Pave Maijasen, 65, mielestä onnestaan on tärkeää jakaa muillekin. Hän tekee sen kirjoittamalla lauluja, jotka antavat voimaa.

A Alkoholi
Olen olutfriikki. Pidän erityisesti suomalaisten pienpanimoiden oluista, esimerkiksi Bryggeri Helsingistä ja porilaisesta Beer Hunter’sista. Punaviinikin maistuu, mutta se on minulle ruokajuoma.

 

B Hammond B-3
Hammond B-3 on kaikkien sähköurkujen lippulaiva ja jokaisen kosketinsoittajan unelma. Nykyisillä digiversioilla ei ole mitään tekemistä alkuperäisten Hammondien kanssa. B-3 on erittäin haluttu malli, sen hinta liikkuu 10000–15000 eurossa. Ostin omani 80-luvun alussa.

 

C Captain
Pidän kaikista joukkuepeleistä, erityisesti lätkästä. Hän, jolla on C-paita, on erityinen. Hän ei ole välttämättä paras, mutta kapteeni on joukkueen ääni. Häneen luotetaan ja häntä kunnioitetaan.

D Dave Lindholm
Dave on hyvä frendini. Hän on yksi suomirockin uranuurtajista, oman tiensä kulkija ja häikäisevä lauluntekijä. Erikoismies isolla E:llä.

E Elämä
Elämä on kohdellut minua kovin pehmeällä kädellä ja sallivasti. Olen syntynyt sunnuntaina ja tässä mielessä voin allekirjoittaa sunnuntailapsi-idean. Jokaisella vuosikymmenelläni jotain tarpeetonta on karissut pois. Sählääminen ja kohellus on hieman laantunut.

F Fingerpori
Pertti Jarlan häpeilemätön sarjakuva on jo nyt klassikko. Se voi näyttää päällisin puolin puuta heinää -hommalta, mutta sen takana on viiltäviä totuuksia ja kannanottoja.

G Mahatma Gandhi
Gandhi on sanonut: ”Ei ole tietä rauhaan, rauha on tie”. Siinä on vahva viesti.

H Heikki Silvennoinen
Hessu on häikäisevä muusikko, blues-kitaristi, räjähtävä koomikko ja lentäjä. Olen ollut Hessun kyydissä lentokoneessa. Tapasin Hessun Royals-keikalla vuonna 1976. Meillä on yhdessä Silvennoinen & Maijanen Band, ja heitämme keikan Tavastialla lokakuussa. Soitamme alkuaikojemme musiikkia, 60-lukua.

I Informaatio
Tietomäärä on nykyään järkyttävä. Sen takia on lohdullista nähdä tavarataloissa I-tiski, jossa joku täti kertoo, missä on kenkäosasto. Kaikki muu on bitteinä pitkin taivasta ja pilviä. On tietysti olemassa yksi lohtu, ja se on kirjat, oikeat kirjat. Nyt luen Philip Rothin Amerikkalaista pastoraalia.

J Jääkiekko
Olen harrastanut jääkiekkoa 50-luvulta lähtien ja pelannut jopa Suomi-sarja-tasolla, joka vastaa tänä päivänä mestistä. Nyt pelaan Pietarinkadun Oilersissa. Harrastelätkää pelatessa koen rajatonta riemua. Käyn kiihkeästi Jokereiden matseissa, mutta ennen kaikkea olen mies lajin puolesta.

K Kesälahti
Meillä on ollut Kesälahdella kesäpaikka yli 30 vuotta. Se on vanha kansakoulu, jonka ympärillä on kasvimaata, peltoa ja rantaa. Kesälahti on kaunista Pohjois-Karjalan maisemaa, mutta erityistä siinä paikassa ovat avoimet ja lämpimät ihmiset.

L Laudatur
Koulunkäynti lähinnä häiritsi musiikin ja jääkiekon harrastamista. Kirjoitin kaksi C:tä ja kolme A:ta. Jos olisin sillä olemattomalla intensiteetillä saanut laudaturin, se olisi ollut ansiotonta.

