Esitättekö te toiveita maailmalle? Siis toivotteko lounastunnilla vaikkapa vapaata parkkiruutua, juuri oikeanmallista kukkamekkoa shoppailureissulla tai vielä jotain suurempaa? Vaikkapa ihanaa kotia kaakeliuunilla juuri sen suloisimman sisäpihan laidalta?

Uskon omien ajatusteni voimaan ja siihen, että saan sen, mitä pyydän ja tarvitsen. Joku toinen voisi kutsua niitä onnellisiksi sattumuksiksi, itse puhun asioiden vetämisestä puoleeni. Visualisoimalla ja toiveemme toteutumiseen uskomalla saamme sen, mistä haaveilemme - niin uskon. Jos innostuit kuulemaan lisää, annan mielelläni omaa maailmaani avartaneita kirjavinkkejä. Mutta ensin haluan puhua eräästä satumaisen kauniista sisäpihasta.

Portti sinne on yleensä suljettu, mutta tällä kertaa se oli sattumalta avoinna. Kurkistin sisään ja pihalla näytti siltä, jolta pitääkin. Paljon vihreää, lehtipuita, keinu, kauniita, vanhoja taloja rinta rinnan. Ja siellä astellessa mietin, että joissakin niistä taloista - sen pihan laidalla - haluaisin asua ehkä jopa seuraavaksi. Juuri nyt olen onnellinen ja kiitollinen nykyisestä kodistani, mutta haaveilua en ole lopettanut. Tilaus on tehty. 

Kommentit (1)

Uraäiti

Aivan ihana kirjoitus! Minullakin on ollut tapana ajatella iltaisin kaikkia hyviä asioita, joita elämässäni on, ja miettiä millaiseksi toivoisin seuraavan päivän muodostuvan. Niin se vain on - ajatuksissa on taikaa!

Seuraa 

Heli Thorén on 35-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2016

Kategoriat