Kaamos, pimeys, ahdistus, pakkohygge, loska, räntä ja ketutus. Mikä loistava ajankohta paeta todellisuutta näiden loistavien muotidokumenttien maailmaan.

Konmarituspaineiden vastalääkkeeksi sopii värikäs Iris (2014). Iris Apfelin maine muoti-ikonina syntyi vasta hänen vanhempina päivinään, sitä ennen hän luotsasi miehensä kanssa tekstiilifirmaa, matkusteli paljon ja keräsi siinä samalla yhtä sun toista.

Diorin-muotitalon sokkeloisiin uumeniin pelastaudun silloin, kun hyggeilyhypetys ahdistaa. Dior and I (2014) kertoo Raf Simonsin ensimmäisestä vuodesta Diorin pääsuunnittelijana. Erityisen kiinnostavaa on nähdä ompelijoiden elämää ja vip-asiakkaita, joiden kotiin pääompelija lennätetään vaikka kesken muotiviikon kuumeisten valmisteluiden.

Voguen legendaarinen muotitoimittaja kutsui liioittelutaipumustaan factioniksi eli faktoiksi, joissa on aika lailla myös fiktiota mukana.

Myös Voguen käytävillä on hyvä pakoilla räntää. The September Issuessa (2009) hurmaava, punatukkainen Grace Coddington vääntää kasaan syyskuun muotinumeroa päätoimittaja Anna Wintourin kanssa kiivaasti väitellen.

Diana Vreeland -dokumentti The Eye Has to Travel (2011) tuo hulvattomuudellaan valoa pimeyteen. Samastun salaa Vreelandiin, Harpers Bazaarin ja Voguen legendaariseen muotitoimittajaan, joka kutsui liioittelutaipumustaan factioniksi eli faktoiksi, joissa on aika lailla myös fiktiota mukana. Minullakin on vähän taipumusta sellaiseen. Myös Unzipped (1995) tuo tuulahduksen lämpöä keskelle kaamosta. Kyseessä on hurmaava Isaac Mizrahi -dokumentti ajalta, jolloin muoti ei ollut pelkästään piinkovaa bisnestä vaan myös hupsuttelua.

Jos loskan keskellä on parisuhdekin koetuksella, Yves Saint Laurentin elämäntyöstä, masennuksesta ja rakkaudesta kumppaniinsa Pierre Bergéen kertova L’amour fou (2010) valaa uskoa rakkauteen. Kannattaa katsoa myös New Yorkin voguetanssipiireistä kertova Paris is burning (1990), jossa kiihkeästi rakastavat tanssidiivat elävät ja hengittävät huippumuotia.

Me selviämme tästäkin marraskuusta!