Ripsientaivuttaja on kauneusvekotin, jota käytän lähes päivittäin. Siis niinäkin päivinä, jolloin en muuten meikkaa. (Parhaita ovat Shu Uemura ja Shiseido.) Ripseni ovat pitkät, mutta jäykät ja lähes piikkisuorat, joten jotain mutkaa ne kaipaavat.

Tietysti olen kuullut ripsipermanentista, mutta jostain syystä en vain ole tullut kokeilleeksi sitä ennen kuin kuukausi sitten. Tosin menetelmän maahantuoja ei käytä sanaa permanentti vaan ripsien kestotaivutus, mutta kyllä se ripsiin laitettu aine permanenttiaineelta tuoksahti.

Yumi Lashes –taivutus on ollut käytössä jo kahdeksan vuotta, joten arvelin sen olevan turvallinen. Siinä ripset taivutetaan niin, että ne liimataan silikonityynyille, joita on käytössä kolmea kokoa. Minulle käytettiin large-tyynyjä, koska ripset ovat pitkät. Pienemmillä tyynyillä syntyy kaarevampi lopputulos.

Toimenpide kesti tunnin: ensin ripset taivutettiin ja sen jälkeen kestovärjättiin. Silmien ympärillä oli hoidon aikana ihoa kirkastavat ja liftaavat geelilaput. Operaatio tuntui samalta kuin pidennetty kestovärjäys eli ei juuri miltään.

Ripsistä tuli maltillisen kaarevat. Tulos on pysynyt hyvänä näihin päiviin saakka, mutta tänä aamuna huomasin tarvitsevani taas taivuttajaa. Tuloksen luvataan pysyvän 8­ – 12 viikkoa, mutta niin pitkään se ei siis minulla kestänyt. Kestotaivutuksesta oli sekin ilo, että saatoin käyttää kaikenlaisia ripsivärejä. Taivuttimien kanssa kun pitää käyttää vedenkestävää, muuten ripset suoristuvat.

Ottaisinko kestotaivutuksen uudestaan? Kyllä, kesälomareissulle, silloin kestovärjätyt ja –taivutetut ripset olisivat helpot ja kivat. Varsinkaan, kun en pidä kestoripistä. Normaalielämässä ripsien taivutukseen menee 20 sekuntia päivässä, joten se ei ole suuri vaiva.

Kestotaivutus ja –värjäys maksavat hoitolasta riippuen 80 - 90 e. Kokeilin hoitoa Blvd-hoitolassa, www. blvd.fi, mutta käsittelyä tehdään ympäri maan. Lisää tietoa www.yumilashes.fi.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kristiina on Glorian tuottaja, joka kirjoittaa kauneudesta, muodista, hyvinvoinnista ja aikuisen naisen elämän hyvistä ja hurjista puolista.

Kategoriat