
Vielä pari vuotta sitten helsinkiläiskodin eteisessä oli metrikaupalla naulakkoa, jossa riippui rivissä kymmeniä kurahousuja ja sadetakkeja. Entisestä päiväkodista kehkeytyi vuoden mittaisen remontin myötä oikea koti. Helsingin ydinkeskustaan juurtunut perhe oli etsinyt itselleen pitkään uutta asuntoa, kun 230-neliöinen huoneisto tuli myyntiin heidän toivomaltaan alueelta, Punavuoresta.
1900-luvun alun talossa oli juuri sitä tunnelmaa, jota he olivat kaivanneet: reilusti huonekorkeutta, valoa tulvivat suuret ikkunat ja puhuttelevia yksityiskohtia. Alkuperäiset peiliovet ja parketit olivat paikoillaan, mutta oli selvää, että päiväkodin palauttaminen kodiksi vaati suurta remonttia ja ammattilaisten apua. Huoneisto oli perheelle liian suuri, mutta rakennusarkkitehti jakoi tilan kolmeksi erilliseksi asunnoksi. Kun oman, 127-neliöisen kodin karkeimmat raamit oli saatu paikoilleen, urakka alkoi.
Kun pohjapiirros oli valmis, asukkaat palkkasivat rakennusarkkitehdin rinnalle tila-, materiaali- ja sisustussuunnittelijan, joka vastasi kodin pintamateriaalivalinnoista. Sebastian Sandelin tunsi pariskunnan tyylin jo entuudestaan, joten yhteistyö sujui saumattomasti. Suunnittelijan vaativin tehtävä oli saada asunnon uusi ja vanha parketti yhdistetyksi visuaalisesti toimivaksi kokonaisuudeksi.
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/img_2825_3.jpg?itok=_6gSAz-N)
/gloria.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/img_2918.jpg?itok=vw_qoafA)
Juttu on tiivistelmä Glorian Kodin kesäkuun numerossa 2016 julkaistusta jutusta.
Visiitti-sarjassa kurkistetaan lehdessä esiteltäviin koteihin.