Vihdoinkin vähän uusia kuvia omalle 1kertaa2-mallistolle. Niinhän se on, suutarin lapsilla ei ole kenkiä :) Asiakastyöt menevät aina ensimmäiseksi ja omalle mallistolle ei aina löydy aikaa. 

Mallistomme täyttää tänä keväänä 4 vuotta ja tässä ajassa se on vakiintunut pieneksi, mutta pippuriseksi, sisustajien joukossa pidetyksi, tunnistettavaksi ja laadukkaaksi tiedetyksi brändiksi.

Ne kuluttajat, jotka yleensäkin arvostavat laatua, kotimaisuutta ja tuotteen pitkäikäisyyttä, ovat löytäneet meidät. Tyynyn hankittuaan he ostavat vaikka vuoden päästä peiton, suosittelevat niitä kaverilleen, käyvät moikkaamassa meitä myyjäisissä, ostavat toisen ja kolmannenkin tyynyn ja ovat pääsääntöisesti erittäin tyytyväisiä ostoksiinsa.

Tärkeä verkosto meille ovat ihanat jälleenmyyjät, joista ainakin MIA Designin ja OMA Shopin asiakkaat ovat meidät löytäneet. Muistakaapa myös Living247!

Teemme yhteistyötä Bo Lkv:n kanssa, he käyttävät meidän tuotteitaan stailauksissaan. Kuvia on vaikea bongata, kun asunnot menevät heillä niin nopeasti kaupaksi, mutta tällä hetkellä ainakin tässä kohteessa vilahtaa meidän tyynyt.

Kotimaisista valmistajista Hakola on ottanut meidät kumppanikseen, siitä kiitollisina! Bloggaajakollegani Jonnan blogissa on ihania kuvia myös Hakolan taiteellisen johtajan Annaleenan kodista.

Myydyin tuotteemme on mustavalkoinen Seitti-tyynynpäällinen. Suuri kiitos siitä kuuluu ihanille bloggaajakollegoille, katso kuvia vaikkapa tästä Mustan oven postauksesta ja tästä Modernisti Kodikkaan postauksesta. Myös iso kiitos sosiaaliselle medialle, instassa tätä tyynyä on nähty yhdessä jos toisessakin upeassa kodissa!

Vuosien mittaan olemme luopuneet kahdesta mallistosta per vuosi ja kaikista värikokeiluista, meidän juttu on graafinen musta-harmaa-valkoisuus. Tilaamme tuotteita omaan varastoomme isomman määrän kerralla kysynnän mukaan, vain vahvimmat ja myydyimmät kuosit selviävät karsinnasta.

Viimeisin uusi kokeilu oli suosittuun Seitti-tyynyyn tehty värikokeilu, marokkolaismatto Beni Ouarainista inspiraationsa saanut hiekkapohjainen Seitti-tyyny, jonka ensimmäinen erä on nyt myyty loppuun eli niin sekin väri lunasti paikkansa mallistossa. Nämä kuvat siis tästä värityksestä. Stailaisin kuvat vähän rouheammalla rekvisiitalla, kun itse miellän tuon värityksen juuri vähän tanskalaiseksi, kodikkaaksi ja modernisti maalaiseksi. Nämä on kuvattu meillä kotona omilla tavaroillani, jossa näköjään löytyy tätäkin tyyliä musta-valko-harmaan lisäksi :) Kuvissa myös harmaa-harmaa Polku-kuosinen peitto, joka on ollut alusta saakka mukana.

Piristysruiskeen varsinkin itse tekijöille tuo aina pieni kausittainen lisäys mallistoon, kuten juuri varastoon saapunut uusi Retki-leikkuulauta/tarjoilualusta. Katso oma postaukseni siitä täältä.

Tällä hetkellä malliston suhteen on ajankohtaista suunnitella oma pieni osasto Habitareen ja pitkästä aikaa muutama uusi kuosi.

Mallistoa varten ei olla haettu eikä saatu apurahaa, tukia,  joukkorahoitusta eikä voitettu kilpailua. Taustalla ei ole bisnesenkeliä eikä muutakaan ulkopuolista rahoitusta. Mallistoa kehitetään ja kasvatetaan pikkuhiljaa omilla rahoilla eli lähinnä edellisten kausien tuotoilla. Tämä rakenne on minusta hyvä tuoda ilmi, jos joku omaa mallistoa suunnittelee. Budjetti rajoittaa mm. ulkomaisille messuille osallistumista. Pitkän tähtäimen suunnitelmana onkin siis saada jälleenmyyntiä ulkomaille, mutta kauanko siihen menee, emme osaa sanoa. Haaveita pitää kuitenkin olla. Tässä meitä yrittää parhaansa mukaan auttaa eurooppalainen agenttimme ex-minimalistin Riikka.

Mallisto on kuitenkin jo niin rakas ja oleellinen osa omaa työn tekemistä ja oman yrityksen liiketoimintaa, että aioimme jatkossakin pysyä yhdessä <3. Neljävuotias on kasvava taapero vasta.

 

Kommentit (6)

M.K.

Seitti-tyynyn kuvio on mielestäni täysosuma, ajaton ja kiehtova. Olisi kiinnostavaa tietää, miten kuvio syntyi. Vihdoinkin mallistossa on hiekansävy, sillä pelkkä mustavalkoisuus on liian kova eikä sovi kaikkien kotiin.

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015

Kiitos, ihana kuulla <3. Kuvio syntyi, kun fanitan Beni Quarain-mattoja ja niiden epämääräisiä salmiakinmallisia kuvioita ja halusin toistaa sellaisen tyynyyn omaperäisellä, mutta neulottavalla (silmukat muodustuvat pienistä "pikseleistä") tavalla.

Seuraa 

Rakennusblogi, joka on välillä myös sisustusblogi, käsittelee Helsinki-pientaloprojektiamme. Sisustussuunnittelija ja -toimittaja Piia ja valokuvausta harrastava AD Jari rakennuttivat perheelleen Kastellin pakettitalon Pohjois-Helsinkiin. Blogissa nähdään, miten peruspaketista saadaan ihan omannäköinen kokonaisuus.
Seuraa meitä

Instagram

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram