Voimaannuttavaa kultaa Pimeään syksyyn tarvitaan loistoa! Sen paras tyydyttäjä on kulta. Jo yksi kultainen esine tuo iloa ja innostavaa loistoa syksyiseen kotiin. Liioitellakin saa, valitse siis tyylisi itse.
Kukkulan herra Lavastaja Ralf Forsströmin pohjaton mielikuvitus ja kekseliäisyys pursuavat Pohjois-Karjalassa sijaitsevasta piilopirtistä.
Helsingistä Pariisin kautta Hälsinglandiin Kansainvälisen mallin uran tehneen Carita Järvisen elämään on mahtunut paljon, muun muassa 1700-luvulla rakennettu talo Keski-Ruotsissa.
Jugend kaunistaa kotia Lahden historiallinen museon jugend-näyttely esittelee esineitä, tunnelmallisia asetelmia ja interiöörejä. Niistä voi saada vinkkejä myös oman kotinsa sisustamiseen.
Nykytaide kutsumuksena Vanha ja uusi yhdistyvät 1800-luvun lopun helsinkiläisasunnossa. Vuosikymmenien keräilyn tuloksena syntynyt nykytaiteen kokoelma on vallannut seinät lattiasta kattoon.