GLORIAN KOTI

Pakko myöntää, jäin nyt koukkuun pataleipään. Kirjoittelin aiemmassa postauksessa näin:

Mrs Jones on aina tykännyt tuoreesta leivästä, mutta pian vuosi sitten saadulla keliakiadiagnoosilla on nyt sitten jäänyt leivät vähiin. Kunnes...kuvauskeikalla Marian kotona sain tämän ohjeen, jota hieman jo muuntelinkin. Tein kaksi versiota. Olin jo pitkään haaveillut pataleivän tekemisestä ja nyt oli sen aika. Ja tuli aivan mahtavan hyvää! Ja niin helppoa. Ja samalla ohjeella siis tavallista tai gluteenitonta vain jauhoja vaihtamalla. Tee taikina illalla, paista aamulla. Helppoa.

ja nyt tein kolmannen...aprikoosia, omenaa ja siemeniä...

PATALEIPÄ

3 1/2  dl ( gluteenittomia) jauhoja

3 1/2 dl ( gluteenittomia) maissijauhoja

31/2 dl-4 vettä

2 tl suolaa

1/2 tl kuivahiivaa

ja lisäsin tähän aprikoosi-omena-siemenleipään myös

1/2 dl siemensekoitusta ( Pirkka) 

1/2 kuivattuja aprikooseja  ja omenoita

Illalla: Sekoita aineet kulhossa. Lisää hieman vettä jos taikinasta tuntuu tulevan liian napakka, se saa olla löysähköä koostumukseltaan. Laita kulhon päälle muovikelmu ja jätä yöksi ( 12-16 h) huoneenlämpöön. 

Aamulla: Laita pata 225 asteiseen uuniin puoleksi tunniksi lämpiämään. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa hieman. Siirrä taikina kuumaan pataan ja paista 225 asteisessa uunissa 30 min kannen kanssa ja vielä 15 min. ilman kantta.

Ja padasta: Mikä vaan käy, koon puolesta huomasin itse tykkääväni Sarpanevan vanhasta klassikkopadasta ja tuosta LeCreusetin pienemmästä versiosta. Le Creusetin musta pata on Mrs Jonesin kaupalta, Sarpaneva peritty.

Kommentit (3)

Marja T

Kiitos reseptistä! Meillä on tehty tätä leipää tällä viikolla kolme kertaa, joka kerta hieman eri jauhoseoksella (vaalea-, tumma- gluteeniton jauhoseos ja riisijauho) ja aina on tullut maukas ja ihanan rapea leipä.

Arja - Kodin Kuvalehti

Kiva kuulla, että reseptistä on ollut iloa! Ja hienoa, että erilaiset kokeilut ovat myös onnistuneet - se kannustaa meitä muitakin testaamaan erilaisia versioita. - Arja

Valkoinen tähdikki

Otin pataleivän ohjeesi talteen viime viikolla ja tein leipää ensimmäisen kerran viime viikonloppuna. Tänä aamuna paistoin taas pataleivän... ja huomisaamuna uuniin menee jälleen uusi versio. Tämä on kerrassaan loistava ja toimiva ohje, ja vieläpä erittäin nopea ja helppo! Kiitos, että jaoit ohjeen!

Seuraa 

Blogissa nautitaan kodeista, designista ja arjen kauneudesta. Mrs Jones käy kaupoissa, näyttelyissä, messuilla ja matkoilla ja jakaa niistä saamaansa inspiraatiota blogissaan. Mrs Jones on sisustustoimittaja, stylisti, suunnittelija ja putiikinpitäjä Jonna Kivilahti.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2016
2015
Joulukuu

Kategoriat