
Tiina Heiskan vakavat roolileikit
Tiina Heiskan (s. 1959) edellisen Suomen näyttelyn kutsukortti jäi pöydälleni. Sen kuva on vastustamaton: tyllihelman alta pilkistävät, aniliininpunaisiin sukkahousuihin puetut sääret, jotka päättyvät kultaisiin remmikenkiin. Heiskan uusia ”jalkamaalauksia” on nyt esillä suomalaista taidetta esittelevässä kutsunäyttelyssä Brysselissä.

– Vaatteet, hiukset ja erityisesti kengät kiehtovat minua. Jollain tavalla ne sisältävät jopa fetisistisen latauksen. Jalat siksi, että kengät ovat jalassa...
Kyse on muustakin. Heiska sanoo, että hänen työnsä kuvataiteilijana on vähän kuin näyttelijäntyö. Roolileikkejä, joissa pelataan pienillä vivahteilla. Jalkojen asento ilmaisee paljon. Asento yleensäkin. Elokuva on Heiskan suuri innoittaja. Heiska koki vahvan elämyksen nähdessään Antonionin elokuvan Auringonpimennys vuodelta 1962.
Uusi näyttely sai nimensä Antonionilta. Se on edellisten jatkumo. Aikaisemmin Heiskan laajakankaalla on esiintynyt yksinäinen nainen. Viime vuoden Pariisin-näyttelyssä naisen seuraan oli ilmestynyt mies.
– Antonionin elokuvan aika on oman lapsuuteni aikaa. Maalarina katson näitä kuvia myös lapsen katseen tasalta, isän ja äidin sanattomina viesteinä toisilleen.
Kirjailijoilta tavataan tiukata kuinka paljon heidän teoksissaan on omaa elämää. Voiko kuvataiteilijalta kysyä samaa?
– Voi. Maalausteni naisessa on aina osa minua ja kokemaani – olkoon vaikka vaalea peruukki päässä. Mutta tietenkään kaikki kuvaamani ei ole tapahtunut minulle.
* Tiina Heiskan maalaussarja Butterfly Caught on esillä 17.12. saakka suomalaisen taiteen näyttelyssä Galerie L´Usinessa, 40 Rue du Doyenné, Brysseli. www.l-usine-galerie.com. Taiteilijan yksityisnäyttely L´Eclisse – Auringonpimennys on esillä 7.11.–26.11. Galleria Bakeliittibambissa, Rikhardinkatu 1, Helsinki. P. (09) 611 230. www.bakeliittibambi.fi.
Teksti Pirkko Vekkeli, kuva Ilpo Vainionpää
Lue koko juttu uusimmasta Gloriasta s. 22-23.
Tiina Heiskan teoksia sarjasta Butterfly caught:

|