Pidimme viime lauantaina talkoot ystävä- ja sukulaisporukalle ja saimme yhden päivän aikana mielettömästi aikaan. Monta sellaista omasta mielestä ikuisuusprojektia saatiin tehtyä ja enemmänkin. Kun on tottunut pienellä porukalla huhkimaan niin oli ihan uskomatonta seurata vierestä kun joka puolella taloa tapahtui.

Urheat talkoolaiset tyhjensivät muun muassa taloa kiertävän vallihaudan kaikesta mullasta ja roinasta mitä sinne oli vuosien aikana kertynyt. Pihalta vietiin puutavaraa kierrätykseen useampi peräkärryllinen ja sisääntulo siistiytyi huomattavasti.

Kattolistat maalattiin, osa kertaalleen ja osa jo kolmatta kertaa.

Yläkertaan vievä portaikko pestiin ja ero on ihan mieletön! Tuolla katon rajassa, lampun takana, näkyy pestyn ja pesemättömän paneelin raja. Seinistä tuli nyt niin siistit, että hetken jo mietimme että pitääkö niitä maalata ollenkaan. Ainakaan nyt ei häiritsisi niin paljoa jos maalaushomma jäisikin tässä ensimmäisessä vaiheessa tekemättä.

Ekan kerroksen kulmahuoneen lattia paljastettiin suojapahvin alta ja heti tuli valmiimman näköistä! Lattia puhdistettiin ja kaikki pölyt pyyhittiin huoneesta mahdollisimman tarkasti ennen maalausta. Nyt on ensimmäinen maalikerros vedetty ohennetulla maalilla ja kohta voi sivellä jo seuraavan!

Talkoilijat tyhjensivät vanhan terassin alla sijainneen syvennyksen, jonne on vuosien saatossa kertynyt jos jonkinalaista romua. Ruostuneiden rautakappaleiden lisäksi kaivauksista löytyi monia hienojakin juttuja, muun muassa kilpikonnanmuotoinen tuhkakuppi.

Vanha öljysäiliö saatiin kaivettua esille, kun noin puoli vuotta sen päällä lojuneet terassin jäänteet kärrättiin sivummalle.

Kellarin kaivauksetkin edistyivät tosi paljon! Auki kaivettavaa on tuossa varastotilassa enää tuo kiviröykkiön alla oleva betonikakku ja tuo viemärin toinen puoli. 

Huikea talkoopäivä päättyi vielä loppuporukan osalta telttasaunaan. Uskomatonta näin jälkikäteen ajatella miten paljon yhden päivän aikana saatiin aikaan! Ja päivä oli kaikkien mielestä vielä tosi kiva. Talkoot 2.0 täytyy ehdottomasti järjestää, sen verta tehokasta porukkaa oli paikalla ja puolet kavereista jäi vielä kutsumattakin. Kiitos vielä kaikille mahtaville uurastajille, huippuja olette kaikki!

Kommentit (0)

Seuraa 

Suutarin talossa on blogi Jutan ja Isman remonttiprojektista. Päiväkirja siitä, kuinka kunnostamme rappeutuneesta, kauniista 1920-luvun talosta unelmiemme kodin.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.