M Mannerheim
Tästä kirjaimesta tuli ensimmäiseksi mieleen marsalkka Mannerheim. Hän oli mystinen hahmo ja uskomaton päällikkö, jonka hohto piti äijät vireessä ja ruodussa.

N Neumann
Nipa on yksi suurimmista. Hän on luonut kokoelman uskomattomia, täydellisiä suomalaisia lauluja. Hän käänsi uuden lehden suomalaisessa kevyessä musiikissa 1980-luvulla. Tapaamme harvoin, mutta olen aina arvostanut häntä.

O Onni
minulla on ollut hirveästi onnea elämässäni, ja on tärkeää miettiä, miten saamaansa onnea voi jakaa muille. Ehkä laulujen kirjoittaminen on yksi tapa. Elämän nälkä ja Pidä huolta ovat olleet niitä lauluja, joista olen saanut eniten palautetta, että ne ovat auttaneet jaksamaan.

P Peruna
Meillä on pari aaria perunaa, ja nostimme ne syyskuun lopussa. Se on syksyinen riitti, vuoden rytmiin sisältyvä ihana tapahtuma. Sen päälle nautitaan kahvit ja konjakkimoukut.

Q Quuppa
Ainut Dingon jäsen, jolla oli oikeasti jalat maassa. Hän on superluotettava, huippuheppu ja hieno rumpali. Keijo Q ei ole enää musiikkihommissa, hän löysi alansa toisaalta.

R Ruusa
Lapsenlapseni Ruusa, 4, soitti minulle pari viikkoa sitten ja hurjalla uholla selitti, että oli nähnyt minut televisiossa. ”Pappa, olet sä laulaja?” Kun kävin hakemassa hänet tarhasta, lapset lallattivat, että ”pappa oli telkussa”. On valtavan iso juttu olla pappa.

T Tulevaisuus
Vain elämää -leirillä Maija Vilkkumaa kertoi lukemastaan ajatuksesta, miten me menemme selkä edellä tulevaisuuteen, eli katsomme koko ajan menneeseen. Siitä syntyy törmäilyjä ja epämiellyttäviä yllätyksiä. Kirjoitin biisin tästä ajatuksesta. Jotkut asiat jäävät jumiin sisälle niin, että ne on pakko kirjoittaa ulos.

U Underground
Suomen talvisota 1939–40 oli vuosina 1969–70 toiminut suomalainen underground-rockyhtye ja performanssiryhmä. M.A. Numminen, Jarkko Laine ja Markku Into olivat sen ajan U-sissejä. Se oli punkkia, uutta aaltoa, erittäin kekseliäästi suoritettua pasifismia.

W Willensauna
Teatterissa tulee käytyä liian harvoin, noin kahden vuoden välein. Pitäisi käydä useammin. Ihailen näyttelijöitä äärettömän paljon. Minusta ei olisi koskaan siihen ammattiin. Heidän kykynsä ja rohkeutensa heittäytyä tuntemattomaan on uskomatonta.

X X-roads
Elämässä on monenlaisia tienristeyksiä. Yksi oli se, miten vaimoni valitsi minut. Siinä hetkessä onni taas kerran potkaisi minua isolla monolla. Olemme olleet yhdessä vuodesta 1972, ja hyvin menee edelleen.

Y Yksinäisyys
Pidän hirveästi yksinäisyydestä. Syksyisin voin viettää viikkokausia yksin landella. En välttämättä luo mitään, olen vain. Se ei ole erakkoelämää, onhan siellä naapureita. Viimeiset 15 vuotta olen tehnyt keikkaa yksin, ilman bändiä ja roudareita. Olen nauttinut siitä.

Z zzzzz
Uni on elämän kantaja, elin-ehto. Se on astumista aineettomaan, henkiseen maailmaan. Unessa koskettaa jotakin, joka on suorastaan ylimaallista. Luojan kiitos, minulla ei ole koskaan ollut uniongelmia.

Å Åå
Me suomalaiset olemme skandinaaveja, mutta olemme ihan eri rotua ja kuulumme eri kieliryhmään kuin muut pohjoismaalaiset. Koen ruotsinruotsalaiset ylimielisinä, he tuntuvat nenännostelijoilta. Amerikkalaisetkin ovat puheliaita ja ottavat tilan haltuun, mutta en koe heitä samalla tavalla.

Ä Äiti
Kesällä 1969 kirjoitusten jälkeen sain paikan bändistä ja päätin lähteä Lappeenrannasta Helsinkiin. Seisoin ovensuussa muovikassi kädessäni. Siinä oli kalsarit, sukat ja hammasharja. Äiti sanoi vain, että ”Ooha sit kunnolla”. Se oli ihanasti sanottu.

Ö Öljy
Öljy on hupeneva saastelähde, maailman politiikan liipaisin ja talouden kirottu säätelijä. Olen todella ylpeä, että siirryimme viime syksynä öljylämmityksestä maalämpöön.

Artikkeli on julkaistu marraskuun 2015 Gloriassa.

Saara Kankaanrinta on kokoustanut Vladimir Putinin kanssa ja perustanut kaksi yritystä, jotka ovat herättäneet maailmanluokan vaikuttajienkin kiinnostuksen. Hänelle on tärkeää käyttää varallisuuttaan ja vaikutusvaltaansa oikeiden asioiden, erityisesti luonnonsuojelun, puolesta.

Sileät kallioluodot ja merenpinnasta heijastuva taivas. Suolan tuoksu, merilintujen huudot ja rantaan hyökyvät aallot. Ne ovat asioita, jotka saavat Saara Kankaanrinnan, 40, sydämen lyömään nopeammin. Itämeri odottaa häntä ikkunan takana, kun Saara herää aamuisin vanhassa hirsitalossaan Hangossa. Se velloo veneen alla, kun hän käy kokemassa verkkoja tai lähtee purjehtimaan kolmen lapsensa ja miehensä kanssa.

”Meri liikuttaa minua syvästi sieluun saakka”, Joensuusta kotoisin oleva Saara sanoo.

”Se edustaa vapautta ja luonnon voimaa. Kotirannassamme on hienot myrskyt. Tukka lähtee, kun tuulee 20 metriä sekunnissa ja seisoo tuolla kallioilla. Silloin ymmärtää hyvin ihmisen pienuuden.”

Itämeren aaltojen äärellä Saara tunsi tulleensa kotiin. Se tapahtui ylioppilaskirjoitusten jälkeen, jolloin hän muutti sisämaasta töihin Helsinkiin. Rakkaus mereen yhdisti myös Saaran ja hänen miehensä, Cargotecin suuromistajan Ilkka Herlinin. Yhdessä kollegansa kanssa Saara ja Ilkka ovat perustaneet Baltic Sea Action Groupin, joka pelastaa Itämerta rehevöitymiseltä yritysten, päättäjien, maanviljelijöiden ja tutkijoiden kanssa. Lisäksi pariskunnalla on bioenergiayritys Qvidja Kraft, joka tuottaa ratkaisuja uusiutuvan energian varastointiin sekä ekologinen yritys Soilfood, joka auttaa maanviljelijöitä vähentämään ravinne- ja hiilihävikkiä.

”Kun tavoite tuntuu liian korkealta, se on todennäköisesti oikein asetettu.”

”Ajattelen, että maailman radikaali muuttaminen on mahdollista. Mottoni on, että kun tavoite tuntuu liian korkealta, se on todennäköisesti oikein asetettu”, Saara sanoo kotitalonsa verannalla.

Siinä, meren kuohuja katsellen, Baltic Sea Action Group -säätiön hallituksen puheenjohtaja tekee läppärillään usein etätöitä: lukee tuoreinta ilmastotutkimusta, pitää Skype-palavereja, valmistelee esityksiä ja järjestää tapaamisia poliitikkojen, eri alojen vaikuttajien sekä tutkijoiden kanssa. Perheen koirat, chesapeakelahdennoutaja Reina ja karjalankarhukoira Kapu pötköttelevät Saaran jaloissa.

