Kodinhenki2022

Joulu lähestyy taas, aivan kuten se tekee joka vuosi. Tänäkin vuonna en ole varmasti ainoa, joka pähkäilee päivästä toiseen joululahjakysymysten parissa - nyt päällimmäisenä on kysymys liittyen lapsenlapseen, ostaako jonkun "yhdentekevän" lahjan, vai sopiiko vanhempien kanssa esimerkiksi rahastotilin avaamisesta ja sinne vuosittain sijoittamisesta kunnes lapsi on 18-vuotias? Tai jotain vastaavaa? Onko tuollainen lahja vähän tylsä, ja pitääkö joululahjan olla aina jokin tuote tai tavara, miksei se voisi olla sijoitus tai palvelu?
Joulu on joka vuosi

Joulu ei tule yllättäen. Se tulee vähitellen, ja ainakin meillä valmistelut ovat alkaneet jo hyvissä ajoin syksyllä. Keskusteluja käydään jouluisissa keskustelufoorumeissa, ja ajatuksia vaihdetaan tulevan joulun sisustuksesta ja ruokavalinnoista - vastuullisuuskin käväisee keskusteluissa. Mutta ei kai siinäkään olisi mitään pahaa, jos päättää viettää joulun vain perheen parissa syöden hyvin ja katsellen suoratoistokanavien ohjelmatarjontaa - löhöillen, viettäen nimenomaan sitä kiireetöntä jouluaikaa.
Joka vuosi jouluun meillä liittyy myös paljon ruokaan liittyviä perinteitä, ja joka vuosi myös jotain uusia kokeiluja - se ei tarkoita, että ruokaa pitää syödä liikaa, mutta vaihtoehtoja pitää aina harkita, ja uusien kokeilujen tuomista tutun joulupöydän valikoimiin, jossa kuitenkin ne jokavuotiset perinteiset ruokalajit ovat vuodesta toiseen - ovathan niiden reseptitkin jo siirtyneet sukupolvilta toisille.
Jokavuotinen ongelma

Joulu on minulle ja perheelle se vuoden tärkein juhla - silloin oikeasti rauhoitutaan, otetaan vapaata töistä ja vietetään aikaa yhdessä. Joululahjat hankitaan monesti yhdessä, mutta ne tärkeimmät sitten itsenäisesti - tänäkin vuonna sen tärkeimmän ihmisen lahjan päättäminen oli vaikeata, ja toisaalla taasen lapsenlapsen lahjojen uudelleen ajattelu tuli ajankohtaiseksi. Varmasti hän tulee saamaan jotain ajankohtaista, mutta miten te näkisitte tuon ajattelun sijoitusvarallisuuden keräämisestä lahjana?

  • ylös 0
  • alas 0

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat