Kirjoitukset avainsanalla Hakola

 

Kävin tässä yhtenä päivänä Hakolan showroomilla, kun siellä järjestettiin uuden Suomalaiset Designyrittäjät-ryhmän aloitustapaaminen. Ryhmässä on tarkoitus verkostoitua, jakaa tietoa ja mahdollisesti jopa keksiä yhteisiä projekteja. Yhdestä kivasta jutusta kuulinkin siellä ensi kertaa, olemme siinä heti innolla 1kertaa2-mallistolla mukana ja pääsen kertomaan siitä lisää varmaankin elokuussa.

Nappasin Hakolalta mukaani kätevän Field Dayn Iina Kettusen Hakolalle suunnitteleman sohvan käsinojaan sijoitettavan pussukan eli Note-säilyttimen, jota olen jo pitkään tiiraillut "sillä silmällä". Näin kun kolmen huolettoman miespuolisen kanssa elelee, kaikki järjestely, säilyttäminen ja arkinen kauneus jää minun vastuulleni, tässä tuotteessa yhdistyy ne kaikki asiat. Vieläpä ihanan sävyisessä nahassa, joka patinoituu käytön myötä varmaankin kauniilla tavalla.

Kaukosäätimet ja peliohjaimet on meillä yleensä pitkin pöytiä, samoin sisustuslehdet ja nyt ainakin niille teknisille vehkeille on oma paikka!

Kuten viime postauksessa mainitsin, sohva ei ole enää tässä asennossa meidän olkkarissa. Viikonloppuisin on vaan niin paljon kivaa ulkopuuhaa, ettei ole vielä ehditty kuvata uutta lookkia tänne blogiin, meidän ihanan vihertävästä puutarhasta puhumattakaan!

 

 

Kommentit (2)