Valo on kirkkaimmillaan pimeydessä. Nyt on aika tehdä sähkösuunnitelmat taloon; mihin lamput, pistorasiat ja katkaisijat. Olen tehnyt niin paljon töitä viime aikoina, että nyt ei kyllä mikään lamppu välähdä. Sanotaan, että vaikka lamput ovat erilaisia, niin valo olisi kuitenkin sama. Nyt sähkösuunnitelmaa tehdessä voi vain todeta, että näin ei kyllä ole ja jälkikäteen on sitten ärsyttävää vedellä piuhoja ja miettiä mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Tähän voisi lisätä; hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty.

Joskus pitää käydä pimeydessä nähdäkseen valon; tähdetkään eivät voi loistaa ilman pimeyttä. Suomen talvessa vaan tulee niin aikaisin pimeää, että jo monena päivänä on ollut turhaa mennä rakennustyömaalle ja katsoa paikanpäällä, miten kaikki toimisi parhaiten käytännössä. Pimeässä kun ei näe mitään ja mikä näyttää hyvältä paperilla, voi olla katastrofi käytössä.

Viikonloppu edessä; baarit ja musiikin jätän ilomielin muille, kun suuntaan huomenna lasten kanssa laskettelemaan. Kuvien lamput ovat italialaisen CASALINI home mallistosta. Kävin heidän tukussaan Bolognassa tammikuussa. http://www.casalinihome.com/

Joskus valo tunnelin päässä on juna. Joskus Alladinin lamppu olisi tarpeen; niinkuin nyt.

<3, Tua

- Koti on siellä missä sydän on.

#uusialku #talonrakennus #lovemylife #blogi #meri #yksinmutteiyksinäinen #hyväntekeväisyys #BRETELLE #Tukholma #hattu #prinsessa #jäte #unelma #takka #värit #taskuliina #valkaisu #hymy #voittaja #rakennusvirasto #Kööpenhamina #työmatka #halloween #suklaa #rappuset #maailmanvalloitus #isänpäivä #Halti #Levi #Poro #kaukolämpö #Lontoo #pommi #Harrods #Sorel #makuuhuone #piparkakku #Ray-Ban #Black Friday #taivas #adventti #joulukalenteri #joulusiivous #ystävyys #joulutorttu #sydän #joulusiivous #katto #joulukuusi #joulukattaus #LuinSpa #Espoo Blues #CCM #Jääkiekkosynttärit #Joulukuusi #usko itseesi #Suomatkan ratsutila #keittiö #Gyyli #ovi #Strand #Charity Dinner Gala #Pinklimousine #Lastenklinkoiden kummit ry #ystävänpäivä #ETON #Tuart #sähkösuunnitelma

 

 

Kommentit (1)

Lecene

Toi on niin totta❣👍Maailman cup:n laella, jokainen pvä siunaan laskuni, sillä se on jyrkkä 120 asteellaan /❄️❄️❄️🙏🏻🏂⛷

Seuraa 

Tua Backman on seurapiirikasvo, yrittäjä ja kolmen lapsen äiti, joka rakentaa paritaloa kolmen kilometrin päähän Helsingin keskustasta. Tämä blogi kertoo raksaprojektista ja vauhdikkaasta elämästä rakentamisen ympärillä.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat