
Asukkaat: Studio Yinin perustaja, joogaopettaja Annukka Salonen, 52, ja yrittäjä Tero Salonen, 52, sekä lapset Eetu, ja Aino ja kissa Salama.
Koti: Vuonna 2011 rakennettu 216-neliöinen omakotitalo Espoon Laajalahdessa. Tontilla on myös 60-neliöinen varasto.
Annukka ja Tero Salonen asuivat Espoon Laajalahdessa 1970-luvun rivitalossa ja viihtyivät hyvin. Kauppareissulla pari bongasi myytävänä-kyltin naapurissa sijainneen huonokuntoisen mummonmökin pihalla. Oman talon rakentaminen ei ollut Annukan ja Teron haave, mutta hyvä tontti sai ideat lentämään.
Annukka, millaisen talon halusitte rakentaa?
Minulla oli hyvin selvä kuva talomme ilmeestä ja tunnelmasta. Kävelyretkillämme Espoon Laajalahdessa olimme katselleet taloja ja tiesimme, että haluaisimme L-kirjaimen muotoisen talon, jossa olisi vaikutteita 1970-luvun arkkitehtuurista. Atriumpihat olivat aina viehättäneet minua.
Edellisessä kodissamme oli paljon eri tasoja, ja nyt halusimme vähemmän. Pyysimme arkkitehti Seppo Mäntylää suunnittelemaan talon, sillä pidämme hänen tyylistään. Sisustusarkkitehti Aleksi Hautamäen ja Armaksen Aylin Imaditdinin suunnittelutyö ja tietopankit olivat meille korvaamattomia. Vaikka tiesimme, mitä halusimme, ei kahdella kiireisellä yrittäjällä ollut mitään mahdollisuutta selvitä kaikesta ilman ammattilaisia.
Miten ammattisi näkyy kodissasi?
Jooga kuuluu elämäämme, ja siksi mietimme kotia myös sen lähtökohdista. Olemme sisustaneet kodin niin, että voimme joogata eri puolilla taloa, aina siellä missä on auringon energisoivia säteitä. Sisustukseemme on kertynyt eksoottisia elementtejä tuliaisina joogamatkoiltamme.
Meillä vierailevat ulkomaalaiset joogaopettajat nauttivat siitä, että voivat asua luonnon lähellä. Monelle heistä on ollut uskomaton elämys, että kotipihasta pääsee kävelemään suoraan metsään.
Juttu on tiivistelmä Glorian Kodin numerossa 5/2017 ilmestyneestä jutusta Rauhan tyyssija.