Aloitettiin viime viikon lopulla tapetoinnin ohella kellarin lattian piikkaaminen. Isäni ajoi muutamana iltana auttamaan ja miehet kantoivat vanhat suutarin lipastot ulos kellarista ja purkivat pätkän vanhaa lautalattiaa. Talon viemäröinti on vuodelta nakki, joten ruostuneet putket täytyy uusia ja samalla lattia eristää kunnolla niiltä osin kun se nyt tässä ensimmäisessä vaiheessa avataan. Pääviemäri kulkee kellarin lattian alla ja aiemmin kesällä kellarissa tulvi siellä sun täällä kun pidempi sadejakso iski.

Lautalattian alla oli ohut betonikakku, jonka alla on käytetty vesieristeenä kuumapikeä. Tuossa kuvan keskellä se ruostunut viemäriputki kulkee.

Isman kanssa jatkoimme kaksin kaivuuhommia ja todennäköisesti löysimme lattian syvimmän kohdan. Noin 40 senttiä syvään monttuun valui vettä kallion päälle kolmesta eri suunnasta ja sateisen yön jälkeen montussa oli vettä varmaan lähemmäs 30 senttiä. Että ei ihme jos kellarissa on ollut vähän kostea fiilis. 

Vanhat lipastot oli helpointa kuskata ulos suorinta tietä kellarin toisesta sivusta, jonka kiinni teljetty ovi piti ensin aukaista. Hetki on kulunut siitä, kun ovi viimeksi on avattu. Hämähäkkikammoisen lempihommaa...En nyt laita tähän kuvaa hämähäkistä, joka tuolla verkoissa lymyili. Järkytytte vielä. Onneksi Isma hoiti avausoperaation. 

Tuo kuvassa näkyvä välitasanne on selvästi tehty pois nostettavaksi. Jos suutarin verstaaseen on pitänyt tuoda suuria koneita sun muita on laudat voitu hetkeksi nostaa ylös ja laittaa takaisin paikalleen. Miehet kehittivät rampin varaston ja tuon välitasanteen jatkeeksi, jota pitkin hiekkaa sai kuljetettua kottikärryillä pihalle. Varaston lattian lisäksi pitäisi piikata auki ainakin kellarin eteiskäytävä, sauna ja pesuhuone. Onneksi ainakin varaston lattiassa oleva betonikakku oli aika ohut, saa nähdä onko sama homma muualla kellarissa.

Lopuksi ysärimuotia ja luettavaa suoraan kellarin oven eristeistä! 

Kommentit (0)

Seuraa 

Suutarin talossa on blogi Jutan ja Isman remonttiprojektista. Päiväkirja siitä, kuinka kunnostamme rappeutuneesta, kauniista 1920-luvun talosta unelmiemme kodin.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.