”Kapu on Ilkan metsästyskoira, ja ihmiset luulevat aina, että se on uros. Ihan kuin kapteeni ei voisi olla myös nainen”, hän nauraa.

 

Merenrantatontti löytyi netistä viitisen vuotta sitten. Vaikka Saaran työmatkat Helsinkiin ja Paraisille pitenivät reilusti, perhe muutti Helsingistä luonnon rauhaan. Kotitalo on 20-luvulla rakennettu pappila, joka siirrettiin Nivalasta ja perinnekorjattiin kauttaaltaan.

”On suurta ylellisyyttä asua hirsitalossa luonnon keskellä. Ilmaston kannalta edestakaisin suhaaminen olisi tosin sietämätöntä, ellei autoni kulkisi biokaasulla”, Saara sanoo. Sitä hän saa Paraisilla sijaitsevan perheen maatilan biokaasulaitoksesta.

Saara yrittää elää mahdollisimman ekologisesti. Hän kokkaa kasvisruokaa tai Ilkan metsästämää riistaa ja jättää tehotuotetun lihan kauppaan. Perhe viettää kesät suurimmaksi osaksi Suomen saaristossa. Tavaran sijaan he haalivat elämyksiä luonnosta.

”Kotonamme on mahdollisimman vähän tavaraa. Jos murtovaras tulee, muuta varastettavaa ei löydy kuin talomme kalliit hirret”, Saara sanoo ja nauraa.

”En ymmärrä, mikseivät ilmastonmuutoksen vaikutukset ja luonnon massatuho ole joka päivä pääuutisten aiheena.”

Ilmastonmuutoksen torjumisesta on tullut viime vuosina Saaralle tärkeä tavoite Itämeren suojelemisen rinnalle. Viime lokakuussa Saara käynnisti Baltic Sea Action Groupissa Ilmatieteen laitoksen ja Sitran kanssa Carbon Action -pilottiprojektin. Siinä tutkitaan, miten hiilen varastoitumista ilmakehästä peltomaahan voidaan nopeuttaa suomalaisilla maatiloilla. Hanke on herättänyt kiinnostusta ympäri maailmaa. Mukana sen verkostossa on huippututkijoita nobelisti Rattan Lalista lähtien sekä kymmeniä suomalaisia maatiloja.

”Meidän on pakko yrittää tehdä kaikkemme. En ymmärrä, mikseivät ilmastonmuutoksen vaikutukset ja luonnon massatuho ole joka päivä pääuutisten aiheena”, Saara sanoo ja huomauttaa, että vuoden 1970 jälkeen maailman selkärankaisista yli puolet on kadonnut ihmisen toiminnan seurauksena, ja hyönteisistä jo 80 prosenttia.

 

Pelottavat uutiset saavat Saaran toimimaan entistä tarmokkaammin – ja unelmoimaan paremmasta maailmasta

"Se on tapani selvitä tuhoavan meiningin keskellä. Usein unelmat muuttuvat projekteiksi, ja tekemällä maailma muuttuu.”

Saara on halunnut vaikuttaa nuoresta saakka: aluksi luokkansa puheenjohtajana, sitten ainejärjestöaktiivina Turun yliopistossa, jossa hän opiskeli poliittista historiaa ja valtio-oppia.

”En oikein osaa olla sivussa vaikka yrittäisinkin”, Saara sanoo ja virnistää.

Toimeliaisuus on peritty kotoa joensuulaisesta yrittäjäperheestä. Vanhemmat pyörittivät satavuotiasta sukuyritystä, johon kuuluivat tavaratalo ja myöhemmin karkkikauppa sekä lahjatavarakauppa. Yritys teki konkurssin 1990-luvun lamassa, ja perheen talousvaikeuksien takia Saara teki jo lukioikäisenä kahta työtä, R-kioskilla ja baarissa.

”Meillä selvittiin onneksi ilman itsemurhia, mutta kaikille ei käynyt yhtä hyvin”, Saara muistelee. Vaikka lamavuodet olivat raskaita, ne antoivat kuitenkin Saaralle myös tärkeän oppitunnin elämästä.

