Taivaallinen vaalitapahtuma

Tässä Gloriassa paneudutaan viinin ja taiteen ikiaikaiseen liittoon. Suomen eturivin taiteilijat maistelevat kevään mehevimpiä viinejä ja ovat rypäleiden innoittamina maalanneet Glorian lukijoille taulut.

Viini on läpi vuosisatojen siivittänyt taiteilijoita taivaallisiin tuloksiin. Viinistä ja taivaasta tulikin mieleeni kirkko. Ja siitä taas se, että kirkko on viimeisiä linnakkeita, joissa nainen ei edelleenkään ole tasaveroinen miehen kanssa. Sen voi päätellä siitä, ettei kirkon huipulle eli piispojen rivistöön mahdu yhtäkään naista. Ensimmäisestä naispiispasta on kirkkopiireissä jauhettu vuosikymmenen ajan.

Siksi ajattelin ehdottaa, että jospa kannustaisimme piispan valitsijoita vihdoin vähän muuttamaan maailmaa. Siihen heillä on mahdollisuus jo tänä keväänä. Helsinki saa ihan pian uuden piispan, sillä Eero Huovinen jää elokuun lopussa eläkkeelle.

Piispapörssissä pyörii muutamia päteviä naisia. Heistä eniten puhutaan Irja Askolasta, jota kuvaillaan älykkääksi, teräväksi, herkäksi ja kuuntelevaksi. Hiippakuntasihteeri Askola on ollut rakentamassa Espoon hiippakuntaa yhdessä piispa Mikko Heikan kanssa. Sitä ennen hän on tehnyt hienon ja painavan uran, muun muassa ekumeniatyössä Itä-Euroopassa muurin murtumisen jälkeen. Hän myös kuulemma tietää, miten kirkossa pelataan ja käytetään valtaa. Eiköhän noilla avuilla pärjää?

Kirkkojen käytävillä ennustellaan, että jos Suomessa naispiispa valitaan, se tapahtuu juuri Helsingissä.

Helsingin hiippakunnan piispan valitsee noin 1 200 pappia, lehtoria ja maallikkovalitsijaa. Melkein puolet valitsijoista on naisia. Luulisi, että se auttaisi asiassa.

Naispiispoja on ainakin Saksassa, Yhdysvalloissa, Norjassa, Tanskassa, Ruotsissa ja jopa Grönlannissa. Nyt on oikea hetki ohittaa herrakerho ja nostaa nainen paimensauvan kantajaksi.

Sitten aivan toiseen asiaan. Tässä lehdessä on juttu koskettavan kauniista ja taitavasta näyttelijästä, Vera Kiiskisestä. Hän on juuri nyt monessa paikassa: kahdessa elokuvassa ja Espoon Kaupunginteatterin lavalla.

Kiiskinen on sukupolvensa kiinnostavimpia näyttelijöitä, mutta hänestä tiedetään vähän. Jutusta paljastuu, että Kiiski-nen on opiskellut ympäri maailmaa. Hän kirjoittaa näytelmiä ja elokuvia, kouluttaa työpaikoilla ja hoitaa lastaan.

Edellisen sukupolven tähti on tietysti Ritva Valkama. Hänestä ei ole tässä lehdessä juttua, vaikka pitäisi kyllä olla.

Valkama esiintyy Helsingin Kaupunginteatterin uutuudessa eli Kukkaistytössä. Se on moderni versio klassikosta nimeltä Pygmalion, johon myös musikaali My Fair Lady perustuu. Näin samaisen näytelmän jokin aika sitten Lontoossa, ja se oli todella hieno esitys: vitsikäs ja tyylikäs. Helsingissä kaikki ei ohjauksessa ollut osunut nappiin, mutta onneksi lavalla oli Valkama.

Se vain on niin, ettei hänen kaltaisensa karismaattisen näyttelijän tarvitse kuin kävellä näyttämölle, ja heti alkaa tapahtua – vaikkei hän edes tekisi mitään. Onneksi Valkama jaksaa eläkeläisenäkin esiintyä. Toivon, ettei hän lopeta koskaan. Kun hän on lavalla, on etuoikeus istua katsomossa.

Sami Sykkö