Viini vastaan vessapaperi ”Viini on vain juoma, ei sen ihmeellisempi tuote kuin vessapaperi”, Anette Alvarez-Peters laukoi The Drink Bussines -lehdessä ja sai aikaan myrskyn.
Esimakua EMMAssa Kalevalan päivän iltana Espoon Modernin Taiteen museo EMMA tarjosi kutsuvierailleen Vorschmackia. Esimakua saatiin niin uudesta museonjohtajasta, 2. maaliskuuta 2012 avautuvista taidenäyttelyistä kuin EMMA-taideviinistä.
Salaa kapakassa Kahlasin hapsumekossani läpi tuiskun ja lumikinosten nähdäkseni A-teamin täydessä iskussa. Maanantaina maailmani ei ollut entisensä.
Retro rulettaa Olen aina rakastanut astioita, se taitaa olla ammattitauti. Onneksi olen oppinut, että kaikkea tavaraa ei tarvitse omistaa, riittää kun sitä voi ihailla ja pyöritellä hetken. Mutta elämäni astiat kertovat kustakin aikakaudesta.
Kauniiksi ruualla Naistenlehden toimittajana saa taipua moneksi. Ruokatoimittajakin testaa kauneustuotteita, varsinkin niitä, jotka liittyvät omaan erikoisalaan.
Intohimona keittokirjat Keittokirjat ovat intohimoni ja syksyn 2011 keittokirjasato on ollut runsas. Olen keräillyt keittokirjoja rippikouluikäisestä. Viimeisessä inventaariossa kirjahyllyissäni oli yli 600 ruuasta ja juomasta kertovaa kirjaa.
Makeaa elämää Aistieni armoilla Olen hokenut koko urani ajan, että ruuasta pitää nauttia kaikilla aisteilla. Viime viikolla kaksi tärkeimmistä työvälineistäni, haju- ja makuaisti, olivat flunssan vuoksi kateissa. Jäin pohtimaan makuasioita vähän syvällisemminkin.
Kolmen ruokalajin näytelmä Suomalaisessa ravintolassa ateria on näytelmä, joka usein aloitetaan kliimaksilla ja päätetään floppiin.
Taikuutta laseilla Viime maanantaina olo oli kuin lapsella sirkuksessa. Olinhan tullut seuraamaan viinimaailman David Copperfieldiä, Maximilian Riedeliä, joka tekee taikuutta viinilaseilla. Vettä hän ei kykene viiniksi muuttamaan, mutta viinin makua kyllä hätkähdyttävästi.