”Opin, että hirvittävän vaikeistakin paikoista voi selvitä.”

Koulussa Saara oli kympin oppilas. Hän rakasti uusien asioiden opettelua ja addiktoitui tietoon. Ympäristökysymyksiin hän heräsi toden teolla parikymppisenä luettuaan biologi Rachel Carsonin vuonna 1962 kirjoittaman klassikkoteoksen Äänetön kevät, joka esitteli kemiallisten hyönteismyrkkyjen aiheuttamia tuhoja.

”Opin, että hirvittävän vaikeistakin paikoista voi selvitä.”

Valmistuttuaan Saara meni töihin John Nurmisen säätiöön, jossa hänen vastuullaan olivat Pietarin jätevesien puhdistushankkeen media- ja yhteiskuntasuhteet. 19 vuotta Saaraa vanhempi Ilkka oli mukana samassa projektissa.

”Hänen kapasiteettinsa käsitellä tietoa ja nähdä olennainen tekivät minuun vaikutuksen. Ile on poikkeusyksilö.”

 

Kun Saara ja Ilkka olivat työskennelleet yhdessä kolme vuotta, he päättivät perustaa kollegansa Anna Kotsalo-Mustosen kanssa Baltic Sea Action Groupin. Tiivis yhteistyö ja hengenheimolaisuus johtivat rakastumiseen, ja toukokuussa 2009 pariskunta meni naimisiin Gullkronan saaressa Nauvossa. ”Kolme ystäväämme soitti selloilla Myrskyluodon Maijaa katoksen alla tihkusateessa. Se oli elämämme onnellisin päivä. Kun löytää ihmisen, joka on kohinattomasti samalla taajuudella, maailma järkkyy.”

Jo vuosia pariskunta on tehnyt töitä yhdessä ekologisesti kestävämmän maailman puolesta, ja se on Saaran mukaan ”ihan parasta”.

”Kun tekee intohimotyötä, kumppani voi jäädä kakkoseksi, koska työ on niin iso osa persoonaa ja elämää. Me voimme onneksi jakaa intohimomme. Molemmilla on myös historiantutkijan pohjakoulutus, ja näemme maailman samalla tavalla.”

Saara tietää, että osa ihmisistä näkee hänet vain Suomen rikkaimpiin kuuluvan miljardöörimiehen puolisona. Se ei häntä hätkäytä.

”Ajattelen, että työni jälki puhuu puolestaan. Murehdin mieluummin oikeita asioita, vaikka minulla onkin herkkä vaisto siinä, kenelle rahalla ja asemalla on merkitystä.”

”Kun tekee intohimotyötä, kumppani voi jäädä kakkoseksi.”

Saara myöntää, että pariskunnan hyvä taloudellinen tilanne tekee mahdolliseksi edetä vauhdikkaasti luonnonsuojeluasioissa. He omistavat esimerkiksi kaksi maatilaa, jossa harjoitetaan hiiltä sitovaa, Itämeri-ystävällistä ja ravinteita kierrättävää ruoantuotantoa: luomutilan Tenholassa ja Suomen vanhimman kartanon Qvidjan Paraisilla. Qvidjassa on viljelty maata jo tuhat vuotta, siellä on 800 hehtaaria maata ja 30 suojeltua rakennusta – muun muassa keskiaikainen harmaakivilinna, joita pariskunta kunnostuttaa hiljalleen. Lampaat, highlander-karja ja hevoset elävät vapaina pihatossa ja rotaatiolaidunnuksessa.

”Siellä on käynnissä Suomen suurin orgaanisten aineiden ruutukoe, jossa pyrimme ymmärtämään typen, fosforin ja hiilen dynamiikkaa sekä sienijuurten, maaperämikrobien ja kasvien yhteistyötä”, Saara kertoo.

 

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Qvidjan tilasta ovat 1400-luvun alkupuolelta. Silloin saksalaissyntyinen kauppias Peter van der Linden myi sen Turun piispalle Maunu Olavinpoika Tavastille. Kauppahinta oli 400 markkaa ja puoli pakkaa arvokangasta. Myöhemminkin tilaa ovat isännöineet Suomen silmäätekevät.

