisi nätisti esitelty nenän edessä, eikä se aina ole mahdollistakaan. Usein jokaiselle löytyy kuitenkin ainakin se yksi yllättävä tapa, jota ei ilman tämän kaltaista artikkelia olisi tullut ajatelleeksikaan, jolla rahaa pystyykin laittamaan säästöön. Toivottavasti pääset näillä vinkeillä alkuun rahan säästämisessä.