Kun Qvidjassa eli 1800-luvulla kapteenin leski Hedvig Maria Prytz, vieraina kävi jatkuvasti Suomen johtavia taiteilijoita. Ilmeisesti itseään huvittaakseen Prytz punnitsi jokaisen vieraansa viljavaa’alla, ja merkkasi painon vaakakirjaan. Saara on lukenut kirjasta, että esimerkiksi Johan Ludvig Runeberg painoi vuonna 1827 kahdeksan lispuntaa ja viisi naulaa eli runsaat 70 kiloa.

Myös Saara nauttii työnsä vastapainoksi juhlien järjestämisestä. ”Kun alkaa kiristää, järjestän illanvieton ystävien kanssa. Ei arjen rallista selviä muuten täyspäisenä. Lasten juhlille kutsumme aina kaikki päiväkodin ja koulun lapset perheineen.”

Pariskunnalla on myös tapana kutsua villillä kortilla pikkujouluihinsa viisi ihmistä, jotka he haluaisivat tavata. Idea lähti leikistä ”kenen kanssa haluaisit illalliselle, jos saisit kutsua kenet tahansa”.

”Viimeksi kutsuin valokuvaaja Meeri Koutaniemen.”

Pääasiassa vapaa-aika kuluu kuitenkin lasten ja koirien kanssa. Pariskunta haluaa pitää lasten päiväkotipäivät lyhyinä ja kuskaa heitä liikuntaharrastuksiin – ja sinne kalaverkoille. ”Heillä on rajattomasti verkkoaikaa”, Saara vitsailee.

Pariskunnalla on tapana kutsua villillä kortilla pikkujouluihinsa viisi ihmistä, jotka he haluaisivat tavata.

Pariskunnan lapsetkin tietävät, että vanhemmat tekevät töitä luonnonsuojelun parissa. Se selvisi, kun Saara kysyi asiasta yhdeltä lapsistaan.

”Teillä on niitä kakkapalavereja”, Saara matkii vastausta ja nauraa.

Lapset leikkivät milloin hallituksen kokouksia, milloin tutkijoita. ”Vähän aikaa sitten he hakivat aurinkolasit päässään takasta tuhkaa pulloon, silppusivat mukaan paperia kuiduksi ja lisäsivät vielä potasta pissaa, ja leikkivät sitten vievänsä sörsselin tuotekehitykseen lannoitelaboratorioon.”

 

Työmäärä ei hirvitä. ”Saan voimaa siitä, että pystyn tekemään merkityksellistä työtä mahdollisimman isosti”, Saara sanoo.

Tittelit tai korkean tason tapaamiset eivät häntä hetkauta.

”Soitan vaikka paaville, jos se auttaa. Olen karjalainen enkä ole koskaan pelännyt auktoriteetteja.”

Sillä asenteella hän pääsi ainoana pohjoismaisena kansainvälisen hiilensidontaverkoston jäseneksi sen jälkeen, kun oli kirjoittanut alan huipuille Yhdysvaltoihin ja Australiaan. Ja kun Baltic Sea Action Group järjesti vuonna 2010 valtion kanssa Itämeren alueen päämiesten huippukokouksen, Saara kohtasi tilaisuuteen saapuneen Venäjän presidentin Vladimir Putinin.

”Oli koomista ajatella, että tuossa se maailman seuratuin mies menee. Mutta Venäjällä harva hanke edistyy, jos Putin ei ole mukana.”

Ainoastaan kerran Saara on hieman häkeltynyt uudesta tuttavuudesta. Vuosi sitten hän oli Massachusettsissa hiilensidontaseminaarissa, kun eräs amerikkalainen ekologi ystävineen halusi esitellä vetämäänsä globaalia maa-alueiden kunnostushanketta. Tapaamisessa selvisi, että miehen ystävä olikin Amerikan merkittävimpään pankki- ja teollisuussukuun kuuluvan David Rockefellerin tytär Newa Goodwin.

”Silloin ajattelin, että tinkimätön työ kantaa hedelmää, kun nämä kaksi vaikuttajaa ajavat tunteja luokseni tavatakseen. Newa oli vaatimaton ja ihana 70-vuotias nainen, joka tekee tärkeää ympäristötyötä. Ja nyt Qvidja on samassa hankkeessa kuin Rockefellerien suvun maatilakin.”

”Soitan vaikka paaville, jos se auttaa.”

”Mahdollisuus vaikuttaa maailmaan on suuri etuoikeus”, Saara sanoo. ”Se pitää käyttää järkevästi ja vastuullisesti.”

Virheitä hän ei pelkää. ”Niistä oppii vaikka välillä nolottaakin.”

Kamalinta Saaran mielestä olisi, jos hän kuulisi olevansa hankala tyyppi. ”Tiukassakaan paikassa ei saa päästää suustaan ihan mitä tahansa, vaikka miten kirvelisi. Tosin ystävät ja perhe tietävät, että maltti ei ole suurin vahvuuteni. Hidastelu hermostuttaa.”

Malttia kuitenkin löytyy silloin, kun sitä todella tarvitaan – kuten silloin, kun vene uhkaa upota. Vuosia sitten Saara ja Ilkka olivat soutamassa verkkoja pilkkopimeällä, kun Saara huomasi, että jalat kastuivat. Käsikopelolla hän tunsi, että tappi on hukassa ja etsi sen paikoilleen.

”En kuulemma keskeyttänyt edes juttua, jota olin kertomassa. Se taitaa kuitenkin kertoa eniten siitä, miten paljon hölötän. Minusta ei saa hillittyä ja seesteistä tekemälläkään.” G

Kuka?

Saara Kankaanrinta, 40, Baltic Sea Action Groupin hallituksen puheenjohtaja ja perustaja. Soilfood Oy:n ja Qvidja Kraft Ab:n perustaja ja hallituksen jäsen.

Asuu miehensä Ilkka Herlinin ja heidän 4-,6- ja 7-vuotiaiden lastensa kanssa Hangossa.

Harrastaa runojen, sarjakuvien, dekkarien ja proosan lukemista, saaristoa ja jazztanssia alkeisryhmässä. Viihtyy taidemuseoissa.

Tiedän yksityiskohtia myöten, miltä unelmieni loma näyttää: Vietän sen vanhassa talossa, joka sijaitsee korkealla rinteellä. Edessäni siintää meri, kädessäni on erinomainen kirja ja pöydällä käden ulottuvilla lasi virkeää roseeta. Talossa on kaakelilattiat, sen huonekalut ovat tummaa puuta ja makuuhuoneeseen käy ikkunasta vilvoittava tuulenvire. Yöpöydällä odottaa kymmenen uutta, houkuttelevaa kirjaa. Pienen keittiön jääkaapissa on kaikki, mitä tarvitsen, ja suloinen kyläkauppa on kävelymatkan päässä. Olen yksin, mutta en yksinäinen.

Todellisuus on enimmäkseen toisenlainen. Jonotamme hikisinä buffalounaalla lapsille ranskalaisia. Uima-altaalla on meneillään yltiöpäisen äänekäs vesijumppa, ja all inclusiven punaviini on juomakelvotonta.

”Olenkin oppinut ujuttamaan jokaiseen lomaan palasia unelmalomastani.”

Siksi olenkin oppinut ujuttamaan jokaiseen lomaan palasia unelmalomastani. Sisiliassa raahasin resortin laitimmaisen puun alle joka aamu yhden lepolassen, jossa sitten pötköttelin merta tuijotellen ja lukien, ja allasjumppa kantautui korviini vain vienosti. Mallorcalla lorautin punaviiniini vähän kokista – juoma on aivan salonkikelpoinen, onhan sekoituksella ihan virallinen nimikin, Kalimotxo.

Sitä paitsi on hienoa, että se unelmieni täydellinen loma on vasta edessä. Vielä elämässä tulee aika, jolloin pääsen sen toteuttamaan.